Olen syönyt vuosikaudet bentsoja. Lisänä Efexoria lyhyissä pätkissä. Auttaa ahdistukseen (siis E) mutta sivuvaikutuksena virtsaamisvaikeudet.
Lopetin E:n syksyllä kokonaan, mutta seuraus oli, että bentsomäärä lisääntyi ja pää alkoi hajota.
Aamulla saatoin olla maaninen. Vailla arvostelukykyä olin tekemässä työhakemusta virkaan, johon minulla ei koulutusta. Ja tätä tein lähes tosissani!
Kun kouluttamattomuudestani huolimatta olen niin sopiva. En sentään lähettänyt.
Iltapäivällä mieli aivan maassa, itkuinen olo, enkä jaksanut mitään. Öisin tuli unettomuutta. Saatoin valvoa koko yön, tai ainakin neljään - viiteen.
Tuli tunne että olen sekoamassa, joutumassa psykoosiin. Aloitin 150 millin Efexorin (niitä kun on varastossa)maanantaina ja johtuuko vanhoista pohjista vai lumeesta mieli tasoittui nopeasti.
Nyt ei ole sitten ruokahalua. Toisaalta on tämä vanha virtsaamisongelma.
Efexor olisi muuten hyvä lääke, mutta nämä sivuvaikutukset. Yksilöllisiähän ne tietenkin ovat, mutta mikä olisi sellainen mielialalääke, joka ei turvota, lisää painoa. Olen kärsinyt myös syömishäiriöistä ja jos alan jollain napeilla lihoa, lopetan niiden syönnin varmasti.
Menen perjantaina psyk.sairaanhoitoon, mutta jos joku ehtii vastaamaan ennen olisi kiva.

Vastaukset 1
Vanhimmat
että pääset hoitoon!
Samoin olen syönyt minäkin, veikkaan, että kauemmin, kuin Sinä.
Efexoriiki oon rouskutellu, kuten yli tusinaa muutaki vastaavaa roppii. En vaan ny muista, miks mikäkin lääke piti lopettaa. Virtsaamisvaivoja ei kyllä ollut. Joillakin oli erilaisii muita sivuvaikutuksii, mut yhteinen nimittäjä niille oli se, etteivät ne auttaneet!
Mut onkin todettu lääkeresistantiks ja se on aika onnetonta, ku masis jatkuu jatkumistaan.
Mulla on päivittäinen bentsoannos 6 x 5mg, joka on ollut jo pitkään vakio, eikä toleranssi ole noussut. Päinvastoin, jos luet mun muita juttui, ni siitä johtuen on jopa päivii, ettei tartte ainutakaan pamii!
Kiintoisaa oiski tietää, kui ihmeen paljon Sää oot niitä nappei ottannu, jos vallan pää meinaa hajota? Jos en paljon valehtele, ni saatto vuoskausii sitte pahimmillaan mennä kaks levyllistä kymppisii = 200mg ja sillon vasta pärjäs!
Näemmä meil on kuiteskii eri vaivat, koska mul ei mitään maanisii jaksoi ollu, pelkkää masista.
Sivarithan on useimmissa masislääkkeissä vaarana, ainaskii aluks, ne nimittäin saattaa hyvinkin helpottuu muutamassa viikosa, jos jaksaa niitä kestää, eikä lääkkeenkään vaikutus ala juuri sitä nopeammin.
Enempii en oman kokemuksen perusteella valitettavasti pysty kertoon. Ja nää lääkkethä on tosiaan niin yksilökohtasii, ettei kellekään voi suositella jotain lääkettä sopivaksi; niitä on vaan kokeiltava valitettavasti pitkällä aikajänteellä vaikutuksen alkamisen vuoksi, sekä siksi, että joissain lääkkeissä on pidettävä ainaskii viikon tauko, ennesku voi kokeilla seuraavaa!