"Kohti avoimuutta" J. Paulsen

Olen huomannut, miten selkeästi eri firmojen, kaupunkikonsernien , polittisten puolueiden ja uskonnollisten lahkojen teemaksi on noussut vuoden sisällä teema "Kohti avoimuutta tai enemmän avoimuutta!"

Se on ihan hyvä asia, mikäli ollaan tosiissaan eikä vain haeta firmalle hyvää ja eettistä aikaan sopivaa "slougania", kuten tehtiin aiemmin moraalia ja etiikkaa markkinoidessa erilaisten "arvoja korostavien esitelmien ja listojen kautta".

Muistan, miten meidän piti jakaa asiakkaille mukeja joissa luki firman arvot, mutta kun niitä ei noudatettu firman sisälläkään henkilökuntaan nähden, alkoi se olla vähemmän hauska ja epäuskotytava pila, joka kääntyi enemmän itseään vastaan tekopyhyydessään?!

Mutta siitä on opittava se, että kaikki firmojen jäsenet, srk:n jäsenet jne voivat vedota nyt avoimuuteen ja vaatia sitä kunnioitettavan, jokainen omalla kohdallaan myös ottaa sen ohjelmaansa arjessa?

Joskus näiden konsulttien yltiöobtimistisetkin ideat ja teemat ovat onnistuneet, eivätkä kaikki ole kääntyneet itseään vastaan; siinä punnitaan TODELLISIA arvoja ja TODELLISTA AVOIMUUTTA!?

Avoimuushan on toisella synonyymilla sanottuna Totuudellisuutta?!

Voisiko se olla Adventtikirkon todellinen tie, että Totuuden Henki saisi sijaa srk:ssa?

Aina voi vedota SDA:n johtajan teemaan AVOIMUUS---jos jóku haluaa salata välttämättömiä tosiasioita...?!

Parempaa Uutta Vuotta siis, avoimessa hengessä!!!

Josefus
4148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tämä hieno sivistyssana siis tarkoittaa sisällön speuttamista tiulanteeseen eli esim. Adventismin sopeuttamista suomalaiseen kulttuuriin?

Tähän asti ongelma on juuri ollut se, ettei amerikkalainen adventismin väksin istuttaminen suomalaiseen kulttuuriin ole onnistunut sodanjälkeisessä tilanteessa, jossa maailmanlopun pelko ei enää pure tutkivan tuomion tai pian sulkeutuvan oven -teemoillaan?

Tässä on siis mahdollisuus; avoimuuden lisäämisessä monikulttuurisessa Suomessa niin, ettei esim. Luterilaiset- , Muhammedilaiset- , vapaat suunnat- ja Katoliset veljet ja sisaret, olekaan enää vihollisiamme ; vaan mahdollisia samaan Valtakuntaan kanssamme...ja ongelmaksi ei tarvitse tulla sekään, että olisimme eri osastoissa tai "seka-avioliitossa" kunhan olemme Kristuksessa samassa liitossa?

Nyt "Nykyaika-lehti" teemallaan on ajassa kiinni?

Voisimmeko jopa ottaa tämän kalliin konsultin ohjeet, joka neuvoi J. Paulsenia tosissaan ja rakentaa parempaa henkeä suomalaiseen adventtikulttuuriin ja tehdä siitä näköisemme?

Itsekin kuulun vielä Betel-srk:aan, joten voisin tehdä parannusta soveltamalla aihetta käytäntöön omalla tavallani, ensin tietysti sopeuttamalla eli kontekstualisoimalla oman elämäni Betel-srk:n normeja kunnioittavalla tavalla omassa arjessani pienillä yhetisesti hyväksytyillä persoonallisilla poikkeuksilla suhteessa omaan arkikulttuuriini?

jaa, aloinko jo lipsua tavoiteesta; mitääkö minun oikeasti luopua jostakin, esim. ruokaviinin tai sauna oluen käytöstä, vaikka olen tehnyt sen kohtuudella, jopa lääketieteellissti perusteltuna terveellisellä tavalla?

Niin, näitä asioita jokainen pohtii omasta suomalaisesta kulttuuritaustastaan käsin, ..jonkun on ehkä louvuttava sianlihaa sisältävistä lenkkimakkaroista tai hesburgerin hyvistä hampurilaisista..tai sitten ei?!

Mitä tämä oman suomalaisen kulttuurin luvalla saatu adventismin uusi sisäsistämisen mahdollisuus herätti sinun ajatuksissasi, kun luit uutta Nykyaika-lehteä?!

Ne joille se ei tule, voi joku referoida pääkirjoitusta, ehkä itsekin jos ehdin..nyt on lähdettävä töihin?!

Parempaa tätä päivää?!

Josefus

Äänestä

Tuo peräänkuulutettu avoimuus alkaa toimia vasta sitten kun avoimuuden kuuluttajien pärstäkertoimet eivät ole asian kriteeri.
Kun vedotaan siihen että:"sehän on vain se ja se.Ei kannata sen sanomisiin puuttua",niin avoimuus ei lähde toimimaan kun määrätyllä sisäpiirillä ja silloin se ei onnistu.
Kun avoimuus koetaan uhkaksi ja petokseksi niin hyvätkin kirjoitukset unohtuu parissa viikossa.

Parempaa kuitenkin toivoen.

Äänestä
  • Pastoreiden pitäisi lukea enemmän "maailmallista kirjallisuutta, tiedettä, teologisia väitöskirjoja ja tarinoita, katsoa elokuvia ja teatteria..jne. mutta kun Ellen G. White kielsi ne; ettei vain totuus olisi laajempi kuin hänen kirjoituksensa,...minusta tässäkin asiassa Ellen oli epäluotettava..?!

    Jo platon sanoi; antakaa minulle naamio, niin kerron totuuden! Siitä ovat saaneet teatterit ja sadut omnalla tavallaan alkunsa...sanotaan, että tämä on fiktiota, vaikka se olisi aivan totta...ja päinvastoin?!

    Siksi olenkin ruvennut kirjoittamaan näytelmiä , novelleja ja proosaa...totuus kun ei mene muuten läpi?!

    Josefus

    Äänestä

sitten mitä salattavaa sinulla on.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sama konsultti kirjoitti:

Olen huomannut, miten selkeästi eri firmojen, kaupunkikonsernien , polittisten puolueiden ja uskonnollisten lahkojen teemaksi on noussut vuoden sisällä teema "Kohti avoimuutta tai enemmän avoimuutta!"

Se on ihan hyvä asia, mikäli ollaan tosiissaan eikä vain haeta firmalle hyvää ja eettistä aikaan sopivaa "slougania", kuten tehtiin aiemmin moraalia ja etiikkaa markkinoidessa erilaisten "arvoja korostavien esitelmien ja listojen kautta".

Muistan, miten meidän piti jakaa asiakkaille mukeja joissa luki firman arvot, mutta kun niitä ei noudatettu firman sisälläkään henkilökuntaan nähden, alkoi se olla vähemmän hauska ja epäuskotytava pila, joka kääntyi enemmän itseään vastaan tekopyhyydessään?!

Mutta siitä on opittava se, että kaikki firmojen jäsenet, srk:n jäsenet jne voivat vedota nyt avoimuuteen ja vaatia sitä kunnioitettavan, jokainen omalla kohdallaan myös ottaa sen ohjelmaansa arjessa?

Joskus näiden konsulttien yltiöobtimistisetkin ideat ja teemat ovat onnistuneet, eivätkä kaikki ole kääntyneet itseään vastaan; siinä punnitaan TODELLISIA arvoja ja TODELLISTA AVOIMUUTTA!?

Avoimuushan on toisella synonyymilla sanottuna Totuudellisuutta?!

Voisiko se olla Adventtikirkon todellinen tie, että Totuuden Henki saisi sijaa srk:ssa?

Aina voi vedota SDA:n johtajan teemaan AVOIMUUS---jos jóku haluaa salata välttämättömiä tosiasioita...?!

Parempaa Uutta Vuotta siis, avoimessa hengessä!!!

Josefus

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu