Olen hieman alle 30-vuotias akateemisesti koulutettu nainen, ja olen lähtöisin helluntailaisesta perheestä. Vanhempani liittyivät helluntaiseurakuntaan jo vuosia ennen syntymääni. Lapsuudenkodissani puhuttiin paljon uskonasioista, ja kävimme säännöllisesti helluntaiseurakunnan kokouksissa. Joskus siinä murrosiässä lakkasin käymästä helluntailaisten kokouksissa, koska koin ilmapiirin niissä jotenkin painostavaksi. Vanhempani eivät kuitenkaan yrittäneet pakottaa minua mukaan kokouksiin tai liittymään seurakuntaan. Tällä hetkellä tilanteeni on se, etten kuulu mihinkään kirkkoon tai uskonnolliseen yhdyskuntaan. Minua ei ole kastettu enkä siten ole käynyt rippikouluakaan. Jumalaan kyllä uskon, ja on täysin mahdollista, että liityn tulevaisuudessa johonkin kirkkoon. Todennäköisintä tämä on ehkä siinä tapauksessa, jos menen naimisiin johonkin kirkkoon kuuluvan miehen kanssa. On tietysti epävarmaa löydänkö koskaan sopivaa miestä, sillä olen 180-senttinen romuluinen XL-kokoinen nainen, ja naamanikin on hieman kirveellä veistetty. Vaikka en ikinä avioituisikaan, voin silti liittyä kirkkoon, jos tunnen sen sisimmässäni tarpeelliseksi, tai jos uskonasiat tulevat minulle tärkeiksi. Tällä hetkellä minulla ei ole vielä mitään tarvetta liittyä mihinkään kirkkoon tai uskonyhteisöön. Miksi ryhtyisin maksamaan pienistä tuloistani kirkollisveroja tai kymmenyksiä? Säästän mieluummin ylimääräiset rahani kulttuurillisiin ja liikunnallisiin harrastuksiini. En sitä paitsi edes elä erityisen uskonnollista elämää, koska käyn tanssimassa ja juhlimassa, käytän silloin tällöin alkoholia ja tupakoin satunnaisesti. Lisäksi makoilen kesäisin mielelläni useiden muiden nuorten naisten tavoin uimarannoilla pelkät bikinit päällä herättäen näin ehkä joissakin miehissä sopimattomia ajatuksia. Vielä tätäkin pahempaa lienee se, että olen harrastanut seksiä olematta avioliitossa! Näitä em. pikku paheitani harjoittaa kyllä suurin osa kirkkoihin kuuluvistakin ihmisistä. Itse asiassa tunnen monia kirkkoon kuuluvia, jotka elävät paljon " synnillisempää " elämää kuin minä. Näin ei mielestäni pitäisi olla. Olen aina ihmetellyt sellaisia ihmisiä, jotka suhtautuvat uskontoon täysin välinpitämättömästi, mutta maksavat silti kiltisti kirkollisveronsa ja kuuluvat kirkkoon pelkän tavan vuoksi. Tällaiset ihmiset käyvät kirkossakin vain lähiomaisten ja ystävien häissä tai hautajaisissa. Sen verran voi käydä kirkossa ilman kirkollisveron maksuakin. Itse olen viimeisen kymmenen vuoden aikana käynyt kirkossa sukulaisten ja tuttavien häissä ja rippijuhlissa sekä isovanhempieni hautajaisissa. Kukaan ei ole ikinä noissa tilaisuuksissa tullut kysymään kuulunko kirkkoon vai en. En halua kehottaa ketään eroamaan kirkosta, mutta miettikää hyvät ihmiset millä perusteella kuulutte kirkkoon, jos uskonasiat eivät merkitse teille mitään. Itse haluan toistaiseksi pysytellä kaikkien kirkkojen ja lahkojen ulkopuolella juuri siksi, koska en pidä itseäni uskovana ihmisenä sanan varsinaisessa merkityksessä. Haluan olla rehellinen itselleni, ja tätä asennetta voin suositella myös muille.
Eräs näkökulma kirkon jäsenyyteen
Vrek-nainen
7581
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Miten olet päässyt opinnoissasi tutkintoon asti, ellet osaa jakaa tekstiäsi luettaviin osiin?
Ootko tullu ikinä uskoon sanan varsinaisessa merkityksessä? Kirkkoon kuuluminen ei ratkaise iankaikkisuusosaa mutta jos et ole uskossa, et ole pelastettu. Jos hengelliset asiat ei puhuttele, rukoile että heräisit kuolleesta tilasta. Synti tappaa hengellisesti. Jos et usko raamatun asioihin, se ei tarkoita etteikö raamattu olisi totta. Jos et ole Jeesuksen oma, rukoile että saisit tulla Hänen omakseen. Maailma on petoksen vallassa ja matkalla kohti tuhoaan.
ennenkin...sama stoori..
Tämän tekstin kirjoittaja vaikuttaa älykkäältä naiselta. Tuollaista asennetta uskonasioihin kaipaisi enemmän.
Olen itse pohdiskellut aivan samaa asiaa ja plenkin nyt ajatellut erota kirkosta. Minut on kasvatettu näiden kyseenalaisten uskonnollisten asioiden lähteillä ja nyt aikuistuttuani olenkin tullut siihen tulokseen, että en ole saanut uskonnolta mitään hyvää elämääni. Päinvastoin; uhkauksia, syyllistämistä, pelottelua jne. Haluan kuitenkin ajatella omilla aivoillani ja olla elämässäni onnellinen, pelkäämättä sitä että milloin se piru hyppää niskaan.
Kovin tutun tuntuisia ajatuksia sinulla. Itsekin erosin kirkosta - tosin vain löyhän evlut-tapauskovaisen perheen kasvattamana - mutta toisaalta tunnustauduin ateistiksi. Kirjoitin uteliaisuudesta viestisi tästä kohdasta:
Voisitko kertoa uskostasi enemmän? Eikö jumalauskosi ole sekin lapsuuden peruja eli miksi se on vielä olemassa? Kirkkohan pitää kovasti sitä "lapsenuskon" ajatusta yllä, mikä minusta kuulostaa aina siltä, että kirkon mielestä tältä osin ei pitäisi kasvaa aikuiseksi.
Usko on vakava asia. Siksi luulisi kirkkoonkuulumisen pelkän tavan vuoksi olevan "ulkokultaisuuden synti".