Katselin eilen ohjelmaa, Koiralle kotia, ja hämmästyin suunnattomasti. Ojelmassa perhe antoi koiransa pois allergian vuoksi. Koira annettiin kahdelle eri kokelasperheelle ja perheen ja koiran menestymistä seurasi koiran nykyinen emäntä nauhalta ja teki sitten päätöksensä päätöksensä kumpaan kotiin koiran luovuttaa vai luovuttaako kumpaankaan.
Toinen perhe oli äidin ja alle teini-ikäisen tyttären perhe ja toinen oli 5 henkinen perhe; äiti, isä ja kolme kouluikäistä lasta.
Ohjelmaan kuului myös osio, jossa koirankouluttaja arvioi koiran ja uuden omistajan välistä suhdetta pienen näyttökokeen perusteella. Äidin ja tyttären perheestä tytär teki näytteen koiran hallinnastaan ja se meni oikein mallikkaasti. Toisesta perheestä isä teki saman ja koiran nykyinen emäntä seurasi nauhalta. Emäntä kommentoi nähdessään koiransa miehen kanssa, että "heti huomaa, että kun miehellä on auktoriteettia, niin hänellä on ihan erilainen yhteys koiraan!" Heh! ;)
Kun koirankouluttaja teki näistä kahdesta, tytöstä ja miehestä, arvionsa, hän sanoi, että tyttö pärjäsi hyvin ja hänellä oli hyvä kontakti koiraan. Miehellä sitävastoin ei ollut kontaktia koiraan ja hän pärjäsi tyttöä huonommin!!!
Eli jäin miettimään, mikä meidät ihmiset niin usein saa näkemään miehen auktoriteettisena ja pärjäävänä silloinkin, kun hän todellisuudessa ei ole sitä.
Emäntä luovutti koiran miehen perheeseen! :)
Nähdään mitä halutaan nähdä
18
2076
Vastaukset
- Mi-yes
Moi, en ole aikoihin seurannut temmellyksiäsi, mutta huomaan kuitenkin että tässä näinkin pitkässä viestissäsi, sana "mies" tulee vasta puolenvälin jälkeen.
Ottaen huomion aloituksen pituuden ja sen että sana "mies/miehen" esiintyy yhteensä vain 6 kertaa, laittaa väkisinkin fundeeraamaan onko tuo pahin julistamisesi ja Suomen kansan informoiminen hieman heltymässä päin.
Onko puhujanpönttö kallistumassa?- viivivallallinen
suksi mulkkuun, sinä vallaton.
- L-feminist
Taas tyypillistä patriarkaatin sortoa, kun kuvattiin vain heteroperheitä.
- oma palsta
Voisitko ystävällisesti valita tälle saarnallesi sille varatun palstan, jossa lesbojen ongelmia ja ilmiöitä käsitellään. Minulle on ihan yksi lysti, tykkääkö tytöistä vai pojista, mutta paha asennevamma paistaa vahvasti tuosta viestistäsi kyllä läpi.
- P.e.p.e.
"Kun koirankouluttaja teki näistä kahdesta, tytöstä ja miehestä, arvionsa, hän sanoi, että tyttö pärjäsi hyvin ja hänellä oli hyvä kontakti koiraan. Miehellä sitävastoin ei ollut kontaktia koiraan ja hän pärjäsi tyttöä huonommin!!!"
Liekö arvion antanut kouluttaja ollut nainen ja jopa feministi?
Koiralle pitää tehdä selväksi kuka on isäntä ja mikä on koiran paikka yhteisössä. Siinä hommassa auktoriteetti ei ole huono ominaisuus. Omistajan ja koiran välinen hyvä kontakti on jonninjoutavaa ilman selkeitä pelisääntöjä ja kykyä luoda niitä. Koira voi henkisesti hyvin, kun se tietää paikkansa ja sitä kohdellaan asiallisesti.
Mikä muuten oli koiran rotu? Tokihan sekin hieman vaikuttaa (korostan sanaa hieman eli ei paljoakaan).- jorojukka-kukka
Koirankouluttaja oli mies. ;) ;) ;)
Emäntä kuvitteli perheen miehellä olevan auktoriteettia koiran suhteen, mutta kouluttaja oli eri mieltä. Hän kehui tytön auktoriteettia, josta se KONTAKTI KOIRAAN SYNTYY!
Koirarotu oli suursnautseri ja mies oli selvästikin sekis! :) - P.e.p.e.
jorojukka-kukka kirjoitti:
Koirankouluttaja oli mies. ;) ;) ;)
Emäntä kuvitteli perheen miehellä olevan auktoriteettia koiran suhteen, mutta kouluttaja oli eri mieltä. Hän kehui tytön auktoriteettia, josta se KONTAKTI KOIRAAN SYNTYY!
Koirarotu oli suursnautseri ja mies oli selvästikin sekis! :)Se on kauhee kohmo, iso koira eli siitä juontui valinta. Pikkutyttö vs, mies, heh
- jorojukka-kukka
P.e.p.e. kirjoitti:
Se on kauhee kohmo, iso koira eli siitä juontui valinta. Pikkutyttö vs, mies, heh
Mutta kysymyshän oli siitä, että MIKSI meillä on taipumus nähdä miehessä auktoriteettia ja pärjäävyyttä silloinkin, kun sitä ei ole. Se olisi todella mielenkiintoista pohdittavaksi tällä palstalla ja toivottavasti pohdintaan päästäänkin, kun sivut taas avautuvat normaaliin tahtiin.
(Koiran tulevan perheen valinta oli tässä ihan sivuseikka, kunhan mainitsin sen pelkkänä huomautuksena. Sitäpaitsi kyseinen tyttö oli juuri ja juuri alle teini-ikäinen, luultavasti 13-14 v ja huom!!!, perheessä oli myös äiti, aikuinen nainen, vaikkakin tytär teki kokeen koiran kanssa.
Eli kyllä isoja koiria on myös naisten taloudessa ja naiset ovat hyvin usein myös isojen koirien koiraharrastajia. Katsos ei sillä koolla ja massalla koiraa opasteta, vaan TAIDOLLA! Tytöllä oli taito, miehellä ei.) - Räksy
jorojukka-kukka kirjoitti:
Mutta kysymyshän oli siitä, että MIKSI meillä on taipumus nähdä miehessä auktoriteettia ja pärjäävyyttä silloinkin, kun sitä ei ole. Se olisi todella mielenkiintoista pohdittavaksi tällä palstalla ja toivottavasti pohdintaan päästäänkin, kun sivut taas avautuvat normaaliin tahtiin.
(Koiran tulevan perheen valinta oli tässä ihan sivuseikka, kunhan mainitsin sen pelkkänä huomautuksena. Sitäpaitsi kyseinen tyttö oli juuri ja juuri alle teini-ikäinen, luultavasti 13-14 v ja huom!!!, perheessä oli myös äiti, aikuinen nainen, vaikkakin tytär teki kokeen koiran kanssa.
Eli kyllä isoja koiria on myös naisten taloudessa ja naiset ovat hyvin usein myös isojen koirien koiraharrastajia. Katsos ei sillä koolla ja massalla koiraa opasteta, vaan TAIDOLLA! Tytöllä oli taito, miehellä ei.)Taitoa, hellyyttä ja alkuinnostusta voi ehkä tytöllä olla, mutta ei hän jaksa aamulla varhain lähteä ulkoiluttamaan koiraa. Lopuksi koiranhoito jää vanhempien vastuulle.
- jorojukka-kukka
Räksy kirjoitti:
Taitoa, hellyyttä ja alkuinnostusta voi ehkä tytöllä olla, mutta ei hän jaksa aamulla varhain lähteä ulkoiluttamaan koiraa. Lopuksi koiranhoito jää vanhempien vastuulle.
Eihän koiraa hankittukaan pelkästään tyttärelle, vaan äidin ja tyttären perheeseen.
Mutta mitä ajattelet tuosta varsinaisesta kysymyksestäni, jonka esiten Pepelle, Aaveelle ja myös aloitukseen? Kiinnostaisi kuulla. - P.e.p.e.
jorojukka-kukka kirjoitti:
Eihän koiraa hankittukaan pelkästään tyttärelle, vaan äidin ja tyttären perheeseen.
Mutta mitä ajattelet tuosta varsinaisesta kysymyksestäni, jonka esiten Pepelle, Aaveelle ja myös aloitukseen? Kiinnostaisi kuulla.Asenteistahan on kysymys. Mielestäni tässä keississä siitä ei ole ollut kysymys.
Kuitenkin, onko se kuinkakin kamala asia jos sp:t arvotetaan eri asiayhteyksissä eri tavalla? Miehellä ja naisella on eri yhteyksissä auktoriteettiä. Yleensä (subj. hav. muk.) miehen auktoriteetti näkyy perheen ulkopuolella; nainen on pääsääntöisesti "boss" perheen sisällä. Ovatko naiset halukkaita luopumaan tästä vallasta? Räksy kirjoitti:
Taitoa, hellyyttä ja alkuinnostusta voi ehkä tytöllä olla, mutta ei hän jaksa aamulla varhain lähteä ulkoiluttamaan koiraa. Lopuksi koiranhoito jää vanhempien vastuulle.
eräs tuttu rva. kertoi, kun heidän poikansa halusi kiihkeästi omaa koiraa mutta perheessä käytiin keskustelu.
"Jos joka aamu ennen kouluun lähtöä ja koulun jälkeen ja vielä illalla olet noin 30 min pihalla ja tietysti myös viikonloput seuraavat kolme kuukautta, niin sitten sinulle ostetaan koira.
Perheeseen ei tullut koiraa.- jorojukka-kukka
P.e.p.e. kirjoitti:
Asenteistahan on kysymys. Mielestäni tässä keississä siitä ei ole ollut kysymys.
Kuitenkin, onko se kuinkakin kamala asia jos sp:t arvotetaan eri asiayhteyksissä eri tavalla? Miehellä ja naisella on eri yhteyksissä auktoriteettiä. Yleensä (subj. hav. muk.) miehen auktoriteetti näkyy perheen ulkopuolella; nainen on pääsääntöisesti "boss" perheen sisällä. Ovatko naiset halukkaita luopumaan tästä vallasta?"Asenteistahan on kysymys."
Aivan niin. Miten voitaisiin asenteita korjata niin, että sukupuolet nähtäisiin yksilöinä, yksilöllisin vahvuuksin, eikä vain sukupuolensa edustajina?
- yksinkertainen
jos sinä näitkin tässä tapauksessa mitä halusit nähdä.... Eli ikuisen naiseen kohdistuvan vääryyden ja miesten suosimisen...
Kysymys kuuluukin, että voiko naisen ja miehen kilpaillessa nainen epäonnistua vai onko miehen voittaessa aina kyse miehen suosimisesta?- jorojukka-kukka
Näin saman, minkä näki koiran kouluttaja alansa ammattilaisena.
- yksinkertainen
jorojukka-kukka kirjoitti:
Näin saman, minkä näki koiran kouluttaja alansa ammattilaisena.
jos koiran kouluttajakin näki vain mitä halusi?
En osaa kommentoida näitä näkemisiä tarkalleen tässä tapauksessa kun en kyseistä ohjelmaa ole nähnyt.
Mutta toisaalta, eikös me kaikki nähdä enemmän tai vähemmän juuri sitä mitä haluamme. - jorojukka-kukka
yksinkertainen kirjoitti:
jos koiran kouluttajakin näki vain mitä halusi?
En osaa kommentoida näitä näkemisiä tarkalleen tässä tapauksessa kun en kyseistä ohjelmaa ole nähnyt.
Mutta toisaalta, eikös me kaikki nähdä enemmän tai vähemmän juuri sitä mitä haluamme.Jos emme voi luottaa asiantuntijaan, niin kehen voimme. Ihme vimma täällä väitellä ihan tyhjästä!
Mies oli nyt kertakaikkiaan huonompi koiran kanssa kuin nuori tyttö. Mikä mättää? Miksei sitä voi hyväksyä?
Miksei voida pohtia sitä aloituksen perusasiaa, miksi mies nähdään pärjäävänä silloinkin, kun hän ei ole sitä.? - yksinkertainen
jorojukka-kukka kirjoitti:
Jos emme voi luottaa asiantuntijaan, niin kehen voimme. Ihme vimma täällä väitellä ihan tyhjästä!
Mies oli nyt kertakaikkiaan huonompi koiran kanssa kuin nuori tyttö. Mikä mättää? Miksei sitä voi hyväksyä?
Miksei voida pohtia sitä aloituksen perusasiaa, miksi mies nähdään pärjäävänä silloinkin, kun hän ei ole sitä.?ole kiistänyt etteikö mies olisi ollut huonompi. Mistä sitä voisin tietää kun en ohjelmaa edes nähnyt. Mutta kun avauksesi oli että nähdään mitä halutaan nähdä niin jäin miettimään, että olisitko sinä tai se kouluttaja voinut nähdä mitä haluaa. Kyllähän nämä asiat liikkuvat joka suuntaan.
Ketjusta on poistettu 43 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po473558Niin voimakkaat tunteet
Että ajattelin hänen olevan se elämän rakkaus. Silmien edessä vikitteli toista ja hyvästelemättä hylkäs niin tyhjyys jäi162665Nainen, sinä viisas ja ymmärtäväinen
sekä hyvällä huumorintajulla varustettu. Kun kaikki muut ovat kaikonneet, vain sinä olet jäljellä. Ellet kestä kirjoituk242614Puhe on halpaa
Katso mitä hän tekee.Teot kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.Uskokaa punaisia lippuja.Hyvää yötä.441836- 251596
- 1211361
Nainen, se on vain karu totuus, että
sinut on luotu synnyttämään ja mies siittämään. Niin on luomakunnassa säädetty ja niin se on. Sinut luotiin heikoksi ja2791308- 1261275
Joko aiheuttamani pettymys
on lieventynyt? Toivottavasti. Uskallan heittää lentosuukon näin etäältä ja nimettömänä 😘.901269Kosulan Keisari karviossa
Non ni. Kosulan keisari karviossa käväsemässä,kamera pyöri ja tubetulot lopsahti tilille,myös VEROVÄHENNYLSIIN ajo241186