Tutkituamme näin uhrilakeja, sellaisena kuin ne tämän kirjan seitsemässä alkuluvussa esiintyvät,
joudumme nyt tarkastelemaan pappeutta. Nämä kaksi
aihetta liittyvät sangen läheisesti toisiinsa. Syntinen tarvitsee uhria ja uskova tarvitsee pappia. Kummankin omistamme Kristuksessa, joka uhrattuaan itsensä viattomana Jumalalle on mennyt taivaalliseen pyhäkköön papillista virkaa toimittamaan. Emme tarvitse mitään muuta uhria tahi toista pappia. Kristuksessa meillä on kumpaakin kyllin. Jokaiseen tehtäväänsä, jokaiseen työhönsä Hän liittää oman olemuksensa jumalallisen ylevyyden ja arvon. Kun näemme Hänet uhrina, tiedämme Hänessä olevan kaiken, mitä täydellisessä uhrissa saattaa olla. Ja kun näemme Hänet pappina, tiedämme Hänen ihanasti ja täydellisesti täyttävän kaikki pappisviran tehtävät ja vaatimukset. Uhrina Hän on vienyt kansansa Jumalan yhteyteen; ja pappina myös pitää heidät siinä, oman täydellisyytensä mukaisesti. Pappeus on aiottu niitä varten, jotka jo ovat Jumalan yhteydessä. Ollen luontomme ja tekojemme puolesta syntisiä olemme kuitenkin päässeet lähelle "Hänen ristinsä veren kautta". Olemme päässeet oikein pysyvään ja iäiseen yhteyteen Hänen kanssaan. Olemme Hänen edessään Hänen työnsä hedelmänä. Hän on ottanut pois syntimme, niin kuin vain hän saattoi tehdä, ja siten, että se on Hänen arvolleen kunniaksi, jotta me Hänen nimensä kunniaksi saattaisimme Hänen edessään elää, todistukseksi siitä, mitä Hän kuolemallaan ja ylösnousemuksellaansai aikaan.
Mutta vaikka olemmekin vapahdetut kaikesta, mikä saattoi olla meitä vastaan, vaikka olemmekin
täysin otolliset "siinä Rakastetussa", vaikka olemmekin Kristuksessa täydelliset ja niin korkeaan arvoon korotetut, olemme kuitenkin itsessämme täällä maan päällä ollen heikkoja raukkoja, aina valmiit erehtymään ja lankeilemaan, monien koetusten , kiusausten ja paulojen saartamina. Sellaisina tarvitsemme alati suuren ylimmäisen pappimme palvelusta, Hänen, joka taivaallisessa pyhäkössä ollen pitää meitä sillä paikalla ja siinä etuoikeutetussa asemassa, johon armosta olemme päässeet. (Hebr. 7:25). Emme saattaisi hetkeäkään täällä pysyä uskossa, ellei eläisi meidän hyväksemme ylhäällä Isän edessä. "Koska minä elän, niin tekin saatte elää" (Joh. 14:19). " Sillä jos me silloin, kun vielä olimme Jumalan vihollisia, tulimme sovitetuksi Hänen kanssaan Hänen Poikansa kuoleman kautta, paljoa ennemmin me pelastumme Hänen elämänsä kautta nyt, kun olemme sovitetut"
(Room. 5:10). Sekä "kuolema" että "elämä" liittyvät erottamattomasti Jumalan armotalouteen. Mutta huomattakoon, että elämä seuraa vasta kuoleman jälkeen.
Apostoli tarkoittaa yllä mainitussa lauseessa Kristuksen ylösnousemus elämää sekä Hänen elämäänsä täällä maan päällä; tämä on tarkoin otettava huomioon. Minun tuskin tarvinnee mainita, että siunatun Herramme Jeesuksen elämä täällä maan päällä oli äärettömän kallis. Mutta Hän ei mennyt pyhäkköön pappisvirkaansa toimittamaan, ennen kuin Hän oli täyttänyt lunastustyönsä. Eikä Hän olisi saattanutkaan sitä tehdä, sillä "onhan tunnettua, että meidän Herramme on noussut Juudasta, jonka sukukunnan pappeudesta Mooses ei mitään puhunut"
(Hebr. 7:14) "sillä jokainen ylimmäinen pappi asetetaan uhraamaan lahjoja ja uhreja, jonka tähden on välttämätöntä, että tälläkin on jotakin uhraamista. Jos Hän olisi maan päällä, ei Hän olisikaan pappi, koska jo ovat olemassa ne, jotka lain mukaan esiinkantavat lahjoja" (Hebr. 8:3,4).
Mutta kun Kristus tuli tulevaisen hyvän ylimmäiseksi papiksi, niin Hän suuremman ja täydellisemmän majan kautta, joka ei ole käsillä tehty, se on: joka ei ole tätä luomakuntaa, meni, ei kauristen ja vasikkain veren kautta, vaan oman verensä kautta kerta kaikkiaan kaikkeinpyhimpään ja sai aikaan ainkaikkisen lunastuksen.-- Sillä Kristus ei mennyt käsillä tehtyyn kaikkeinpyhimpään, joka vain on sen oikean kuva, vaan itse taivaaseen, nyt ilmestyäkseen Jumalan kasvojen eteen meidän hyväksemme" (Hebr.9:11,12,24).
Kristus tomittaa papillista virkaansa taivaassa ja sinne Hän meni uhrattuaan itsensä viattomana Jumalalle. Täällä maan päällä ollessaan Hän ei milloinkaan esiintynyt temppelissä pappina. Tosin Hän usein oli temppelissä opettaen kansaa, mutta milloinkaan Hän ei uhrannut tai suitsuttanut siellä. Jumala ei milloinkaan säätänyt ketään muuta toimittamaan pappisvirkaa täällä maan päällä, kuin Aaronin ja hänen poikansa. "Jos Hän siis olisi maan päällä, ei Hän olisi pappi."
Tämä on tärkeä ja tarkoin varteenotettava seikka halutessamme oppia tuntemaan pappeuden todellista luonnetta. Kristua toimittaa tehtäväänsä taivaassa, ja Hänen pappeutensa perustuu täytettyyn lunastustyöhön. Maan päällä ei ole nyt minkäänlaista todellista pappia muussa kuin siinä merkityksessä, että kaikki uskovaiset ovat pappeja
(1 Piet. 2:5). Ei kenelläkään ole oikeutta toimittaa papinvirkaa, joka ei polveudu Aaronista, jonka sukujuuret eivät johda häneen. Eipä sekään, että ihminen olisi suorastaan apostolien jälkeläinen, jos niin voitaisiin todistaa, merkitsisi siinä suhteessa mitään, sillä apostolit eivät itsekkään olleet pappeja muussa kuin edellämainitussa merkityksessä. Heikoinkin uskovainen on pappi aivan yhtä hyvällä syyllä kuin itse apostoli Pietari. Hän on hengellinen pappi; hän palvelee Jumalaa hengellisessä temppelissä, hengellisen alttarin ääressä, uhraten hengellisiä uhreja, ja on puettu hengelliseen pappispukuun. "Ja rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi huoneeksi, pyhäksi papistoksi, uhraamaan hengellisiä uhreja, jotka Jeesuksen Kristuksen kautta ovat Jumalalle mieluisia" (1 Piet. 2:5). "Uhratkaamme siis hänen
kauttansa Jumalalle joka aika kiitosuhria, se on:
niiden huulten hedelmää, jotka Hänen nimeänsä ylistävät. Mutta älkää unhottako tehdä hyvää ja jakaa omastanne, sillä senkailtaisiin uhreihin Jumala mielistyy" (Hebr. 13:15,16).
joudumme nyt tarkastelemaan pappeutta. Nämä kaksi
aihetta liittyvät sangen läheisesti toisiinsa. Syntinen tarvitsee uhria ja uskova tarvitsee pappia. Kummankin omistamme Kristuksessa, joka uhrattuaan itsensä viattomana Jumalalle on mennyt taivaalliseen pyhäkköön papillista virkaa toimittamaan. Emme tarvitse mitään muuta uhria tahi toista pappia. Kristuksessa meillä on kumpaakin kyllin. Jokaiseen tehtäväänsä, jokaiseen työhönsä Hän liittää oman olemuksensa jumalallisen ylevyyden ja arvon. Kun näemme Hänet uhrina, tiedämme Hänessä olevan kaiken, mitä täydellisessä uhrissa saattaa olla. Ja kun näemme Hänet pappina, tiedämme Hänen ihanasti ja täydellisesti täyttävän kaikki pappisviran tehtävät ja vaatimukset. Uhrina Hän on vienyt kansansa Jumalan yhteyteen; ja pappina myös pitää heidät siinä, oman täydellisyytensä mukaisesti. Pappeus on aiottu niitä varten, jotka jo ovat Jumalan yhteydessä. Ollen luontomme ja tekojemme puolesta syntisiä olemme kuitenkin päässeet lähelle "Hänen ristinsä veren kautta". Olemme päässeet oikein pysyvään ja iäiseen yhteyteen Hänen kanssaan. Olemme Hänen edessään Hänen työnsä hedelmänä. Hän on ottanut pois syntimme, niin kuin vain hän saattoi tehdä, ja siten, että se on Hänen arvolleen kunniaksi, jotta me Hänen nimensä kunniaksi saattaisimme Hänen edessään elää, todistukseksi siitä, mitä Hän kuolemallaan ja ylösnousemuksellaansai aikaan.
Mutta vaikka olemmekin vapahdetut kaikesta, mikä saattoi olla meitä vastaan, vaikka olemmekin
täysin otolliset "siinä Rakastetussa", vaikka olemmekin Kristuksessa täydelliset ja niin korkeaan arvoon korotetut, olemme kuitenkin itsessämme täällä maan päällä ollen heikkoja raukkoja, aina valmiit erehtymään ja lankeilemaan, monien koetusten , kiusausten ja paulojen saartamina. Sellaisina tarvitsemme alati suuren ylimmäisen pappimme palvelusta, Hänen, joka taivaallisessa pyhäkössä ollen pitää meitä sillä paikalla ja siinä etuoikeutetussa asemassa, johon armosta olemme päässeet. (Hebr. 7:25). Emme saattaisi hetkeäkään täällä pysyä uskossa, ellei eläisi meidän hyväksemme ylhäällä Isän edessä. "Koska minä elän, niin tekin saatte elää" (Joh. 14:19). " Sillä jos me silloin, kun vielä olimme Jumalan vihollisia, tulimme sovitetuksi Hänen kanssaan Hänen Poikansa kuoleman kautta, paljoa ennemmin me pelastumme Hänen elämänsä kautta nyt, kun olemme sovitetut"
(Room. 5:10). Sekä "kuolema" että "elämä" liittyvät erottamattomasti Jumalan armotalouteen. Mutta huomattakoon, että elämä seuraa vasta kuoleman jälkeen.
Apostoli tarkoittaa yllä mainitussa lauseessa Kristuksen ylösnousemus elämää sekä Hänen elämäänsä täällä maan päällä; tämä on tarkoin otettava huomioon. Minun tuskin tarvinnee mainita, että siunatun Herramme Jeesuksen elämä täällä maan päällä oli äärettömän kallis. Mutta Hän ei mennyt pyhäkköön pappisvirkaansa toimittamaan, ennen kuin Hän oli täyttänyt lunastustyönsä. Eikä Hän olisi saattanutkaan sitä tehdä, sillä "onhan tunnettua, että meidän Herramme on noussut Juudasta, jonka sukukunnan pappeudesta Mooses ei mitään puhunut"
(Hebr. 7:14) "sillä jokainen ylimmäinen pappi asetetaan uhraamaan lahjoja ja uhreja, jonka tähden on välttämätöntä, että tälläkin on jotakin uhraamista. Jos Hän olisi maan päällä, ei Hän olisikaan pappi, koska jo ovat olemassa ne, jotka lain mukaan esiinkantavat lahjoja" (Hebr. 8:3,4).
Mutta kun Kristus tuli tulevaisen hyvän ylimmäiseksi papiksi, niin Hän suuremman ja täydellisemmän majan kautta, joka ei ole käsillä tehty, se on: joka ei ole tätä luomakuntaa, meni, ei kauristen ja vasikkain veren kautta, vaan oman verensä kautta kerta kaikkiaan kaikkeinpyhimpään ja sai aikaan ainkaikkisen lunastuksen.-- Sillä Kristus ei mennyt käsillä tehtyyn kaikkeinpyhimpään, joka vain on sen oikean kuva, vaan itse taivaaseen, nyt ilmestyäkseen Jumalan kasvojen eteen meidän hyväksemme" (Hebr.9:11,12,24).
Kristus tomittaa papillista virkaansa taivaassa ja sinne Hän meni uhrattuaan itsensä viattomana Jumalalle. Täällä maan päällä ollessaan Hän ei milloinkaan esiintynyt temppelissä pappina. Tosin Hän usein oli temppelissä opettaen kansaa, mutta milloinkaan Hän ei uhrannut tai suitsuttanut siellä. Jumala ei milloinkaan säätänyt ketään muuta toimittamaan pappisvirkaa täällä maan päällä, kuin Aaronin ja hänen poikansa. "Jos Hän siis olisi maan päällä, ei Hän olisi pappi."
Tämä on tärkeä ja tarkoin varteenotettava seikka halutessamme oppia tuntemaan pappeuden todellista luonnetta. Kristua toimittaa tehtäväänsä taivaassa, ja Hänen pappeutensa perustuu täytettyyn lunastustyöhön. Maan päällä ei ole nyt minkäänlaista todellista pappia muussa kuin siinä merkityksessä, että kaikki uskovaiset ovat pappeja
(1 Piet. 2:5). Ei kenelläkään ole oikeutta toimittaa papinvirkaa, joka ei polveudu Aaronista, jonka sukujuuret eivät johda häneen. Eipä sekään, että ihminen olisi suorastaan apostolien jälkeläinen, jos niin voitaisiin todistaa, merkitsisi siinä suhteessa mitään, sillä apostolit eivät itsekkään olleet pappeja muussa kuin edellämainitussa merkityksessä. Heikoinkin uskovainen on pappi aivan yhtä hyvällä syyllä kuin itse apostoli Pietari. Hän on hengellinen pappi; hän palvelee Jumalaa hengellisessä temppelissä, hengellisen alttarin ääressä, uhraten hengellisiä uhreja, ja on puettu hengelliseen pappispukuun. "Ja rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi huoneeksi, pyhäksi papistoksi, uhraamaan hengellisiä uhreja, jotka Jeesuksen Kristuksen kautta ovat Jumalalle mieluisia" (1 Piet. 2:5). "Uhratkaamme siis hänen
kauttansa Jumalalle joka aika kiitosuhria, se on:
niiden huulten hedelmää, jotka Hänen nimeänsä ylistävät. Mutta älkää unhottako tehdä hyvää ja jakaa omastanne, sillä senkailtaisiin uhreihin Jumala mielistyy" (Hebr. 13:15,16).
Vastaukset 1
Vanhimmat
yllämainittu teksti on lainaus Mac Intoshin
Kolmas Mooseksen kirja selitysteoksesta.