tärkein olento elämässäni kuoli 2 viikkoa sitten.ensin itkin ja olin masentunut viikon.toinen viikko on mennyt robottimaisesti,olen tunteeton,hypomaniassa,en syö,en nuku,olen vihainen.pari päivää sitten alkoi taas itkeminen ja kuoleman läpikäyminen,olin hänen vierellänsä kun hän kuoli.nyt en saa nukuttua koska ajattelen kokoajan että jos elämä on niin hauras että ensin olet kunnossa ja minuutissa kuolet,kuten hänelle kävi,mitä järkeä missään on.mikään "ongelma" ei tunnu ongelmalta.milloin itse lähden?pelottaa.sattuuko se, mihin joudut?mikään ei ole varmaan kuin syntymä ja kuolema.kuinka elän tästä eteenpäin?sattuiko häneen kun hän kuoli,miltä hänestä tuntui,pelkäsikö hän?miten suruni jatkuu?sekoanko lopulta?olen aina valittanut miten huonosti minulla menee.nyt tuntuu että minulla ei ole mitään valittamisen aihetta.ei ole itsestäänselvyys että hengitän,kävelen,näen.arvostan asioita eri tavalla kun näin hänen kuoleman noin läheltä.arvostan kaikkea mitä minulla on.kiitos jumala että saan vielä elää hetken.kuolema pelottaa liikaa....
surun vaiheet
tanjuska
0437
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.