Hei
Minulla on syötetty kolesterolilääkkeenä Lipitoria kohta 15 vuotta. Lääke kyllä laski k-arvon 7-8:sta 4,5, kun samalla malttaa syödä vain vähän rasvaa.
Mutta ne sivuvaivat ovat ikäviä: kädet vapisee, iho kuivuu ja limakalvot halkeilevat, on sydämentykytystä, lihaskipuja ja ennenkaikkea sukupuolinen aktiviteetti (seisominen) takkuilee pahasti.
Viskasin vuosi sitten lähes 100 euroa maksavat Lipitorit roskiin ja pyysin ns. simvastatiinilääkkeen. Maksaa alle 10 euroa / 100 taplettia, kolesteroliarvo on alle 4,5 ja mikä parasta, seisoo ja mälli lehtää, kuin nuorena konsanaan. Eipä paljon ole muita oireitakaan.
Kysyin sydänspesialilta, että mikä kuolleisuus lisääntyy, kun sydän ja verisuinitautikuolleisuus vähenee, kuolleisuushan on aina 100 %. Vastasi, että suhteet eivät juuri muutu, elätpähän muutaman vuoden todennäköisesti pitempään.
Suvussani on kaikki miehet kuolleet pumppuvikaan. Useimmat saappaat jalassa ja kertaheitolla.
Minäkin haluan kuolla pumppuvikaan sitten aikanaan. Kertalähtö kivun punoittamin kasvoin saappaat jalassa halonhakkuussa olisi unelma.
Eipä tarvitsisi norua työhönsä tympäästyneiden hoitajien viruteltavana letkuissa, kuten esim. syöpäpotilaana tai kuivettua dementian vapinaan.
Parempi muutama vuosikymmen oikeata elämää, kuin muutama vuosi pitempään letkuelämää.
Miehen unelma

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.