miksi teillä pitäisi olla oikeus murhata joku?

Suomalaisista uskovaisista noin 2-10% kannattaa kuolemanrangaistusta eritoten Jumalan pilkasta, joka ei edes ole mikään rikos jossa joku voi selkeästi syyttää jotakuta teosta oikeushenkilöä kohtaan.

Miksi teillä uskovaisilla pitäisi olla oikeus päättää jonkun siviilin elämän päättymisestä? Onko oikein, että rikkeestä Raamattua vastaan ollaan valmiita rankaisemaan kuolemalla?

Eikö kuolemanrangaistus olekin murha? poliittinen, tuomioistuimen täytäntöönpanema murha? Miksi laissa pitäisi olla säädettynä oikeus ihmisen lopettamiseen?

Minä en usko kuolemanrangaistukseen missään oloissa. Kyseessä on poliittinen ase, jota on aina käytetty opposition nujertamiseen ja erilaisten tappamiseen.

Kuolemanrangaistus on lopetettava koko planeetalla kaikissa valtioissa ja kaikissa olosuhteissa. Barbarian ajan on päätyttävä ihmisoikeusjulistuksen globaaliin voittoon.
13254
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Raamatun mukaan ihminen, joka ei ole uudesti syntynyt, on kuolleessa tilassa, että miten kuollutta voi tappaa?

Kukaan kristitty ei voi tappaa toista ihmistä, tai jos tappaa, ei raamatun mukaan ole kristitty.

Äänestä
  • >Kukaan kristitty ei voi tappaa toista ihmistä, tai jos tappaa, ei raamatun mukaan ole kristitty.<

    Jos sinä tai läheisesi olisi kuoleman uhan alla. Asetelma olisi joko/tai. Antaisitko suosiolla itsesi tai sinulle rakkaan tapettavaksi mieluummin kuin tappaisit itse murhanhimoisen?

    Kysymys on eettisesti ja moraalissti vaikea, myönnetään.

    Entäpä jos joutuisit ase kädessä PUOLUSTAMAAN maatasi ja kansaasi. Jättäisitkö vastuun tehtävästä muille ja vetäytyisit itse kristillisyytesi taakse?

    Asiat eivät ole useinkaan mustavalkoisia.

    Äänestä

  • atet olimme vaan perkeleen omia, nyt me olemme vielä eläviä kuolleita niin kuin Dostojevskin kirjassa.

    Saas nähdä, mihin vielä päästään, jos elää saamme.

    Äänestä

  • usko_epä kirjoitti:

    atet olimme vaan perkeleen omia, nyt me olemme vielä eläviä kuolleita niin kuin Dostojevskin kirjassa.

    Saas nähdä, mihin vielä päästään, jos elää saamme.

    >Saas nähdä, mihin vielä päästään, jos elää saamme.<

    Atet taitavat päätyä kuolleiksi sieluiksi Gogolin kirjaan.;)

    Äänestä

  • mitä tekisit? kirjoitti:

    >Kukaan kristitty ei voi tappaa toista ihmistä, tai jos tappaa, ei raamatun mukaan ole kristitty.<

    Jos sinä tai läheisesi olisi kuoleman uhan alla. Asetelma olisi joko/tai. Antaisitko suosiolla itsesi tai sinulle rakkaan tapettavaksi mieluummin kuin tappaisit itse murhanhimoisen?

    Kysymys on eettisesti ja moraalissti vaikea, myönnetään.

    Entäpä jos joutuisit ase kädessä PUOLUSTAMAAN maatasi ja kansaasi. Jättäisitkö vastuun tehtävästä muille ja vetäytyisit itse kristillisyytesi taakse?

    Asiat eivät ole useinkaan mustavalkoisia.

    Pakkoko on tappaa, jos olen kuoleman uhan alla.
    Olen sitä ollut, enkä sittenkään ole ryhtynyt tappamaan.

    Asia on jos ase kädessä lähtee maataan puolustamaan melkoisen ihmeellinen asetelma, jos ei hyväksy tappamista.

    Asiat eivät ole mustavalkoisia, mutta tappamista en suosi, anteeksi kun en kysymystäsi huomannut ja olin puhelun tähden pitkään poissa palstalta ja nyt poistun pikku hiljaa pehkoihin toivoen hyvät ja siunatut yö unet.

    Äänestä

  • usko_epä kirjoitti:

    atet olimme vaan perkeleen omia, nyt me olemme vielä eläviä kuolleita niin kuin Dostojevskin kirjassa.

    Saas nähdä, mihin vielä päästään, jos elää saamme.

    ef. 2:1 Ja Jumala on eläväksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne
    2. joissa ennen vaelsitte tämän maailman menon mukaan...

    Eli älä välitä, jos Jumala sen itse sanassaan ilmoittaa, ettei tule mieleen ihmisten ajatukset, kuten sinulla taitaa tulla.

    Äänestä

Tietosi taitavat olla Esson baarista peräisin.
Missä väitetään helluntailaisten kannattavan kuolemanrangaistusta?
Eipä taida juttua löytyä muualta kuin sinun päästäsi.

Äänestä
  • on 5% homoja, niin helluntailaisista niitä on keskimäärin yhtä paljon. Sama pätee kuolemanrangaistuksen kannattajiin. Prosenttiluku vaan on erisuuruinen.

    Uskismatematiikka on erilaista kuin tavallinen. Taivat opiskella matematiikkansakin raamatusta. Ilmankos heillä 1+1+1=1

    Entinen uskonnonopettajani väitti että

    mn/c=q/a

    Mahtoiko olla oikeassa?

    Äänestä

  • usko_epä kirjoitti:

    on 5% homoja, niin helluntailaisista niitä on keskimäärin yhtä paljon. Sama pätee kuolemanrangaistuksen kannattajiin. Prosenttiluku vaan on erisuuruinen.

    Uskismatematiikka on erilaista kuin tavallinen. Taivat opiskella matematiikkansakin raamatusta. Ilmankos heillä 1+1+1=1

    Entinen uskonnonopettajani väitti että

    mn/c=q/a

    Mahtoiko olla oikeassa?

    Meitä helareita on maailmassa joka kymmenes, et hiukan lisää prossia muistioosi.

    Eli noin 638 milj. halaria oli kait edellisen maailman konferensin arvio.

    Äänestä

niinkuin Raamattu sanoo lopun aikojen pillkkajista.

Äänestä
  • Raamattusi! ;D ;D ;D

    Jessehän luuli itsekin elävänsä "lopunaikoja" ;D!

    Äänestä

  • hyväntahdonlähettiläs. ainaki niin kuvittelet.

    Äänestä

  • missähän kohtaa esitin valheita? Luuletko, että en ENSIN ottanut selvää tilastosta. Kun 2-10 % USKOVAISISTA kannattaa kuolemantuomiota Jumalanpilkasta, niin kyseessä on luettu fakta eikä valhe.

    Osoita missä valehtelin tai ole hiljaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuolemantuomiot alas kirjoitti:

Suomalaisista uskovaisista noin 2-10% kannattaa kuolemanrangaistusta eritoten Jumalan pilkasta, joka ei edes ole mikään rikos jossa joku voi selkeästi syyttää jotakuta teosta oikeushenkilöä kohtaan.

Miksi teillä uskovaisilla pitäisi olla oikeus päättää jonkun siviilin elämän päättymisestä? Onko oikein, että rikkeestä Raamattua vastaan ollaan valmiita rankaisemaan kuolemalla?

Eikö kuolemanrangaistus olekin murha? poliittinen, tuomioistuimen täytäntöönpanema murha? Miksi laissa pitäisi olla säädettynä oikeus ihmisen lopettamiseen?

Minä en usko kuolemanrangaistukseen missään oloissa. Kyseessä on poliittinen ase, jota on aina käytetty opposition nujertamiseen ja erilaisten tappamiseen.

Kuolemanrangaistus on lopetettava koko planeetalla kaikissa valtioissa ja kaikissa olosuhteissa. Barbarian ajan on päätyttävä ihmisoikeusjulistuksen globaaliin voittoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu