Tänään Ruotsissa !!! Tulevaisuudessa myös

3268
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Nuoret eivät ole tajunneet Rasistin olevan halveksittava Fasistin pikkuapulainen.

Äänestä

Se on kummallista että viranomaiset eivät ymmärrä, mistä tämä ongelma pohjimmiltaan johtuu.
Syy langetetaan oletettujen muukalaisvihamielisten lasten niskaan. Näyttää siltä, ettei riidassa ole toista osapuolta ollenkaan. Kuitenkin jo parikymmentä vuotta, on selkeästi ollut näkyvissä Ruotsissa kuten Suomessakin, että mustat ja islamistit aiheuttavat vakavimman uhkan toimivalle yhteiskunnalle. Todellinen syy mistä kaikki ongelmat johtuvat, on näoiden häiriöainesten pääsy maahan. Jos heitä ei olisi ei olisi näitä tappelujakaan.

Äänestä
  • Maahanmuuttajat ja heidän jälkeläisensä on se epäjärjestyksen ja kauhun ja pelon aiheuttaja. Leveänä rintamana edetään ja tönitään, valloitetaan alueet ja silloin on muut arvottomia. Pääasiassa nämä muhametin uskoset afrikkalaiset.

    Kumma miten ollaan häveliäitä ja hienotunteisia jo lehdistössäkin, kun ei uutisoinnissa voida suoraan kertoa minkä lajin ihmiset sen häiriön aiheuttaa. Ruotsi ja Suomi on oiva esimerkki paapojista.

    Kyllä kuri pitäisi löytyä maassa. Ei siinä pään silittelyt auta. Minun puolestani voitaisiin vaikka murtaa käsi ja pistää maasta ulos.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suomessa? kirjoitti:

http://www.aftonbladet.se/vss/nyheter/story/0,2789,974564,00.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu