..mutta jotenkin musta kohta tulee. On tämä niin kirjava paikka nykyisin, että musta tuntuu jo siltä??
Myyrmäki on paskapaikka asua!
ei rasisti
51306
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Oikeassa olet. Myyrmannikin , ja varsinkin yläpihä, on aivan täynnä kaiken maailman mutkatukkaa tai tummapintaista.Siihen vielä lisättynä törkeästi käyttäytyvä oman väestömme pienen osuuden muodostavat tummatukat lakeerikenkineen muodostavat sellaisen yhteisön että mielummin etsii kauppaa tai kirjastoa ihan jostain muualta.Juuri oli eräänä päivänä tekstitv:n uutisissa uutinen jossa kerrottiin että mohamed tai sen johdannainen oli lähes suosituin pojannimi viime vuonna. Ei oikein tunnu hyvältä van kai se näin pitää olla sitten nykymaailmassa??? Ottasivat noita maahanpyrkyreitä sinne eduskuntataloonsa nuo pöntöt päättäjät niin näkisivät oikeasti tuloksen muutaman vuoden kuluttua !
enemmän somaleita.kuin valkoihoisia
Kieltämättä somaleita on todella paljon ja ne lisääntyykin ihan hullun lailla. Jossain Vantaan sanomissa tai vastaavassa julkaisussakin luki ihan vasta, että on tulossa hyvä vauvavuosi ja yks iso syy siihen on just maahanmuuttajien lisääntyminen. Tulee just mieleen se Apinoiden planeetta -leffa, kun ihmiset siinä hoivas apinoita ihan liikaa ja ne sit loppujen lopuks valtas maailman.Aika tyly vertaus. En pidä itseäni mitenkään rasistina. En vaan tykkää somaleista. Onneks talossa, missä itse asun, asuu pelkästään suomalaisia. Ei ainakaan rappukäytävässä löyhkää mitkään ällöttävät öljyt tai mitkälie suitsukkeet niinku tietyissä Myrtsin taloissa, missä on kaupungin vuokrakämppiä, joissa suomalaiset ovat vähemmistöä...
Myrtsin somalipoplaatio on kekittynyt tohon myyrmannin viereisiin kerrostaloalueisiin. Samoin koko myyrmäen keskusta alue on erittäin levoton varsinkin iltaisin, ja kaduilla näkee monestikin nuoriso tappeluita. Mutta ihme kyllä heti kun mennään Louhelan aluetta päin rauhoittuu kummasti. Louhelan ja myyrmäen keskustan välinen alue onkin sitten lähes täysin rauhallista lähiötä, jossa lapset saavat leikkiä rauhassa pihoilla, ja somalit ovat melko harvinainen näky. Mutta heti kun menee vaskivuorentien toiselle puolelle, keskusalueelle, saa heti varoa ettei tule hakatuksi.
ensin otetaan maahamme somaleita "turvaan". Sitten kun pieni kanta on saatu suomeen trvaan, se alkaa heti suunnittelemaan somen valtaamista, Yhtäkkiä somalikanta kasvaa rähdysmäisesti. Lopulta 200 voden päästä enemmistö suomalaisista on mustia. Ja kun ilmaston muutos voimistuu afrikasta alkaa virrata mustaa massaa kuivuuden takia kohti pohjoista. Ja 500 vuoden päästä koko sakadinaavian väestö puhuu arabiaa. 1000 vuoden päästä valkoihoisia saatetaankin nähdä enään eläintarhoissa.