pää

Hei!

Mulla on hilseongelma, saako siihen jotain shampoota apteekista? Olen käyttänyt jo ruokakauppojen tuotteita, esim. head&shouldersia, mutta mitään apua ei ollut. Voiko hilseen syntymistä estää myös muuten kuin pesulla (esim. ruokavaliolla)?

Hilse on suvussamme perinnöllinen ongelma.

En oikein tiennyt, mille muulle palstalle tästä voisi kirjoittaa, joten kirjoitin tänne.
1125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

apteekissa ja lääkärissäkin voi päänahkaongelmien kanssa käydä sekä myös kampaamossa kysymässä. On vaihtoehtoja kunhan menet ja selvität asian. Liiallinen pesu voi aiheuttaa hilseilyä ja kamman kanssa raapiminen ihan hiusjuuriea myöten.
Onhan se ikävää kun hilseet leijailee vaikka ruokaa tehdessä ruuan sekaan. Ravintolassa seisovassa pöydässä on jonossani edellä ollut joskus oikein hilsepää,aurinko sopivasti heijasti ja näin kuinka hilseitä varisi hänen heiluttaessaan päätä ihan ruuan joukkoon. Meni ruokahalut ja kävelin ulos vaikka olin maksanut sapuskan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


örkki kirjoitti:

Hei!

Mulla on hilseongelma, saako siihen jotain shampoota apteekista? Olen käyttänyt jo ruokakauppojen tuotteita, esim. head&shouldersia, mutta mitään apua ei ollut. Voiko hilseen syntymistä estää myös muuten kuin pesulla (esim. ruokavaliolla)?

Hilse on suvussamme perinnöllinen ongelma.

En oikein tiennyt, mille muulle palstalle tästä voisi kirjoittaa, joten kirjoitin tänne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu