http://www.netlife.fi/users/jarmohyn/LUTHER5.html#34.
Ei ole teksti viidessä sadassa vuodessa vanhentunut lainkaan. Tervettä, raamatullista ja ajankohtaista.
Siunausta!
Ei ole teksti viidessä sadassa vuodessa vanhentunut lainkaan. Tervettä, raamatullista ja ajankohtaista.
Siunausta!
Vastaukset 29
Vanhimmat
joskus valoisia hetkiä, kun se kirjoitti:
28.KASTE ON VESI, JOHON JUMALAN POIKA ON UPOTTAUTUNUT,
jonka yli Pyhš Henki on vuodatettu ,
Raamattu kutsuu kastetta pesuksi, jossa ei ainoastaan kšdet ja jalat, vaan koko ruumiskin
on pesty puhtaaksi. Niin tekeekin kaste ihmisen yhtš haavaa pu"
Lutherkin tajusi, että Raamatullinen kaste suoritetaan UPOTTAMALLA.
Kasteenuusijat perustavat käsityksensä tähän raamatunlauseeseen: "Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu." (Mark. 16:16) Tästä he haluavat päätellä, ettei ketään pidä kastaa, ellei hän sitä ennen usko. Mielestäni he syyllistyvät näin aika suureen ylimielisyyteen. Sillä jos he haluavat noudattaa tällaista mielipidettä, niin he eivät voisi kastaa ennen kuin he varmasti tietävät, että kastettava uskoo. Mutta miten ja milloin he luulevat pääsevänsä siitä selville? Onkohan heistä tullut jumalia, niin että he voivat nähdä ihmisten sydämiin, uskovatko nämä vai eivät?
Jos he eivät siis tiedä, uskovatko ihmiset, niin miksi he sitten kastavat, vaikka he niin kiivaasti vaativat, että uskon täytyy edeltää kastetta? Eivätkö he siis kastaessaan toimi itseään vastaan, sillä eiväthän he tiedä, onko kastettavalla uskoa vai ei? Joka perustaa kasteen uskon varaan ja silti kastaa umpimähkään eikä ole varma, uskooko kastettava, hän menettelee yhtä huonosti kuin se, joka kastaa ilman uskoa. Sillä epäusko ja epävarma usko ovat yksi ja sama asia. Molemmat ovat yhtä lailla vastoin tätä lausetta "joka uskoo". Se nimittäin puhuu varmasta uskosta, joka kastettavalla pitää olla.
Mutta sinä ehkä sanot, että hän kyllä tunnustaa uskovansa. Rakas ystävä, jätä tuollaiset tunnustamiset. Teksti ei sano "joka tunnustaa", vaan "joka uskoo". Hänen tunnustuksensa voit toki kuulla, mutta hänen uskostaan et tiedä mitään. Omilla järkeilyilläsi et voi noudattaa tätä raamatunkohtaa, ellet myös tiedä että hän uskoo. Kaikki ihmiset ovat näet valehtelijoita, ja Jumala yksin tuntee sydämet.
Joka siis haluaa perustaa kasteen kastettavien uskon varaan, hänen ei enää milloinkaan pidä kastaa yhtään ihmistä. Sillä vaikka sinä kastaisit ihmisen sata kertaa päivässä, et silti yhdelläkään kerralla tietäisi, uskooko hän. Mihin sinä oikein pyrit tuolla uudestikastamisellasi? Sinähän toimit itseäsi vastaan, kun kastat, vaikket voi olla varma kenenkään uskosta ja vaikka samalla opetat, että uskon on varmasti oltava läsnä. Näin tämä raamatunlause "joka uskoo" kumoaa väkevästi heidän uudestikasteensa, koska se puhuu varmasta uskosta. He taas perustavat uudestikasteensa epävarman uskon varaan eivätkä vähääkään välitä tästä lauseesta.
Samaa minä sanon myös sellaisesta kastettavasta, joka perustaa kasteensa oman uskonsa varaan tai ottaa sen vastaan oman uskonsa nojalla. Ei hänkään ole omasta uskostaan varma. Minun mielestäni sellainen mies, joka tänään antaa kastaa itsensä uudestaan, on samanlainen kuin se, joka kiusaa itseään kuvittelemalla, ettei hän lapsena olisikaan uskonut. Annahan olla, perkele tulee huomenna, kiusaa hänen sydäntään ja kuiskuttelee hänen korvaansa: "No nyt vasta minä tunnen uskovani oikein, eilen en varmaankaan uskonut oikein. Kyllä minun nyt täytyy tulla kastetuksi kolmannen kerran, toisesta kasteesta kun ei ollut mihinkään." Arveletko, ettei perkele pysty tähän? Opihan tuntemaan hänet paremmin, hyvä ystävä, sillä hän pystyy enempäänkin.
Jos siis perkele pystyy ahdistamaan kolmatta kastetta, niin aivan varmasti myös neljättä ja kaikkia seuraaviakin (näin hän todella aikoo tehdä).
Mitähän tästäkin tulee? Ei mitään muuta kuin jatkuvaa ja loputonta kastamista.
Kaikki tämä on yhtä tyhjän kanssa. EI KASTAJA EIKÄ KASTETTAVA VOI VARMUUDELLA PERUSTAA KASTETTA USKON VARAAN. Siten tämä raamatunlause on paljon väkevämpi heitä kuin meitä vastaan.
Jos he ymmärryksensä mukaan tahtovat noudattaa tätä lausetta "joka uskoo", niin heidän pitäisi paljoa ennemmin kirota uudestikaste kuin ensimmäinen kaste. Ei kastaja eikä kastettava voi kestää omien mielipiteittensä varassa, sillä molemmat ovat epävarmoja uskosta tai ainakin ovat jatkuvassa vaarassa ja ahdistuksessa.
Sillä uskon kanssa käy usein niin, että se, joka luulee uskovansa, ei usko lainkaan, ja päinvastoin sillä, joka luulee vain epäilevänsä eikä lainkaan uskovansa, onkin kaikkein suurin usko. Niinpä tämä lause "joka uskoo" ei vaadi meitä tietämään, kuka uskoo tai ei usko. Se puhuu salassa omalletunnolle, että pelastuakseen jokaisen on uskottava eikä teeskennellen luuloteltava, ettei kristitty kasteen jälkeen muuta tarvitsekaan. Sillä tämä lause ei sano "joka tietää uskovansa" eikä "jos tiedät, että hän uskoo", vaan "joka uskoo". Jolla se on, hänellä se on. Meidän on uskottava, mutta meidän ei pidä emmekä me voi sitä varmasti tietää.
Kun me siis kristikunnan alusta alkaen olemme noudattaneet tätä tapaa kastaa lapsia ja kun kukaan ei pätevin eikä varmoin perustein voi osoittaa, ettei heillä ole ollut uskoa, niin ei tätä tapaa pidä muuttaa eikä rakentaa millekään epävarmalle perustukselle.
Sillä jos halutaan muuttaa tai kumota jotakin, mikä on vanhastaan ollut tapana, niin on pitävästi todistettava, että tuo tapa on vastoin Jumalan sanaa. Muuten pätee Kristuksen sana: "Joka ei ole meitä vastaan, hän on meidän puolellamme." (Mark. 9:40)
Kasteenuusijat sanovat, etteivät lapset voi uskoa. Miten he voivat olla siitä niin varmoja? Missä on nyt Raamattu, jolla he voisivat sen todistaa ja jonka varaan he voisivat nojata? He taitavatkin vain luulotella noin, koska lapset eivät puhu eikä heillä ole järkeä. Mutta tuollainen luulo on epävarma, jopa täysin väärä, eikä omien luulojen varaan ole syytä rakentaa.
Mutta meillä on Raamattu, joka sanoo, että lapset kyllä saattavat ja voivat uskoa, vaikka he eivät puhukaan eikä heillä olekaan järkeä. Niinpä Raamattu kertoo psalmissa 72 (Ps.106:37), kuinka juutalaiset uhrasivat poikiaan ja tyttäriään epäjumalille ja vuodattivat näin viattoman veren. Jos se on ollut viaton veri (kuten teksti sanoo), niin lapset ovat varmasti olleet puhtaita ja pyhiä, ja sellaisia he eivät ole voineet olla ilman henkeä ja uskoa.
Ei myöskään niillä viattomilla, alle kaksivuotiailla pikkulapsilla, jotka Herodes murhautti (Matt. 2:16), ollut vielä puhetaitoa eikä järkeä, ja silti he olivat pyhiä ja autuaita. Kristuskin sanoo Matt. 19:14, että taivaan valtakunta kuuluu pikkulapsille. Myös pyhä Johannes äitinsä kohdussa oli lapsi (Luuk. 1:41), mutta silti olen sitä mieltä, että hän on voinut uskoa.
Sinä ehkä sanot, että Johannes oli erikoisasemassa, eikä häneen vetoamalla voida osoittaa, että kaikki kastetut lapset voivat uskoa. Minä vastaan kyllä, kunhan vain maltat odottaa hetkisen. Enhän ole vielä ehtinyt todistaa, että lapset uskovat. Minä todistan nimittäin ensin sen, että sinun perustelusi uudestikastamiselle on väärä ja epävarma, koska et voi todistaa, että lapsilla ei voi olla uskoa. Sillä koska Johanneksella oli usko, vaikkei hänellä ollutkaan puhetaitoa eikä järkeä, niin kumoutuvat sinun perustelusi sille väitteelle, etteivät lapset saata uskoa. Ei siis ole Raamatun vastaista sanoa, että lapsi uskoo, kuten pyhän Johanneksen esimerkki osoittaa. Jollei siis ole Raamatun vastaista vaan sen mukaista sanoa, että lapset uskovat, niin täytyy sinun väitteesi, että lapset eivät voi uskoa, olla vastoin Raamattua. (Raamatun esimerkkiä siitä, että lapsella ei voi olla uskoa ei ole.)
Tämän halusin sanoa ensin.
Kuka on saanut sinut niin varmaksi siitä, etteivät kastetut lapset usko, kun minä kerran todistan, että he voivat uskoa? Mutta jos olet epävarma, miksi sitten niin uhkarohkeasti mitätöit ensimmäisen kasteen, vaikka et tiedä etkä voikaan tietää, että se olisi mitätön?
Entä jos kaikki lapset kasteessa eivät ainoastaan voi uskoa, vaan myös uskovat samalla tavalla kuin Johannes äitinsä kohdussa? Emmehän me voi kieltää, että juuri sama Kristus on läsnä kasteen hetkellä ja kasteessa. Onpa kastajanakin hän itse, joka kerran äitinsä kohdussa tuli Johanneksen luo. Nyt hän puhuu kasteessa juuri samalla tavalla papin suulla kuin hän silloin puhui äitinsä suulla. Koska hän siis nyt on läsnä, puhuu ja kastaa itse, miksei myös usko ja henki tulisi hänen puheensa ja kastamisensa kautta lapseen samalla tavalla kuin se silloin tuli Johannekseen? Onhan nimittäin puhuja ja tekijä yksi ja sama silloin ja nyt, ja vastakin, kuten hän Jesajan kautta sanoo: "Hänen sanansa ei palaa tyhjänä takaisin." (Jes. 55:11)
NÄYTÄ NYT SINÄ VUOROSTASI YKSI AINOA RAAMATUNLAUSE, JOKA TODISTAISI, ETTEIVÄT LAPSET VOI USKOA KASTEESSA.
Olenhan minä esittänyt jo monta sen puolesta, että he voivat uskoa ja että on oikein ajatella heidän uskovan, vaikka emme olekaan tietoisia, miten he uskovat tai miten usko on heille annettu; sehän ei olekaan tärkeää.
Tämän lisäksi Kristus käskee Matteus 19:14 meitä tuomaan pikkulapset luokseen. Hän ottaa heidät syliinsä, suutelee heitä ja sanoo, että taivaan valtakunta on heidän. Hurmahenget haluavat kuitenkin vastustaa tätä ja sanovat, ettei Kristus puhu pikkulapsista, vaan nöyristä. Tämä ei kuitenkaan sovi yhteen tekstin kanssa, koska se sanoo selvästi, että hänen luokseen tuotiin pikkulapsia eikä nöyriä. Eikä Kristus myöskään sano "sallikaa nöyrien", vaan "sallikaa pikkulasten tulla minun luokseni", eikä hän moiti opetuslapsia nöyrien, vaan lasten estämisestä. Ei hän myöskään ota syliinsä eikä siunaa nöyriä, vaan pikkulapsia.
Kun Kristus sanoo: "Sen kaltaisten on taivaan valtakunta", tai Matt. 18:14: "Heidän enkelinsä näkevät minun Isäni kasvot", silloin on myös kyse samanlaisista pikkulapsista. Meitäkin hän opettaa tulemaan tuollaisten pikkulasten kaltaisiksi. Mutta jos nämä pikkulapset eivät olisikaan pyhiä, olisi hän antanut meille tosi kehnon esikuvan siitä, millaisiksi meidän on tultava. Silloin hänen ei myöskään pitäisi sanoa, että meidän on tultava pikkulasten kaltaisiksi, vaan pikemminkin, että meidän on tultava toisenlaisiksi kuin pikkulapset. Kaiken kaikkiaan: Hurmahenki ei ilman omia väännöksiään pysty muuttamaan tätä tekstiä niin, että sen sanat lapsista tarkoittaisivat nöyriä. Sanat ovat kerta kaikkiaan niin selviä ja vakuuttavia.
Muutamat tahtovat tehdä tämän tekstin voimattomaksi sanomalla, että juutalaisten lapset olivat ympärileikattuja. Sen vuoksi he olivat pyhiä ja näin heidät voitiin tuoda Kristuksen luo. Meidän lapsemme taas ovat pakanoita. Minä vastaan: Entä jos niiden pikkulasten joukossa, jotka tuotiin Kristuksen luo, oli myös tyttölapsia, joita ei oltu ympärileikattu? Hänen luokseen tuotiin varmasti kaikenlaisia pikkulapsia. Koska tässä ei erikseen puhuta pelkästään pojista, niin me emme voi sulkea tyttöjä pois. Kysymys on siis pikkulapsista, sekä tytöistä että pojista. He ovat autuaita, eivät ainoastaan ympärileikkauksen perusteella, vaan myös sen vuoksi, että he nyt tulevat Kristuksen luokse ja näin siirtyvät vanhasta liitosta uuteen, hänen sanansa mukaisesti: "Sallikaa pikkulasten tulla minun luokseni, sillä sellaisten on Jumalan valtakunta." Hänen sanojensa mukaan Jumalan valtakunta kuuluu niille lapsille, jotka näin tulevat hänen luokseen. Sillä Kristuksen luokse tuomisen ja tulemisen kautta he tulevat niin pyhiksi, että hän ottaa heidät syliinsä, siunaa heidät ja antaa heille valtakunnan.
Jos siis joku haluaa olla hurmahenki, hän saa minun puolestani olla. Minä pysyn siinä kannassa, että kaikkein varmin kaste on lapsikaste.
Aikuinen ihminen voi pettää ja tulla Kristuksen luokse ja kasteelle kuin Juudas, mutta lapsi ei voi pettää. Hän tulee Kristuksen luokse kasteessa niin kuin Johannes tuli hänen luokseen ja niin kuin pikkulapset tuotiin hänen luokseen, jotta hänen sanansa ja tekonsa vaikuttaisi heissä, muuttaisi heidät ja tekisi heidät pyhiksi. Hänen sanansa ja tekonsa eivät nimittäin voi olla vaikuttamatta, ja tässä ne tulevat yksinomaan lasten osaksi. Elleivät ne vaikuta tässä, niin ne ovat täysin turhia eivätkä vaikuta muuallakaan, mikä taas on mahdotonta.
Psalmi 77 (Ps. 106:37) puhuu kiistatta tyttölapsista ja ympärileikkaamattomista, kun se kertoo, että juutalaiset uhrasivat tyttäriään Kanaanin epäjumalille. Silti heidän vertaan sanotaan viattomaksi. Samoin Mooses käski (3. Moos. 12:5) uhrata Jumalalle puhdistus- ja sovitusuhreja myös tyttölasten puolesta. On selvää, että vain poikalapset joutuivat kärsimään ympärileikkauksesta, mutta tyttölapset tulivat silti osallisiksi sen lupauksen voimasta, jonka Jumala antoi Aabrahamille Genesiksen 17. luvussa (1. Moos. 17:7): "Minä olen sinun jälkeläistesi Jumala, ja ympärileikkaus olkoon liitto minun ja sinun sekä sinun jälkeläistesi välillä." Myös tyttölapset ovat varmasti Aabrahamin jälkeläisiä, ja tällaisen raamatunlauseen nojalla Jumala on myös heidän Jumalansa, vaikkei heitä olekaan ympärileikattu niin kuin poikalapset.
Jos he siis uskovat, että Jumala ympärileikkauksen liiton kautta ottaa omikseen sekä pojat että tytöt ja on heidän Jumalansa, niin miksei hän sitten ottaisi omikseen meidän lapsiamme kasteen liiton kautta. Onhan hän Room. 3:29 luvannut myös meille, ettei hän ole vain juutalaisten, vaan myös pakanoiden ja erityisesti kristittyjen ja uskovien Jumala. Jos siis poikien ympärileikkaus auttoi sekä poikia että tyttöjä niin, että heistä tuli Aabrahamin uskon tähden Jumalan kansa, jonka perillisiä he olivat, niin miten paljon enemmän kaste nyt auttaa jokaista tulemaan Jumalan kansan jäseneksi Kristuksen ansion tähden, jonka luokse heidät tuodaan ja jotka hän siunaa. Tällä kaikella haluan osoittaa, miten epävarmoja uudestikastajien perustelut ovat ja miten röyhkeästi he silti niihin nojaavat.
Sinä ehkä sanot, ettei Kristus ole käskenyt kastaa lapsia eikä siitä ole yhtään esimerkkiä apostolien kirjoituksissa eikä kirjeissä. Minä vastaan tähän: Ei hän ole erikseen käskenyt kastaa aikuisiakaan, ei miehiä eikä naisia eikä erityisesti ketään muutakaan. Onko meidän siis jätettävä kaikki kastamatta? Sen sijaan hän on kyllä käskenyt kastaa kaikki pakanat, ketään erottelematta, sanoessaan Matt. 28:19: "Menkää ja opettakaa kaikki kansat ja kastakaa heidät minun nimessäni" jne. Mutta melkoinen osa pakanoistahan on juuri lapsia!
Apostolien teoista ja pyhän Paavalin kirjeistä me luemme, miten kokonaisia perheitä kastettiin ja koko suku myöskin (Ap. t. 10:48; Ap. t. 16:15,33; 1. Kor. 1:16). Lapset ovat aivan varmasti tärkeä osa perhettä. Näyttää siis siltä, että samoin kuin Kristus käski apostolien opettaa ja kastaa erottelematta kaikki pakanat, samoin he myös ovat tehneet kastaessaan kaikki perheeseen kuuluneet. Jos he olisivat osanneet varautua siihen, että lahkolaiset pyrkivät tekemään eron nuorien ja vanhojen välillä, he olisivat varmasti kumonneet tämän kaiken vielä selvemmin. Kristittyjen kesken ei ole mitään arvoeroa eri henkilöiden välillä. Johanneskin sanoo 1. Joh. 2:14 pikkulapsista, että he tuntevat Isän. Lapsikaste periytyy siis varmasti apostoleilta, kuten myös pyhä Augustinus kirjoittaa.
Uudestikastajat menettelevät siis vaarallisesti kaikissa asioissa. He toimivat myös edellä mainittuja raamatunlauseita vastaan. Omasta päästään ja vastoin Jumalan tahtoa he keksivät erotella ihmisiä. Vaikka he arvelisivatkin, etten vielä ole heitä kyllin pätevästi kumonnut, heidän täytyy kuitenkin kaikessa riidanhalussaankin vähintään pelästyä ja huolestua siitä, että he tekevät väärin uudestikastaessaan noin epävarmojen perusteiden nojalla .
Jos uudestikastaja ei ole itsepäinen, vaan valmis oppimaan, hänkin voi kuulla, että samoin kuin Johannes tuli uskovaksi ja pyhäksi, kun Kristus tuli ja puhui äitinsä suulla, niin myös lapsi tulee uskovaksi, kun Kristus kasteessa puhuu hänelle kastajan suulla. Onhan se hänen sanansa ja hänen käskynsä, eikä hänen sanansa voi olla vaikuttamatta. Uudestikastajankin täytyy myöntää, että asia saattaa todella olla näin. Hän ei voi sitä lopultakaan täysin kiistää eikä sitä Raamatulla kumota. Jos taas hän ei voi sitä lopullisesti eikä pätevin perustein kiistää, hän ei myöskään voi aina pitäytyä uudestikasteeseen. Mikäli hän edelleen haluaa puolustaa uudestikastamista, hänen on ensin aukottomasti todistettava, että lapset kastetaan ilman uskoa. Olen siis mielestäni riittävän selvästi todistanut, että heidän perustelunsa ovat epävarmoja ja pelkkää röyhkeyttä.
Vaikka he pystyisivätkin varmasti osoittamaan, että lapset ovat kasteessa ilman uskoa, sillä ei olisi minun mielestäni mitään merkitystä. Haluaisin silloinkin mielelläni tietää, millä perusteella he arvelevat todistavansa, että lapset olisi kastettava uudestaan, jos he myöhemmin uskovat tai tunnustavat uskonsa. Ei nimittäin riitä, että he sanovat: "Lapset on kastettu ilman uskoa, sen vuoksi heidät on kastettava uudelleen." Heidän on myös perusteltava väitteensä.
Sinä sanot ehkä: "Kaste on väärä." Entä sitten, onhan se joka tapauksessa kaste. Itsessään se on aivan oikea kaste, siitä huolimatta, vaikka se olisikin otettu väärin vastaan. Sillä sanat on lausuttu ja kaikki, mikä kasteeseen kuuluu, on tehty yhtä täydellisesti kuin silloin, kun usko on läsnä. Jos joku asia on itsessään oikea, niin ei sitä ole sen vuoksi toistettava, että se on otettu väärin vastaan. Poistettakoon vääryys, niin kaikki tulee oikeaksi ilman toistamistakin.
Väärinkäyttö ei muuta asian olemusta; ilman olemusta ei voi olla edes väärinkäyttöä.
Jos nyt usko tulisi vasta kymmenen vuotta kasteen jälkeen, miksi silloin olisi kastettava uudestaan. Onhan kasteessa tapahtunut kaikki tarpeellinen ja se on toimitettu oikein. Nyt kastettu vain uskoo kuten kaste vaatii. Eihän usko ole kastetta varten, vaan kaste on uskoa varten. Kun siis usko tulee, silloin kaste tulee täydelliseksi, ja uudestikastaminen on turhaa.
Aivan samoin käy silloin, kun tyttö menee jonkun miehen kanssa naimisiin vasten tahtoaan ja täysin vailla aviollista kiintymystä mieheen. Jumalan silmissä hän tuskin on miehensä aviovaimo. Kaksi vuotta myöhemmin hän kuitenkin alkaa rakastaa aviomiestään. Onko heidän silloin mentävä uudestaan kihloihin ja naimisiin? Onko nyt järjestettävä uudet hääjuhlat? Onko ensimmäistä kihlausta ja vihkimistä pidettävä turhana vain sen vuoksi, ettei hän heti ollut uskollinen aviovaimo? Varmaan monet pitäisivät sinua hulluna. Onhan nyt kaikki kunnossa, koska hän on muuttunut ja kiintynyt siihen mieheen, josta hän ei aiemmin välittänyt.
Entäpä jos aikuinen ihminen vilpillisesti menee kasteelle ja sitten vuoden kuluttua tulee uskoon. Olisitko, ystävä hyvä, sitä mieltä, että tällainen ihminen pitäisi kastaa uudelleen? Hän on ottanut oikean kasteen väärin vastaan( kuten Noita Simon). Tarkoitatko sinä, että hänen vääryytensä tekee kasteen vääräksi ja että inhimillinen väärinkäyttö ja pahuus ovat voimakkaampia kuin Jumalan hyvä ja tuhoutumaton järjestys?
Jumala teki liiton Israelin kansan kanssa Siinain vuorella. Monet ottivat kuitenkin tämän liiton vastaan väärin ja ilman uskoa. Kun nyt nämä samat ihmiset myöhemmin tulivat uskoon, onko tämä liitto sen vuoksi ollut väärä? Vai mitä sanot, ystävä hyvä? Täytyisikö Jumalan jokaista varten tulla uudestaan Siinain vuorelle ja solmia uusi liitto?
Samalla tavalla Jumala antaa saarnata kymmentä käskyään. Mutta koska muutamat ihmiset ymmärtävät ne vain korvillaan eli siis täysin väärin, niin eivätkö ne muka enää olekaan kymmenen käskyä. Nyt ne eivät enää kelpaa mihinkään, ja Jumalan täytyy antaa uudet kymmenen käskyä entisten tilalle. Se ei enää riitä, että ihmiset tekisivät oikean parannuksen ja pitäisivät entiset kymmenen käskyä. Sepä vasta olisikin merkillinen juttu, että iankaikkisesti pysyvä Jumalan sana pitäisi muuttaa ja uudistaa yhtä usein kuin ihmiset muuttuvat ja uudistuvat. Sehän pysyy muuttumattomana ja samana sen vuoksi, että niillä,jotka nyt luopuvat siitä eivätkä pysy siinä, olisi luja kallio, jolle he voisivat palata ja jolla he voisivat pysyä.
Jos me seuraisimme heidän tahtoaan, meillä riittäisi kastamista joka hetkeksi. Minä voisin ottaa tämän raamatunlauseen "joka uskoo" omaan käyttööni. Missä ikinä tapaisin kristityn, joka on langennut eikä usko, siellä minä sanoisin: "Tämä ei usko, siispä hänen kasteensa on ollut turha. Minäpä kastan hänet uudestaan." Ja jos hän lankeaisi toistamiseen, sanoisin minäkin uudelleen: "Huomaatko, hän ei usko. Sen vuoksi hänen edellinen kasteensa on turha. Hänet on nyt kastettava kolmannen kerran." Näin minä jatkaisin. Aina kun hän lankeaisi tai alkaisi epäillä uskoaan, minä sanoisin: "Hän ei usko, sen vuoksi hänen kasteensa on turha." Hänen olisi siis mentävä kasteelle yhä uudelleen ja uudelleen, kunnes hän ei enää lankeaisi eikä luopuisi uskosta. Näin hän noudattaisi tätä raamatunlausetta "joka uskoo". Sanohan minulle, tulisiko kukaan kristitty milloinkaan kastetuksi riittävän usein ja saisiko kukaan lopullista varmuutta omasta kasteestaan?
Kaste kyllä pysyy oikeana ja riittävänä, vaikka kristitty luopuisi uskosta ja tekisi syntiä tuhat kertaa vuodessa. Riittää, että hän jälleen tekee oikean parannuksen ja uskoo. Ei häntä pidä aina kastaa uudelleen. Miksei siis ensimmäinen kaste olisi riittävä ja oikea, jos kristitty myöhemmin tulee oikeaan uskoon?
Jos kaste on ilman uskoa, niin se on ilman uskoa, eikä sillä ole mitään väliä, puuttuuko usko ennen kastetta vai sen jälkeen. Mutta jos kaste on ilman uskoa, niin uudestikastajat haluavat tällä raamatunlauseella "joka uskoo" narrata meidät muuttamaan kasteen olemuksen.
Vaikka siis uudestikastajat pystyisivätkin todistamaan oikeaksi sen näkemyksensä, etteivät pienet lapset usko (mitä he eivät pysty tekemään), niin he eivät minun mielestäni olisi osoittaneet sen enempää kuin että oikeaa, Jumalan asettamaa kastetta ei ole otettu vastaan oikein, vaan väärin. Mutta se joka osoittaa ainoastaan väärinkäytön, osoittaa vain sen, että oikaisun tulee koskea väärinkäyttöä eikä asian olemusta.
Väärinkäyttö ei nimittäin muuta minkään asian olemusta. Kulta ei muutu oljeksi sen vuoksi, että rosvo sen varastaa ja käyttää sitä omaksi edukseen. Hopea ei muutu paperiksi sen vuoksi, että koronkiskuri keinottelee sillä vilpillisesti.
Osoittaessaan siis ainoastaan kasteen väärinkäytön, uudestikastajat toimivat Jumalaa, luontoa ja järkeä vastaan, varsinkin kun he yhdessä väärinkäytön kanssa haluavat muuttaa ja uudistaa myös kasteen. Juuri näin kaikki harhaoppiset tekevät evankeliumille. Ensin he ottavat sen vilpillisesti vastaan ja kuulevat sitä väärässä tarkoituksessa, ja sitten he rientävät muuttamaan sitä ja tekemään siitä uuden evankeliumin.
Missä tahansa sinä siis tapaatkin uudestikastajia, siellä he toimivat väärin, pilkkaavat ja sättivät Jumalan järjestystä. Ihmisten vääryyksien ja väärinkäytöksien vuoksi he pitävät kastetta vääränä, vaikka he eivät pystykään osoittamaan noita ihmisten vääryyksiä ja väärinkäytöksiä.
Heidän keskuudessaan on TEKOJEN PERKELE, joka PUHUU USKOSTA, MUTTA TARKOITTAA KUITENKIN TEKOJA. Uskon nimellä ja varjolla hän johtaa ihmisraukkoja luottamaan tekoihin, aivan kuten meille paavin vallan alla tapahtui. Meitä vaadittiin käymään ehtoollisen sakramentilla ja näin tekemään kuuliaisuuden tekoja. Kukaan ei mennyt sakramentille ravitakseen uskoa. Kun me olimme vastaanottaneet sakramentin, silloin oli kaikki tapahtunut ja teko oli täytetty.
Myös uudestikastajat pakottavat ihmisiä luottamaan tekoihin niin, että tultuaan kastetuiksi, he luulisivat kaiken olevan oikein ja kunnossa. Näennäisesti he kyllä kerskuvat uskosta, mutta todellisuudessa he vähät välittävät siitä. Jos heidän pitäisi etukäteen olla varmoja uskosta, he eivät - kuten edellä olen jo sanonut - voisi enää milloinkaan kastaa yhtään ihmistä. Jos he vakavissaan etsisivät uskoa eivätkä luottaisi tekoihin, heidän pitäisi luopua uudestikastamisesta.
Muuttumaton Jumalan sana, joka kerran lausuttiin ensimmäisessä kasteessa, pysyy ja kestää yhä. Sen vuoksi he voivat myöhemmin uskoa siihen, jos tahtovat. Samoin he voivat myöhemmin uskossa ymmärtää sen veden, joka kasteessa vuodatettiin heidän päälleen, jos vain tahtovat. Sillä vaikka he toistelisivat tuota sanaa satakin kertaa, se on kuitenkin se sama sana, joka lausuttiin ensimmäisessä kasteessa. Sen voima ei riipu siitä, kuinka monta kertaa se lausutaan tai toistetaan, vaan siitä, että se on kerran käsketty lausumaan.
Perkele näyttää varsinaisen taituruutensa siinä, että hän kykenee pakottamaan kristityt uskonvanhurskaudesta tekojen vanhurskauteen. Samoin hän pakotti galatalaiset ja korinttilaiset luottamaan tekoihin, vaikka he olivat Kristuksessa, uskoivat vakaasti ja juoksivat hyvin, kuten pyhä Paavali kirjoittaa (Gal. 5:7).
Samalla tavalla perkele toimii myös tänään. Nähtyään että ihmiset ovat evankeliumin välityksellä oppineet oikein tuntemaan Kristuksen ja vakaasti uskomaan häneen ja tulleet näin vanhurskaiksi Jumalan edessä, hän käy heti heidän kimppuunsa. Hän repii heidät irti tästä vanhurskaudesta ikään kuin se ei olisi mitään ja tekee heistä uudestikastajia ikään kuin he siten saavuttaisivat paremman vanhurskauden. Hän saa heidät kieltämään ensimmäisen vanhurskauden, pitämään sitä mitättömänä ja lankeamaan väärään vanhurskauteen.
Minun mielestäni me ihmiset olemme oikeita galatalaisia ja pysymme galatalaisina. Sillä joka kastattaa itsensä uudelleen, hän kumoaa tällä teollaan ensimmäisen uskonsa ja vanhurskautensa. Näin hän syyllistyy syntiin, kiroukseen ja kaikkein kauheimpaan tekoon. Sanoohan pyhä Paavalikin, että galatalaiset ovat joutuneet eroon Kristuksesta, ovatpa tehneet Kristuksesta synnin palvelijan ympärileikkauttamalla itsensä (Gal. 5:4).
Kaiken tämän saatana tekee meitä vastaan saattaakseen meidän oppimme epäilyksenalaiseksi, ikään kuin meillä ei voisi olla oikeaa henkeä eikä oppia, koska meitä ei muka ole kastettu oikein. Mutta hedelmistään puu tunnetaan (Matt. 7:16 - 18). Sillä ei paavikunnassa eikä missään lahkossa ole meidän tietämämme mukaan sellaisia miehiä, jotka tuntisivat ja selittäisivät Raamattua yhtä väkevästi kuin muutamat meidän puolellamme Jumalan armosta tekevät, mikä ei olekaan Hengen lahjoista vähäisin, 1. Kor. 12:10. Mutta heidän keskuudessaan me näemme oikeita perkeleen hedelmiä.
Juuri samanlaiset näkemykset saivat aikoinaan donatolaiset eroamaan muista kristityistä ja ottamaan käyttöön uudestikastamisen, kun he huomasivat muutamien saarnaajien ja kastajien olevan epäpyhiä. He olivat ensimmäisiä, jotka perustivat kasteen ihmisen pyhyyden varaan, vaikka Kristus perusti sen sanansa ja käskynsä varaan.
Meidän hurmahengillämme ja sakramentin vihollisilla on sama kiusaus. He tosin väittävät, että totuus ja Raamattu velvoittavat heitä, mutta itse asiassa he valehtelevat. Heitä loukkaa se (ja sen he ovatkin siellä täällä joutuneet kokemaan), että Kristus voi olla leivässä läsnä kenen tahansa konnan vaikutuksesta. He kuvittelevat, että koko maailma ilman muuta ja varmasti pitää juuri heitä uskovaisina ja täysin pyhinä. He ovat ikään kuin eivät olisikaan Jumalan edessä suuria konnia. Muita he sen sijaan röyhkeästi syyttävät ja solvaavat konniksi, mutta omassa silmässä oleva malka heiltä unohtuu.
Meidän on syytä muistaa, että Johannes suostuu kuulemaan Jumalan sanaa Kaifaan suusta ja sen lisäksi pitää sitä oikeana ennustuksena (Joh. 11:49-). Myös Mooses ja Israelin kansa kuulevat jumalattoman Bileamin ennustuksen ja pitävät sitä Jumalan sanana (4.Moos. 24:15-). Myös Kristus kehottaa kuuntelemaan Mooseksen istuimella istuvia jumalattomia fariseuksia, vaikka he ovatkin jumalattomia opettajia.
Meidän on kuitenkin myönnettävä, että muissa opinkohdissa hurmahengillä on Raamattu ja Jumalan sana. Jos joku kuulee sen heiltä ja uskoo, hän tulee autuaaksi, vaikka he ovatkin epäpyhiä harhaoppisia ja Kristuksen pilkkaajia.
On suuri armo, että Jumala lahjoittaa sanansa myös katalien konnien ja jumalattomien välityksellä. Tietyssä mielessä on jopa vaarallisempaa, jos hän lahjoittaa sen pyhien ihmisten välityksellä kuin jos hän antaa sen epäpyhien välityksellä. Silloin nimittäin ymmärtämättömät joutuvat kiusaukseen tulla riippuvaisiksi enemmän ihmisten pyhyydestä kuin Jumalan sanasta. Silloin myös ihminen saa suuremman kunnian kuin Jumala ja hänen sanansa.
Jos siis jumalattomalla voi olla oikea Jumalan sana ja hän voi sitä opettaa, voi hän myös paljon ennemmin kastaa ja jakaa sakramentin oikein. Onhan Jumalan sanan opettaminen paljon suurempi asia kuin kastaminen, kuten Paavali kehuu 1. Kor. 1:17.
Kuten sanottu, jos joku tahtoo hyväksyä kasteen vasta sitten, kun hän tietää, että kastaja uskoo, hän ei enää koskaan voi suostua kenenkään kastettavaksi.
Minäpä kysyn sinulta: "Onko sinut kastettu uudestaan?" "Kyllä." "Mistä sinä tiedät, että sinut on kastettu oikein?" Aiot ehkä vastata, että sinun kastajasi oli uskovainen. Mutta minäpä kysyn: "Mistä sinä sen tiedät? Oletko nähnyt hänen sydämeensä?" Taidatpa olla perusteluinesi kuin voi auringonpaisteessa.
Meidän kasteemme perustus on siis mitä vahvin ja varmin, koska Jumala on tehnyt liiton koko maailman kanssa ollakseen maailman kaikkien pakanoiden Jumala, kuten evankeliumi sanoo. Myös Kristus on käskenyt saarnaamaan evankeliumia kaikkialla maailmassa, ja samoin ovat profeetatkin monin tavoin julistaneet. Tämän liiton merkiksi hän on asettanut, käskenyt ja määrännyt kasteen kaikkia pakanoita varten, kuten Matt. 28:19 sanotaan: "Menkää kaikkeen maailmaan ja opettakaa kaikkia kansoja ja kastakaa heidät Isän nimeen" jne. Samoin hän teki myös liiton Aabrahamin ja hänen jälkeläistensä kanssa ollakseen heidän Jumalansa ja antoi liiton merkiksi ympärileikkauksen.
Meidän varma perustuksemme ja suojamme on tämä: Me annamme kastaa itsemme sen vuoksi, että Jumala on käskenyt ja hän tahtoo niin, emme sen vuoksi, että olemme uskostamme varmoja. Vaikka en milloinkaan enää olisi varma uskosta, olen minä kuitenkin varma siitä käskystä, jolla Jumala käskee kastaa, sillä hän on ilmaissut sen julkisesti koko maailmalle. Tässä minä en voi eksyä, sillä Jumalan käsky ei voi pettää. Sen sijaan minun uskostani hän ei ole sanonut, käskenyt eikä määrännyt kenellekään yhtään mitään.
On totta, että kasteeseen on uskottava, mutta uskon varaan ei kenenkään pidä itseään kastattaa. On aivan eri asia olla uskossa kuin jättäytyä uskon varaan ja kastattaa itsensä sen varaan. Joka kastattaa itsensä uskon varaan, hän ei ole ainoastaan epävarma, vaan myös epäjumalanpalvelija ja jumalankieltäjä. Sillä hän luottaa ja rakentaa itsensä varaan, nimittäin sen lahjan varaan, jonka Jumala on hänelle antanut, eikä yksin Jumalan sanan varaan. Hän tekee samoin kuin sellainen, joka rakentaa ja luottaa omaan voimaansa, rikkauteensa, valtaansa, viisauteensa, pyhyyteensä, vaikka nekin kaikki ovat Jumalan hänelle antamia lahjoja.
Mutta kun joku kastetaan Jumalan sanan ja käskyn varaan, hänen kasteensa on oikea ja varma, vaikkei usko olisikaan läsnä, sillä se tapahtuu Jumalan käskyn mukaan. Tosin epäuskoiselle ei kastamisesta ole hyötyä hänen epäuskonsa takia, mutta itse kaste ei sen vuoksi ole väärä, epävarma eikä mitätön. Jos kaikki se, mikä ei ole epäuskoiselle hyödyksi, olisi väärin ja mitätöntä, silloin ei jäisi mitään oikeaa eikä hyvää jäljelle. Onhan evankeliumia käsketty saarnata koko maailmalle. Muuttuisiko evankeliumi siitä vääräksi tai tyhjäksi evankeliumiksi, että epäuskoinen kuulee sen ilman, että siitä on hänelle hyötyä? Eihän Jumalastakaan ole mitään hyötyä jumalattomalle. Eikö hän sen vuoksi enää olisikaan Jumala?
Haluan tulla kastetuksi sen Jumalan käskyn varaan, jonka mukaan minut on kastettava. Sellaisen käskyn varassa minä uskallan, käyköön uskolleni ajan mittaan miten tahansa. Kun minut on kastettu hänen käskynsä varaan, silloin tiedän, että minut on kastettu. Mutta jos minut kastetaan oman uskoni varaan, saatan huomenna tuntea, ettei minua olekaan kastettu. Voihan nimittäin käydä niin, että menetän uskoni tai joudun kiusatuksi siitä, olenko eilen uskonut oikein. Mutta nyt tuo ei liikuta minua lainkaan. Pilkatkoot he vain Jumalaa ja hänen käskyänsä, jonka varaan minut on kastettu ja jonka varmuus riittää minulle. Minun uskoni ja minä otamme tämän riskin. Jos minä uskon, silloin kasteesta on minulle hyötyä, mutta jos en usko, silloin siitä ei ole minulle hyötyä. Mutta kaste ei sen vuoksi ole väärä eikä epävarma. Se ei perustu mihinkään riskiin eikä hyvään onneen, vaan Jumalan varmaan sanaan ja käskyyn."
Samoin hän voi sanoa myös omasta kasteestaan lapsena: "Minä kiitän Jumalaa ja olen iloinen, että minut on kastettu lapsena, sillä siinä olen tehnyt, mitä Jumala on käskenyt. Olenpa sitten uskonut tai en, minut on kuitenkin kastettu Jumalan käskyn varaan. Kaste on oikea ja varma, mutta Jumalan haltuun jääköön, onko minun uskoni vielä tänään varma tai epävarma. Omasta puolestani voin ajatella, että vielä uskon ja tulen varmaksi."
KASTEESTA EI PUUTU MITÄÄN, mutta usko on aina vajavaista. Uskossa meillä on näet kylliksi oppimista koko elämämme ajaksi. Usko voidaan menettää, niin että on sanottava: "Muistatko, kerran oli uskoa, mutta nyt sitä ei enää ole." Kasteesta ei sen sijaan voida sanoa: "Olipa kerran kaste, mutta nyt sitä ei enää ole." Päinvastoin, kaste kestää, sillä Jumalan käsky pysyy yhä, ja se, mikä on tehty hänen käskynsä mukaan, pysyy ja myös tulee pysymään.
Tähän mennessä me olemme mielestäni kyllin selvästi todistaneet, että uudestikastajat tekevät väärin, kun he mitätöivät ensimmäisen kasteen, ikään kuin he olisivat varmoja, että lapset on kastettu ilman uskoa. Siitä he eivät kuitenkaan voi olla lainkaan varmoja.
Toisaalta emme mekään voi todistaa lapsen uskoa millään sellaisella raamatunlauseella, joka suoraan ja selvästi sanoisi esimerkiksi tällaisilla tai vastaavilla sanoilla: "Teidän tulee kastaa lapset, sillä hekin uskovat." Jos joku haluaa pakottaa meidät todistamaan noin kirjaimellisesti, niin meidän täytyy luovuttaa hänen edessään ja myöntää, ettei missään ole kirjoitettu tuolla tavalla.
Mutta hurskaat ja järkevät kristityt eivät vaadikaan tuollaisia; sellaisia tavoittelevat ainoastaan riidanhaluiset ja itsepäiset hurmahenget, jotka haluavat näyttää viisailta. Mutta eivät hekään voi esittää yhtään kirjainta, joka sanoisi: "Teidän tulee kastaa aikuisia eikä lapsia." Sen sijaan monet pätevät syyt vakuuttavat meille, että lasten kastaminen on oikein ja että he myös uskovat.
... sillä Luterilaisten sekasanasoppa-oppi sekoilee ja se sanoo ensin;
”Nuo hurmahenget tekevät siis meille vääryyttä, kun he huutavat meille päin naamaa, että me muka saarnaamme uskoa vastaan.
-- Juuri USKOAHAN me yksinomaan VAADIMME, ja lisäksi pidämme sitä aivan VÄLTTÄMÄTTÖMÄNÄ. ILMAN SITÄ ei kukaan voi ottaa vastaan eikä saada mitään.”
… mutta sitten KUITENKIN se poukkoilee ja on kieltämässä edellisen ja sanoo;
”Tähdennämme vielä sitä, että emme pane suurinta painoa KASTETTAVAN USKOON tai sen mahdolliseen puuttumiseen,
sillä ei epäusko tee kastetta vääräksi. Kaikki on näet Jumalan sanan ja käskyn varassa. Edellä sanottu vaikuttaa ehkä jossain määrin kärjistetyltä, mutta se nojaa täysin siihen, mitä olen opettanut.
Kaste ei ole muuta kuin vettä ja Jumalan sanaa toisiinsa yhdistettynä. Toisin sanoen, kun veden kanssa on sana, kaste on oikea, VAIKKA siihen ei usko liittyisikään, sillä minun uskoni ei luo kastetta, vaan ottaa kasteen vastaan.
Vaikka siis kastetta ei otettaisi vastaan eikä käytettäisi oikealla tavalla, ei se siitä vääräksi muuttuisi, kastehan ei ole sidottu meidän uskoomme, vaan sanaan.
Jos vaikka joku juutalainen tulisi tänään vilpillisesti ja pahoin aikein luoksemme ja me täysin vakavissamme kastaisimme hänet, meillä ei olisi pienintäkään oikeutta väittää tätä kastetta vääräksi.
Onhan siinä läsnä vesi ja Jumalan sana, vaikka kastettava ei niitä vastaanottaisikaan sillä tavoin kuin hänen pitäisi. Saavathan nekin, jotka käyvät kelvottomina ehtoollisella, epäuskostaan huolimatta oikean sakramentin.”
---Kyllä tuossa niin ympäripyöreitä puhutaan, että heikkohermoisia kauhistuttaa!
*
--- MUTTA kun Martti Luther alkoi HERÄÄMÄÄN paavin harhaopista, hän alkoi tutkimaan perusteellisesti myös kasteasiaa ja etsi vakaasti RAAMATUSTA "lapsikasteasiaan" perusteluja MUTTA EI NIITÄ LÖYTÄNYTKÄÄN....
--- ja lopuksi TOTESIKIN, että ... sehän, sehän olikin paavilta tullut epäraamatullinen HARHAOPPI! (Galatalaiskirjeen Selitys sivu 100),
…. NIINPÄ Martti Luther kirjoittikin:
21. Siis kysymme, kuinka on pienten lasten laita, heillä kun ei vielä ole mitään YMMÄRRYSTÄ ja kun he EIVÄT OMAKOHTAISESTI VOI USKOA, koskapa on kirjoitettu: »Usko tulee kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta» — Roomalaiskirjeen 10. luku (Room. 10:17. jae).
EIVÄTHÄN PIENET LAPSET KUULE EIVÄTKÄ YMMÄRRÄ JUMALAN SANAA; heillä EI siis myöskään VOI OLLA OMAA USKOA."
Sillä näin Martti Luther painotti kastettavan OMAKOHTAISTA USKOA ja kirjoitti:
"kaste EI AUTA ketäkään eikä sitä ole ANNETTAVA KENELLEKÄÄN, joka ei OMASTA PUOLESTAAN USKO;
ilman OMAKOHTAISTA USKOA EI OLE KETÄÄN KASTETTAVA.
Eiväthän pienet lapset kuule eivätkä ymmärrä Jumalan sanaa; heillä ei siis myöskään voi olla omaa USKOA.
Ellemme siis pätevämmin osaa vastata tähän kysymykseen ja TODISTAA (RAAMATULLA), (ja) että pienet lapset ITSE USKOVAT ja että heillä on omakohtainen usko, niin minä päättelen ja vakaasti neuvon: niin pian kuin mahdollista lakattakoon ÄLKÖÖN KASTETTAKO LAPSIA OLLENKAAN, ettemme moisella mielikuvituksellisella ilveilyllä, jonka takana ei mitään ole, pilkkaisi ja häpäisisi suuresti ylistettyä Jumalan majesteettia.”!
21. Siis kysymme, kuinka on pienten lasten laita, heillä kun ei vielä ole mitään YMMÄRRYSTÄ ja kun he EIVÄT OMAKOHTAISESTI VOI USKOA, koskapa on kirjoitettu: »Usko tulee kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta» — Roomalaiskirjeen 10. luku (Room. 10:17. jae).
EIVÄTHÄN PIENET LAPSET kuule eivätkä ymmärrä Jumalan sanaa; HEILLÄ EI siis myöskään VOI OLLA OMAA USKOA."
… --- Näin siis Martti Lutherkin lopulta myöntyi Raamatun kannalle!
HALLELUJA! AAMEN!
Sitä en ihmettele, että sen ymmärtäminen on sinulle vaikeaa. Sinä olet niin fiksautunut siihen, että oikea usko pitää olla kasteelle tultaessa, ettet huomaa, ettei Raamattu missään sellaista vaadi!
Raamattu sanoo vain, että molemmat pitää olla: kaste ja usko. Mutta se ei vaadi, että uskoon pitää tulla aikuisena joillain tietyillä uskoontulometodeilla, ja kaste olisi saatava vasta sitten. Tärkeää on, että usko on ja kaste on, eikä se, missä iässä ne saa ja missä järjestyksessä. Se on hyvin yksilöllistä.
Tuo on juuri niitä vakio opittuja ”luterilaisuuksia”/vastauksia, se on juuri sitä epäraamatullista omanopintien kulkemista, kun ei haluta kuulla siitä Oikeasta uskonmukaisesta nöyrtymisestä (Apt.2:38) upotuskasteesta, niin muutetaan Raamattua?!
Sillä; mitä tulee tuohon vauva-valeluun, niin sehän ei ole kaste ensinkään, se on paavin/roomalaiskatolisen kirkon HARHAOPPI, Raamattu ei sellaista/sitä TUNNE,!
Se ei täytä niitä ehtoja, joka/mikä ihmiseltä vaaditaan JUMALAN luo tulemiseksi, uskonmukaisen upotuskasteen antamiselle ja näin sovitukseen ja pelastuksen armoon liittymiseksi!
…. eikö tämä mene perille, vai mikä patologinen diagnoosi teistä pitäisi antaa, sillä todisteen sanovat, että se on paavin/roomalaiskatolisen kirkon HARHAOPPI,
Ja koskapa vauva-valelu, joka on epäraamatullinen paavilta/roomalaiskatoliselta kirkolta tullut HARHAOPPI! .. siinä sinä et sitä Pyhän Hengen Lahjaa saa!!!
… sillä tuo on niiden väärämielisten omaa sekasanaoppisoppaa?
Näin te olette kyhäilleet omissa ajatussfääreissä omia rakennelmia ja jopa tehneet tuosta valelusta ehdottoman kasteen, mutta kun tulee JUMALAN TUULI se pyyhkäisee tuollaiset rakennelmat sinne mihin ne kuuluukin!
Mutta Raamattu sanoo selvästi: ”Julistakaa/Saarnatkaa Evankeliumia; ja joka USKOO ja kastetaan se pelastuu” siinä on selvä JÄRJESTYS;..
-- Mutta salli siis minun kysyn sinulta; Mikä ”MIELI” sinulla on?
Onko vauva-valelussa vauva kuollut lihan himoille/synnille?! (sinäkin sen ymmärrät/tiedät; EI todellakaan)
Paavalikin sanoo: ”Mutta minä tulen pian teidän tykönne, jos Herra tahtoo, ja silloin minä otan selon, en noiden pöyhkeiden sanoista, vaan voimasta. Sillä Jumalan valtakunta ei ole sanoissa, vaan voimassa.” (1.Kor.4:19,20)
sillähän se kaikki on todistettu!
Raamatusta ei kuitenkaan löydy tukea eepy*n väitteille!
Raamatussa ei ole sellaista oppia, että 1900-luvulla tulee Se Erehtymätön Eepu*, jota kaikkien pitää uskoman, kun hän sitä vaatii.
Siunausta!
eepu saksii Lutherin lausuntoja yrittäen tehdä Lutherin lapsikasteen vastustajaksi.
eepu siis levittää oppiaan VALHEELLA.
Tuossa kyseisessä 3. loppiaisen jälkeisen sunnuntain saarnassaan Luther lopuksi toteaa: "Jos mikä niin lapsikaste on varma"
TÄSSÄ pääkohta ko saarnasta jotka osoittavat kiistatta, että Luther oli loppuun asti lapsikasteen kannalla.
KOLMAS LOPPIAISEN JÄLKEINEN SUNNUNTAI
EVANKELIUMISAARNA
Otteita: (suluissa oleva ja korostukset minun)
Luther opettaa kyseisessä saarnassaan:
: *KUKAAN EI TULE AUTUAAKSI TOISTEN USKOLLA TAI VANHURSKAUDELLA, VAAN OMALLANSA,*
*JOKAISEN TÄYTYY OMAKOHTAISESTI USKOA,* kukaan ei selviydy vieraalla uskolla, ilman omaa uskoa.
***YLIOPISTOJEN SOFISTIT JA PAAVIN JOUKKIO OVAT NÄIHIN KYSYMYKSIIN SEPITELLEET SEURAAVAN VASTAUKSEN: ***
Pienet lapset kastetaan vailla omaa uskoa olevina, nimittäin siihen seurakunnan uskoon, jonka kummit kastetilaisuudessa tunnustavat, ja sen mukaisesti annetaan kastettaessa lapsukaiselle kasteen voimasta synti anteeksi, oma usko vuodatetaan häneen armon kera, ja näin sukeutuu vedestä ja Pyhästä Hengestä uudestisyntynyt lapsi.
Mutta kysypä *HEILTÄ, kuinka HE ( siis paavin joukkio) *perustelevat vastauksensa ja missä kohdin Raamattua se on kirjoitettuna.
***Tätä VALHETTA ovat HE (siis PAAVIN joukkio)*** käyttäneet lähtökohtana ja joutuneet niin pitkälle, että ovat opettaneet, ollen jatkuvastikin siinä käsityksessä, että sakramenteilla on sellainen voima, että nauttiessasi sen, vaikka sinulla ei ole lainkaan uskoa, kunhan et vain ole synnin tekemisen aikomuksessa, kuitenkin saat armon ja syntien anteeksiantamuksen ilman mitään uskoa. **Tämän HE (siis PAAVIN joukkio)** ovat johtaneet edellä mainitusta käsityksestä, että pienet lapset, heidän perustelujensa mukaisesti, ilman uskoa, yksinomaan kasteen voimasta saavat armon. Tämän he sitten soveltavat myöskin vanhoihin ja yleensä kaikkiin ihmisiin. ***HE ( paavin joukkio)PUHUVAT NÄIN OMASTA PÄÄSTÄÄN; HE ovat varsin mestarillisesti pois juurittaneet, tyhjäksi ja tarpeettomaksi tehneet kristillisen uskon sekä sakramenttien voimalla pystyttäneet ainoastaan oman tekomme. ***
***HE (PAAVIN joukkio) nimittäin ovat uskon vihollisia:** missä ikänä he voivat kohentaa tekoja, siellä täytyy uskon joutua alakynteen
26. **KAVAHDA TÄTÄ ERHETTÄ, Suoralta kädeltä siis päätämme: KASTE EI AUTA KETÄKÄÄN EIKÄ SITÄ OLE ANNETTAVA KENELLEKÄÄN, **JOKA EI OMASTA PUOLESTAAN USKO;**
Näiden lisäksi on eräitä muita, esimerkiksi niinsanotut VALDOLAISVELJET, jotka ovat sitä mieltä, että jokaisen täytyy omakohtaisesti uskoa ja omakohtaisella uskolla ottaa vastaan kaste ja ehtoollinen; päinvastaisessa tapauksessa ei häntä kaste eikä ehtoollinen hyödytä mitään. Tähän asti he esittävät ja käsittävät oikein. Mutta se, että he kaikesta huolimatta ryhtyvät kastamaan pieniä lapsia, joilla:
**HEIDÄN KÄSITYKSENSÄ MUKAAN** EI OLE OMAKOHTAISTA USKOA,** on pyhän kasteen pilkkaamista; vastoin parempaa tietoansa he rikkovat toisen käskyn, turhaan ja perusteettomasti käyttämällä Jumalan nimeä ja sanaa. Heitä ei ollenkaan auta edes se puolustelu, että väittävät lapset kastettavan näiden tulevaa uskoa silmällä pitäen, silloin kun heidän järkensä alkaa toimia. Uskon täytyy nimittäin olla saapuvilla ennen kastetta tai AINAKIN KASTETTAESSA, sillä muutoin lapsi ei pääse vapaaksi perkeleestä ja synneistä.
*JOS siis HEIDÄN (siis valdolaisveljien) * ajatuksensa OLISI oikea, täytyisi kaiken sen, mitä lapselle kasteessa toimitetaan, olla pelkkää valhetta ja pilaa.
; KAIKKI TÄMÄ OLISI EHDOTTOMASTI VÄÄRÄÄ, **ELLEI KÄSILLÄ OLISI OMAKOHTAISTA USKOA***, JA OLISI PAREMPI, ETTEI KOSKAAN KASTETTAISI YHDEN YHTÄKÄÄN LASTA, KUIN ETTÄ NÄIN ILVEILLEN TEHTÄISI PILAA JUMALAN SANASTA JA SAKRAMENTISTA, AIVAN KUIN JUMALA OLISI EPÄJUMALA TAI HÖLMÖ.
***ELLEI NÄET KASTE VAIKUTA eikä anna lapsille samaa, minkä se vaikuttaa ja antaa aikuisille se ei ole samaa kastetta, jopa se ei ole kastetta laisinkaan, vaan se on kasteella leikkimistä ja sen pilkkaamista, koskapa ei ole olemassa mitään muuta kastetta kuin sellainen, joka tekee autuaaksi. ***
MIKÄLI SIIS TIEDETÄÄN tai käsitetään, että kaste ei tee autuaaksi, sitä ei ole toimitettava; jos se kaikesta huolimatta toimitetaan, silloin ei toimiteta kristillistä kastetta, koska silloin ei uskota sen vaikuttavan sitä, minkä kasteen on määrä vaikuttaa, ja siitä syystä se on jokin muu, vieras kaste.
On siis kiireellisen välttämätöntä, että valdolaisveljekset kastattavat itsensä uudestaan, niinkuin he meikäläisiäkin uudestaan kastavat, koskapa eivät ainoastaan ota kastetta ilman uskoa, vaan vieläpä uskon vastaisesti, antamalla toisen, vieraan, epäkristillisen kasteen, josta koituu Jumalalle pilkkaa ja häpeää.
.**** ELLEMME siis PÄTEVÄMMIN ****osaa vastata (siis kuten paavin joukkio ja valdolaisveljet tekevät) tähän kysymykseen ja ***TODISTAA, ETTÄ PIENET LAPSET ITSE USKOVAT JA ETTÄ HEILLÄ ON OMAKOHTAINEN USKO,*** niin minä päättelen ja vakaasti neuvon: niin pian kuin mahdollista lakattakoon älköönkä kastettako lapsia ollenkaan, ettemme moisella mielikuvituksellisella ilveilyllä, jonka takana ei mitään ole, pilkkaisi ja häpäisisi suurestiylistettyä Jumalan majesteettia.
Niinpä siis tässä loppujen lopuksi väitämme:
**KASTETTAESSA LAPSET ITSE USKOVAT JA HEILLÄ ON OMAKOHTAINEN USKO, JONKA JUMALA HEISSÄ VAIKUTTAA,**
***KASTETTAVA VOI JUMALALTA SAADA OMAKOHTAISEN USKON*** jonka kautta hän tulee autuaaksi
Niin sanomme tässäkin: **LAPSIA EI KASTETA KASTEENTODISTAJIEN EIKÄ SEURAKUNNAN USKOON,** vaan kasteentodistajien ja seurakunnan usko RUKOILEE JA SAA HEILLE OMAKOHTAISEN USKON; siihen heidät kastetaan ja ***SIINÄ HE OMAKOHTAISESTI USKOVAT.*** Tätä tukee moni voimallinen raamatunkohta: Matteuksen Evankeliumin 19. luku (Matt. 19:13. ja ss. jakeet), Markuksen Evankeliumin 10. luku (Mark. 10:13. ja ss. jakeet) ja Luukkaan Evankeliumin 18. luku (Luuk. 18:15. ja s. jae).: . Huomatkaamme tarkasti tämä!
*LAPSET ON VIETÄVÄ KRISTUKSEN TYKÖ *
*****EMME SAA EVÄTÄ LAPSILTA KASTETTA.****
35. Tämän kanssa on sopusoinnussa myöskin pyhä Johannes sanoessaan 1. Kirjeensä 2. luvussa (1. Joh. 2:13. jakeessa): »Minä kirjoitan teille, isät, minä kirjoitan teille, nuorukaiset, minä olen kirjoittanut teille, lapsukaiset". Apostoli ei tyydy kirjoittamaan nuorukaisille, vaan hän kirjoittaa *LAPSUKAISILLEKIN,* "että he ovat oppineet tuntemaan Isän". Tästä todellakin seuraa:
****APOSTOLIT OVAT KASTANEET LAPSIAKIN JA OLLEET SIINÄ VAKAUMUKSESSA, ETTÄ HE USKOVAT ja tuntevat Isän,****
aivan kuin he olisivat ehtineet ymmärrykseen ja osaisivat lukea. Ja vaikka joku saattaisikin tulkita "lapsukaiset" -sanan merkitsevän aikuisia, koska Kristus opetuslapsiaankin niin nimittää, niin on kuitenkin varmaa, että hän tässä puhuu sellaisista, jotka ovat nuorempia kuin nuorukaiset.
Tuntuu siis siltä, kuin hän puhuisi viittätoista tai kahdeksaatoista vuotta nuoremmasta ikäkaudesta, tekemättä mitään erotusta noiden vuosien ja ensimmäisen ikävuoden välillä, kaikkia näitä kun sanotaan lapsiksi.
36. TARKASTELKAAMME KUITENKIN, **MILLÄ PERUSTEILLA
**EI PIDETÄ** lapsia uskovina. *VÄITETÄÄN*, etteivät nämä voi kuulla Jumalan sanaa, koska eivät vielä ole ehtineet ymmärrykseen; jos Jumalan sanaa ei kuulla, ei voi olla uskostakaan puhetta, niinkuin Roomalaiskirjeen 10. luvussa (Room. 10:17. jakeessa) sanotaan: »Usko tulee kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta».
Sanohan, onko tuokin kristillisesti puhuttu, kun **ARVOSTELLAAN JUMALAN TEKOJA** meidän rikkiviisautemme mukaan: Lapset eivät ole ehtineet ymmärrykseen, siis he eivät voi uskoa? *ENTÄPÄ JOS SINÄ OLETKIN MOISELLA YMMÄRRYKSELLÄSI JO LUISUNUT USKOSTA, MUTTA LAPSET YMMÄRTÄMÄTTÖMYYDESSÄNSÄ TULLEET USKOON?*
Sanopa, *MITÄ ETUA TOSIAAN JÄRJESTÄ ON USKOLLA JA JUMALAN SANALLA?* Sehän se juuri innokkaimmin vastustaa uskoa ja Jumalan sanaa siinä määrin, että kukaan ei siltä voi päästä uskoon eikä sietää Jumalan sanaa, ellei sitä sokaista ja häpeään saateta! Ihmisenhän täytyy kuolla siitä ja tulla houkan kaltaiseksi, jopa yhtä järjettömäksi ja ymmärtämättömäksi kuin pieni lapsi, jos mieli tulla uskovaksi ja saavuttaa Jumalan armo, niinkuin Kristus sanoo Matteuksen Evankeliumin 18. luvussa (Matt. 18:3. jakeessa): »Ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan». Kuinka usein Kristus, meitä nuhdellen, kehoittaa tulemaan lapsiksi ja houkiksi, kokonaan tuomiten järjen?
37. Sanohan minulle vielä, kuinka paljon ymmärrystä oli niillä lapsukaisilla, jotka Kristus otti syliinsä, joita hän siunasi ja joille hän taivaan omaksi antoi? Eivätkö hekin vielä olleet vailla ymmärrystä? Mutta minkä tähden hän sitten käskee tuoda heidät luoksensa ja siunaa heidät? Mistä heillä on sellainen usko, joka tekee heistä taivasten valtakunnan lapsia? *TOTISESTI JUURI SEN TÄHDEN, ETTÄ HE OVAT VAILLA YMMÄRRYSTÄ* ja houkan tapaisia, *HE OVAT SOPIVAMPIA USKOON KUIN AIKUISET JA YMMÄRTÄVÄISET, JOITA JÄRKI ALITUISESTI ESTELEE, * kun ei saa tungetuksi suurta päätään ahtaasta ovesta. Kun puhutaan uskosta ja Jumalan sanasta, ei sovi ottaa huomioon järkeä eikä sen tekoja. Tässä vaikuttaa Jumala yksin, järki on kuollut, sokea, ja se suhtautuu tähän tekoon kuin järkeä vailla oleva pölkky, että olisi voimassaan pyhä Raamattu, joka sanoo »Jumalaa ihmeelliseksi pyhissään» ja samoin Jesajan Kirjan 55. luvussa (Jes. 55:9. jakeessa): »Niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne».
38. Mutta koska HE (siis PAAVIN joukkio ja valdolaisveljet) ovat niin syvälle vajonneet omaan järkeensä, *TÄYTYY MEIDÄN KÄYDÄ HEIDÄN KIMPPUUNSA HEIDÄN OMAN JÄRKENSÄ ASEILLA. * (juuri siksi Luther edellä selitti noiden vääriä käsityksiä)
***SANOHAN MINULLE, MINKÄ TÄHDEN SINÄ KASTAT IHMISEN VASTA SITTEN, KUN HÄN ON YLENNYT YMMÄRRYKSEEN? ***
Sinä vastaat: Hän kuulee Jumalan sanan ja uskoo. Minäpä kysyn: Mistä tuon tiedät? Sinä sanot: Hän tunnustaa sen suullansa. Sitten minä sanon: Entä jos hän valehtelee ja on petollinen? Ethän saata nähdä hänen sydämeensä. Siinäpä se! Ellet siis kasta millään muulla perustuksella kuin sillä, että henkilö ulkonaisesti ilmaisisi, itse ollessasi epävarma hänen uskostaan, niin että sinun täytyy ajatella tokko hänellä sisäisesti, sydämessä, on enempää kuin se, minkä sinä ulkonaisesti toteat, niin ei häntä auta hänen kuulemisensa eikä tunnustamisensa, sillä kaikkihan saattaa olla pelkkää inhimillistä käsitystä eikä oikeaa uskoa; ja mikä olet sinä sanomaan, että ulkonainen kuuleminen ja tunnustaminen ovat välttämättömät kastetta varten, ja että, ellei niitä ole, ei saa kastaa, mutta jos ne ovat, saa kastaa?
Sinun täytyy siis tässä itse tunnustaa, että kuuleminen ja tunnustaminen on epävarmaa ja lisäksi riittämätöntä kastetuksi tulemista varten. Minkä nojalla sinä siis kastat? Kuinka aiot suoriutua vastuusta, pannessasi kasteen epäilyksille alttiiksi? Eikö ole niin, että sinun täytyy päätyä tähän ja tunnustaa, ettei sinun tarvitse enempää tehdä eikä tietää kuin sen, että kun luoksesi tuodaan henkilö, joka sinun on kastettava ja joka sinulta pyytää kastetta, sinun täytyy uskoa häntä tai ainakin jättää Jumalan haltuun, uskooko hän sydämessään oikein vaiko ei; näin olet vastuusta vapaa ja kastat oikein. Minkä tähden et tahdo tehdä samoin lapsille, jotka Kristus käskee tuomaan luoksensa ja jotka hän tahtoo siunata, vaan vaadit ensin ulkonaista kuulemista ja tunnustamista, jonka itsekin tunnustat epävarmaksi ja kastetulle riittämättömäksi hänen kastamistansa varten? Sinä syrjäytät epävarman, ulkonaisen kuulemisen tieltä Kristuksen varman sanan, jolla hän käskee tuoda lapset tykönsä.
39. Sanohan minulle vielä, kuinka on uskovan kristityn ymmärryksen laita hänen nukkuessansa, koska ei hänen uskonsa eikä Jumalan armo hänestä milloinkaan luovu? *JOS SIIS USKO ILMAN YMMÄRRYKSEN APUA SAATTAA PYSYÄ TIEDOTTOMUUDEN TILASSA, MINKÄ TÄHDEN SE EI VOI PÄÄSTÄ ALKUUN LAPSISSA, ENNEN KUIN YMMÄRRYS ENNÄTTÄÄ TIETOISUUDEN ASTEELLE? *Minäpä ulotan tämän kaikkiin tilanteisiin, joissa kristitty elää jotakin työskennellen ja toimien, olematta tietoinen uskosta ja ymmärryksestä, uskon silti puuttumatta. Jumalan teot ovat peitossa ja ihmeellisiä aina missä ja milloin hän tahtoo ja toisaalta taas kyllin julkisia aina missä ja milloin hän tahtoo, ja tämä on sekä liiaksi korkeata että syvää meidän arvosteltavaksemme.
40. Koska Kristus siis tässä sanoo, että ei saa estää tuomasta lapsia hänen tykönsä, hänen siunattaviksensa, koska meiltä ei vaadita varmuutta sisäisestä uskon tilasta ja koska ulkonainen kuuleminen ja tunnustaminen eivät kastetulle riitä, niin on meidän rajoittuminen siihen, että meidän, kastajien, kannalta katsoen riittää kastetun lausuman tunnustuksen kuuleminen, sellaisten, jotka tulevat omasta aloitteestaan. Näin siitä syystä, että emme vastoin omaatuntoamme antaisi sakramenttia esimerkiksi sellaisille, joista mitään hedelmää ei ole odotettavissa; jos he taas etsimisellään ja tunnustamisellaan saavat omantuntomme vakuuttumaan siitä, että voimme sakramentin armoa jakavana sakramenttina antaa, olemme vapaat vastuusta. JUMALAN RATKAISUUN JÄTÄMME ASIAN, ellei kastetun usko ole oikea; me puolestamme emme ole antaneet kastetta turhan päiten, vaan siinä vakaumuksessa, että se tuottaa hyötyä.
41. Tämän kaiken minä sanon sen tähden, että ei kastettaisi ajattelemattomasti, niinkuin ne, jotka vastoin parempaa tietoansa kastavat siinä mielessä, että kaste ei mitään vaikuta eikä hyödytä. Näin kastajat tulevat syynalaisiksi, käytellessään Jumalan sakramenttia ja sanaa joko tietoisesti kurittomalla tavalla tai ainakin ollen siinä vakaumuksessa, että niiden tarkoituksena ei ole eivätkä ne voi mitään vaikuttaa, mikä on täysin arvotonta sakramentin käyttöä, Jumalan kiusaamista ja pilkkaamista. Eihän tuommoinen ole sakramentin jakamista, vaan sakramentilla ilveilemistä. Jos taas kastettu epäuskoisena kieltää, niin kieltäköön; sinä ainakin olet menetellyt oikein: antanut oikean sakramentin hyvällä omallatunnolla, tosi hyötyä silmällä pitäen.
42. Niiden uskon sitä vastoin, jotka eivät omasta aloitteestaan tule, vaan jotka tuodaan kasteelle, niinkuin Kristus käskee tuoda lapset tykönsä, *SAAT JÄTTÄÄ SEN HALTUUN, JOKA KÄSKEE HEIDÄT TYKÖNSÄ TUOMAAN; *
kastaos heidät hänen käskynsä nojalla ja sano: Herra, sinä saatat ne tänne ja käsket kastamaan heidät, niinpä vastaa myöskin itse heistä; siihen minä luotan. Minä en uskalla heitä työntää luotani enkä estää; elleivät olekaan kuulleet sitä sanaa, josta usko tulee, aikuisten lailla, kuulevat he sen kuitenkin pienten lapsukaisten lailla: aikuiset käsittävät sen korvien ja ymmärryksen avulla, usein uskotta, mutta nämä kuulevat sen korvillansa, ilman ymmärrystä, uskossa; usko on sitä lähempänä kuta vähemmän on ymmärrystä, ja se, joka heidät tuo, on väkevämpi kuin omasta aloitteestaan tulevien aikuisten tahto.
43. MIETISKELIJÖITÄ kiusaa eniten se näennäinen seikka, että aikuisissa asustava *YMMÄRRYS MUKA USKOO* kuullun sanan, *JA SITÄ HE SITTEN USKOKSI NIMITTÄVÄTKIN;* toisaalta he huomaavat, että lapsilla vielä ei ole ymmärrystä: tuntuu siltä, kuin nämä eivät uskoisi. **Mutta he eivät ota huomioon, ETTÄ USKO JUMALAN SANAAN ON jotakin aivan toista, SYVÄLLISEMPÄÄ, kuin se käsittely, MINKÄ YMMÄRRYS OMISTAA JUMALAN SANALLE, SILLÄ TUO EDELLINEN ON YKSINOMAISESTI JUMALAN TEKOA,** kaiken ymmärryksen yli käyvää, ja *sitä on lapsi yhtä lähellä kuin aikuinenkin,* jopa paljon lähempänäkin, ja aikuinen on yhtä kaukana siitä kuin lapsi, jopa paljon kauempanakin.
44. Jälkimmäinen sen sijaan on inhimillistä tekoa, ymmärryksen kehittämää.
***SANOAKSENI MIELIPITEENI: JOS MIKÄÄN KASTE ON VARMAA,
NIIN ENNEN KAIKKEA LASTEN KASTE***
juuri sen Kristuksen sanan tähden, jolla hän käskee tuoda lapset tykönsä, aikuisten tullessa omasta aloitteestaan; aikuisissa saattaa piillä petos kehittyneen ymmärryksen ansiosta, mutta lapsissa ei voi olla petosta vielä uinuvan ymmärryksen tähden, ja heissä Kristus toteuttaa siunauksensa niinkuin hän myös on käskenyt heidät tykönsä tuomaan. Tämä on suurenmoinen sana, eikä sitä sovi syrjäyttää: Kristus käskee tuoda lapset tykönsä, nuhdellen estäjiä.
45. Tällä emme mitenkään ole tahtoneet heikentää emmekä lakkauttaa saarnavirkaa. Eipä Jumalakaan totisesti saarnauta YMMÄRRYKSELLÄ KUULEMISTA varten — eihän sellaisesta mitään hedelmää tule — vaan HENGELLISTÄ KUULEMISTA varten, mikä, kuten sanottu, *ON LAPSILLA YHTÄ TARKKANA, JOPA TARKEMPANA KUIN AIKUISILLA:* totisesti *HEKIN KUULEVAT SANAN.* Eikähän kaste olekaan mitään muuta kuin EVANKELIUMI, JA SIIHEN HEIDÄT SAATETAAN.
46. Kaiken kaikkiaan: lasten kastamisen takauksena on tämä sana: »Sallikaa lasten tulla minun tyköni älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta». Näin Kristus on sanonut eikä hän valhetta puhu.
On siis täysin oikeata ja kristillistä viedä lapset hänen tykönsä; **TÄMÄ VOI TOTEUTUA AINOASTAAN KASTEESSA.***
On myös täysin varmaa, että hän siunaa heidät, ja että hän antaa taivasten valtakunnan kaikille, jotka näin hänen tykönsä tulevat, näiden sanojen mukaisesti: »senkaltaisten on Jumalan valtakunta». Tämä riittäköön tästä tällä erällä.
Martti Luther
kolmentena loppiaisen jälkeisenä sunnuntaina 1526
Koska valhe on kadotukseen johtava teko; vaati valheen oikaiseminen näin pitkän saarnan. Valheen levittäjä on eksyttäjä (siis eepu) ja valheen uskonut on eksynyt. Koska valheottelijoita oli yksi ja ainakin yksi on valheen uskonut, piti heidän pelastumisensa vuoksi tuoda tämä pitkä puhe palstalle .
Kun Raamattuakin väännellään samalla tapaa kuin nimimerkki "eepu" teki Lutherin saarnan kohdalla, niin eipä ole ihme, että syntyy mitä ihmeellisempiä tulkintoja.
Jos ”eepu” et osaa huutaa muuta kuin valheita, niin eikä olisi parasta olla hiljaa, ihan vaan oman ja toisten pelastumisen vuoksi.
voitto ramu
Kun lukee eepu*n lainauksia mistä tahansa tekstistä, niin on aina syytä tarkistaa alkuperäinen teksti. Hän ei häikäile väärentää Raamattuakaan, kun puolustaa hänelle niin rakkaita päähänpinttymiään.
Näytäpä Ramu se todistettavasti oikea alkuperäinen Lutherin käsikirjoitus, jota ei ole teidän toimestanne muuteltu!
Sillä; kun Raamattuakin väännellään paavin toimesta kieroon, niin samalla tapaa tekin hänen opetuslapset osallistuvat noiden väärennöksien levittämiseen, niin kuin nyt tämäkin nimimerkki "ramu" sen Oikean uskon mukaisen upotuskasteen kohdalla, niin ei ole olenkaan ihme, että syntyy mitä ihmeellisempiä tulkintoja.
terence kirjoitti:
"Kun lukee eepu*n lainauksia mistä tahansa tekstistä, niin on aina syytä tarkistaa alkuperäinen teksti. Hän ei häikäile väärentää Raamattuakaan, kun puolustaa hänelle niin rakkaita päähänpinttymiään."
*
eepu:
No niin päästiin asiaan; Näytäpä terence ja Ramu se todistettavasti oikea alkuperäinen Lutherin käsikirjoitus, jota ei ole teidän toimestanne muuteltu!
Sillä; kun Raamattuakin väännellään paavin toimesta kieroon, niin samalla tapaa tekin hänen opetuslapset osallistuvat noiden väärennöksien levittämiseen, niin kuin nyt nämäkin nimimerkit terence ja ramu sen Oikean uskon mukaisen upotuskasteen kohdalla, niin ei ole olenkaan ihme, että syntyy mitä ihmeellisempiä tulkintoja.
eepun pyynnöstä tässä KOKO kyseinen Lutherin saarna ALKUPERÄISENÄ.
Martti Luther
Kolmas loppiaisen jälkeinen sunnuntai
Evankeliumisaarna.
Kun hän astui alas vuorelta, seurasi häntä suuri kansan paljous. Ja katso, tuli pitalinen mies ja kumartui maahan hänen eteensä ja sanoi: "Herra, jos tahdot, niin sinä voit minut puhdistaa». Niin hän ojensi kätensä, kosketti häntä ja sanoi: »Minä tahdon; puhdistu!" Ja kohta hän puhdistui pitalistaan. Ja Jesus sanoi hänelle: "Katso, ettet puhu tästä kenellekään; vaan mene ja näytä itsesi papille ja uhraa lahja, jonka Mooses on säätänyt, todistukseksi heille». — Ja kun hän saapui Kapernaumiin, tuli hänen tykönsä sadanpäämies ja rukoili häntä ja sanoi: "Herra, minun palvelijani makaa kotona halvattuna ja on kovissa vaivoissa". Hän sanoi hänelle: "Minä tulen ja parannan hänet». Mutta sadanpäämies vastasi ja sanoi: "Herra, en minä ole sen arvoinen, että tulisit minun kattoni alle, vaan sano ainoastaan sana, niin minun palvelijani paranee. Sillä minä itsekin olen toisen vallan alainen, ja minulla on sotamiehiä käskyni alaisina, ja minä sanon tälle: 'Mene', ja hän menee, ja toiselle: 'Tule', ja hän tulee, ja palvelijalleni: 'Tee tämä', ja hän tekee.» Tämän kuultuaan Jeesus ihmetteli ja sanoi niille, jotka häntä seurasivat: "Totisesti minä sanon teille: En ole kenelläkään Israelissa löytänyt näin suurta uskoa. Ja minä sanon teille: Monet tulevat idästä ja lännestä ja aterioitsevat Aabrahamin ja Iisakin ja Jaakobin kanssa taivasten valtakunnassa; mutta valtakunnan lapset heitetään ulos pimeyteen; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys." Ja Jeesus sanoi sadanpäällikölle: »Mene. Niinkuin sinä uskot, niin sinulle tapahtukoon.» Ja palvelija parani sillä hetkellä. Matt. 8:1 - 13.
1. Tämä evankeliumi opettaa meille kahta uskon ja rakkauden esikuvaa, toista pitaalisessa ja toista sadanpäämiehessä. Tarkastelkaamme ensin pitaalista! Pitaalinen ei noin rohkeasti olisi mennyt Herran tykö puhdistusta anomaan, ellei hän sydämessänsä olisi täysin luottanut siihen ja odottanut Kristusta suuressa hyvyydessänsä ja armossansa parantajaksensa. Olihan hänellä pitalisena täysi syy karttaa julkisuutta; kielsihän sitä paitsi lakikin pitalisia menemästä toisten ihmisten pariin. Ja kuitenkin hän tungekse esiin, välittämättä laista ja ihmisistä, välittämättä edes Kristuksen puhtaudesta ja pyhyydestä.
2. Huomaapa tämän johdosta, kuinka usko suhtautuu Kristukseen! Se ei johdata mielehensä mitään muuta kuin sen, että etsii Kristuksen sulaa hyvyyttä ja armoa, ja että sen ilmaiseksi, ilman pienintäkään ansiota, omaksensa saa. Eipä tässä tapauksessa suinkaan voida sanoa pitalisen puhtaudellansa ansainneen tulla näin lähelle Kristusta, puhella hänen kanssansa ja rukoilla häneltä apua; päinvastoin: juuri sen tähden, että tuntee saastaisuutensa ja kelvottomuutensa, pitaalinen sitä päättäväisemmin tunkeutuu Kristuksen tykö, vain hänen hyvyyteensä katsoen. Juuri tämä on oikeaa uskon, elävää luottamusta Jumalan hyvyyteen. Se sydän, joka näin menettelee, uskoo oikein; se, joka ei näin menettele, ei usko oikein, mutta juuri siten menettelevät ne, jotka eivät kiinnitä katsettansa Jumalan pelkkään hyvyyteen, vaan ensin pälyilevät hyviin tekoihinsa, ollaksensa hyvyyden arvoisia ja sen ansaitaksensa. Sellaiset eivät koskaan rohkaistukaan vakavissaan Jumalaa avuksensa huutamaan eikä hänen eteensä astumaan.
3. Mutta tällaista luottamusta eli uskoa eli Kristuksen hyvyyden tuntemista ei pitalisessa olisi syntynyt hänen omasta järjestään; hänen oli jo ennalta täytynyt kuulla hyvä huhu Kristuksesta, se, kuinka tämä on niin hyvä, armollinen ja laupeas ja kuinka hän ilmaiseksi auttaa, rohkaisee ja neuvoo jokaista, joka vain tulee hänen tykönsä. Tällainen huhu oli epäilemättä ehtinyt hänenkin korviinsa, tästä huhusta hän oli ammentanut rohkeutta ja tätä huhua hän oli myös käyttänyt ja tulkinnut hyödyksensä, ja, soveltaen Kristuksen hyvyyden itsehensä, täydessä luottamuksessa päätellyt: Hänestä liikkeellä olevan huhun mukaisesti ja tämän hyvän huhun perusteella hän varmaan on minullekin hyvä. Näin hänen uskonsa ei siis kasvanut järjestä, vaan se sikisi siitä huhusta, joka Kristuksesta oli liikkeellä, niinkuin pyhä Paavali Roomalaiskirjeen 10. luvussa (Room. 10:17. jakeessa) sanoo: "Usko tulee kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan" eli hänestä liikkuvan huhun »kautta».
4. Tämä juuri onkin se evankeliumi, joka on kaiken hyvän ja autuuden alku, jatko ja loppu. Olemmehan jo usein kuulleet, että kaikkein ensimmäiseksi on kuultava evankeliumia, ja sitten uskottava ja rakastettava ja tehtävä hyviä tekoja; ei ole ensin tehtävä hyviä tekoja, sillä siten käännetään koko asia ylös alaisin, niinkuin tekojen opettajat kääntävät. Evankeliumi taas on hyvä huuto, puhe, maine Kristuksesta, joka on täydellisesti pelkkää hyvyyttä, rakkautta ja armoa, jotakin sellaista, mitä ei voida sanoa ainoastakaan muusta ihmisestä tai pyhästä. Vaikka nimittäin muutkin pyhät ovat hyvässä huudossa ja maineessa, se kuitenkaan ei tiedä evankeliumia; evankeliumia on vain se, missä kaikuu Kristuksen pelkkä hyvyys ja armo, ja jos samalla kuuluisi jotakin muistakin pyhistä, se ei enää olisi evankeliumia, sillä evankeliumi tahtoo rakentaa uskon ja luottamuksen ainoastaan kalliolle, Jeesukselle Kristukselle.
5. Ymmärrät siis tämän pitalisen tapauksen taistelevan uskon puolesta tekoja vastaan. Samoin kuin nimittäin Kristus auttaa tätä miestä sulasta armosta, uskon kautta, ohi kaikkien hänen tekojensa ja ansioittensa, samoin hän auttaa jokaista ja tahtoo, että häntä tällaisena pidetään ja häneltä tätä odotetaan. Jos siis pitalisen mieleen olisi juolahtanut sanoa: "Katso, Herra, näin paljon minä olen rukoillut ja paastonnut, ota se huomioon ja puhdista minut sen tähden», olisi Kristus varmasti jättänyt hänet parantamatta, sillä eipä moinen ihminen turvaudu Jumalan armoon, vaan omaan ansioonsa, eikä Jumalan armo siten tule ylistetyksi, rakastetuksi, kiitetyksi ja halatuksi, vaan omat teot ottavat kunnian itsellensä, ryöstäen Jumalalta sen, mikä hänelle kuuluu. Tämä on sitä »oman käden suutelemista» ja »Jumalan kieltämistä», josta Jobin Kirjan 3. luvussa (Job. 3:27. ja s. jakeessa) sanotaan: »Olenko milloinkaan omaa kättäni suudellut ja niin kieltänyt korkeuden Jumalan?", ja Jesajan 2. luvussa (Jes. 2:8. jakeessa): »He kumartavat kättensä tekoa», toisin sanoen, sen kunnioituksen ja luottamuksen, joka heidän pitäisi antaa Jumalan armolle, he kohdistavat omaan tekoonsa.
6. Toisaalta on Kristuksen suhtautumisessa pitaliseen myöskin näytetty rakkauden esikuva. Siitähän näet, että rakkaus tekee hänestä palvelijan: hän auttaa köyhää ilman vastapalvelusta, tavoittelematta sillä etua, suosiota tai kunniaa, vaan ainoastaan köyhän hyötyä ja Isän Jumalan kunniaa.
7. Juuri tätä minä usein olen sanonut: usko tekee meidät herroiksi, rakkaus palvelijoiksi; jopa me uskon kautta tulemme jumaliksi, Jumalan luonnosta ja nimestä osallisiksi, niinkuin 82. psalmi (Ps. 82:6. jae) sanoo: »Minä sanon: Te olette jumalia ja kaikki tyynni Korkeimman poikia», rakkauden kautta meistä taas tulee kaikkein köyhimpien vertaisia. Uskon mukaan me emme tarvitse mitään: meillä on kaikkea kylliksi; rakkauden mukaan me palvelemme kaikkia. Uskossa me saamme rikkauksia ylhäältä, Jumalalta, rakkaudessa me jakelemme niitä alas, lähimmäiselle. Kristuskaan ei jumaluutensa puolesta tarvinnut mitään, mutta inhimillisessä luonnossansa hän palveli kaikkia, jotka häntä tarvitsivat. Tästä olemme usein tarpeeksi asti puhuneet: niin meidänkin uskon kautta täytyy tulla synnytetyiksi Jumalan lapsiksi ja jumaliksi, herroiksi ja kuninkaiksi, niinkuin Kristuskin iankaikkisuudessa syntyi Isästä tosi Jumalaksi; ja taas toisaalta rakkaudessa aueta auttamaan lähimmäistä laupeuden teoilla, niinkuin Kristuskin tuli ihmiseksi, auttaakseen meitä kaikkia. Ja samoin kuin Kristus ei edeltäpäin teoillansa ansainnut tai ihmiseksitulemisellaan hankkinut itsellensä jumaluutta, vaan se oli hänelle syntymästänsä, ohi kaikkien tekojen ja ennen kuin hän tuli ihmiseksi, samoin emme mekään teoilla tai rakkaudella ole ansainneet Jumalan lapseutta emme sitä, että syntimme annetaan anteeksi, emmekä myös sitä, että kuolema ja helvetti eivät vahingoita, vaan me olemme saaneet sen armosta, ilman tekoja ja ennen rakkautta, uskon kautta, evankeliumista. Ja samoin kuin Kristus, ollen ensin iankaikkisuudesta Jumala, meitä palvellaksensa tuli ihmiseksi, samoin mekin rakkaudessa teemme hyvää lähimmäisellemme vasta sitten, kun ensin uskon kautta olemme vanhurskaita, synnittömiä, eläviä, autuaita ja Jumalan lapsia. Tämä riittäköön ensimmäisestä, pitalisen esikuvasta.
8. Toinen esikuva on ensimmäisen kaltainen, mikäli on kysymys uskosta ja rakkaudesta. Sadanpäämiehelläkin nimittäin on sydämellinen luottamus Kristukseen: hän ei kuvittele näkevänsä mitään muuta kuin pelkkää Kristuksen hyvyyttä ja armoa—eipä hän muutoin olisi Kristuksen tykö mennytkään tai ei olisi lähettänyt edustajaa hänen luoksensa, niinkuin Luukas Evankeliuminsa 7. luvussa (Luuk. 7:3. jakeessa) kertoo. Hänellä ei myöskään olisi ollut uskaliasta luottamustansa, ellei jo ennen olisi kuullut Kristuksen hyvyydestä ja armosta. Tässäkin tapauksessa siis evankeliumi on antanut alkusysäyksen hänen luottamuksellensa eli uskollensa.
9. Tästä siis jälleen saamme sen opetuksen, että on aloitettava evankeliumista, uskottava se eikä tähyiltävä mitään ansioita, mitään tekoja. Sadanpäämieskään ei vedonnut mihinkään ansioonsa tai tekoonsa, vaan luotti yksinomaan Kristuksen hyvyyteen. Toteamme siis, että kaikki Kristuksen teot esittävät meille evankeliumin, uskon ja rakkauden esimerkkejä.
10. Siinäkin näemme esimerkin rakkaudesta, että Kristus tekee sadanpäämiehelle hyvää korvauksetta, vaatimatta vaivannäköä tai lahjaa, niinkuin edellä sanottiin. Lisäksi sadanpäämieskin antaa esimerkin rakkaudesta ottamalla palvelijansa asian omaksi asiakseen: samoin kuin Kristus on ottanut meidät hoiviinsa, niin sadanpäämieskin tekee palvelijalleen hyvän teon, vain hänen edukseen. Luukas sanookin Evankeliuminsa 7. luvussa (Luuk. 7:2. jakeessa) hänen tehneen sen siitä syystä, että rakasti häntä ja piti häntä suuressa arvossa; on kuin hän sanoisi: Se rakkauden kiintymys, joka sadanpäämiehellä oli palvelijaansa, ajaa hänet ottamaan varteen tämän hädän ja tekemään sen, minkä teki. Näin mekin tehkäämme! Varokaamme pettämästä itseämme, ajatellen, että meillä on evankeliumi, jos kuitenkaan emme välitä lähimmäisen hädästä. Tämä olkoon sanottuna näistä kahdesta esikuvasta. Nyt tarkastelemme eräitä tekstin kohtia.
11. Pitalinen tässä miedontaa rukoustansa sanoessaan: »Herra, jos tahdot, niin sinä voit minut puhdistaa!" Tätä emme saa käsittää siten, että hän olisi epäillyt Kristuksen hyvyyttä ja armoa. Kyllä näet usko olisi mitätön, vaikka uskottaisiin Kristus kaikkivaltiaaksi, kaikkeen kykeneväksi ja kaiken tietäväksi; mutta vasta se on elävää uskoa, kun ei epäillä, että Jumala myös on hyvä ja armossansa tahtoo tehdä sen, mitä anomme. Asia on käsitettävä näin: usko ei epäile, että Jumalan hyvä tahto kohdistuu henkilöön, että se tahtoo ja suopi sille kaikkea hyvää, mutta tiedossamme ei ole, onko se, mitä usko anoo ja esittää, hyvää ja hyödyllistä; sen tietää yksin Jumala, ja sen tähden usko, alistaen kaiken Jumalan armollisen tahdon ratkaistavaksi, anoo sitä, mikä on hänen kunniaksensa ja meidän hyödyksemme, eikä se epäile Jumalan antamista, tai, ellei antaminen ole mahdollinen, että hänen jumalallinen tahtonsa suuressa armossansa jättää antamatta, nähdessänsä antamatta jättämisen paremmaksi. Kaiken tämän ohessa usko kuitenkin pysyy aivan varmana Jumalan armollisesta tahdosta, antoi hän sitten tai oli antamatta, niinkuin pyhä Paavalikin Roomalaiskirjeen 8. luvussa (Room. 8:26. jakeessa) sanoo, että "me emme tiedä, mitä tai miten meidän pitää rukoileman", ja Isä meidän rukouksessa Isä käskee meitä panemaan ensi sijalle hänen tahtonsa ja sen tapahtumista rukoilemaan.
12. Juuri tätä me myöskin olemme usein sanoneet: uskottava on ilman mitään epäilemisiä ja panematta Jumalan hyvyydelle rajoituksia, mutta rukoillessamme meidän on rajoituttava hänen kunniansa, hänen valtakuntansa ja hänen tahtonsa piiriin: emme saa asettaa hänen tahdolleen aikaa, paikkaa, tapaa tai nimeä, vaan meidän pitää ehdottomasti jättää kaikki hänen haltuunsa. Sen tähden pitalisenkin rukous on erikoisesti Herran mieleinen ja se tuleekin nopeasti kuulluksi. Jos me nimittäin jätämme asiamme hänen tahtonsa varaan, anoen sitä, mikä on hänen mieleistään, hänkään ei voi jättää tekemättä sitä, mikä on meille mieleistä. Usko saa aikaan sen, että hän on meille suosiollinen; samoin tällainen alistuva rukous saa aikaan sen, että hän antaa sen, mitä me anomme. — Kymmentä pitalista käsittelevässä saarnassa on tyhjentävästi puhuttu sintä, minkä tähden pitalinen lähetettiin pappien luokse, ja mitä se merkitsee.
13. Mitä taas tulee tähän Kristuksen sanaan: »En ole kenelläkään Israelissa löytänyt näin suurta uskoa», on sen johdosta paljon tuskailtu, kun ei toiselta puolen ole tahdottu tehdä Kristuksesta valehtelijaa ja toiselta puolen ei ole tahdottu jättää Jumalan äitiä ja apostoleita sadanpäämiestä vähäisemmiksi. Vaikka minä voisinkin väittää Kristuksen tässä puhuvan lsraelin kansasta, jonka keskuudessa hän yleensä oli saarnannut ja jonka luokse hän oli tullut, äitinsä ja opetuslastensa vastakohtana, nämä kun vaeltaen hänen kanssaan ja hänen saarnatessaan tulivat juuri lsraelin kansan tykö, minä kuitenkin haluan yksinkertaisesti pysyä Herran sanoissa sellaisinaan ja jätän ne sellaisiksi kuin ne kuuluvat. Näin teen ensinnäkin sen tähden, että minkään uskonopin kohdan kanssa ei ole ristiriidassa se, että ei apostolien eikä Jumalan äidinkään usko ole ollut sadanpäämiehen uskon veroinen. Jos kerran mikään uskonopin kohta ei ole ilmeisessä ristiriidassa Kristuksen sanojen kanssa, on näille kenestäkään pyhästä, kenestäkään enkelistä jopa itse Jumalastakaan välittämättä annettava niiden täydellinen, sananmukainen merkitys, muuntelematta ja vääntelemättä niitä omien selittelemisiemme ja tulkitsemisiemme mukaan; sillä hänen sanansa on totuus sellaisenaan, ja se ylittää kaikki pyhät ja enkelit.
14. Toiseksi sen tähden, että tuollainen selitteleminen ja väänteleminen juontuu lihallisesta mielestä ja tunnesyistä: emme mittaa Jumalan pyhiä Jumalan armon mukaan, vaan heidän persoonansa, arvonsa ja ylhäisyytensä mukaan. Tämä on ristiriidassa Jumalan kanssa, joka mittaa aivan toisin, ainoastaan omien lahjojensa mukaan. Pyhän Johannes Kastajan hän esimerkiksi ei koskaan sallinut tehdä yhden yhtäkään ihmettä — Johanneksen Evankeliumin 10. luku (Joh. 10:41. jae) » joita moni vähempi pyhä on tehnyt. Kaiken kaikkiaan: hän usein toteuttaa halpa-arvoisten pyhien kautta sellaista, mitä hän ei toteuta suurten pyhien kautta. Kaksitoistavuotiaana hän kätkeytyi äidiltänsä, jättäen hänet epätietoisena harhailemaan — Luukkaan Evankeliumin 2. luku (Luuk. 2:43 jae); hän ilmestyi Magdalan Marialle pääsiäisaamuna — Johanneksen Evankeliumin 20. luku (Joh. 20:14. jae), ennen kuin ilmestyi omalle äidillensä ja apostoleille; hän keskusteli samarialaisen naisen kanssa — Johanneksen Evankeliumin 4. luku (Joh. 4:7. jae), ja avion rikkoneen naisen kanssa — Johanneksen Evankeliumin 8. luku (Joh. 8:10. jae) ystävällisemmin kuin koskaan oli keskustellut oman äitinsä kanssa. Samoin: samaan aikaan kun Pietari lankeaa ja kieltää, ristillä riippuva murhamies pysyy ja uskoo vahvasti.
15. Näillä ja muilla samantapaisilla ihmeteoilla hän osoittaa, ettei tahdo meidän mittailevan hänen pyhissään olevaa Henkeään, ja ettemme saa arvostella henkilön mukaan. Hän tahtoo antaa lahjansa vapaasti, oman tahtonsa mukaan, niinkuin pyhä Paavali 1. Korinttolaiskirjeen 12. luvussa (1. Kor. 10:11. jakeessa) sanoo, eikä sen mukaan, miltä meistä tuntuu. Jopa hän — Johanneksen Evankeliumin 14. luvussa (Joh. 14:12. jakeessa) — sanoo omasta itsestänsä: »Joka uskoo minuun, myös hän on tekevä niitä tekoja, joita minä teen, ja suurempiakin, kuin ne ovat, hän on tekevä». Ja tämä kaikki sen vuoksi, ettei kukaan rohkenisi korottaa itseänsä eikä kukaan korottaa toista pyhää toisten yläpuolelle ja näin lahkoja nostaa, vaan jättäisi heidät kaikki saman arvoisina Jumalan armon haltuun, olkoot häneltä saamiinsa lahjoihin katsoen kuinka erilaisia tahansa. Pyhän Stefanuksen kautta hän tahtoo tehdä sen, mitä hän ei tee pyhän Pietarin kautta, ja pyhän Pietarin kautta sitä, mitä hän ei tee äitinsä kautta, ollaksensa se ainoa, joka tahtonsa mukaan kaiken kaikissa toteuttaa, persoonaa erottelematta.
16. Tässäkin tapauksessa asia siis on käsitettävä niin, että Kristus saarnatoimiltansa kestäessä ei löytänyt sellaista uskoa äidistänsä eikä apostoleistansa, vaikka hän sitä ennen tai sen jälkeen joko löysi tai oli löytämättä äidistänsä, apostoleista ja monesta muusta suurempaa uskoa. On näet varsin mahdollista, että hän antoi suuren uskon äidillensä siihen aikaan kun hän sikisi hänestä ja tämä hänet synnytti, mutta ei antanut tai harvoin antoi jälkeenpäin yhtä suurta, jopa joskus salli sen väsähtää, niinkuin teki silloin kun hävisi häneltä kolmeksi päiväksi — Luukkaan Evankeliumin 2. luku. Samoin hän tekee kaikille muillekin pyhillensä; ellei hän niin tekisi, nämä pyhät varmasti lankeaisivat ylpeyteen, tehden itsestään epäjumalia, tai me tekisimme heistä epäjumalia, tarkaten enemmän heidän arvollisuuttaan ja persoonaansa kuin Jumalan armoa.
17. Huomaa siis tämän johdosta: houkkia olemme ja huonoja käsittämään Jumalan tekoja ja ihmeitä, kun halveksimme tavallista kristittyä ja kun olemme siinä käsityksessä, että ainoastaan huippuhiipat ja opinkäyneet pystyvät ymmärtämään ja arvioimaan Jumalan totuutta, vaikka Kristus tässä korottaa pakanan ja hänen uskonsa kaikkien opetuslastensa yläpuolelle! Siitä on seurauksena se, että me pureudumme persooniin ja elämänmuotoihin emmekä Jumalan sanoihin ja armoon; sen tähden me persoonien ja elämänmuotojen mukaan vaellamme kaikessa erheessä, ja sitten sanomme, että kristillinen kirkko ja kirkolliskokoukset ovat näin sanoneet ja että ne eivät voi erehtyä, niillä kun on Pyhä Henki! Mutta Kristus onkin halveksittujen parissa ja hän antaa persoonat ja kirkolliskokoukset perkeleen haltuun. Tarkkaa siis erikoisesti: Kristus korottaa pakanan näin korkealle! Tämä koskee varmasti myös Hannasta, Kaifasta ja kaikkia muita pappeja, oppineita ja pyhiä: kaikkien nähden pitää täydellä syyllä olla tämän pakanan oppilaina; ei tule kysymykseenkään, että saisivat hänestä jotakin määräillä ja häntä komentaa. Jumala hyvinkin jättää jonkun suuren pyhän uskoa vaille, mutta antaa pienelle suuren uskon, että aina toinen pitäisi toista suuremmassa arvossa kuin itseänsä — Roomalaiskirjeen 12. luku (Room. 12:10- jae)
Herra, en minä ole sen arvoinen.
18. Siinä juuri on tämän pakanan uskon suuruus, että hän tietää: autuus ei riipu Kristuksen ulkonaisesta läsnäolosta, sillä eipä se auta, vaan sana ja usko. Mutta tätä eivät apostolit vielä tietäneet, ehkäpä ei Kristuksen äitikään: he kiintyivät hänen ulkonaiseen läsnäoloonsa eivätkä hänestä mielellään luopuneet — Johanneksen Evankeliumin 16. luku (Joh. 16:6. jae); näin eivät pitäneet kiinni hänen pelkästä sanastansa. Pakana sitä vastoin tyytyy niin täydellisesti sanaan, ettei edes pidä Kristuksen läsnäoloa toivottavana eikä itseänsä sen arvoisena, jopa osoittaa voimakkaan uskonsa vertauksella, sanoessaan: »Minä itsekin olen toisen vallan alainen» ja minä voin yhdellä ainoalla sanalla saada alaisteni parissa tahtoni toteutetuksi; etkö siis sinä sanallasi voi saada aikaan, mitä tahdot. Tiedänhän minä varmasti ja sinä selvästi osoitatkin terveyden ja sairauden, kuoleman ja elämän olevan käskettävinäsi samalla tavalla kuin minun palvelijani ovat minun käskettävinäni.» Niinpä tämän uskon voimasta hänen palvelijansa kohta parani.
19. Ja kun tässä on aikaa ja kun evankeliumi antaa siihen aiheen, on meidän vähän puhuttava vieraasta uskosta ja sen voimasta, liiatenkin kun moni on siitä huolissaan, erikoisesti pienten lasten tähden, joiden arvellaan tulevan kasteessa autuaiksi, ei oman uskonsa, vaan vieraan uskon kautta, samoin kuin tässä tämä palvelija parani, ei oman uskonsa, vaan isäntänsä uskon avulla. Tätä kysymystä emme vielä tähän mennessä ole käsitelleet; meidän on siis tässä, tulevia vaarallisia erehdyksiä vastustaaksemme, sitä käsiteltävä.
20. Ensiksikin todetkaamme se vahva ja varma, perustava asia: kukaan ei tule autuaaksi toisten uskolla tai vanhurskaudella, vaan omallansa, eikä myöskään ketään tuomita kadotukseen toisen epäuskon tai syntien tähden, vaan oman epäuskonsa tähden, niinkuin evankeliumi kirkkaasti ja selvästi sanoo Markuksen Evankeliumin 16. luvussa (Mark. 16:16. jakeessa): »Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen», ja Roomalaiskirjeen 1. luvussa (Room. 1:17. jakeessa): »Vanhurskas on elävä uskosta», ja Johanneksen Evankeliumin 3. luvussa (Joh. 3:16 - 18. jakeissa): »Ei yksikään, joka häneen uskoo, huku, vaan hänellä on iankaikkinen elämä», ja vielä: »Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; joka ei usko, se on jo tuomittu». Nämä ovat päivänselviä, täysin ymmärrettäviä sanoja: jokaisen täytyy omakohtaisesti uskoa, kukaan ei selviydy vieraalla uskolla, ilman omaa uskoa. Näistä lausumista ei saa poiketa eikä niitä kieltää, oli kysymys mistä tahansa; ennemmin annettakoon maailman kaikkineen raueta kuin mennään muuttamaan tätä jumalallista totuutta! Ja vaikka sitä vastaan esitettäisiinkin jotain sellaista näennäisen pätevää, jota sinä et osaa kumota, niin tunnusta toki mieluummin, että et ymmärrä asiaa, näin jättäen sen Jumalan haltuun, kuin että myönnyt johonkin, joka on vastoin näitä selviä raamatunkohtia. Jääkööt pakanat, juutalaiset, turkkilaiset, vähäiset lapset ja kaikki muukin minne jäävät, mutta näiden sanojen pitää, niiden täytyy olla oikeat ja todet.
21. Siis kysymme, kuinka on pienten lasten laita, heillä kun ei vielä ole mitään ymmärrystä ja kun he eivät omakohtaisesti voi uskoa, koskapa on kirjoitettu: »Usko tulee kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta» — Roomalaiskirjeen 10. luku (Room. 10:17. jae). Eiväthän pienet lapset kuule eivätkä ymmärrä Jumalan sanaa; heillä ei siis myöskään voi olla omaa uskoa.
22. Yliopistojen sofistit ja paavin joukkio ovat näihin kysymyksiin sepitelleet seuraavan vastauksen. Pienet lapset kastetaan vailla omaa uskoa olevina, nimittäin siihen seurakunnan uskoon, jonka kummit kastetilaisuudessa tunnustavat, ja sen mukaisesti annetaan kastettaessa lapsukaiselle kasteen voimasta synti anteeksi, oma usko vuodatetaan häneen armon kera, ja näin sukeutuu vedestä ja Pyhästä Hengestä uudestisyntynyt lapsi.
23. Mutta kysypä heiltä, kuinka he perustelevat vastauksensa ja missä kohdin Raamattua se on kirjoitettuna, niin ollaan kuin paksun savun keskellä; tai sitten he osoittavat tohtorinhattuunsa sanoen: »Me olemme syvästioppineita tohtoreita ja sanomme näin, ja sen tähden se on niin; on siis parasta lakata kyselemästä!" Kaikilla muillakin heidän opeillaan on järjestään sama perustus: heidän omat uneksimisensa ja vakaumuksensa. Jos pukeutuvat parhaimpaan sotisopaansa, he saavat esitetyksi oppilauseen, jossa on hivenen verran pyhää Augustinusta tai jotakuta muuta pyhää isää. Mutta eipä se riitä meille niissä kysymyksissä, jotka koskevat sielujen autuutta; sillä he itse ovat ja kaikki pyhät isätkin ovat olleet ihmisiä ja taas ihmisiä. Ken takaa, ken vakuuttaa minulle, että he selittävät oikein? Ken uskaltaa luottaa siihen ja sen varassa kuolla, he kun selittävät ilman Raamattua ja Jumalan sanaa? Pyhiä siellä, toisia täällä! Kun on kysymys minun sielustani, kadotanko sen iankaikkisiksi ajoiksi vai säilytänkö sen, silloin minä en voi jättäytyä edes kaikkien enkelien ja pyhien varaan, vielä vähemmin yhden tai kahden pyhän varaan, elleivät osoita minulle Jumalan sanaa.
24. Tätä valhetta ovat he käyttäneet lähtökohtana ja joutuneet niin pitkälle, että ovat opettaneet, ollen jatkuvastikin siinä käsityksessä, että sakramenteilla on sellainen voima, että nauttiessasi sen, vaikka sinulla ei ole lainkaan uskoa, kunhan et vain ole synnin tekemisen aikomuksessa, kuitenkin saat armon ja syntien anteeksiantamuksen ilman mitään uskoa. Tämän he ovat johtaneet edellämainitusta käsityksestä, että pienet lapset, heidän perustelujensa mukaisesti, ilman uskoa, yksinomaan kasteen voimasta saavat armon. Tämän he sitten soveltavat myöskin vanhoihin ja yleensä kaikkiin ihmisiin. He puhuvat näin omasta päästään; he ovat varsin mestarillisesti pois juurittaneet, tyhjäksi ja tarpeettomaksi tehneet kristillisen uskon sekä sakramenttien voimalla pystyttäneet ainoastaan oman tekomme. Tästä minä olen tyhjentävästi kirjoittanut käsitellessäni Leon bullia kohta kohdalta.
25. Pyhät, vanhat isät ovat tästä toki vähän paremmin puhuneet, vaikkakaan ei kyllin selvästi. He eivät puhu sakramenttien kuvitellusta vaikutuksesta, vaan esittävät mielipiteenään, että pienet lapset kastetaan kristillisen seurakunnan uskoon. Mutta kun he eivät perusteellisesti selitä, millä tavalla tämä kristillinen usko auttaa lapsia, saavatko he siten omakohtaisen uskon, vai kastetaanko heidät sinänsä, itse uskoa vailla ollen, kristillisen uskon varaan, nuo sofistit menevät edemmä, tulkiten pyhiä isiä siten, että lapset kastetaan ilman omakohtaista uskoa, ja että he saavat armon ainoastaan seurakunnan uskossa. He nimittäin ovat uskon vihollisia: missä ikänä he voivat kohentaa tekoja, siellä täytyy uskon joutua alakynteen. He eivät edes ota huomioon sitä mahdollisuutta, että pyhät isät ovat erehtyneet taikka että he itse eivät ole isiä oikein ymmärtäneet.
26. Kavahda tätä erhettä, vaikka se olisi kaikkien isien ja kirkolliskokousten nimenomainen käsitys! Sillä se ei pidä paikkaansa eikä sillä ole tukena mitään raamatullista perustusta, vaan se on pelkkää inhimillistä mielikuvitusta ja unelmaa, ja päälle päätteeksi se on täydellisessä ja ilmeisessä ristiriidassa äskenmainittujen päälauseiden kanssa, joissa Kristus m.m. sanoo: »Joka uskoo ja kastetaan» jne. Suoralta kädeltä siis päätämme: kaste ei auta ketäkään eikä sitä ole annettava kenellekään, joka ei omasta puolestaan usko; ilman omakohtaista uskoa ei ole ketään kastettava. Pyhä Augustinus itsekin sanoo: »Non sacramentum iustificat, sed fides sacramenti", Sakramentti ei tee vanhurskaaksi, vaan sakramentin uskominen.
27. Näiden lisäksi on eräitä muita, esimerkiksi niinsanotut valdolaisveljet, jotka ovat sitä mieltä, että jokaisen täytyy omakohtaisesti uskoa ja omakohtaisella uskolla ottaa vastaan kaste ja ehtoollinen; päinvastaisessa tapauksessa ei häntä kaste eikä ehtoollinen hyödytä mitään. Tähän asti he esittävät ja käsittävät oikein. Mutta se, että he kaikesta huolimatta ryhtyvät kastamaan pieniä lapsia, joilla heidän käsityksensä mukaan ei ole omakohtaista uskoa, on pyhän kasteen pilkkaamista; vastoin parempaa tietoansa he rikkovat toisen käskyn, turhaan ja perusteettomasti käyttämällä Jumalan nimeä ja sanaa. Heitä ei ollenkaan auta edes se puolustelu, että väittävät lapset kastettavan näiden tulevaa uskoa silmällä pitäen, silloin kun heidän järkensä alkaa toimia. Uskon täytyy nimittäin olla saapuvilla ennen kastetta tai ainakin kastettaessa, sillä muutoin lapsi ei pääse vapaaksi perkeleestä ja synneistä.
28. Jos siis heidän ajatuksensa olisi oikea, täytyisi kaiken sen, mitä lapselle kasteessa toimitetaan, olla pelkkää valhetta ja pilaa. Siinähän kastaja kysyy, uskooko lapsi, ja tähän vastataan hänen puolestaan myöntävästi; sitten kysytään, tahtooko se tulla kastetuksi, johon niin ikään vastataan lapsen puolesta myöntävästi; kuitenkaan ei ketään lapsen puolesta kasteta, vaan se kastetaan itse. Siispä joko sen itsensä myös täytyy uskoa, tai kummit ehdottomasti valehtelevat sanoessaan sen puolesta: »Minä uskon». Sitten vielä kastaja kiittää siitä, että lapsi on nyt uudestisyntynyt, että sen synnit ovat anteeksiannetut, että se on perkeleestä vapahdettu, ja tämän merkiksi hän pukee sen valkoiseen pukuun, näin kaikin puolin käsitellen sitä uutena, pyhänä Jumalan lapsena; kaikki tämä olisi ehdottomasti väärää, ellei käsillä olisi omakohtaista uskoa, ja olisi parempi, ettei koskaan kastettaisi yhden yhtäkään lasta, kuin että näin ilveillen tehtäisi pilaa Jumalan sanasta ja sakramentista, aivan kuin Jumala olisi epäjumala tai hölmö.
29. Ei auta sekään, että jaetaan Jumalan valtakunnan kolmia: ensiksi se muka on kristillinen seurakunta, toiseksi iankaikkinen elämä ja kolmanneksi evankeliumi; sitten sanotaan lapset kastettavan taivasten valtakuntaan sekä ensimmäisessä että kolmannessa merkityksessä, toisin sanoen, heitä ei kasteta, siten tullaksensa autuaiksi ja syntien anteeksiantamuksen omistukseen, vaan heidät otetaan kristikunnan yhteyteen ja saatetaan evankeliumin ääreen. Tämä on varsin tyhjää puhetta, omien mielijohteiden mukaista sepustelua. Eihän se ole mitään taivasten valtakuntaan tulemista, että minä tulen kristittyjen pariin ja kuulen evankeliumia; samoinhan voivat tehdä pakanatkin, eikä siinä mitään kastetta tarvita. Vaikka sinä puhuisit mitä taivasten valtakunnasta sen ensimmäisessä, toisessa tai kolmannessa merkityksessä, se ei myöskään ole mitään taivasten valtakuntaan tulemista; vaan se on taivasten valtakunnassa olemista, kun minä olen kristikunnan elävä jäsen enkä ainoastaan kuule evankeliumia, vaan myös uskon sen. Muutoinhan olisi ihminen kuin ihminen taivasten valtakunnassa juuri niin kuin minä heittäisin kristittyjen pariin pölkyn tai palikan tai niinkuin perkele on heidän parissaan! Tuollainen ei siis lainkaan kelpaa!
30. Tästä seuraa myös, että kristillisellä seurakunnalla olisi kaksi kastetta, ja että sama kaste ei olisi lapsilla kuin aikuisilla on, vaikka kuitenkin pyhä Paavali Efesolaiskirjeen 4. luvussa (Ef. 4:5. jakeessa) sanoo, että on vain »yksi kaste, yksi Herra, yksi usko». Ellei näet kaste vaikuta eikä anna lapsille samaa, minkä se vaikuttaa ja antaa aikuisille, se ei ole samaa kastetta, jopa se ei ole kastetta laisinkaan, vaan se on kasteella leikkimistä ja sen pilkkaamista, koskapa ei ole olemassa mitään muuta kastetta kuin sellainen, joka tekee autuaaksi. Mikäli siis tiedetään tai käsitetään, että kaste ei tee autuaaksi, sitä ei ole toimitettava; jos se kaikesta huolimatta toimitetaan, silloin ei toimiteta kristillistä kastetta, koska silloin ei uskota sen vaikuttavan sitä, minkä kasteen on määrä vaikuttaa, ja siitä syystä se on jokin muu, vieras kaste. On siis kiireellisen välttämätöntä, että valdolaisveljekset kastattavat itsensä uudestaan, niinkuin he meikäläisiäkin uudestaan kastavat, koskapa eivät ainoastaan ota kastetta ilman uskoa, vaan vieläpä uskon vastaisesti, antamalla toisen, vieraan, epäkristillisen kasteen, josta koituu Jumalalle pilkkaa ja häpeää.
31. Ellemme siis pätevämmin osaa vastata tähän kysymykseen ja todistaa, että pienet lapset itse uskovat ja että heillä on omakohtainen usko, niin minä päättelen ja vakaasti neuvon: niin pian kuin mahdollista lakattakoon älköönkä kastettako lapsia ollenkaan, ettemme moisella mielikuvituksellisella ilveilyllä, jonka takana ei mitään ole, pilkkaisi ja häpäisisi suurestiylistettyä Jumalan majesteettia. Niinpä siis tässä loppujen lopuksi väitämme: kastettaessa lapset itse uskovat ja heillä on omakohtainen usko, jonka Jumala heissä vaikuttaa, kun kummit kristillisen seurakunnan uskossa heidän puolestansa rukoilevat ja heitä esiin tuovat; vieraan uskon vaikutus on mielestämme seuraava: sen avulla ei kukaan voi tulla autuaaksi, mutta sen kautta, esirukoukseksi ja avuksi käsitettynä, kastettava voi Jumalalta saada omakohtaisen uskon, jonka kautta hän tulee autuaaksi. Siinä käy samoin kuin luonnollisessa elämässäni ja kuolemassani. Jos minun on eläminen, täytyy minun itseni ensin syntyä; kukaan ei voi syntyä minun sijastani, niin että minä sen varassa elän. Mutta äiti ja synnytyksen avustaja voivat kyllä elämällään edistää minun syntymistäni, että minäkin sen voimasta eläisin. Samoin on minun omalta kohdaltani kärsittävä kuolema, kun minun on kuoltava; kenenkään kuolema ei voi auttaa minua sillä tavalla, että minä sen varassa kuolen. Mutta toinen voi kyllä edistää omaa kuolemaani esimerkiksi pelästyttämällä minua, karkaamalla minun kimppuuni, tukahduttamalla tai likistämällä minut kuoliaaksi tai surmaamalla minut myrkyllisin höyryin. Edelleen: kukaan ei voi mennä helvettiin minun puolestani, mutta voi kyllä vietellä minut harhauttavalla opilla ja elämällä, ja niin minä itse menen sinne oman erheeni tähden, vaikka toisen erheen ansiosta. Ei myöskään kukaan voi minun puolestani mennä taivaaseen, mutta voi auttaa minua sinne saarnaamalla, opettamalla, johdattamalla, rukoilemalla, ja näin auttaa minua saamaan Jumalalta sellaisen uskon, jolla minä pääsen taivaaseen. Eipä tämä sadanpäämieskään tullut terveeksi palvelijansa halpaantumisesta, mutta hän on saanut toimeen sen, että palvelija sai takaisin terveytensä.
32. Niin sanomme tässäkin: lapsia ei kasteta kasteentodistajien eikä seurakunnan uskoon, vaan kasteentodistajien ja seurakunnan usko rukoilee ja saa heille omakohtaisen uskon; siihen heidät kastetaan ja siinä he omakohtaisesti uskovat. Tätä tukee moni voimallinen raamatunkohta: Matteuksen Evankeliumin 19. luku (Matt. 19:13. ja ss. jakeet), Markuksen Evankeliumin 10. luku (Mark. 10:13. ja ss. jakeet) ja Luukkaan Evankeliumin 18. luku (Luuk. 18:15. ja s. jae): kun eräät toivat Herran Jeesuksen tykö lapsia, että hän heihin koskisi, ja kun sitten opetuslapset estivät heitä, nuhteli Kristus opetuslapsiansa, otti lapset syliinsä, pani kätensä heidän päällensä, siunasi heitä ja sanoi: Sellaisten on Jumalan valtakunta. Näitä lausumia ei kukaan ryöstä meiltä eikä voi niitä pätevillä syillä kumota. Tässähän sanotaan selvästi, että Kristus ei salli kiellettävän tuomasta vähäisiä lapsia luoksensa, jopa hän käskee tuomaan ne tykönsä, siunaa heidät ja antaa heille taivasten valtakunnan. Huomatkaamme tarkasti tämä!
33. Tämä on epäilemättä kirjoitettu luonnollisista lapsista. Ei käy laatuun sellainen Kristuksen sanojen selitteleminen, että hän muka on tarkoittanut hengellisiä lapsia, jotka nöyryydessään ovat pieniä. Tässä oli todellisia, vähäisiä lapsia — Luukas nimittää niitä infantes sanalla — ja juuri näitä lapsia hän siunaa ja näistä hän sanoo, että heidän on taivasten valtakunta. Mitä siis tähän sanomme? Jos sanomme, että niillä ei ole ollut omakohtaista uskoa, niin ovat edellämainitut raamatunkohdat vääriä, m.m.: »Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen»; sitten Kristuskin valehtelee ja pieksää tuulta, sanoessaan taivasten valtakuntaa heidän omaksensa, puhumatta vakavasti todellisesta taivasten valtakunnasta. Selitä nyt näitä Kristuksen sanoja niin taikka näin, joka tapauksessa tässä sanotaan, että lapset on vietä~ä Kristuksen tykö ja että heitä ei saa estää; ja kun he sitten ovat viedyt hänen tykönsä, pakottaa hän meidät uskomaan, että hän siunaa heidät ja antaa heille taivasten valtakunnan, niinkuin hän teki näille lapsille. Eikä meidänkään mitenkään sovi menetellä eikä uskoa toisin niin kauan kuin tämä sana pysyy paikallaan: »Sallikaa lasten tulla minun tyköni älkääkä estäkö heitä»; samoin sopii meidän uskoa, että hän, sitten kun heidät on tuotu hänen tykönsä, ottaa heidät syliinsä, panee kätensä heidän päällensä, siunaa heitä ja antaa heille taivaan, niin kauan kun tuo sana pysyy paikallaan, että hän siunasi hänen tykönsä tuodut lapset ja antoi heille taivaan. Ken voi sivuuttaa tämän raamatunkohdan? Kuka uskaltaa vastoin sitä estää lapsia tulemasta kasteelle tai kieltäytyä uskomasta, että hän heidät siunaa, kun he tulevat?
34. Ja hän on kasteessa läsnäolevana aivan samoin nyt kuin silloinkin; sen me kristityt varmasti tiedämme ja sen tähden emme saa evätä lapsilta kastetta. Emme myöskään saa epäillä sitä, että hän siunaa ne kaikki, jotka hänen tykönsä tulevat, niinkuin hän siunasi nuo lapset. Nyt on siis vain kysymyksessä niiden jumalisuus ja usko, jotka tuovat lapsia hänen tykönsä: tuomisellaan he auttaen vaikuttavat sen, että lapset saavat siunauksen ja taivasten valtakunnan, mikä taas ei voi toteutua, ellei näillä itsellänsä ole omakohtaista uskoa, niinkuin olemme sanoneet. Sanomme siis tässäkin: tosin lapset viedään kasteelle vieraalla uskolla ja toimenpiteellä, mutta kun he ovat tulleet sille ja kun pappi tai muu kastaja suorittaa heille toimituksen Kristuksen sijasta, hän siunaa heidät ja antaa heille uskon ja taivasten valtakunnan; sillä papin sana ja teko on itse Kristuksen sanaa ja tekoa.
35. Tämän kanssa on sopusoinnussa myöskin pyhä Johannes sanoessaan 1. Kirjeensä 2. luvussa (1. Joh. 2:13. jakeessa): »Minä kirjoitan teille, isät, minä kirjoitan teille, nuorukaiset, minä olen kirjoittanut teille, lapsukaiset". Apostoli ei tyydy kirjoittamaan nuorukaisille, vaan hän kirjoittaa lapsukaisillekin, "että he ovat oppineet tuntemaan Isän". Tästä todellakin seuraa: apostolit ovat kastaneet lapsiakin ja olleet siinä vakaumuksessa, että he uskovat ja tuntevat Isän, aivan kuin he olisivat ehtineet ymmärrykseen ja osaisivat lukea. Ja vaikka joku saattaisikin tulkita "lapsukaiset" -sanan merkitsevän aikuisia, koska Kristus opetuslapsiaankin niin nimittää, niin on kuitenkin varmaa, että hän tässä puhuu sellaisista, jotka ovat nuorempia kuin nuorukaiset. Tuntuu siis siltä, kuin hän puhuisi viittätoista tai kahdeksaatoista vuotta nuoremmasta ikäkaudesta, tekemättä mitään erotusta noiden vuosien ja ensimmäisen ikävuoden välillä, kaikkia näitä kun sanotaan lapsiksi.
36. Tarkastelkaamme kuitenkin, millä perusteilla ei pidetä lapsia uskovina. Väitetään, etteivät nämä voi kuulla Jumalan sanaa, koska eivät vielä ole ehtineet ymmärrykseen; jos Jumalan sanaa ei kuulla, ei voi olla uskostakaan puhetta, niinkuin Roomalaiskirjeen 10. luvussa (Room. 10:17. jakeessa) sanotaan: »Usko tulee kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta». Sanohan, onko tuokin kristillisesti puhuttu, kun arvostellaan Jumalan tekoja meidän rikkiviisautemme mukaan: Lapset eivät ole ehtineet ymmärrykseen, siis he eivät voi uskoa? Entäpä jos sinä oletkin moisella ymmärrykselläsi jo luisunut uskosta, mutta lapset ymmärtämättömyydessänsä tulleet uskoon? Sanopa, mitä etua tosiaan järjestä on uskolla ja Jumalan sanalla? Sehän se juuri innokkaimmin vastustaa uskoa ja Jumalan sanaa siinä määrin, että kukaan ei siltä voi päästä uskoon eikä sietää Jumalan sanaa, ellei sitä sokaista ja häpeään saateta! Ihmisenhän täytyy kuolla siitä ja tulla houkan kaltaiseksi, jopa yhtä järjettömäksi ja ymmärtämättömäksi kuin pieni lapsi, jos mieli tulla uskovaksi ja saavuttaa Jumalan armo, niinkuin Kristus sanoo Matteuksen Evankeliumin 18. luvussa (Matt. 18:3. jakeessa): »Ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan». Kuinka usein Kristus, meitä nuhdellen, kehoittaa tulemaan lapsiksi ja houkiksi, kokonaan tuomiten järjen?
37. Sanohan minulle vielä, kuinka paljon ymmärrystä oli niillä lapsukaisilla, jotka Kristus otti syliinsä, joita hän siunasi ja joille hän taivaan omaksi antoi? Eivätkö hekin vielä olleet vailla ymmärrystä? Mutta minkä tähden hän sitten käskee tuoda heidät luoksensa ja siunaa heidät? Mistä heillä on sellainen usko, joka tekee heistä taivasten valtakunnan lapsia? Totisesti juuri sen tähden, että he ovat vailla ymmärrystä ja houkan tapaisia, he ovat sopivampia uskoon kuin aikuiset ja ymmärtäväiset, joita järki alituisesti estelee, kun ei saa tungetuksi suurta päätään ahtaasta ovesta. Kun puhutaan uskosta ja Jumalan sanasta, ei sovi ottaa huomioon järkeä eikä sen tekoja. Tässä vaikuttaa Jumala yksin, järki on kuollut, sokea, ja se suhtautuu tähän tekoon kuin järkeä vailla oleva pölkky, että olisi voimassaan pyhä Raamattu, joka sanoo »Jumalaa ihmeelliseksi pyhissään» ja samoin Jesajan Kirjan 55. luvussa (Jes. 55:9. jakeessa): »Niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne».
38. Mutta koska he ovat niin syvälle vajonneet omaan järkeensä, täytyy meidän käydä heidän kimppuunsa heidän oman järkensä aseilla. Sanohan minulle, minkä tähden sinä kastat ihmisen vasta sitten, kun hän on ylennyt ymmärrykseen? Sinä vastaat: Hän kuulee Jumalan sanan ja uskoo. Minäpä kysyn: Mistä tuon tiedät? Sinä sanot: Hän tunnustaa sen suullansa. Sitten minä sanon: Entä jos hän valehtelee ja on petollinen? Ethän saata nähdä hänen sydämeensä. Siinäpä se! Ellet siis kasta millään muulla perustuksella kuin sillä, että henkilö ulkonaisesti ilmaiseikse, itse ollessasi epävarma hänen uskostaan, niin että sinun täytyy ajatella tokko hänellä sisäisesti, sydämessä, on enempää kuin se, minkä sinä ulkonaisesti toteat, niin ei häntä auta hänen kuulemisensa eikä tunnustamisensa, sillä kaikkihan saattaa olla pelkkää inhimillistä käsitystä eikä oikeaa uskoa; ja mikä olet sinä sanomaan, että ulkonainen kuuleminen ja tunnustaminen ovat välttämättömät kastetta varten, ja että, ellei niitä ole, ei saa kastaa, mutta jos ne ovat, saa kastaa? Sinun täytyy siis tässä itse tunnustaa, että kuuleminen ja tunnustaminen on epävarmaa ja lisäksi riittämätöntä kastetuksi tulemista varten. Minkä nojalla sinä siis kastat? Kuinka aiot suoriutua vastuusta, pannessasi kasteen epäilyksille alttiiksi? Eikö ole niin, että sinun täytyy päätyä tähän ja tunnustaa, ettei sinun tarvitse enempää tehdä eikä tietää kuin sen, että kun luoksesi tuodaan henkilö, joka sinun on kastettava ja joka sinulta pyytää kastetta, sinun täytyy uskoa häntä tai ainakin jättää Jumalan haltuun, uskooko hän sydämessään oikein vaiko ei; näin olet vastuusta vapaa ja kastat oikein. Minkä tähden et tahdo tehdä samoin lapsille, jotka Kristus käskee tuomaan luoksensa ja jotka hän tahtoo siunata, vaan vaadit ensin ulkonaista kuulemista ja tunnustamista, jonka itsekin tunnustat epävarmaksi ja kastetulle riittämättömäksi hänen kastamistansa varten? Sinä syrjäytät epävarman, ulkonaisen kuulemisen tieltä Kristuksen varman sanan, jolla hän käskee tuoda lapset tykönsä.
39. Sanohan minulle vielä, kuinka on uskovan kristityn ymmärryksen laita hänen nukkuessansa, koska ei hänen uskonsa eikä Jumalan armo hänestä milloinkaan luovu? Jos siis usko ilman ymmärryksen apua saattaa pysyä tiedottomuuden tilassa, minkä tähden se ei voi päästä alkuun lapsissa, ennen kuin ymmärrys ennättää tietoisuuden asteelle? Minäpä ulotan tämän kaikkiin tilanteisiin, joissa kristitty elää jotakin työskennellen ja toimien, olematta tietoinen uskosta ja ymmärryksestä, uskon silti puuttumatta. Jumalan teot ovat peitossa ja ihmeellisiä aina missä ja milloin hän tahtoo ja toisaalta taas kyllin julkisia aina missä ja milloin hän tahtoo, ja tämä on sekä liiaksi korkeata että syvää meidän arvosteltavaksemme.
40. Koska Kristus siis tässä sanoo, että ei saa estää tuomasta lapsia hänen tykönsä, hänen siunattaviksensa, koska meiltä ei vaadita varmuutta sisäisestä uskon tilasta ja koska ulkonainen kuuleminen ja tunnustaminen eivät kastetulle riitä, niin on meidän rajoittuminen siihen, että meidän, kastajien, kannalta katsoen riittää kastetun lausuman tunnustuksen kuuleminen, sellaisten, jotka tulevat omasta aloitteestaan. Näin siitä syystä, että emme vastoin omaatuntoamme antaisi sakramenttia esimerkiksi sellaisille, joista mitään hedelmää ei ole odotettavissa; jos he taas etsimisellään ja tunnustamisellaan saavat omantuntomme vakuuttumaan siitä, että voimme sakramentin armoa jakavana sakramenttina antaa, olemme vapaat vastuusta. Jumalan ratkaisuun jätämme asian, ellei kastetun usko ole oikea; me puolestamme emme ole antaneet kastetta turhan päiten, vaan siinä vakaumuksessa, että se tuottaa hyötyä.
41. Tämän kaiken minä sanon sen tähden, että ei kastettaisi ajattelemattomasti, niinkuin ne, jotka vastoin parempaa tietoansa kastavat siinä mielessä, että kaste ei mitään vaikuta eikä hyödytä. Näin kastajat tulevat syynalaisiksi, käytellessään Jumalan sakramenttia ja sanaa joko tietoisesti kurittomalla tavalla tai ainakin ollen siinä vakaumuksessa, että niiden tarkoituksena ei ole eivätkä ne voi mitään vaikuttaa, mikä on täysin arvotonta sakramentin käyttöä, Jumalan kiusaamista ja pilkkaamista. Eihän tuommoinen ole sakramentin jakamista, vaan sakramentilla ilveilemistä. Jos taas kastettu epäuskoisena kieltää, niin kieltäköön; sinä ainakin olet menetellyt oikein: antanut oikean sakramentin hyvällä omallatunnolla, tosi hyötyä silmällä pitäen.
42. Niiden uskon sitä vastoin, jotka eivät omasta aloitteestaan tule, vaan jotka tuodaan kasteelle, niinkuin Kristus käskee tuoda lapset tykönsä, saat jättää sen haltuun, joka käskee heidät tykönsä tuomaan; kastaos heidät hänen käskynsä nojalla ja sano: Herra, sinä saatat ne tänne ja käsket kastamaan heidät, niinpä vastaa myöskin itse heistä; siihen minä luotan. Minä en uskalla heitä työntää luotani enkä estää; elleivät olekaan kuulleet sitä sanaa, josta usko tulee, aikuisten lailla, kuulevat he sen kuitenkin pienten lapsukaisten lailla: aikuiset käsittävät sen korvien ja ymmärryksen avulla, usein uskotta, mutta nämä kuulevat sen korvillansa, ilman ymmärrystä, uskossa; usko on sitä lähempänä kuta vähemmän on ymmärrystä, ja se, joka heidät tuo, on väkevämpi kuin omasta aloitteestaan tulevien aikuisten tahto.
43. Mietiskelijöitä kiusaa eniten se näennäinen seikka, että aikuisissa asustava ymmärrys muka uskoo kuullun sanan, ja sitä he sitten uskoksi nimittävätkin; toisaalta he huomaavat, että lapsilla vielä ei ole ymmärrystä: tuntuu siltä, kuin nämä eivät uskoisi. Mutta he eivät ota huomioon, että usko Jumalan sanaan on jotakin aivan toista, syvällisempää, kuin se käsittely, minkä ymmärrys omistaa Jumalan sanalle, sillä tuo edellinen on yksinomaisesti Jumalan tekoa, kaiken ymmärryksen yli käyvää, ja sitä on lapsi yhtä lähellä kuin aikuinenkin, jopa paljon lähempänäkin, ja aikuinen on yhtä kaukana siitä kuin lapsi, jopa paljon kauempanakin.
44. Jälkimmäinen sen sijaan on inhimillistä tekoa, ymmärryksen kehittämää. Sanoakseni mielipiteeni: jos mikään kaste on varmaa, niin ennen kaikkea lasten kaste juuri sen Kristuksen sanan tähden, jolla hän käskee tuoda lapset tykönsä, aikuisten tullessa omasta aloitteestaan; aikuisissa saattaa piillä petos kehittyneen ymmärryksen ansiosta, mutta lapsissa ei voi olla petosta vielä uinuvan ymmärryksen tähden, ja heissä Kristus toteuttaa siunauksensa niinkuin hän myös on käskenyt heidät tykönsä tuomaan. Tämä on suurenmoinen sana, eikä sitä sovi syrjäyttää: Kristus käskee tuoda lapset tykönsä, nuhdellen estäjiä.
45. Tällä emme mitenkään ole tahtoneet heikentää emmekä lakkauttaa saarnavirkaa. Eipä Jumalakaan totisesti saarnauta ymmärryksellä kuulemista varten — eihän sellaisesta mitään hedelmää tule — vaan hengellistä kuulemista varten, mikä, kuten sanottu, on lapsilla yhtä tarkkana, jopa tarkempana kuin aikuisilla: totisesti hekin kuulevat sanan. Eikähän kaste olekaan mitään muuta kuin evankeliumi, ja siihen heidät saatetaan. He kuulevat sen tosin vain kerran, mutta he kuulevat sen sitä voimakkaampana, koska se Kristus, joka on käskenyt tuoda heidät tykönsä, ottaa heidät omiksensa. Aikuisilla on se etu, että saavat usein kuulla ja kuulemaansa mietiskellä. Hengellisen kuulemisen kysymyksessä ollen ovat tosin aikuisetkin samassa asemassa: se ei kostu monilukuisista saarnoista, yksi ainoa saarna saattaa kerran sattua kohdalle, ja se riittää iäisesti, ja sen, minkä jäljestä päin kuulee, kuulee joko edistyäksensä ensi kuulemassansa tai jälleen turmellaksensa sen.
46. Kaiken kaikkiaan: lasten kastamisen takauksena on tämä sana: »Sallikaa lasten tulla minun tyköni älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta». Näin Kristus on sanonut eikä hän valhetta puhu. On siis täysin oikeata ja kristillistä viedä lapset hänen tykönsä; tämä voi toteutua ainoastaan kasteessa. On myös täysin varmaa, että hän siunaa heidät, ja että hän antaa taivasten valtakunnan kaikille, jotka näin hänen tykönsä tulevat, näiden sanojen mukaisesti: »senkaltaisten on Jumalan valtakunta». Tämä riittäköön tästä tällä erällä.
47. Lopuksi pitäisi tässä käsiteltämän pitalin ja halvauksen hengellistä merkitystä. Kymmentä pitalista käsittelevässä saarnassa on kuitenkin pitalista laveasti puhuttu; ei siis ole tarpeellista tässä sitä laveasti käsitellä.
----
Lutherin saarnan laittoi palstalle Voitto Ramu
Näytäpä Ramu se TODISTETTAVASTI se oikea ALKUPERÄINEN Lutherin käsikirjoitus, jota ei ole teidän toimestanne MUUTELTU!
Sillä; kun Raamattuakin väännellään paavin toimesta kieroon, niin samalla tapaa tekin hänen opetuslapset osallistuvat noiden väärennöksien levittämiseen, niin kuin nyt tämäkin nimimerkki "ramu" sen Oikean uskon mukaisen upotuskasteen kohdalla, niin ei ole olenkaan ihme, että syntyy mitä ihmeellisempiä tulkintoja.
*
Luterilaisen valeluopin EPÄRAAMATULLISUUDESTA - SEKAVUUDESTA;
... sillä Luterilaisten sekasanasoppa-oppi sekoilee ja se sanoo ensin;
”Nuo hurmahenget tekevät siis meille vääryyttä, kun he huutavat meille päin naamaa, että me muka saarnaamme uskoa vastaan.
-- Juuri USKOAHAN me yksinomaan VAADIMME, ja lisäksi pidämme sitä aivan VÄLTTÄMÄTTÖMÄNÄ. ILMAN SITÄ ei kukaan voi ottaa vastaan eikä saada mitään.”
… mutta sitten KUITENKIN se poukkoilee ja on kieltämässä edellisen ja sanoo;
”Tähdennämme vielä sitä, että emme pane suurinta painoa KASTETTAVAN USKOON tai sen mahdolliseen puuttumiseen,
sillä ei epäusko tee kastetta vääräksi. Kaikki on näet Jumalan sanan ja käskyn varassa. Edellä sanottu vaikuttaa ehkä jossain määrin kärjistetyltä, mutta se nojaa täysin siihen, mitä olen opettanut.
Kaste ei ole muuta kuin vettä ja Jumalan sanaa toisiinsa yhdistettynä. Toisin sanoen, kun veden kanssa on sana, kaste on oikea, VAIKKA siihen ei usko liittyisikään, sillä minun uskoni ei luo kastetta, vaan ottaa kasteen vastaan.
Vaikka siis kastetta ei otettaisi vastaan eikä käytettäisi oikealla tavalla, ei se siitä vääräksi muuttuisi, kastehan ei ole sidottu meidän uskoomme, vaan sanaan.
Jos vaikka joku juutalainen tulisi tänään vilpillisesti ja pahoin aikein luoksemme ja me täysin vakavissamme kastaisimme hänet, meillä ei olisi pienintäkään oikeutta väittää tätä kastetta vääräksi.
Onhan siinä läsnä vesi ja Jumalan sana, vaikka kastettava ei niitä vastaanottaisikaan sillä tavoin kuin hänen pitäisi. Saavathan nekin, jotka käyvät kelvottomina ehtoollisella, epäuskostaan huolimatta oikean sakramentin.”
--- Kyllä tuossa niin ympäripyöreitä puhutaan, että heikkohermoisia kauhistuttaa!
*
--- MUTTA kun Martti Luther alkoi HERÄÄMÄÄN paavin harhaopista, hän alkoi tutkimaan perusteellisesti myös kasteasiaa ja etsi vakaasti RAAMATUSTA "lapsikasteasiaan" perusteluja MUTTA EI NIITÄ LÖYTÄNYTKÄÄN....
--- ja lopuksi TOTESIKIN, että ... sekin oli paavilta tullut epäraamatullinen HARHAOPPI! (Galatalaiskirjeen Selitys sivu 100),
…. NIINPÄ Martti Luther kirjoittikin:
21. Siis kysymme, kuinka on pienten lasten laita, heillä kun ei vielä ole mitään YMMÄRRYSTÄ ja kun he EIVÄT OMAKOHTAISESTI VOI USKOA, koskapa on kirjoitettu: »Usko tulee kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta» — Roomalaiskirjeen 10. luku (Room. 10:17. jae).
EIVÄTHÄN PIENET LAPSET KUULE EIVÄTKÄ YMMÄRRÄ JUMALAN SANAA; heillä EI siis myöskään VOI OLLA OMAA USKOA."
Sillä näin Martti Luther painotti kastettavan OMAKOHTAISTA USKOA ja kirjoitti:
"kaste EI AUTA ketäkään eikä sitä ole ANNETTAVA KENELLEKÄÄN, joka ei OMASTA PUOLESTAAN USKO;
ilman OMAKOHTAISTA USKOA EI OLE KETÄÄN KASTETTAVA.
Eiväthän pienet lapset kuule eivätkä ymmärrä Jumalan sanaa; heillä ei siis myöskään voi olla omaa USKOA.
Ellemme siis pätevämmin osaa vastata tähän kysymykseen ja TODISTAA (RAAMATULLA), (ja) että pienet lapset ITSE USKOVAT ja että heillä on omakohtainen usko, niin minä päättelen ja vakaasti neuvon: niin pian kuin mahdollista lakattakoon ÄLKÖÖN KASTETTAKO LAPSIA OLLENKAAN, ettemme moisella mielikuvituksellisella ILVEILYLLÄ, jonka takana ei mitään ole, pilkkaisi ja häpäisisi suuresti ylistettyä Jumalan majesteettia.”!
21. Siis kysymme, kuinka on pienten lasten laita, heillä kun ei vielä ole mitään YMMÄRRYSTÄ ja kun he EIVÄT OMAKOHTAISESTI VOI USKOA, koskapa on kirjoitettu: »Usko tulee kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta» — Roomalaiskirjeen 10. luku (Room. 10:17. jae).
EIVÄTHÄN PIENET LAPSET kuule eivätkä ymmärrä Jumalan sanaa; HEILLÄ EI siis myöskään VOI OLLA OMAA USKOA."
… --- Näin siis Martti Lutherkin lopulta myöntyi Raamatun kannalle!
HALLELUJA! Aamen!
eepu*n TIETEN TAHTOEN mieleisekseen MUUTTAMA teksti olisi luotettava? On se kumma, että voit väärentää mitä hyvänsä tekstejä millaisiksi haluat!
MUUTEN: Kerro, mitä merkitsee sana BREFOS!
Katsoppa täältä
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000058&posting=22000000022473698
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000058&posting=22000000022473698
Siinä on terencelle, Alpolle, Ramulle, wehalle kumppaneitten välineitä, johon he/olette osalliset;
... vauva-valeluopin ja sunnuntainopin kautta yhdistetty....
Sillä; ”Totuuden tämän raamatullisen kasteen muuttamisesta on eräs Paavi Johannes itsekin sanonut seuraavasti: "Ne, jotka kastetaan Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen kuuluvat katoliseen kirkkoon, tiesivätpä he siitä tai eivät".
Vapahtaja sanoo:
"Jokainen istutus, jota minun taivaallinen Isäni ei ole istuttanut, on juurineen revittävä pois.”
"Lähtekää siitä ulos, te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin kärsiä hänen vitsauksistansa.”
”Pitäkää minun SAPATTINI, sillä se on MERKKINÄ meidän välillämme, minun ja teidän, sukupolvesta sukupolveen, tietääksenne, että minä olen Herra, joka PYHITÄN teidät.”
”Myöskin SAPATTINI minä annoin heille, olemaan MERKKINÄ minun ja heidän välillään, että he tulisivat tietämään, että minä olen Herra, joka PYHITÄN heidät.”
Niinpä pyhitykseen kuuluu nyt myös Sapatti, joka on Jumalan asettama lepopäivä, mutta sunnuntai on taas paavin/roomalaiskatolisen kirkon asettama, siis kumpaa sinä tottelet?
Sillä näin ovat apostolit vastanneet;
"... Pietari ja muut apostolit vastasivat ja sanoivat: "Enemmän tulee TOTELLA JUMALAA kuin ihmisiä. " …. älkää siis enää sulkeko Totuudelta ovea!
Liittykää siis JUMALAN puolelle, sillä tämä on varmaa Vapahtajan SANAA:
"Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja SAARNATKAA EVANKELIUMIA kaikille luoduille.
Joka USKOO ja KASTETAAN, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. (Mark.16:15, 16)
Eli; SAARNATKAA EVANKELIUMIA ja Joka USKOO ja KASTETAAN, se pelastuu!!
Katso: *Joh.3:16; Apt.2:38; 8:36, 37, 38 ja Room. 6.Luku*, sillä vain tämä Tie, On se kertakaikkinen, se Oikea IANKAIKKINEN ELÄMÄNTIE, astu ja kastu siihen! ... aloita uusi ja voimallinen Elämä yhdessä Vapahtajamme kanssa! :)
…. Sillä Tahallinen uskonmukaisen upotuskasteen hylkääminen johtaa pyhityksen ja siten pelastuksen menettämiseen!!
*
♥ MARANATA! ♥
kaikki pahuus maailmassa johtuu lapsikasteesta...
... ei niin vaan se JOHTUU siitä teidän KASTAMATTOMUUDESTANNE (kieltäytymisestänne); siihen OIKEAAN USKONMUKAISEEN (Apt.2:38; 4:12) UPOTUSKASTEESEEN - sen HYLKÄÄMISEEN ja siten PYHÄN HENGEN menettämiseen!!
Olenhan kirjoittanut:
Uskovaisten ihmisten vauvat/lapset ovat Jumalan siunaavan käden alla, ilman kastetta! Tuokaa toki siis vauvat ja lapset "Jumalan siunaukseen", mutta ei kastettaviksi!
.. Sillä; Nämä; pienet vauva/lapset tuotiin ( puhdistuspäivien mentyä) Herran huoneeseen SIUNATTAVIKSI! ..Vapahtajakaan ei heitä kastanut/kastattanut!
.. siis sinulle/teille kasteveden KUTSU UUDISTUKSEEN/PARANNUKSEEN kuuluu!
…. Sillä; Tahallinen USKONMUKAISEN (Apt.2:38) UPOTUSKASTEEN hylkääminen johtaa pyhityksen ja siten pelastuksen menettämiseen!!
Liittykää siis JUMALAN puolelle, sillä tämä on varmaa Vapahtajan SANAA:
"Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja SAARNATKAA EVANKELIUMIA kaikille luoduille.
Joka USKOO ja KASTETAAN, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. (Mark.16:15, 16)
Eli; SAARNATKAA EVANKELIUMIA ja Joka USKOO ja KASTETAAN, se pelastuu!!
Katso: *Joh.3:16; Apt.2:38; 8:36, 37, 38 ja Room. 6.Luku*, sillä vain tämä Tie, On se kertakaikkinen, se Oikea IANKAIKKINEN ELÄMÄNTIE, astu ja kastu siihen! ... aloita uusi ja voimallinen Elämä yhdessä Vapahtajamme kanssa! :)
*
♥ MARANATA! ♥
on sitä muissakin.
Tämän todistaa hyvin lapsikasteen omineiden
kirkkojen toiminta.
Nuo otsikot alkoi näyttämään tutulta.
Ja kaivoi esille kokoamani vihkosen nimeltä :
"KASTE Martti Lutherin opetuksia"
Alla lukee tekstit: koonnut Voitto Ramu.
Aikanaan kokosin nuo Lutherin opetukset kasteesta lyhyiksi pätkiksi ja laadin kullekin kohdalle oman otsikon( ne otsikot eivät siis ole Lutherin tekemiä- vaan Voitto Ramun.) Suuri osa niistä on Lutherin Iso katekismuksesta, mutta myöskin Luther-rompulta koottuja niissä on.
Motiivi tuon koonnelman tekemiseen oli, se, että silloin vielä kun netmissiossa ei ollut rekisteröintipakkoa, niin jouduin siellä oman nimeni kohdalla karanteeriin kaste-kirjoituksieni vuoksi.
Sen jälkeen aloitin kokoamaan Lutherin kirjoituksia jotka pätkin mitoiltaan sellasiksi, että ne soveltuvat nettiin (paitsi nuo muutama viimeinen) .
Noita Lutherin opetuksia sitten laitoin netmissioon, mm nimimerkeillä "Martti", "Martin ystävä".
Kävin laittamassa niitä sinne kirjastosta jotta nimeni ei ylläpidolle paljastuisi. Sitten postitin eräälle Länsi_Suomen veljelle korpulla nuo Lutherin opetukset jotta hän jatkaisi niiden netmissioon laitamista numerojärjestyksessä sieltä käsin.
Kyseinen veli laittoi ne sitten kotisivulleen (ei hän jonka kotisivulta ko lainattu opetus on).
Näyttääpä levinneen sitten muidenkin kotisivulle ja ihan hyvä niin - Toki ne ovat vapaasti kenen tahansa käytettävissä.
JOS joku haluaa ne sata savuiseksi vihkoseksi tulostettuna, niin postitan niitä ILMAISEKSI, niinkuin muitakin noin sataa vihkostani ilmaiseksi tilaajille postitan.
[email protected]
Martin luther:
"Emme pane suurinta painoa KASTETTAVAN USKOON tai sen mahdolliseen
puuttumiseen, sillš: EI EPńUSKO TEE KASTETTA VńńRńKSI. Kaikki on nšet
JUMALAN SANAN JA KńSKYN VARASSA."
TÄSSÄ LURHER ON TÄYSIN VÄÄRÄSSÄ. KAIKISTA TÄRKEIN JA OLENNAISIN ASIA ON NIMENOMAAN HENKILÖKOHTAINEN USKO JOKA VOI OLLA JA ONKIN MONTAKERTAA ENNEN KASTETTA!! PELKKÄ KASTE EI TEE KRISTITYKSI!! AIVAN VÄÄRÄÄ OPETUSTA LUTHERILTA. EN KOSKAAN OLE OLLUTKAAN MIKÄÄN LUTHER FANI JA TÄMÄ HYVIN TODISTAA MIKSI!
Niin siis kaste ei mene vääräksi uskon heikkouden mukana. Tämän ymmärrän samoin mutta jotenkin tuossa ärsytti nimenomaan se että paino ei yleensäkään luterilaisuudessa ole henkilökohtaisessa herääneessä uskossa VAAN AINA PAINOTETAAAN SITÄ ETTÄ ONKO KASTETTU!! TÄMÄ ON VÄÄRÄ JÄRJESTYS KOSKA KASTE EI ANNA YKSISELITTEISESTI USKOA JA PYHÄÄ HENKEÄ!!
Luther siis vain opetti tuossakin lainaamassasi kohdassa, että kastetoimituksen pätevyys ei ole ihmisen KASTEHETKEN uskon oikeeellisuuden, vaan Jumalan käskyn varassa:
"Mutta kun joku kastetaan Jumalan sanan ja käskyn varaan, hänen kasteensa on oikea ja varma, vaikkei usko olisikaan läsnä, sillä se tapahtuu Jumalan käskyn mukaan. Tosin epäuskoiselle ei kastamisesta ole hyötyä hänen epäuskonsa takia, mutta itse kaste ei sen vuoksi ole väärä, epävarma eikä mitätön. Jos kaikki se, mikä ei ole epäuskoiselle hyödyksi, olisi väärin ja mitätöntä, silloin ei jäisi mitään oikeaa eikä hyvää jäljelle. Onhan evankeliumia käsketty saarnata koko maailmalle. Muuttuisiko evankeliumi siitä vääräksi tai tyhjäksi evankeliumiksi, että epäuskoinen kuulee sen ilman, että siitä on hänelle hyötyä? Eihän Jumalastakaan ole mitään hyötyä jumalattomalle. Eikö hän sen vuoksi enää olisikaan Jumala?"
Sillä näin Martti Luther painotti kastettavan OMAKOHTAISTA USKOA ja kirjoitti:
"KASTE EI AUTA ketäkään eikä sitä ole ANNETTAVA KENELLEKÄÄN, joka ei OMASTA PUOLESTAAN USKO;
ilman OMAKOHTAISTA USKOA EI OLE KETÄÄN KASTETTAVA."
Juu ja kyllähän se niin on että kasteen oikeellisuus ei siitä muutu kuinka vahva ja oikea usko on ollut kastehetkellä. Tämä on selvää. Eri asia on se että tuomitaanko uudestikasteen alle sellainen LAPSIKASTETTU joka menee uskovien kasteelle? Onko se uudestikastamista sen vuoksi että ihminen kokee sen tavan oikeammaksi ja tarkoituksellisemmaksi. MIELESTÄNI UUDESTIKASTE SYYTTELY VOIDAAN KÄYNNISTÄÄ VASTA SITTEN KUN HENKILÖ OTTAA ITSE USEITA KASTEITA!!!
Raamattu kertoo meille että lapset voivat uskoa! Jeesus: "Joka viettelee yhdenkin näistä pienistä JOTKA USKOVAT.."
Katso:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001426&posting=22000000022376395
Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu. Miksi loppu osa jätetty pois.???
Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko,se tuomitaan kadotukseen.
Se on synti. Tarkoitus ei pyhitä keinoja.
Brefos = pikkuvauva
Paidion = pikkulapsi, 0-12 vuotta, ei mikään nuori mies. Jeesus NOSTI ja OTTI SYLIINSÄ paidion:in, ja sanoi KAIKKEIN PIENIMPIÄ suurimmiksi.
No, älä sitten jatka vaan lopeta tuo vauva-valeluvalheesi!