Lakupekka-lakritsi EU:n silmätikuksi!

voi helevata

Fazerin Lakupekka-lakritsipötkö on joutunut MTV3:n uutisten mukaan tasa-arvovaltuutetun silmätikuksi EU-komission vetämänä.Fazerin voisi siten tulkita joutuneen asian tiimoilta jonkinlaiseen kriisin.

Eikö tämän tahdin jatkuessa etelän maissa pitäisi luopua vaaleista väreistä, koska niiden käyttöä esimerkiksi taloissa tai vaatteissa voi pitää epäsuorina rasistisina vihjauksina vaaleaihoista väestöä kohtaan? Samaan hengenahdistukseen sanojen "tumma" tai "musta" käyttäminen pitäisi kieltää kokonaan rasistisina viittauksina vähemmistöryhmiä kohtaan.

--

Olkoonkin,että Lakupekka-pötkö on huvittavalla ja kiltillä tavalla hieman juntti,mutta HK:n blöön tapaan se on suomalaista kulttuurihistoriaa parhaimmillaan. Siksi junttiutta, joka siis on kiistämätön osa Suomalaisuutta ei voi kieltää edes Euroopan Unioni.

Ei todella voi kun ihmetellä tätä maailman menoa!

6

781

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Valoinen Laku

      Aivan. Se on hysteriaa johon ei saa lähteä mukan. Vaatimukset (kenen milloinkin) muuttuvat yhä hullummiksi.

      Se Britti-mamu sanoi, että mainos ei välttämättä ole tarkoituksella paha tai ilkeä, mutta se ei ole moderni ja nykyaikainen(!!!!!!) Miksi pitäisi olla?

      Antaako Fazer nyt surkeasti periksi?

      Seuraavaksi laku pitää varmaan värjätä muun väriseksi ja sitä ei saa sanoa lakuksi...

      • oli puhetta

        Mitä vetoa, että mamuihin ja muihin hyvinruskettuneihin rähmällään olevat virkamiehemme pakottavat Fasun ruotuun ja Lakupekka-laku on pian menneen talven lumia? On tää saatana, ettei saa mitään olla rauhassa, aivan käsittämätöntä pelletouhua kaikki tällaiset jupakat. Kohta varmaan nokikolaritkin pakotetaan käymään tunnin välein suihkussa työpäivän aikana, jotteivat antaisi väärää, rasistista signaalia näille herkkänahoille.

        http://www.freeforum101.com/finlandiaforumi/viewtopic.php?t=51&mforum=finlandiaforumi


    • mtv 45 min.

      Kertoo ettei häntä mitenkään loukkaa fasun mustapekka laku ja kaiketi syö niitä itsekin. Ongelman tekee niistä niistä, nämä sairaat hyysääjät. Alkoi muistaakseni nyt tai klo 20.00 ?

      • vouhaamista

        Miettikääpä tätä,kun naiset astuivat politiikkaan,niin kaikki alkoi mennä pieleen suomessa.Tuli kaikenmailman alyttömiä lakiehdotuksia,asetuksia,naisten pelkotiloista johtuvia ylilyöntejä,miesten elämää rajoittavia sääntöjä keksitään kokoajan lisää.Tuetaan alakoulu tasoista taidetta,jossa puolue jäsenkirjalla ratkaiseva osa palkitsemisessa.Ulkomailta suomeen palaavan mieleen tulee ensimmäiseksi että on vammaisten maa.Naiset ovt ajamassa puolustusvoimia alas typerillä miina kiellolla ja varuskuntien lakkauttamisilla,raukkamaista kun ei naisten tarvitse mennä armeijaan vaan saavat esittää typeriä arviota puolustusvoimista.Kun tälläinen sitten on rauhanajan puolustusvoimien ylipäälikkö on itsenäisyys tosi höllässä.Sääliksi käy suomalaista miestä.Kerätään pisteitä ulkomaan asiohin puuttumisella,mutta oman maan asioihin puututaan vain jos on uutis arvoa.Suomessa menee tällä hetkellä tosi huonosti.


      • Olen ihmeissäni
        vouhaamista kirjoitti:

        Miettikääpä tätä,kun naiset astuivat politiikkaan,niin kaikki alkoi mennä pieleen suomessa.Tuli kaikenmailman alyttömiä lakiehdotuksia,asetuksia,naisten pelkotiloista johtuvia ylilyöntejä,miesten elämää rajoittavia sääntöjä keksitään kokoajan lisää.Tuetaan alakoulu tasoista taidetta,jossa puolue jäsenkirjalla ratkaiseva osa palkitsemisessa.Ulkomailta suomeen palaavan mieleen tulee ensimmäiseksi että on vammaisten maa.Naiset ovt ajamassa puolustusvoimia alas typerillä miina kiellolla ja varuskuntien lakkauttamisilla,raukkamaista kun ei naisten tarvitse mennä armeijaan vaan saavat esittää typeriä arviota puolustusvoimista.Kun tälläinen sitten on rauhanajan puolustusvoimien ylipäälikkö on itsenäisyys tosi höllässä.Sääliksi käy suomalaista miestä.Kerätään pisteitä ulkomaan asiohin puuttumisella,mutta oman maan asioihin puututaan vain jos on uutis arvoa.Suomessa menee tällä hetkellä tosi huonosti.

        En oikein ymmärrä, miksei negridin kuvaa saisi olla mainoksessa tai tuotepakkauksessa. Saakos sitten vaikkapa mongolidin?


    • enemmistövaltuutettu,

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alle 15 oli

      Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata
      Vimpeli
      40
      1420
    2. Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?

      Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.
      Ikävä
      98
      1355
    3. Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin

      Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l
      Maailman menoa
      290
      1255
    4. Onko kaivattusi yllättänyt sinut?

      Piditkö häntä toisenlaisena ihmisenä?
      Ikävä
      109
      1115
    5. Mitä on eilen sattunut?

      Mitästä oli eilen illalla kylällä sattunut?
      Suomussalmi
      19
      1061
    6. Milloin tapasit kaivattusi

      ensimmäistä kertaa? 💸
      Ikävä
      65
      1038
    7. Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!

      Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva
      Suomalaiset julkkikset
      16
      1019
    8. Oletko mokannut

      Kaivattusi suhteen koskaan?
      Ikävä
      71
      1012
    9. Heh, persut = vassarit = 10,0 %

      Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f
      Maailman menoa
      176
      878
    10. Vihdoinkin lavatansseja tv:ssä - Juhannuksena tanssitaan, bändeinä Yölintu ja Komiat!

      Jes, vihdoinkin lavatansseja taas televisiossa! Keskikesän juhlaa vietetään tänä juhannuksena Tuuloksen Kapakanmäellä ju
      Tanssi
      18
      841
    Aihe