Kun Herran tulon odotettu aika - kevät 1844 - meni ohi, häntä odottaneet joutuivat hämmennyksen ja epävarmuuden valtaan. Monet jatkoivat Raamatun tutkimista ja kertasivat uskonsa perusteet. Selvät ja vastaansanomattomat ennustukset viittasivat siihen, että Kristuksen tulo oli lähellä. Kääntymyksinä ja kristittyjen heräämisenä ilmennyt Herran siunaus oli todistanut sanoman olevan taivaasta. Kristuksen toiseen tulemiseen sovellettujen ennustusten yhteydessä oli neuvoja, jotka kehottivat odottamaan kärsivällisesti uskossa, että nyt hämäriksi koetut asiat selviäisisivät. Näiden ennustusten joukossa oli Hab. 2: 1-4. Kukaan ei kuitenkaan huomannut, että myös näennäinen viivytys oli ennustettu. Pettymyksen jälkeen tämä jae vaikutti hyvin merkitykselliseltä: "Näky odottaa vielä toteutumistaan, mutta määräaika lähestyy joka hetki, se hetki tulee vääjäämättä. Jos se viipyy, odota, näky toteutuu varmasti ja ajallaan. Mutta vanhurskas saa elää, kun hän pysyy uskollisena."
Uskovia lohdutti myös Hesekielin ennustus: "Näin sanoo Herrajumala: - - `Aika tulee, näky käy toteen., - -- Minä, Herra, puhun, ja minkä puhun, se toteutuu, se ei enää viivy. - - Yhdenkään sanani täytäntöönpano ei viivy. Minkä puhun, se toteutuu."
Odottajat riemuitsivat. Hän, joka tietää lopun alusta, oli antanut heille toivoa. Ilman tällaisia raamatunkohtia heidän uskonsa olisi pettänyt. Myös Matteuksen 25. luvun vertaus kymmenestä morsiusneidosta
valaisee adventtikansan kokemusta. Siinä kerrotaan lopun ajan seurakunnassa. Seurakunnan jäsenten kokemusta valaistaan itämaisten häiden tapahtumilla:
"Silloin taivasten valtakunta on oleva tällainen. Oli kymmenen morsiusneitoa, jotka ottivat lamppunsa ja lähtivät sulhasta vastaan. Viisi heistä oli tyhmää ja virsi viisasta. Tyhmät ottivat lamppunsa mutta eivät varanneet mukaansa öljyä. Viisaat sitä vastoin ottivat lampun lisäksi mukaansa öljyastian. Kun sulhanen viipyi, heitä kaikkia alkoi väsyttää ja he nukahtivat. Mutta keskellä yötä kuului huuto: `Ylkä tulee! Menkää häntä vastaan! "'
Sulhasen tulon ymmärrettiin tarkoittavan Kristuksen tuloa. Morsiusneitojen lähtö sulhasta vastaan kuvasi sitä laajaa herätystä, jonka Kristuksen pikaisen. tulon julistaminen synnytti. Tässä vertauksessa kaikki olivat ottaneet lamppunsa, Raamatun, ja lähteneet "sulhasta vastaan". Tyhmät "eivät varanneet mukaansa öljyä", mutta "viisaat sitä vastoin ottivat lampun lisäksi mukaansa öljyastian". Jälkimmäiset olivat tutkineet Raamattua löytääkseen totuuden. Heillä oli henkilökohtainen kokemus, usko jumalaan, jota pettymys ja viivytys eivät voineet hävittää. Toiset toimivat hetken mielijohteesta sanoman pelästyttäminä.
He olivat riippuvaisia veljien uskosta ja tyytyivät tunteiden lepattavaan valoon ymmärtämättä totuuden todellista luonnetta tai aitoa armon vaikutusta sydämessään. He olivat lähteneet Herraa vastaan välittömän palkinnon toivossa eivätkä olleet valmistautuneet viivytykseen ja pettymykseen. Heidän uskonsa petti.
"Kun sulhanen viipyi, heitä kaikkia alkoi väsyttää ja he nukahtivat." Sulhasen viipymisen kuvaa ajan kulumista, pettymystä, näennäistä viivytystä. Niillä, joiden usko perustui Raamatun henkilökohtaiseen
tuntemiseen, oli jalkojensa alla kallio, jota pettymyksen aallot eivät voineet huuhtoa pois. Kaikki nukahtivat, toinen luokka uskonsa hylänneenä, toinen odottaen kärsivällisesti kirkkaampaa valoa. Pinnalliset eivät enää voineet nojautua veljiensä uskoon. Jokaisen täytyi seistä tai kaatua muista riippumatta.
Hurmahenkisyyttä esiintyy
Näihin aikoihin alkoi esiintyä hurmahenkisyyttä. Jotkut osoittivat fanaattista intoa. Heidän kiihkomieliset käsityksensä eivät herättäneet vastakaikua adventistien enemmistössä, mutta silti he tuottivat häpeää totuuden asialle.
Saatana menetti alamaisiaan, ja häväistäkseen Jumalan asian hän yritti pettää uskovaisia ja ajaa heidät äärimmäisyyksiin. Hänen asiamiehensä olivat valmiit tarttumaan jokaiseen erehdykseen, jokaiseen sopimattomaan tekoon ja esittämään ne mitä räikeimmässä valossa herättääkseen vastenmielisyyttä adventisteja kohtaan. Mitä useampi hänen johdossaan oleva henkilö tunnustaisi uskonsa Kristuksen toiseen tulemiseen, sitä suuremman hyödyn hän saisi.
Saatana on veljien "Syyttäjä".' Hänen henkensä innoittaa ihmiset etsimään virheitä Herran kansasta ja kiinnittämään huomion niihin, samalla kun sen hyvät teot sivuutetaan vaieten.
Koko kirkon historiassa ei ole esiintynyt ainoatakaan uudistusliikettä, joka ei olisi kohdannut vaikeita esteitä. Jokaiseen Paavalin perustamaan seurakuntaan liittyi henkilöitä, jotka toivat mukanaan harhaoppeja. Myös Luther oli pulassa kiihkoilijoiden vuoksi, jotka välttivät Jumalan puhuneen suoraan heidän välityksellään ja asettivat omat käsityksensä Raamatun yläpuolelle. Monet joutuivat uusien opettajien harhaanjohtamiksi ja ryhtyivät Saatanan kanssa hajottamaan sitä, minkä Luther oli Jumalan ohjaamana rakentanut. Wesleyt kohtasivat Saatanan juonet tämän ajaessa tasapainottomia ja pyhittymättömiä henkilöitä fanaattisuuteen.
William Miller ei suhtautunut myönteisesti kiihkomielisyyteen. "Paholaisella on nykyään suuri valta muutamiin", hän sanoi. "Maailmassa on monenlaisia henkiä, ja meitä on kehotettu koettelemaan niitä. Olen yhä enemmän vakuuttunut siitä, että saatanalla on suuri osuus näissä hillittömissä liikkeissä. ,
Uskonpuhdistuksen viholliset syyttivät kiihkomielisyyden onnettomista seurauksista niitä, jotka vilpittömimmin, sitä vastustivat. Adventtiliikkeen viholliset menettelivät samoin. Tyytymättä kiihkoilijoiden virheiden liioitteluun he levittivät huhuja, joilla ei ollut mitään tekemistä totuuden kanssa. Kristuksen tulon. läheisyyden julistaminen häiritsi heidän rauhaansa. He pelkäsivät sen olevan totta, vaikka toivoivatkin päinvastaista. Tämä oli salainen, syy heidän taisteluunsa adventisteja vastaan.
Ensimmäisen enkelin sanomalla oli hurmahenkisyyttä estävä vaikutus. Ne, jotka olivat mukana näissä vakavissa liikkeissä, olivat yksimielisiä; he rakastivat toisiaan ja Jeesusta, jonka he odottivat pian näkevänsä. Sama usko ja sama autuaallinen toivo osoittautui kilveksi Saatanan hyökkäyksiä vastaan.
Erehdys korjataan
"Kun sulhanen viipyi, heitä kaikkia alkoi väsyttää ja he nukahtivat. Mutta keskellä yötä kuului huuto: `Ylkä tulee! Menkää häntä vastaan!."' Kesällä 1844 sanomaa julistettiin juuri näillä Raamatun sanoilla.
Tämän liikkeen synnytti havainto, että 2300 päivän lähtökohtana oleva Artakserkseen käsky Jerusalemin jälleenrakentamisesta astui voimaan syksyllä 457 eKr. eikä vuoden alussa kuten oli luultu. Syksystä 457 laskettuna 2300 vuotta ulottuu syksyyn 1844.
Myös Vanhan testamentin vertauskuvien mukaan pyhäkön puhdistaminen suurena sovituspäivänä tapahtui syksyllä.
Pääsiäislampaan teurastaminen oli Kristuksen kuoleman vertauskuva, joka toteutui sekä tapahtuman että ajan suhteen. Juutalaisen vuoden ensimmäisen kuukauden neljäntenätoista päivänä, samana päivänä, jolloin pääsiäislammas oli vuosisatojen ajan teurastettu, Kristus Jumalan Karitsana asetti juhlan muistoksi omalle kuolemalleen. Samana yönä hänet vietiin ristiinnaulittavaksi ja tapettavaksi.
Samalla tavalla täytyy Kristuksen toiseen tulemiseen liittyvien vertauskuvien toteutua vertauskuvallisen palvelun osoittamana aikana. Pyhäkön puhdistaminen eli suuri sovituspäivä oli juutalaisen vuoden seitsemännen kuukauden kymmenentenä päivänä, jolloin ylipappi, toimitettuaao sovituksen koko Israelille ja siten puhdistettuaan pyhäkön israelilaisten synneistä5 astui esiin ja siunasi kansan. Siksi uskottiin, että Kristus tulisi puhdistamaan maan hävittämällä synnin ja syntiset ja siunaamaan odottavan kansansa kuolemattomuudella. Seitsemännen kuukauden kymmenettä päivää, suurta sovituspäivää, pyhäkön puhdistamisen aikaa, joka vuonna 1844 osui lokakuun 22. päivälle, pidettiin Herran tulon aikana. 2300 päivän jakso päättyisi syksyllä, ja johtopäätös näytti vastaansanomattomalta.
"Keskiyön huuto"
Todisteet olivat hyvin vakuuttavia, ja tuhannet uskovat kaiuttivat "Keskiyön huutoa". Vuoksiaallon tavoin liike levisi kaupungista kaupunkiin ja kylästä kylään. Kiihkomielisyys katosi kuin varhainen huurre auringon noustessa. Liike muistutti niitä Herran luo palaamisen aikoja muinaisessa Israelissa, jotka seurasivat hänen palvelijoidensa julistamia varoitussanomia. Hurmioitunutta iloa ei juuri esiintynyt, vaan pikemminkin syvää sydämen tutkituista, syntien tunnustamista ja maailmasta luopumista. Jumalalle antauduttiin ehdoitta.
Kaikista uskonnollisista liikkeistä sitten apostolien päivien yksikään ei ole ollut vapaampi inhimillisestä puutteellisuudesta ja Saatanan juonista kuin syksyn 1844 liike.
Kun kuului huuto: "Ylkä tulee", odottajat "heräsivät ja panivat lamppunsa kuntoon". He tutkivat jumalan sanaa ennennäkemättömällä innolla. Eivät lahjakkaimmat vaan nöyrimmät ja pyhittyneimmät noudattivat kutsua ensimmäisinä. Maanviljelijät jättivät satonsa pelloille, käsityöläiset panivat pois työkalunsa ja lähtivät riemuiten julistamaan varoitusta. Suurin osa kirkoista sulki ovensa sanomalta, ja useat sen vastaanottajat erosivat niiden yhteydestä. Ei-uskovat, jotka tulivat adventistien kokouksiin, tunsivat sanomaa seuraavan vakuuttavan voiman. Usko tai vastauksia rukouksiin. Armon Henki laskeutui vilpittömien etsijöiden ylle kuin sadekuurot kuivaan maahan. Ne, jotka odottivat pian näkevänsä lunastajansa kasvoista kasvoihin, tunsivat juhlallista iloa. Pyhä Henki sulatti sydämet.
Sanoman vastaanottaneet lähestyivät aikaa, jolloin he toivoivat kohtaavansa Herransa. He rukoilivat paljon yhdessä. Usein he kokoontuivat syrjäisiin paikkoihin seurustelemaan Jumalan kanssa, j rukouksen ääni kohosi taivaaseen pelloilta ja lehdoista. Varmuus Vapahtajan hyväksynnästä oli heille jokapäiväistä leipääkin tärkeämpi, ja jos pilvi synkensi heidän mielensä, he eivät levänneet ennen kuin tunsivat anteeksiantavan armon kosketuksen.
Uusi pettymys
Mutta jälleen odotettu aika meni ohi, eikä Vapahtaja tullut. Nyt heistä tuntui samanlaiselta kuin Mariasta, joka löydettyään Vapahtajan tyhjän haudan huudahti itkien: "Minun Herran on viety pois, enkä tiedä, minne hänet on pantu."'
Epäuskoista maailmaa oli hillinnyt pelko siitä, että sanoma saattaisi olla totta. Mutta kun merkkejä Jumalan vihasta ei näkynyt, se toipui pelostaan ja aloitti taas arvostelun ja pilkkaamisen. Suuri joukko uskoviksi tunnustautuneita kielsi uskonsa. Pilkkaajat saivat heikot ja pelkurit puolelleen, ja kaikki yhdessä vakuuttivat, että maailma saattaisi pysyä samanlaisena tuhansien vuosien ajan.
Innokkaat, vilpittömät uskovat olivat luopuneet kaikesta Kristuksen tähden ja antaneet, kuten he uskoivat, maailmalle viimeisen varoituksen. Syvällä kaipauksella he olivat rukoilleet: "Tule, Herra Jeesus! " Oli hirvittävän raskasta ryhtyä uudelleen kantamaan elämän vastustan taakkaa ja sietämään pilkkaavan maailman ivaa.
Kun Jeesus ratsasti riemusaatossa Jerusalemiin, hänen seuraajansa uskoivat hänen pian nousevan Daavidin valtaistuimelle ja vapauttavan Israelin sortajistaan. Suurin toivein monet levittivät päällysvaatteensa matoksi tielle tai sirottelivat hänen eteensä palmunlehtiä. Opetuslapset toteuttivat Jumalan suunnitelmaa, mutta joutuivat silti pettymään katkerasti.
Muutaman päivän kuluttua he olivat Vapahtajan tuskallisen kuoleman todistajina ja panivat hänet hautaan. Heidän toivonsa sammui Jeesuksen kuolemassa. Vasta Herran noustua haudasta he tajusivat, että kaikki tämä oli ennustettu. .
Oikea sanoma oikeaan aikaan
Samalla tavalla Miller ja hänen työtoverinsa julistivat innoitetun sanan ennustamaa sanomaa. He eivät olisi voineet julistaa sitä, jos he olisivat täydellisesti ymmärtäneet ennustukset, jotka viittasivat heidän pettymykseensä ja toiseen sanomaan, joka piti julistaa kaikille kansoille ennen Herran tuloa. Ensimmäisen ja toisen enkelin sanomat julistettiin oikeaan aikaan ja suorittivat Jumalan niille antaman tehtävän..
Maailma oli odottanut adventismin kuolevan, jos Kristus ei tulisi. Mutta vaikka monet luopuivat uskostaan, muutamat pysyivät lujina. Adventtiliikkeen hedelmät: itsetutkistelun henki, maailmanhylkääminen ja elämän uudistuminen todistivat sen olleen Jumalasta. He eivät uskaltaneet kieltää Pyhän Hengen osuutta Kristuksen toisen tulon julistuksessa. He eivät löytäneet profeetallisista ajanjaksoista ainoatakaan virhettä. Vastustajat eivät olleet pystyneet todistamaan vääräksi heidän tapaansa tulkita ennustuksia. He eivät voineet suostua hylkäämään käsityksiä, joihin oli päästy vilpittömällä ja hartaalla raamatuntutkistelulla jumalan Hengen valaistessa mielet ja täyttäessä sydämet elävällä, palavalla voimallaan.
Adventistit uskoivat, että jumala oli johtanut heidät julistamaan varoituksen sanomaa. "Se on", he sanoivat, "koetellut jokaisen kuulijan sydämen - - niin että -- - kaikki tietäisivät, millä puolella he olisivat olleet, jos Herra olisi silloin tullut - olisivatko he huudahtaneet: "Tämä on meidän Jumalamme! Häneen me panimme toivomme, Hän pelastaa meidät"', vai olisivatko he käskeneet vuoria ja kallioita kaatumaan heidän päälleen ja kätkemään heidät valtaistuimella istuvan katseelta.
William Miller pukee sanoiksi niiden tunteet, jotka yhä uskoivat Jumalan johtaneen heitä: "Panen toivoni Kristuksen tuloon yhtä lujasti kuva ennenkin. Olen tehnyt vain sen, minkä monen vuoden vakavan pohdinnan jälkeen koin velvollisuudekseni." "Näyttää siltä, että ajan julistaminen on johtanut tuhannet tutkimaan Raamattua; siten he ovat, uskon ja Karitsan verellä pirskottamisen kautta, tulleet sovitetuiksi Jumalan kanssa.""
Usko säilytetään
Jumalan Henki pysyi niiden luona, jotka eivät hätiköidysti kieltäneet saamaansa valoa ja hylänneet adventtiliikettä. "Älkää siis heittäkö pois rohkeuttanne, sillä se palkitaan kerran runsaasti. Kestävyys on teille tarpeen, jotta pystyisitte täyttämään Jumalan tahdon ja siten saisitte omaksenne sen, minkä hän on luvannut. Onhan sanottu näin: - Vähän aikaa vielä, vain vähän aikaa, niin tulee se, jonka on määrä tulla, eikä hän viivyttele. Kun vanhurskas palvelijani uskoo, hän saa elää, mutta jos hän luopuu, en häntä hyväksy. Me emme ole niitä, jotka luopuvat ja joutuvat tuhoon, vaan niitä, jotka uskovat ja pelastavat sielunsa.""
Tämä kehotus on annettu viimeisten päivien seurakunnalle. Siinä todetaan selvästi, että Herran tulo näyttää viipyvän. Kehotuksen kohteena olevat ihmiset olivat noudattaneet Jumalan tahtoa seuraamalla hänen Henkensä ja sanansa johdatusta; silti he eivät ymmärtäneet, miksi jumala oli sallinut heille tämän kokemuksen. Heillä oli kiusaus epäillä, oliko jumala sittenkään johtanut heitä, Tähän aikaan sopivat sanat:
"Uskosta vanhurskas saa elää."" Särkyneiden toiveiden masentamina he pysyivät pystyssä vain uskomalla jumalaan ja hänen sanaansa. Kieltämällä uskonsa ja sanomaa seuranneen Pyhän Hengen voiman he olisivat ajautuneet kohti perikatoa. He olisivat turvassa vain, jos he säilyttäisivät Jumalalta jo saamansa valon, jatkaisivat Raamatun tutkituista ja odottaisivat kärsivällisesti lisävaloa.
Uskovia lohdutti myös Hesekielin ennustus: "Näin sanoo Herrajumala: - - `Aika tulee, näky käy toteen., - -- Minä, Herra, puhun, ja minkä puhun, se toteutuu, se ei enää viivy. - - Yhdenkään sanani täytäntöönpano ei viivy. Minkä puhun, se toteutuu."
Odottajat riemuitsivat. Hän, joka tietää lopun alusta, oli antanut heille toivoa. Ilman tällaisia raamatunkohtia heidän uskonsa olisi pettänyt. Myös Matteuksen 25. luvun vertaus kymmenestä morsiusneidosta
valaisee adventtikansan kokemusta. Siinä kerrotaan lopun ajan seurakunnassa. Seurakunnan jäsenten kokemusta valaistaan itämaisten häiden tapahtumilla:
"Silloin taivasten valtakunta on oleva tällainen. Oli kymmenen morsiusneitoa, jotka ottivat lamppunsa ja lähtivät sulhasta vastaan. Viisi heistä oli tyhmää ja virsi viisasta. Tyhmät ottivat lamppunsa mutta eivät varanneet mukaansa öljyä. Viisaat sitä vastoin ottivat lampun lisäksi mukaansa öljyastian. Kun sulhanen viipyi, heitä kaikkia alkoi väsyttää ja he nukahtivat. Mutta keskellä yötä kuului huuto: `Ylkä tulee! Menkää häntä vastaan! "'
Sulhasen tulon ymmärrettiin tarkoittavan Kristuksen tuloa. Morsiusneitojen lähtö sulhasta vastaan kuvasi sitä laajaa herätystä, jonka Kristuksen pikaisen. tulon julistaminen synnytti. Tässä vertauksessa kaikki olivat ottaneet lamppunsa, Raamatun, ja lähteneet "sulhasta vastaan". Tyhmät "eivät varanneet mukaansa öljyä", mutta "viisaat sitä vastoin ottivat lampun lisäksi mukaansa öljyastian". Jälkimmäiset olivat tutkineet Raamattua löytääkseen totuuden. Heillä oli henkilökohtainen kokemus, usko jumalaan, jota pettymys ja viivytys eivät voineet hävittää. Toiset toimivat hetken mielijohteesta sanoman pelästyttäminä.
He olivat riippuvaisia veljien uskosta ja tyytyivät tunteiden lepattavaan valoon ymmärtämättä totuuden todellista luonnetta tai aitoa armon vaikutusta sydämessään. He olivat lähteneet Herraa vastaan välittömän palkinnon toivossa eivätkä olleet valmistautuneet viivytykseen ja pettymykseen. Heidän uskonsa petti.
"Kun sulhanen viipyi, heitä kaikkia alkoi väsyttää ja he nukahtivat." Sulhasen viipymisen kuvaa ajan kulumista, pettymystä, näennäistä viivytystä. Niillä, joiden usko perustui Raamatun henkilökohtaiseen
tuntemiseen, oli jalkojensa alla kallio, jota pettymyksen aallot eivät voineet huuhtoa pois. Kaikki nukahtivat, toinen luokka uskonsa hylänneenä, toinen odottaen kärsivällisesti kirkkaampaa valoa. Pinnalliset eivät enää voineet nojautua veljiensä uskoon. Jokaisen täytyi seistä tai kaatua muista riippumatta.
Hurmahenkisyyttä esiintyy
Näihin aikoihin alkoi esiintyä hurmahenkisyyttä. Jotkut osoittivat fanaattista intoa. Heidän kiihkomieliset käsityksensä eivät herättäneet vastakaikua adventistien enemmistössä, mutta silti he tuottivat häpeää totuuden asialle.
Saatana menetti alamaisiaan, ja häväistäkseen Jumalan asian hän yritti pettää uskovaisia ja ajaa heidät äärimmäisyyksiin. Hänen asiamiehensä olivat valmiit tarttumaan jokaiseen erehdykseen, jokaiseen sopimattomaan tekoon ja esittämään ne mitä räikeimmässä valossa herättääkseen vastenmielisyyttä adventisteja kohtaan. Mitä useampi hänen johdossaan oleva henkilö tunnustaisi uskonsa Kristuksen toiseen tulemiseen, sitä suuremman hyödyn hän saisi.
Saatana on veljien "Syyttäjä".' Hänen henkensä innoittaa ihmiset etsimään virheitä Herran kansasta ja kiinnittämään huomion niihin, samalla kun sen hyvät teot sivuutetaan vaieten.
Koko kirkon historiassa ei ole esiintynyt ainoatakaan uudistusliikettä, joka ei olisi kohdannut vaikeita esteitä. Jokaiseen Paavalin perustamaan seurakuntaan liittyi henkilöitä, jotka toivat mukanaan harhaoppeja. Myös Luther oli pulassa kiihkoilijoiden vuoksi, jotka välttivät Jumalan puhuneen suoraan heidän välityksellään ja asettivat omat käsityksensä Raamatun yläpuolelle. Monet joutuivat uusien opettajien harhaanjohtamiksi ja ryhtyivät Saatanan kanssa hajottamaan sitä, minkä Luther oli Jumalan ohjaamana rakentanut. Wesleyt kohtasivat Saatanan juonet tämän ajaessa tasapainottomia ja pyhittymättömiä henkilöitä fanaattisuuteen.
William Miller ei suhtautunut myönteisesti kiihkomielisyyteen. "Paholaisella on nykyään suuri valta muutamiin", hän sanoi. "Maailmassa on monenlaisia henkiä, ja meitä on kehotettu koettelemaan niitä. Olen yhä enemmän vakuuttunut siitä, että saatanalla on suuri osuus näissä hillittömissä liikkeissä. ,
Uskonpuhdistuksen viholliset syyttivät kiihkomielisyyden onnettomista seurauksista niitä, jotka vilpittömimmin, sitä vastustivat. Adventtiliikkeen viholliset menettelivät samoin. Tyytymättä kiihkoilijoiden virheiden liioitteluun he levittivät huhuja, joilla ei ollut mitään tekemistä totuuden kanssa. Kristuksen tulon. läheisyyden julistaminen häiritsi heidän rauhaansa. He pelkäsivät sen olevan totta, vaikka toivoivatkin päinvastaista. Tämä oli salainen, syy heidän taisteluunsa adventisteja vastaan.
Ensimmäisen enkelin sanomalla oli hurmahenkisyyttä estävä vaikutus. Ne, jotka olivat mukana näissä vakavissa liikkeissä, olivat yksimielisiä; he rakastivat toisiaan ja Jeesusta, jonka he odottivat pian näkevänsä. Sama usko ja sama autuaallinen toivo osoittautui kilveksi Saatanan hyökkäyksiä vastaan.
Erehdys korjataan
"Kun sulhanen viipyi, heitä kaikkia alkoi väsyttää ja he nukahtivat. Mutta keskellä yötä kuului huuto: `Ylkä tulee! Menkää häntä vastaan!."' Kesällä 1844 sanomaa julistettiin juuri näillä Raamatun sanoilla.
Tämän liikkeen synnytti havainto, että 2300 päivän lähtökohtana oleva Artakserkseen käsky Jerusalemin jälleenrakentamisesta astui voimaan syksyllä 457 eKr. eikä vuoden alussa kuten oli luultu. Syksystä 457 laskettuna 2300 vuotta ulottuu syksyyn 1844.
Myös Vanhan testamentin vertauskuvien mukaan pyhäkön puhdistaminen suurena sovituspäivänä tapahtui syksyllä.
Pääsiäislampaan teurastaminen oli Kristuksen kuoleman vertauskuva, joka toteutui sekä tapahtuman että ajan suhteen. Juutalaisen vuoden ensimmäisen kuukauden neljäntenätoista päivänä, samana päivänä, jolloin pääsiäislammas oli vuosisatojen ajan teurastettu, Kristus Jumalan Karitsana asetti juhlan muistoksi omalle kuolemalleen. Samana yönä hänet vietiin ristiinnaulittavaksi ja tapettavaksi.
Samalla tavalla täytyy Kristuksen toiseen tulemiseen liittyvien vertauskuvien toteutua vertauskuvallisen palvelun osoittamana aikana. Pyhäkön puhdistaminen eli suuri sovituspäivä oli juutalaisen vuoden seitsemännen kuukauden kymmenentenä päivänä, jolloin ylipappi, toimitettuaao sovituksen koko Israelille ja siten puhdistettuaan pyhäkön israelilaisten synneistä5 astui esiin ja siunasi kansan. Siksi uskottiin, että Kristus tulisi puhdistamaan maan hävittämällä synnin ja syntiset ja siunaamaan odottavan kansansa kuolemattomuudella. Seitsemännen kuukauden kymmenettä päivää, suurta sovituspäivää, pyhäkön puhdistamisen aikaa, joka vuonna 1844 osui lokakuun 22. päivälle, pidettiin Herran tulon aikana. 2300 päivän jakso päättyisi syksyllä, ja johtopäätös näytti vastaansanomattomalta.
"Keskiyön huuto"
Todisteet olivat hyvin vakuuttavia, ja tuhannet uskovat kaiuttivat "Keskiyön huutoa". Vuoksiaallon tavoin liike levisi kaupungista kaupunkiin ja kylästä kylään. Kiihkomielisyys katosi kuin varhainen huurre auringon noustessa. Liike muistutti niitä Herran luo palaamisen aikoja muinaisessa Israelissa, jotka seurasivat hänen palvelijoidensa julistamia varoitussanomia. Hurmioitunutta iloa ei juuri esiintynyt, vaan pikemminkin syvää sydämen tutkituista, syntien tunnustamista ja maailmasta luopumista. Jumalalle antauduttiin ehdoitta.
Kaikista uskonnollisista liikkeistä sitten apostolien päivien yksikään ei ole ollut vapaampi inhimillisestä puutteellisuudesta ja Saatanan juonista kuin syksyn 1844 liike.
Kun kuului huuto: "Ylkä tulee", odottajat "heräsivät ja panivat lamppunsa kuntoon". He tutkivat jumalan sanaa ennennäkemättömällä innolla. Eivät lahjakkaimmat vaan nöyrimmät ja pyhittyneimmät noudattivat kutsua ensimmäisinä. Maanviljelijät jättivät satonsa pelloille, käsityöläiset panivat pois työkalunsa ja lähtivät riemuiten julistamaan varoitusta. Suurin osa kirkoista sulki ovensa sanomalta, ja useat sen vastaanottajat erosivat niiden yhteydestä. Ei-uskovat, jotka tulivat adventistien kokouksiin, tunsivat sanomaa seuraavan vakuuttavan voiman. Usko tai vastauksia rukouksiin. Armon Henki laskeutui vilpittömien etsijöiden ylle kuin sadekuurot kuivaan maahan. Ne, jotka odottivat pian näkevänsä lunastajansa kasvoista kasvoihin, tunsivat juhlallista iloa. Pyhä Henki sulatti sydämet.
Sanoman vastaanottaneet lähestyivät aikaa, jolloin he toivoivat kohtaavansa Herransa. He rukoilivat paljon yhdessä. Usein he kokoontuivat syrjäisiin paikkoihin seurustelemaan Jumalan kanssa, j rukouksen ääni kohosi taivaaseen pelloilta ja lehdoista. Varmuus Vapahtajan hyväksynnästä oli heille jokapäiväistä leipääkin tärkeämpi, ja jos pilvi synkensi heidän mielensä, he eivät levänneet ennen kuin tunsivat anteeksiantavan armon kosketuksen.
Uusi pettymys
Mutta jälleen odotettu aika meni ohi, eikä Vapahtaja tullut. Nyt heistä tuntui samanlaiselta kuin Mariasta, joka löydettyään Vapahtajan tyhjän haudan huudahti itkien: "Minun Herran on viety pois, enkä tiedä, minne hänet on pantu."'
Epäuskoista maailmaa oli hillinnyt pelko siitä, että sanoma saattaisi olla totta. Mutta kun merkkejä Jumalan vihasta ei näkynyt, se toipui pelostaan ja aloitti taas arvostelun ja pilkkaamisen. Suuri joukko uskoviksi tunnustautuneita kielsi uskonsa. Pilkkaajat saivat heikot ja pelkurit puolelleen, ja kaikki yhdessä vakuuttivat, että maailma saattaisi pysyä samanlaisena tuhansien vuosien ajan.
Innokkaat, vilpittömät uskovat olivat luopuneet kaikesta Kristuksen tähden ja antaneet, kuten he uskoivat, maailmalle viimeisen varoituksen. Syvällä kaipauksella he olivat rukoilleet: "Tule, Herra Jeesus! " Oli hirvittävän raskasta ryhtyä uudelleen kantamaan elämän vastustan taakkaa ja sietämään pilkkaavan maailman ivaa.
Kun Jeesus ratsasti riemusaatossa Jerusalemiin, hänen seuraajansa uskoivat hänen pian nousevan Daavidin valtaistuimelle ja vapauttavan Israelin sortajistaan. Suurin toivein monet levittivät päällysvaatteensa matoksi tielle tai sirottelivat hänen eteensä palmunlehtiä. Opetuslapset toteuttivat Jumalan suunnitelmaa, mutta joutuivat silti pettymään katkerasti.
Muutaman päivän kuluttua he olivat Vapahtajan tuskallisen kuoleman todistajina ja panivat hänet hautaan. Heidän toivonsa sammui Jeesuksen kuolemassa. Vasta Herran noustua haudasta he tajusivat, että kaikki tämä oli ennustettu. .
Oikea sanoma oikeaan aikaan
Samalla tavalla Miller ja hänen työtoverinsa julistivat innoitetun sanan ennustamaa sanomaa. He eivät olisi voineet julistaa sitä, jos he olisivat täydellisesti ymmärtäneet ennustukset, jotka viittasivat heidän pettymykseensä ja toiseen sanomaan, joka piti julistaa kaikille kansoille ennen Herran tuloa. Ensimmäisen ja toisen enkelin sanomat julistettiin oikeaan aikaan ja suorittivat Jumalan niille antaman tehtävän..
Maailma oli odottanut adventismin kuolevan, jos Kristus ei tulisi. Mutta vaikka monet luopuivat uskostaan, muutamat pysyivät lujina. Adventtiliikkeen hedelmät: itsetutkistelun henki, maailmanhylkääminen ja elämän uudistuminen todistivat sen olleen Jumalasta. He eivät uskaltaneet kieltää Pyhän Hengen osuutta Kristuksen toisen tulon julistuksessa. He eivät löytäneet profeetallisista ajanjaksoista ainoatakaan virhettä. Vastustajat eivät olleet pystyneet todistamaan vääräksi heidän tapaansa tulkita ennustuksia. He eivät voineet suostua hylkäämään käsityksiä, joihin oli päästy vilpittömällä ja hartaalla raamatuntutkistelulla jumalan Hengen valaistessa mielet ja täyttäessä sydämet elävällä, palavalla voimallaan.
Adventistit uskoivat, että jumala oli johtanut heidät julistamaan varoituksen sanomaa. "Se on", he sanoivat, "koetellut jokaisen kuulijan sydämen - - niin että -- - kaikki tietäisivät, millä puolella he olisivat olleet, jos Herra olisi silloin tullut - olisivatko he huudahtaneet: "Tämä on meidän Jumalamme! Häneen me panimme toivomme, Hän pelastaa meidät"', vai olisivatko he käskeneet vuoria ja kallioita kaatumaan heidän päälleen ja kätkemään heidät valtaistuimella istuvan katseelta.
William Miller pukee sanoiksi niiden tunteet, jotka yhä uskoivat Jumalan johtaneen heitä: "Panen toivoni Kristuksen tuloon yhtä lujasti kuva ennenkin. Olen tehnyt vain sen, minkä monen vuoden vakavan pohdinnan jälkeen koin velvollisuudekseni." "Näyttää siltä, että ajan julistaminen on johtanut tuhannet tutkimaan Raamattua; siten he ovat, uskon ja Karitsan verellä pirskottamisen kautta, tulleet sovitetuiksi Jumalan kanssa.""
Usko säilytetään
Jumalan Henki pysyi niiden luona, jotka eivät hätiköidysti kieltäneet saamaansa valoa ja hylänneet adventtiliikettä. "Älkää siis heittäkö pois rohkeuttanne, sillä se palkitaan kerran runsaasti. Kestävyys on teille tarpeen, jotta pystyisitte täyttämään Jumalan tahdon ja siten saisitte omaksenne sen, minkä hän on luvannut. Onhan sanottu näin: - Vähän aikaa vielä, vain vähän aikaa, niin tulee se, jonka on määrä tulla, eikä hän viivyttele. Kun vanhurskas palvelijani uskoo, hän saa elää, mutta jos hän luopuu, en häntä hyväksy. Me emme ole niitä, jotka luopuvat ja joutuvat tuhoon, vaan niitä, jotka uskovat ja pelastavat sielunsa.""
Tämä kehotus on annettu viimeisten päivien seurakunnalle. Siinä todetaan selvästi, että Herran tulo näyttää viipyvän. Kehotuksen kohteena olevat ihmiset olivat noudattaneet Jumalan tahtoa seuraamalla hänen Henkensä ja sanansa johdatusta; silti he eivät ymmärtäneet, miksi jumala oli sallinut heille tämän kokemuksen. Heillä oli kiusaus epäillä, oliko jumala sittenkään johtanut heitä, Tähän aikaan sopivat sanat:
"Uskosta vanhurskas saa elää."" Särkyneiden toiveiden masentamina he pysyivät pystyssä vain uskomalla jumalaan ja hänen sanaansa. Kieltämällä uskonsa ja sanomaa seuranneen Pyhän Hengen voiman he olisivat ajautuneet kohti perikatoa. He olisivat turvassa vain, jos he säilyttäisivät Jumalalta jo saamansa valon, jatkaisivat Raamatun tutkituista ja odottaisivat kärsivällisesti lisävaloa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ja tuon tunteillun hölöpölön jälkeen seurasi uusi eksytys: suljettu ovi!
Ellen White näki näyn: ” Ellen itse kirjoittaa 1846 helmikuussa 1845 tapahtuneesta näystään: "Kun olin Exeterissä, Mainessa, kokouksessa Israel Dammonin, Jamesin ja monen muun kanssa, monet heistä eivät uskoneet suljettuun oveen. Minä kärsin paljon kokouksen alussa. Epäusko näytti olevan joka puolella. Siellä oli sisar, jota kutsuttiin hyvin hengelliseksi. Hän oli matkustanut paljon ja ollut vahva saarnaaja suurimman osan kahdenkymmenen vuoden ajasta. Hän oli todella ollut oikea Israelin äiti. Mutta oli syntynyt erimielisyyttä suljetusta ovesta. Hän oli hyvin myötätuntoinen eikä voinut uskoa, että ovi oli kiinni (Minä en ollut tiennyt heidän erimielisyyksistään). Sisar Durben nousi puhumaan. Minä olin hyvin, hyvin surullinen. Pitkään sieluni näytti olevan suuressa hädässä ja kun hän puhui, minä putosin tuolilta lattialle. Silloin sain näyn, että Jeesus nousi välittäjän valtaistuimeltaan ja meni Pyhimpään Sulhasena ottamaan vastaan valtakuntansa. He olivat syvästi kiinnostuneet näystä. He kaikki sanoivat, että se oli heille täysin uutta. Herra teki töitä mahtavalla voimalla asettaessaan totuuden heidän sydämiinsä. Sisar Durben tiesi, mikä Herran voima oli, sillä hän oli tuntenut sen monet kerrat; ja pian sen jälkeen, kun minä olin pudonnut, hänet kaadettiin ja hän kaatui lattialle ja anoi itkien armoa Jumalalta. Kun tulin näystäni ulos, korviani tervehti sisar Durbenin laulu ja kovaääninen huuto. Useimmat heistä hyväksyivät näyn ja asettuivat kannattamaan suljettua ovea." Samassa kirjoituksessa Ellen kertoo, kuinka hän näkyineen käännytti epäilijöitä suljettuun oveen muuallakin. Exeterin tapahtumat Ellen kirjoitti alun perin kirjeenä 13.7.1847 Joseph Batesille. (Anderson Dirk 1999. WHITE OUT, s. 26-28. Ottanut lainauksen Manuscript Releases vol 5)”
Kyse suljetun oven opissa oli nimenomaan siitä, että 22.10.1844 lähtien kukaan muu ihminen maailmassa ei voi pelastua kuin milleristien matkassa tuota päivämäärää odottavin joukossa ollut ihminen. Se käännytystyö, mitä Ellen ja muut uranuurtajat tekivät, tehtiin ainoastaan noiden pettymyksessä mukana olleiden keskuudessa. Heitä käännytettiin Ellenin suljetun oven oppiin ja muihin erikoisoppeihin.
Ellenin mies James White kirjoitti: ”When she received her first vision, Dec. 1844, she and all the band in Portland, Maine, (where her parents then resided) had given up the midnight-cry, and shut door, as being in the past. It was then that the Lord shew her in vision, the error into which she and the band in Portland had fallen. She then related her vision to the band, and about sixty confessed their error, and acknowledged their 7th month experience to be the work of God.” Eli käännellen suurin piirtein: Kun hän (= Ellen) sai ensimmäisen näkynsä joulukuussa 1844, hän ja koko Portlandin joukko, Mainessa (jossa hänen vanhempansa asuivat) olivat luopuneet keskiyön huudosta ja suljetusta ovesta, menneinä tapahtumina. Silloin Herra näytti hänelle näyssä, sen virheen, johon hän ja Portlandin joukko olivat langenneet. Hän sitten kertoi näkynsä joukolle ja noin kuusikymmentä tunnusti erehtyneensä ja tunnusti seitsemännen kuun (= pettymyksen päivä oletetun juutalaisen ajanlaskun mukaan) kokemuksensa olleen Jumalan työtä.”
Muut kuin nuo 60 eivät uskoneet ja niinpä Ellen joukkoineen aloitti käännytystyön milleristien riveissä.
Ja jos Elleniin on uskominen (ja uskovathan adventistit häneen jatkuvana ja arvovaltaisena totuuden lähteenä) niin ovi on kiinni ellensapattia pitämättömiltä: "Tätä ovea ei avattu ennenkuin Jeesuksen välitys oli lopussa pyhän pyhäkön Pyhässä vuonna 1844. Sitten Jeesus nousi ylös ja sulki Pyhän oven ja avasi oven Kaikkein Pyhimpään ja meni toisen verhon sisäpuolelle, missä Hän nyt seisoo arkin äärellä ja johon Israelin usko nyt kurottautuu. Minä näin, että Jeesus oli sulkenut ´Pyhän´ oven ja ihminen ei sitä voi avata, ja että Hän oli avannut oven Kaikkein Pyhimpään ja ihminen ei voi sitä sulkea (Ilm. 3:7,8) ja että siitä lähtien kun Jeesus on avannut oven Kaikkein Pyhimpään, missä on arkki, käskyt ovat loistaneet Jumalan ihmisille ja heitä on koeteltu sapattikysymyksessä.” (White Ellen. EARLY WRITINGS. http://www.ellenwhite.org osa Experience & Views)
Sapattikysymyksellä ja muilla väärillä profetioilla testaamista piti kestää 7 vuotta, jonka jälkeen Jeesuksen piti tulla 1851 takaisin hakemaan testin läpäisseen adventistilauman.
Adventistipappi Isaac Wellcome kertoo kirjassaan: "Ellen G. Harmon (ei vielä ollut naimisissa Whiten kanssa) ... liikkui oudosti sekä kehollaan että mielessään... kaatuen lattialle.. (muistamme estäneemme kahdesti häntä kaatumasta lattialle).. kokouksissa hän puhui suurella kiihkolla ja nopeudella kunnes kaatui maahan, kun, kuten hän väitti, ihanat näyt taivaasta ja siellä suoritettavista tehtävistä näytettiin hänelle. Hän väitti nähneensä Jeesuksen lähteneen välittäjän ja oletetusta Tuomarin toimestaan, oli sulkenut armon oven ja pyyhki pois nimiä elämänkirjasta... Me näimme hänet Polandissa, Portlandissa, Topshamissa ja Brunswickissa hänen uransa alussa, ja kuulimme usein hänen puhuvan ja useita kertojan näimme hänen kaatuvan ja kuulimme hänen kertovan ihmeistä, joita hän sanoi taivaallisen Isänsä sallivan hänen nähdä. Hänen yliluonnollisia tai epänormaaleja näkemisiään ei mielellään ymmärretty näyiksi, vaan hengellisiksi näkemisiksi näkymättömistä asioista, mitkä olivat aika yleisiä metodistien keskuudessa... Nämä näyt olivat kaikuja vanhemmistoveli Elder (Joseph) Turnerista ja muista saarnaajista ja me pidimme niitä hänen yli-innostuneen mielikuvituksensa tuotteina emmekä tosiasioina." (Anderson Dirk 1999. WHITE OUT, s. 10-11)
John Megquier Mainesta kertoo "Me tunnemme hyvin näkijä Ellen G. Whiten opetukset, hänen ollessaan Mainen valtiossa. Lähes ensimmäiset näyt hän näki minun talossani Polandissa. Hän sanoi, että Jumala oli kertonut hänelle näyssä, että armon ovi oli suljettu eikä maailmalla enää ollut mahdollisuutta ja hän (Ellen) kertoisi, jos jollakulla on tahroja vaatteissaan; ja nuo tahrat olivat tulleet hänen näkyjensä kyseenalaistamisesta, olivatko ne Jumalasta vai eivät. Sitten Jumala näyttäisi hänelle näyn kautta, kuka oli kadotettu ja kuka pelastunut valtion eri osissa, sen mukaisesti miten he ottivat vastaan tai vastustivat hänen näkyjään." (Anderson Dirk 1999. WHITE OUT, s. 29. Ottanut lainauksen The Early Years, Vol 1)
"Rukoillessani perhealttarilla Pyhä Henki tuli päälleni ja näytin nousevan korkeammalle ja korkeammalle, kauas pimeän maailman yläpuolelle. Käännyin katsomaan adventisteja maailmassa, mutta en löytänyt heitä - kun ääni sanoi minulle, ´Katso uudelleen ja katso vähän ylemmäs´. Silloin nostin silmäni ja näin suoran ja kapean polun, heitettynä korkealle maailman yläpuolelle. Tällä polulla adventistit matkasivat Kaupunkiin, joka oli polun loppupäässä. Heillä oli kirkas valo takanaan polun alkupäässä valaisemassa, enkeli kertoi valon olevan Keskiyön Huuto. Tämä valo valaisi koko polun ja antoi valoaan heidän jaloilleen niin, etteivät he kompastuisi. Ja jos he pitivät silmänsä Jeesuksessa, joka oli juuri heidän edellään, johtaen heitä Kaupunkiin, he olivat turvassa. Mutta pian jotkut väsyivät ja sanoivat, että Kaupunki on hyvin kaukana ja he olivat odottaneet pääsevänsä sinne aikaisemmin. Silloin Jeesus rohkaisi heitä nostaen loistavan oikean käsivartensa ja hänen käsivarrestaan tuli loistava valo, joka aaltoili adventistijoukon yllä ja he huusivat hallelujaa! Toiset harkitsemattomasti kielsivät valon takanaan ja sanoivat, että se ei ollut Jumala, joka oli johtanut heidät niin pitkälle. Valo heidän takanaan jätti heidän jalkansa täydelliseen pimeyteen ja he kompastuivat ja heidän silmänsä erkanivat maalista ja menettivät Jeesuksen näköpiiristään, ja he putosivat polulta alas pimeään ja pahaan maailmaan. Oli aivan yhtä mahdotonta heille päästä takaisin polulle ja mennä Kaupunkiin kuin koko pahalle maailmalle, jonka Jumala oli hylännyt." (A Word to the ”Little Flock”, 14)
Ellen piti vielä vuonna 1850 kiinni shut doorista. Hän kirjoitti: ”Tämän päivän innostus ja väärät uudistukset eivät liikuta meitä, sillä me tiedämme, että talon Mestari nousi ylös 1844 ja sulki taivaallisen tabernaakkelin ensimmäisen asunnon oven; ja nyt me tietysti odotamme, että he menevät joukkoineen etsimään Herraa; mutta he eivät löydä häntä, hän on vetäytynyt heistä. Herra on näyttänyt minulle, että se voima, joka on heidän kanssaan, on pelkkää ihmisten vaikutusta eikä Jumalan voimaa." (Canright D.M. 1919. LIFE OF MRS. E.G. WHITE - HER CLAIMS REFUTED. NETILTÄ, luku 7 – Ellenin kirjoitus Present Truth- lehdessä maaliskuun 1850 numerossa)
Ja vielä Ellen näki Camdenissa, New Yorkissa, 29.6.1851 näyn: "Sitten minä näin, että Jeesus rukoili vihollistensa puolesta; mutta se ei saa olla meille aiheena rukoukseen pahan maailman puolesta, jonka Jumala on hylännyt. Kun hän rukoili vihollistensa puolesta, heillä oli toivoa ja he voivat hyötyä hänen rukouksistaan ja myös pelastua hänen ollessaan välittäjänä koko maailmalle ulommassa asunnossa; mutta nyt hänen henkensä ja sympatiansa ovat vetäytyneet maailmasta; ja meidän sympatiamme täytyy olla Jeesuksen kanssa ja vetäytyneenä jumalattomista... Minä näin, että pahat eivät voi nyt hyötyä meidän rukouksistamme”(Canright D.M. 1919. LIFE OF MRS. E.G. WHITE - HER CLAIMS REFUTED. NETILTÄ, luku 7)
"Valtaistuimen edessä näin Adventtikansan, kirkon ja maailman. Näin kaksi seuruetta, yhden kumartuneena valtaistuimen edessä, syvästi kiinnostuneena, kun taas toinen seisoi kiinnostumatta, ja välinpitämättömänä... Sitten Jeesus nousi ylös valtaistuimelta ja suurin osa kumartuneista nousi hänen kanssaan. En nähnyt yhtäkään valon sädettä lähtevän Jeesuksesta välinpitämättömiin joukkoihin sen jälkeen, kun hän nousi ja he jäivät täydelliseen pimeyteen... Sitten käännyin katsomaan joukkoa, joka yhä oli kumartuneena valtaistuimen edessä ja he eivät tienneet, että Jeesus oli lähtenyt siltä. Saatana ilmestyi valtaistuimelle yrittäen jatkaa Jumalan työtä. Minä näin heidän katsovan ylös valtaistuimeen ja rukoilevan, ´Isä, anna meille Henkesi´, silloin Saatana puhalsi heidän päälleen epäpyhän vaikutuksen; siinä oli valoa ja paljon voimaa, mutta ei suloista rakkautta, iloa eikä rauhaa. Saatanan tavoite oli pitää heidät petettyinä ja houkutella takaisin ja pettää Jumalan lapset” (White Ellen. EARLY WRITINGS. http://www.ellenwhite.org osa Experience & Views)
Tämän mukaanhan Ellen itse oli rukoillut Saatanaa yli kuukauden pettymyksen ja ensimmäisen näkynsä välillä. (White Ellen. EARLY WRITINGS. http://www.ellenwhite.org, osa Spiritual Gifts)
”..heillä ei ole tietoa tiestä kaikkein pyhimpään ja he eivät voi hyötyä Jeesuksen esirukouksista siellä. Samoin kuin juutalaiset, jotka uhrasivat hyödyttömiä uhreja, he uhraavat hyödyttömiä rukouksiaan huoneeseen, josta Jeesus on lähtenyt ja Saatana, tyytyväisenä harhauttamisesta, teeskentelee uskonnollista hahmoa ja johtaa näiden tunnustavien kristittyjen mielet itseensä, toimien voimallaan, merkeillään ja valheellisilla ihmeillään, sulkeakseen heidät ansaan” (White Ellen. EARLY WRITINGS. http://www.ellenwhite.org, osa Spiritual Gifts)
Ja mitäs kivaa Ellenillä on kerrottavaa vielä: ” ”Sitten minä näin Laodikealaiset (ensimmäisen päivän adventistit)… Uskaltavatko he myöntää, että ovi on suljettu? On synti Pyhää Henkeä vastaan katsoa Saatanan ansioksi se mikä kuuluu Jumalalle tai minkä Pyhä Henki on tehnyt. He sanoivat suljetun oven olevan paholaisesta ja tunnustavat näin omaa elämäänsä vastaan. He tulevat kuolemalla kuolemaan” (Shut Door Chronology, www.ellenwhite.org; ottaneet lainauksen Ms 11, 1850, pp. 3,4)
Ellen ja joukkionsahan yritti hävittää kaikki suljetun oven kirjoituksensa, kun vuosi 1851 tuli ja meni eikä Jeesus tullutkaan ja eikä suljetun oven oppi näin ollutkaan oikea. Ellen ja miehensä myös muuttivat toiselle paikkakunnalle saarnaamaan sapattia ja vaikenivat suljetusta ovesta. Mutta ainahan niitä vanhoja kirjoituksia jonkun hyllyistä löytyi ja suljettu ovi paljastui, jolloin piilottelun ja selittelyn kierre kiihtyi ja tuota kierrettähän sinäkin olet jatkamassa. Ensin "Ellen ei sanonut", sitten "no sanoi, mutta ei tarkoittanut" jne. jne.
sinänsä muissa asioissa aivan täysjärkisiltä vaikuttavat ihmiset voivat uskoa ja ottaa täydestä tuollaisia näkyjä ja unia ja ojentaa elämänsä niiden mukaan.
Ette ole turvassa Jumalan vihalta, jos turvaatte omaan ettekä Kristuksen vanhurskauteen. Jos lain noudattamisellanne pyritte saavuttamaan Jumalan hyväksynnän, olette hukassa.
Room.3:21 Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ILMAN LAKIA,
3:22 se Jumalan vanhurskaus, joka USKON KAUTTA Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
3:23 Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
3:24 ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen ARMOSTAAN sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
3:25 jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit
3:26 jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on USKO Jeesukseen.
3:27 Missä siis on kerskaaminen? Se on suljettu pois. Minkä lain kautta? Tekojenko lain? Ei, vaan uskon lain kautta.
3:28 Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ILMAN LAIN TEKOJA.