Faktaa

Autoverotus muuttuu, se on selvä. Se on ollut selvää jo vuosia. Kolme puoluettakin ovat jo päässeet yksimielisiksi siitä, minkä ovat yksilöinä tienneet. Nyt on enää jäljellä se prosessi. . . Koska autoveron alentaminen on hyvä ja populistinen vaaliase, sitä tullaan myös näkyvästi käyttämään. Toisalta minkään puolueen etujen mukaista ei ole kertoa miten korvaava verotulo valtiolle otetaan. Senvuoksi työryhmiäkään ei voida perustaa ennen vaaleja.
Kun työryhmät ja lainsäädäntöelimet saadaan aktivoiduksi, alteen korvaavan verotuksen rakennetta suunnitella.
Tästä kaikesta johtuen uusi verotus on valmis noin viiden vuoden päästä nyt laskien.
6771
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Asiantuntijapiireissä on ollut jo pidempään selvää, että liikenteen verotuksen jatkuva voimakas kasvu tulee tiensä päähän. Onhan esim. varsin outoa, että vuodesta 2003 vuoteen 2007 (budjetti) autoverolla kerättävä euromäärinen summa on kasvatettu yli 50 %. Tätä ei vaan tavallinen matti meikälainen ole pannut merkille.

Liikenteen verotuksen parhaana ja eniten käytettynä asiantuntijana pidetään yleisesti julkisen talouden professori Esko Linnakangasta. Hän on todennut jo joitakin vuosia sitten, että Suomessa liikenteen verotuksen ylikorostunut fiskaalinen merkitys (=rahan kerääminen) tulee muuttumaan dramaattisesti varsin nopealla aikataululla.

Eli suomeksi sanottuna, tämänhetkisestä mallista, jossa liikenne mielletään valtion silmissä vain helpoksi tavaksi kerätä rahaa, joudutaan luopumaan. Suurimpana likenteen tulonlähteenä tulee edelleen säilymään polttoaineverotus. Mutta nykyisen autoveron ja ajoneuveron yhteiskertymää tullaan pudottamaan selvästi. Yleinen käsitys on, että suuruusluokkana vuoden 2003 budjetoitu kertymä (jota siis muutamassa vuodessa on nostettu runsaat 50 %!) on se taso, jolla valtio tulee edelleen hyvin toimeen.

Tässä alla suora lainaus professori Linnakankaan 23.11.2005 Etelä-Suomen Liikenneseminaarissa pitämästä esityksestä:

"Tieliikenneverotuksen fiskaalinen merkitys on tänä päivänä hyvin suuri. Autoveron, tieliikenteen polttoaineveron ja ajoneuvoveron sekä noiden verojen osuudesta maksettavan arvonlisäveron yhteinen osuus valtion kokonaisverotuloista on nykyisin, kuten edellä on jo todettu, peräti 15 % (1980-luvun lopulla se oli 11 %). Viime aikojen veropolitiikassa on korostettu neutraalisuutta eli sitä, ettei verotuksella saisi ohjata toimijoiden päätöksentekoa. Liikenneverojen kohdalla tavoite on ollut päinvastainen eli kohti yksilön käyttäytymistä ohjaavaa verotusta ja sitä, että liikenteeltä kannettavien verojen käyttö sidottaisiin liikennepoliittisiin kohteisiin.

Tieliikenneverotuksen fiskaalinen merkitys tulleekin jatkossa olennaisesti vähenemään. Verojen fiskaalinen tehtävä jää entistäkin selvemmin laajapohjaiselle tuloverolle ja arvonlisäverolle.

Viime vuosien veropoliittisessa keskustelussa on korostunut pyrkimys siirtyä tieliikenteen fiskaalisista veroista liikenteen hinnoitteluun perustuviin maksuihin. On myös vaadittu tieliikenteen verojen ja maksujen ohjausvaikutusten tehostamista kestävän ympäristökehityksen turvaamiseksi ja liikenneturvallisuuden parantamiseksi."

Eli yhteenvetona:

Kun autojen hankintaverosta luovutaan, koko tätä summaa ei tulla keräämään ajoneuvoveroina (="käyttömaksuina"), eli vuosittainen ajoneuveron taso on varsin kohtuullinen. Ajoneuvovero myös porrastetaan varsin voimakkaasti ympäristöperusteisesti, jolloin erityisesti pienten ja diesel-autojen ajoneuverotaso on hyvinkin maltillinen.

Veropohjan kannalta on välttämätöntä, että ajoneuvoveron suuruuteen ei tule vaikuttamaan se, onko auto hankittu vielä ns. kovan hankintaveron aikana vai sen jälkeen. Tämä on välttämätöntä myös siksi, että vanhojen autojen pitämistä liikenteessä uusia pidempään ei ole järkevää kannustaa alhaisimmilla vuosimaksuilla.

Äänestä
  • on otettu perinteisesti Ruotsista, käytännössä kaikessa, paitsi hallintojärjestelmässä.
    Nyt kun lainkin mukaan mallit on pakko ottaa euroopasta, ne tullaan sieltä ottamaan. Käyttöön tulee siis saksanmalli. Tulo ja arvonlisäverotusta ei voida enää korottaa, samasta syystä. Yhteisessä eurooppalaisessa taloudessa ei yhden maan alvi voi olla merkittävästi muita suuremopi. Tarvinneko edes selittää miksi?

    Äänestä

  • Ajoneuvoveron suuruuteen ei siis tule vaikuttamaan se, onko ajoneuvosta maksettu kova hankintavero vai ei.

    Mahtaako eduskunta kyetä tekemään sellaisen päätöksen?
    Sillä se tietää äänestäjille välittömästi konkreettisesti kovaa käyttömaksua. Sen huomaavat kaikki, mutta vain pieni osa ostaa uuden auton ja nauttii tästä alentuneesta hankintaverosta.

    Ajatteles, mitä se merkitsee tuollaiselle haja-asutusalueen velkarivitalossa asuvalle lapsiperheelle, joka tarvitsee kaksi autoa jokapäiväiseen kulkemiseensa!

    Jos vaikka vero olisi 2 x 600 euroa. Eli 100 euroa kuussa autoveroa!

    Äänestä

  • kappaleessa kirjoitti:

    Ajoneuvoveron suuruuteen ei siis tule vaikuttamaan se, onko ajoneuvosta maksettu kova hankintavero vai ei.

    Mahtaako eduskunta kyetä tekemään sellaisen päätöksen?
    Sillä se tietää äänestäjille välittömästi konkreettisesti kovaa käyttömaksua. Sen huomaavat kaikki, mutta vain pieni osa ostaa uuden auton ja nauttii tästä alentuneesta hankintaverosta.

    Ajatteles, mitä se merkitsee tuollaiselle haja-asutusalueen velkarivitalossa asuvalle lapsiperheelle, joka tarvitsee kaksi autoa jokapäiväiseen kulkemiseensa!

    Jos vaikka vero olisi 2 x 600 euroa. Eli 100 euroa kuussa autoveroa!

    Kopio:
    " Sillä se tietää äänestäjille välittömästi konkreettisesti kovaa käyttömaksua. Sen huomaavat kaikki, mutta vain pieni osa ostaa uuden auton ja nauttii tästä alentuneesta hankintaverosta.

    Ajatteles, mitä se merkitsee tuollaiselle haja-asutusalueen velkarivitalossa asuvalle lapsiperheelle, joka tarvitsee kaksi autoa jokapäiväiseen kulkemiseensa!

    Jos vaikka vero olisi 2 x 600 euroa. Eli 100 euroa kuussa autoveroa!"


    Myös minä olen seurannut asioita sen verran, että voin rauhoittaa:

    1. Kun hankintavero poistuu, suhteellisesti eninten halpenevat käytetyt autot. Eli kohtuullisen turvallisen ja vähäkulutuksisen auton saa huomattavasti edullisemmin. Onhan mm. kaikki tuonti tämän jälkeen vapaata. Sen jälkeen markkinoilla riittää edullisia mutta järkeviä käyttöautoja.

    2. Jos perhe tarvitsee kaksi auto kulkemiseen, toinen pienikulutuksinen (siis vanhempikin) pikkuauto. Sellaisen käyttömaksu jää jonnekin 300 korville. Toinen perheauto käytetty diesel (varsinkin nyt Suomessa erittäin ylihintaisten käytettyjen dieselien hinnat tulevat oleellisesti edullisemmaksi). Dieselissä myös aina erittäin pieni kulutus eli pieni käyttömaksu.

    Ns. diesel-vero poistuu ja diesel-polttoaineen litravero nousee bensan tasolla. Eli dieselin kannattavuus ei vaadi suuria kilometrimääriä. Kuten kaikialla muuallakin jo asia on...

    Äänestä

  • että tehtiinpä autoverolle mitä tahansa, autoilun kustannukset eivät tule tulevaisuudessa pienenemään. Tuloveroa ei kukaan halua nostaa, vaikka Linnakangas toteaakin, että "verojen fiskaalinen tehtävä jää entistäkin selvemmin laajapohjaiselle tuloverolle". Kulutusverot sen sijaan ovat tulevaisuuden veroja. Kuuntelin juuri radiosta paikallisen kokoomuksen kansanedustajan vaalipuheita. Suorastaan pahalta kuulosti kuinka paljon meillä vielä onkaan rahareikiä, vanhustenhuolto, yksinhuoltajat...onhan näitä kestoaiheita ja rahoitus tietysti viinaveron nostosta. Minun ääneni saisi taas se, joka ottaa ensimmäisenä puheeksi hyyssäämisyhteiskunnan alasajon. Vasta sen jälkeen voidaan ruveta puhumaan autoveroista luopumisesta. Mutta todennäköisempää on, että tässäkin asiassa uusille urille mennään vasta katastrofin kautta.

    Äänestä

  • Hyvin pitkälle samat tiedot minullakin.

    Liikenteen kokonaisverotuksen laskemisessa täytyy ymmärtää myös muutoksen dynaamiset vaikutukset. Nehän hyvin usein unohdetaan.

    Niin unohtui silloinkin, kun autoveroa viimeksi laskettiin. Niinistön ja Lipposen suulla uhkailtiin silloinkin, että kyllä valtio teiltä tämän saman tulee vielä kiskomaan laskevien verotulojen korvaukseksi. Autoveron laskemisen lopputuloksena olikin autoverotulojen kasvu toista miljardia mummoa!

    Vaikka koko autovero poistettaisiin, eivät ne rahat minnekään mustaan aukkoon katoaisi. Ne vaan jäisivät edelleen kansalaisille käytettäväksi johonkin muuhun. Useimmiten jopa tähdellisempään. Ja siitä rahamäärästä valtio saa jo ALV-veroina takuuvarmasti 22 % heti takaisin. Tämän lisäksi tulisi kaikki muut kulutuskysynnän kasvun tuomat välilliset tulot yhteiskunnalle.

    Eli koskaan ei ole tarvetta koko autoveroa korvata käyttömaksuilla. Oikea suuruusluokka on noin puolet. Joka puhuu suuremmista korvausosuuksista, haluaa vain kasvattaa liikenteen verorasitusta entisestään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


autoverosta. kirjoitti:

Autoverotus muuttuu, se on selvä. Se on ollut selvää jo vuosia. Kolme puoluettakin ovat jo päässeet yksimielisiksi siitä, minkä ovat yksilöinä tienneet. Nyt on enää jäljellä se prosessi. . . Koska autoveron alentaminen on hyvä ja populistinen vaaliase, sitä tullaan myös näkyvästi käyttämään. Toisalta minkään puolueen etujen mukaista ei ole kertoa miten korvaava verotulo valtiolle otetaan. Senvuoksi työryhmiäkään ei voida perustaa ennen vaaleja.
Kun työryhmät ja lainsäädäntöelimet saadaan aktivoiduksi, alteen korvaavan verotuksen rakennetta suunnitella.
Tästä kaikesta johtuen uusi verotus on valmis noin viiden vuoden päästä nyt laskien.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu