SUSIVERO

Uusi verotus tulee tappamaan nuorison,eläkeläisten autoilun ja myös perheen kakkosautot häviää.

Vaikka autovero poistettaan ei vähävaraisella ole silti uuteen autoon varaa..ja käyttökustannukset tulevat niin suuriksi,ettei niihin ole varaa!
Käytettyjen autojen arvo romahtaa ja romuja on ojanvarret täynnä !
8334
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kun ovat nähneet että käyttövero meni mukisematta läpi ja sen piiriin saadaan kaikki vanhatkin autot, niin se tuottaa verotuloja enemmän kuin uusien autojen hinnassa oleva vero.

Ja nyt sitten nostavat sitä käyttöveroa, sillä tekosyyllä, että lasketaan uusien autojen veroa.

Kyllä nämä asiat ovat ihan pääperkeleen ohjauksessa. Samat huijarihampit siellä vastustivat aikoinaan lisäjarruvalojen asentamista autoihin. Silläkin vänkyilivät ja petasivat vain itselleen jotenkin paremmat markkina-asemat.

Niillä verotuksen päättäjillä on jotenkin omat näppinsä myös automyynnissä mukana. Ei tälle muuta selitystä kyllä oo.

Äänestä
  • Suomalainen verotus on aina ollut tätä "hölmöläisten täkinjatkoa", eli toisesta päästä otetaan ja toiseen laitetaan!

    Äänestä

  • siinäpä verottakoon. polkupyörät esille.

    Äänestä

voit vaikuttaa. mahtaakohan sdp.llä olla näppinsä pelissä autoverotuksessa.

Äänestä

Nyt alkavat romuautojen kuskit näköjään elämöimään!
Kun ollaan vuosikymmeniä haluttu autovero alas, löytyy jo asialle vastustajia.

Ei muuta kuin Nissan Sunny pukeille ja tiikerimassaa mätään pohjaan.
Tämä on mennyt ilmeisesti jo geeneihin.
Isältä pojalle, romuralli periytyy.

Autoilun sivitysmaissa on aikapäiviä hankintahinnat pudotettu alas ja siirrytty käytön verotukseen.

Äänestä
  • ... porrastus on odotettavissa sentään? Eikös se nyt ole hiukan kohtuutonta, jos on juuri ostanut kalliisti verotetun auton ja sitten pitäisi alkaa maksaa heti kalliisti verotettua käyttöä?

    Äänestä

laittaa rajan .esim 15.000 km määrään ei mitään käyttöveroa, mutta siitä ylöspäin kasvais käyttömaksu ja kovasti .joo ja mitä isompi moottori sitä isommat maksut ,loppus munanjatkeella ajelevien autojen ostot.:D

Äänestä
  • Olisihan se hienoa, että sen jälkeen ainoastaan oikeilla rahamiehillä olis varaa ajella isoilla autoilla. Siinä sitten näkis rahvas, että kapitalisti on liikeellä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


GGGgg.. kirjoitti:

Uusi verotus tulee tappamaan nuorison,eläkeläisten autoilun ja myös perheen kakkosautot häviää.

Vaikka autovero poistettaan ei vähävaraisella ole silti uuteen autoon varaa..ja käyttökustannukset tulevat niin suuriksi,ettei niihin ole varaa!
Käytettyjen autojen arvo romahtaa ja romuja on ojanvarret täynnä !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu