Valtioneuvoston kanta varauksellinen ehdotettuun CO2-perusteisen veron toteutustapaan
Valtioneuvosto pitää ehdotuksen perusteena olevia tavoitteita sisämarkkinoiden toimivuuden parantamiseksi samoin kuin henkilöautojen hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi tärkeinä. Kansainvälisten ilmastopoliittisten sitoumusten kannalta on tärkeää, että kehitetään tehokkaita ohjauskeinoja liikenteen päästökehityksen hillitsemiseksi.
Valtioneuvosto suhtautuu kuitenkin varauksellisesti ehdotettuun päästöperusteisen veron toteuttamistapaan.
Päästöperusteisen veron ulottaminen autoveron kaltaiseen rekisteröintiveroon voi olla ongelmallinen EY-oikeudellisen verosyrjintäkiellon kannalta erityisesti käytettyjä tuontiautoja verotettaessa. Tämän takia valtioneuvosto pitää tässä vaiheessa tarkoituksenmukaisempana kehittää vuotuista ajoneuvoverotusta autojen hiilidioksidipäästöt huomioon ottavaksi. Tätä käsitystä tukevat myös kotimaassa tehdyt selvitykset.
Päästöihin perustuvan veron vähimmäistuotto-osuuteen sidotulla vaatimuksella ei turvata ympäristöohjaavuutta, vaan rajoitetaan tarpeettomasti verojärjestelmän kehittämistä.
Valtioneuvosto katsoo, että jäsenvaltioilla tulee olla mahdollisuus kehittää verojärjestelmäänsä ehdotettua vapaammin. Velvoittavat ehdotukset päästöperusteisen veron vähimmäisosuudesta ja veron ulottamisesta autoveron kaltaiseen rekisteröintiveroon eivät ole ehdotetussa muodossaan hyväksyttävissä.
Valtioneuvosto pitää tärkeänä, että autojen hiilidioksidipäästöihin perustuvan verotuksen yksityiskohtainen rakenne jätetään kansallisen päätöksenteon varaan.
Yhdenmukaistettujen verosäännösten puuttuminen ei estä kansallisella tasolla ryhtymistä toimenpiteisiin ympäristönäkökohtien huomioon ottamiseksi liikenteen verotuksessa kullekin jäsenvaltiolle tarkoituksenmukaisella tavalla, kunhan yleisiä EY-oikeudellisia määräyksiä noudatetaan. Valtioneuvosto katsoo, että on tärkeää jatkaa vuotuisen ajoneuvoverotuksen kehittämistä henkilöautojen hiilidioksidipäästöjä vähentävään suuntaan.
Sitoutuminen autoverosta luopumiseen on valtioneuvoston mielestä ongelmallista erityisesti valtiontaloudellisista syistä. Veron mahdollisesta poistamisesta tai alentamisesta, samoin kuin mahdollisesta verotuksen painopisteen siirtämisestä autoverosta liikenteen muuhun verotukseen tulee voida päättää kansallisesti.
Valtioneuvosto suhtautuu alustavan myönteisesti ehdotukseen käytetyn auton arvossa jäljellä olevan autoveron palauttamisesta maasta pysyvästi vietävistä autoista. Lopullisen kannan muodostaminen vaatii kuitenkin vielä muutoksen vaikutusten selvittämistä. Vuotuisen ajoneuvoveron vientipalautusta koskeva ehdotus on Suomessa jo toteutettu ja näin ollen hyväksyttävissä.
Autoverotuksessa sovellettavat käytettyjen autojen arvonmääritystä koskevat ehdotukset ovat joiltakin osin epäselviä ja vaatisivat täsmennystä. Lisäksi tulisi tarkentaa ehdotettua säännöstä siitä, missä maassa autosta kannetaan vuotuista ajoneuvoveroa.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Olet sitten itse kirjoitellut iltapuhteeksi tarinaa kun ei ole linkkiä mistä tuo teksti on lainattu.
.. Tuulilasi lehdestä.
http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/livl_15_2005_p.shtml
Tuollaiset malliin perustuvat huuhaa jutut saa heittää suoraan romukoppaan. Yksinkertaisin ja oikeudenmukaisin tapa olisi lisätä vuotuinen ajoneuvovero suoraan polttaneeseen. Voisi papat ja mammat pitää pihaseisojansa vapaasti. Eivät ne saastuta, jos niihin ei osteta polttoainetta. Ei tarvitse olla DI tai Tohtori, jotta huomaa, että siitä hiilestä sitä CO kakkosta tulee. Ei se riipu auton mallista. Saateveroa tulee riittävästi käytön mukaan. Ei tarvitse pohtia muuta laskentamallia.