Aika siirtyä

http://www.yle.fi/uutiset/oikea/id50944.html
Bensan hinta alimmillaan puoleentoista vuoteen

Nyt on oikea aika lopettaa kokonaan monimutkaiset auto-, ajoneuvo- ja käyttövoimaverot. Ajoneuvovero on omaisuusvero jota maksetaan auton omistamisesta. Käyttövoimavero on vero jota maksetaan oikeudesta ajaa halvemmalla polttoaineella. Autovero on nykyisellään niin monimutkainen ettei edes tulli osaa arvioida kuinka paljon sitä joutuu autosta maksamaan.

Siispä voimme nostaa bensan veroa parikymmentä senttiä /litra ja hinta on vieläkin alle viimekesäisen. Ja dieselin vero samalle tasolle. Vai oliko autoliikenne kenties viime kesänä vähäisempää kuin ennen, halvemman bensan aikaan?

Muutama tullimieskin saataisiin autoverohommista vaikkapa huumerosvojen kimppuun:
"Uusia autoja ja muita autoverotettavia härveleitä tulee maahan vuosittain 150 000–200 000 kappaletta. Niiden verojen keräämiseen riittää 5–10 tullin ja valtiovarainministeriön virkamiestä. Nyt käytettynä tuotavia härveleitä verotetaan määrältään vain viidesosa uusien määrästä. Porukkaa työllistetään kuitenkin 120–150 henkilöä verotuksessa ja oikeuslaitoksessa lisäksi melkoinen joukko."
http://www.tuulilasi.fi/valokeila/?subarea=auto_ja_verotus&article=136977&page=6
3326
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Bensan käytölle on tulossa vaihtoehtoja. Pahinta olisi jos valtio pakottaisi kansalaiset saastuttaviin vaihtoehtoihin.

Äänestä
  • on samaa luokkaa kuin dieseleiden. Tasavero bensalle ja dieselille ja autovero, käyttömaksut ja dieselverot pois olisi erinomainen keino siirtyä omistamisen verotuksesta kulutuksen verottamiseen. Nykyinen dieselvero suosii enemmän ajavia ja ajoneuvovero vanhempia autoja. Ehdotetut uudet käyttömaksut suosisivat myös enemmän ajavia. Vain polttoaineen verotus verottaa kulutusta. Mikäli autoa on pakko käyttää työmatkoihin saa siitä verovähennykset.

    Äänestä

Ehkäpä se kuitenkin on liian yksinkertaista ja selväpiirteistä, sekä liian vähän "samoinajattelevia" työllistävää.
Poliitikoilla kun on tapana tehdä mahdollisimman monimutkaisija ratkaisuja, ettei heti kättelyssä nähtäisi "kaikkia välistävetoja" ja samaa mieltä olevien palkitsemisia!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


bensaveroon! kirjoitti:

http://www.yle.fi/uutiset/oikea/id50944.html
Bensan hinta alimmillaan puoleentoista vuoteen

Nyt on oikea aika lopettaa kokonaan monimutkaiset auto-, ajoneuvo- ja käyttövoimaverot. Ajoneuvovero on omaisuusvero jota maksetaan auton omistamisesta. Käyttövoimavero on vero jota maksetaan oikeudesta ajaa halvemmalla polttoaineella. Autovero on nykyisellään niin monimutkainen ettei edes tulli osaa arvioida kuinka paljon sitä joutuu autosta maksamaan.

Siispä voimme nostaa bensan veroa parikymmentä senttiä /litra ja hinta on vieläkin alle viimekesäisen. Ja dieselin vero samalle tasolle. Vai oliko autoliikenne kenties viime kesänä vähäisempää kuin ennen, halvemman bensan aikaan?

Muutama tullimieskin saataisiin autoverohommista vaikkapa huumerosvojen kimppuun:
"Uusia autoja ja muita autoverotettavia härveleitä tulee maahan vuosittain 150 000–200 000 kappaletta. Niiden verojen keräämiseen riittää 5–10 tullin ja valtiovarainministeriön virkamiestä. Nyt käytettynä tuotavia härveleitä verotetaan määrältään vain viidesosa uusien määrästä. Porukkaa työllistetään kuitenkin 120–150 henkilöä verotuksessa ja oikeuslaitoksessa lisäksi melkoinen joukko."
http://www.tuulilasi.fi/valokeila/?subarea=auto_ja_verotus&article=136977&page=6

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu