Kuvallinen pankkikortti: Mistä voi hakea?

Olen ymmärtänyt että kuvillisia pankkikortteja voi hakea, jotka käyvät henkilötodistuksesta.
(Myös ei tarvitse henkilöpapereita, jos yli 50 euron ostos.)

Miten kuvallisen pankkikortin voi hakea? Saako niitä Sampo pankista?
31817
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

KOP sai aikanaan jonkin kansainvälisen tunnustuksen kehittämästään valokuvallisesta pankkikortista, jonka etupuolella oli lähes passikuvan kokoinen valokuva. Kun SYP valtasi KOP:n tai miten se Merita muodostettiinkin, valokuvalliset pankkikortit kyllä edelleenkin uudistettiin kuvallisina, mutta valokuva oli siirretty kortin taakse ja se oli kooltaan vain murto-osa aiemmasta. Silloin kauppojen kassat eivät huomanneet valokuvaa, vaan pyysivät kuitenkin aina ensin henkilötodistusta. Siinä vaiheessa itse luovuin kuvallisesta kortista, varsinkin kun hinnoittelullakin tuettiin siitä luopumista. Sampo-pankki ei ole koskaan sellaista ainakaan minulle tarjonnut. Muista pankeista en tiedä.

Äänestä

Lieneekö kaupunkilegenda vai mikä, mutta tarinan mukaan joku toimittaja oli joskus teettänyt kokeilumielessä kuvallisen pankkikortin, johon oli painettu villakoiran valokuva. Ei kuulemma ollut häirinnyt ostoksia.

Tosiasia on kuitenkin se, että kaupan kassat vain aniharvoin edes vilkaisevat asiakkaan naamaa, kun pyytävät henkilöllisyyspapereita nähtäväkseen. Yleensä heille riittää se, että kopioidaan henkilöpapereiden henkilötunnuksen loppuosa tositteeseen. Silläkään ei varmasti ole merkitystä, onko henkilöpapereissa sama nimi kuin pankkikortissa. Loppuosa riittää. Ja usein senkin saa kirjoittaa itse, kun myyjä toteaa "hei, voitsä panna sen loppuosan tohon".

Äänestä

saa esim. säästöpankeista.

eivät kyllä ole mitään virallisia henkilö korteja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Henkilötodistuksena: Sampo? kirjoitti:

Olen ymmärtänyt että kuvillisia pankkikortteja voi hakea, jotka käyvät henkilötodistuksesta.
(Myös ei tarvitse henkilöpapereita, jos yli 50 euron ostos.)

Miten kuvallisen pankkikortin voi hakea? Saako niitä Sampo pankista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu