Kauhealta tuntuu. Olen täällä kirjoittanutkin aikaisemmin, kuinka olen joutunut lesken vaimovainajan jäämistöä perkaamaan. Saatujen viestien mukaan, minun ei pitäisi alistua siihen.
Eilen menin jälleen perikunnan kuolinpesään viettämään viikonloppua. Voimat vaan loppuivat siihen ovelle, enkä enää halunnut mennä sisälle taloon. Lesken käytös muuttuu aina kummallisen määräileväksi ja oikukkaaksi kuolinpesässä.
Tällä kertaa hänellä oli vaimovainaan lompakko nostettu esille, jota hän piti kuin pyhäinjäännöstä. Edelleenkin vaimovainaan paperit, huonekalut etc. on omassa huoneessaan, eikä mies mitenkään saa aikaan niiden poiskuljetusta. Ei muka ole aikaa, vaikka tietenkin se on vain tekosyy.
Keskustelimme asiasta, ja mies sanoin että minun pitää vetää tästä omat johotopäätökseni. Edelleen hänen mukaansa hän tulee aina olemaan emotionaalisesti sidottu kuolleeseen vaimoonsa! Ja kun tämä on haudattukin miehen isän kanssa samaan hautaan...
Minä vedin johtopäätökseni, ja lähdin pois. Annoin periksi. Mies ei ole valmis vielä..tuskin tulee koskaan olemaankaan..suhteeseen minun kanssani. Tekstiviestillä vielä ilmoitti olevansa onnellinen siitä, että on jälleen vapaa.
Eilen menin jälleen perikunnan kuolinpesään viettämään viikonloppua. Voimat vaan loppuivat siihen ovelle, enkä enää halunnut mennä sisälle taloon. Lesken käytös muuttuu aina kummallisen määräileväksi ja oikukkaaksi kuolinpesässä.
Tällä kertaa hänellä oli vaimovainaan lompakko nostettu esille, jota hän piti kuin pyhäinjäännöstä. Edelleenkin vaimovainaan paperit, huonekalut etc. on omassa huoneessaan, eikä mies mitenkään saa aikaan niiden poiskuljetusta. Ei muka ole aikaa, vaikka tietenkin se on vain tekosyy.
Keskustelimme asiasta, ja mies sanoin että minun pitää vetää tästä omat johotopäätökseni. Edelleen hänen mukaansa hän tulee aina olemaan emotionaalisesti sidottu kuolleeseen vaimoonsa! Ja kun tämä on haudattukin miehen isän kanssa samaan hautaan...
Minä vedin johtopäätökseni, ja lähdin pois. Annoin periksi. Mies ei ole valmis vielä..tuskin tulee koskaan olemaankaan..suhteeseen minun kanssani. Tekstiviestillä vielä ilmoitti olevansa onnellinen siitä, että on jälleen vapaa.
Vastaukset 13
Vanhimmat
poissa miehen luota. Ymmärrä jo irrottautua. Surutyötä tekeviin ei kannata kajota olipa kyse sitten leskeksi jääneestä tai avioeron kokeneesta...
tällä leskellä on surutyö vielä pahasti kesken-sinulle ei ou viellä tilloo hänen elämässään-josko ikinä tulloo olemmaankkaa,jos hän tekstiviestillä ilimotti,että hyvä kun on nyt vappaa.Vappaa mistä-sinustako,vai vappaa suremmaan surusa?
eikä uusi suhde tule mieleenikään. Mieheni tavarat saavat olla paikoillaan, tietenkin käyttökelvottomat olen polttanut, mutta esim.kaapeissa on vielä vaatteita, joita voi joku tarvitessaan lainata.
kirjoituksesi oli kuin ite olisin kirjoittanut.
16.1 tuli puoli vuotta täyteen mieheni pois menosta.
En vain ole kyennyt laittamaan mieheni vaatteita ois,kai sekin aika joskus tulee,että on siihen valmis.
OLen käynyt sururyhmässä ja siellä on joku löytänyt rinnalleen keskustelukumppanin tyyliin -katsotaan mitä tästä tulee.Hyvä niin.Itselle ei ole tullut sellaisia ajatuksia.Jotenkin tuntuu siltä,kun vuosi vaihtui,niin on hiukan helpompi olla,vaikka kyllä se kyynel vielä joka päivä tulee silmäkulmaan ikävästä ja kaipauksesta.Voimia ja halauksia sinulle.
voimahalauksia sinnekin päin. Minun sururyhmäni on koira ja metsälenkit.
pieni koira,se on pyyteetön kuuntelija.Tipsuni huomaa milloin minulla on paha olla,suru näkyy hänenkin silmistään.Kävelemässä käyn minäkin,nyt vain on sellaiset kelit,ettei paljoa voi käydä ulkona kuin mitä on pakko.Kaiken tämän surun ja murheen keskellä olen toipumassa selkäleikkauksesta ,joka tehtiin toukokuussa.Ehkä tämä tästä ....ajan kanssa.Jaksamista ja koirallesi terkkuja
kun kirjoittelet niin myöhään/aikaisin. Toivottavasti selkäsi paranee hyvin, eikö liikunta edesauta sitäkin. Kelit on aika vaihtelevaiset, nyt suorastaan vaaralliset. Käyn kuitenkin lenkillä koiran (on mulla vain nuorisolta hoidossa)kanssa joka päivä 5-6 km.
Nytkin se jo odottaa että eikö tuo ollenkaan meinaa lähteä ulos.
Kyllä tämä tästä.
nukun.Johtuu varmaan siitä kun työelämässä ollessani tein pelkkää yötä.Rytmi jotenkin jäänyt päälle.Kivut myös valvottaa,myös tämä uusi elämänvaihde.Kukapa meistä osaa ajatella,että yksi henkäys vaan muuttaa kaiken ja sen jälkeen mikään ei ole normaalia.Poikani anoppi sanoi minulle,mieheni kuoltua,että etkö tiedä että jumala ottaa hyvät ihmiset täältä pois kärsimästä?Yritän pureskella tuota sanontaa.......jotenkin tuntuu etten hyväksy sitä miksi näin olis?
että näin olisi. Miksi jumala sitten ottaa pois pienten lasten isiä ja jättää lapset kärsimään. Se on kyllä ehkä jotenkin oikein että jumala ottaa pois ne jotka kärsivät, niinkuin otti minunkin mieheni ja antoi rauhan.
Olen myös ollut puoli vuotta leskenä. Kuolema ei tullut yllätyksenä ja asiaan ehti valmistautua samoin kuin elämään kuoleman jälkeen. Olen ajatellut, että minulla on oikeus elää, kuinka itse parhaaksi näen, eli yksin. Vaikka olen yksin niin en ole yksinäinen. Ystävät yrittävä tuputtaa sitä ja tätä, älä jää kotiin, pitää etsiä seuraa. Ihmettelen, että miksi? Ei minua ole moiset harrastukset ennenkään kiinnostaneet, niin miksi nyt pitäisi väkisin yrittää.
Koen myös loukkaavana, että aletaan ehdottelemaan että tarvitsetko "apua ja voisinko auttaa". Kysymys ei ollut todellakaan mistään avusta vaan suoraan seksistä. Ihmettelen, että kuinka kehtaavat tutut ihmiset tehdä tälläistä.
Eräs tuttava kertoi, että hänelle tehtiin ehdotuksia ja tuntui, että muutamat tyypit suorastaan tunkivat itseään hänen luokseen asumaan. Onneksi tuttava oli luja eikä suostunut, sanoi suoraan, että ne miehet hakivat vain asuntoa ja passausta, ei siinä varmaan paljon tunteita ollut. Joten antakaa minun olla ilman suhteita.
ottaa yhteyttä,tuttavat nimittäin.
Kun mieheni kuoli heinäkuussa,niin itse olin toipilaana selkäleikkauksesta,toukokuussa tehtiin leikkaus.3kk.piti olla ettei saanut liikkua kuin sauvojen kanssa.Silloin tuntui ettei elämästä tule enää mitään ,kuinka selviän kaikesta siitä mitä edessä on.Tuttavat ja ystävät ilmoittivat ,että he ovat apuna kaikessa missä vain tarviin apua.Eipä kuulunu avuntarjoajia,enkä kyllä kysellytkään,niin sekaisin olin.Nyt kun aikaa on kulunut,olen saanut kuulla kautta rantain,ettei nämä avun tarjoajat uskalla soittaa ,tulla käymään ym.Ei ole kuulema sanoja mitä sanoa,pelottaa miten olen muuttunut ym.Ei tarvii sanoja mielestäni voi tulla niinkuin ennenkin,sen tiedän ,että itku tulee,kaikki ei kestä itkua,mutta se kuuluu elämään varsinkin nyt.Voihan olla ,että itse olisin käyttäytynyt samanlailla,jos tämä olis kohdannut jotain tuttuamme,tai ystäväämme,mutta kutsumaton vieras kävi meillä miksi...........siihen en vastausta saa
sinäkö kuvittelit että kun miehen vaimo on haudassa, te rupeatte tuosta noin vain elelemään omaa elämäänne?
Kunhan on saatu heitettyä vaimon tavarat pois.
Ymmärrän miestä hyvin. Ehkä joskus palaatte yhteen, mutta hienotuntoisuutta ja ymmärrystä sinulta näyttää ikävä kyllä puuttuvan.
Ymmärrän hyvin ja tiedän, että toiselta vaaditaan paljon.
Itse olen nuori leski menetin mieheni ja hänen tavaroitaan en aio koskaan laittaa pois niitä tarpeellisia siis... ja kaikki meidän kodissamme nehän on yhteistä ja jokaisessa esineessä, asiassa on oma kaunis muistonsa joita en ikinä halua hävittää.
Hän kulkee minussa ikuisesti. Tiedän vain saman kokenut voi ymmärtää mitä tarkoitan. Mutta se poismennyt ihminen on aina osa elämää mutta sen asian kanssa on vain opittava elämään. Suru ja kaipaus ei katoa koskaan jos suhde oli se aito kuten meillä ja kaikki pyyhittiin pois sekunneissa...
Ja se että tapailee uutta tiedän tulen aina vertaamaan uusia miehiä siihen rakkaaseeni jonka menetin lopullisesti... Koska hän oli se ainut todellinen minulle ja kukaan hänen paikkaansa ei vie elämästäni, sydämestäni...sillä rakastin häntä enemmän kuin mitään muuta.
Niin se mitä haluan sinulle sanoa on se että se vaatiii myös sinulta ymmärrystä. Tosin rajansa kaikella mutta hänen vaimonsa kulkee aina hänen mukanaan kuten minun mukana mieheni tulee aina kulkemaan. Ja sen sanon suoraan jos tuleva uusi mies kuka sitten onkaan ei voi hyväksyä sitä tosiasiaa niin se on valitettavaa... Mutta kuten sanottu ei sitä voi ymmärtää sellainen joka itse ei ole kokenut vastaavaa menetystä...
Me voimme vain pyytää ymmärrystä...