Reumacon

Hei!
Onko kellään kokemusta Reumacon-lääkkeestä? Onko auttanut / sivuvaikutukset?
1431
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hei! Olen 44-vuotias nainen ja käyttänyt Reumaconia nivelreuman hoitoon muutaman vuoden. Tämänhetkinen päivittäinen annos on kahdeksan kapselia, jonka otan kolmessa erässä. Lisäksi käytän kortisonia ja metotreksaattia.
Reumacon pitää ottaa ainakin puoli tuntia ennen ateriaa runsaan nesteen kera. Ainakin minun vatsa esittää vastalauseita, jos lääkkeen oton ja ruokailun väli jää tuota lyhyemmäksi. Juuri tuo säännönmukaisuus lääkkeenotossa on alkanut hieman rasittaa minua. Tuntuu, että ex tempore ei voi tehdä asioita, esim. jos työkaveri on lähdössä lounaalle juuri nyt ja pyytää mukaan, en yleensä voi lähteä, jos en ole jo ottanut lääkettä. Reumacon voi myös aiheuttaa ripulia. Nyt minulla on ollut jonkin aikaa löysempi vatsa. Johtuuko se lääkkeestä en tiedä. Minä olen aika vähäsyömäinen, ja jos syön tavallistakin vähemmän, vatsa on huonommassa kunnossa. Joten kannattaa syödä ravitsevaa ja terveellistä ruokaa riittävästi.
Suurin ongelmani on ollut viime vuosina lonkkanivelten tulehdus. Yleensä joka kontrollikerralla niissä on tulehdus ja olen ollut vuosittain lonkkapistoshoidossa. Viime syksynä oli ensimmäinen kerta pitkään pitkään aikaan, ettei reumatologi löytänyt tulehdusta mistään nivelestä! Joten Reumacon näyttää auttaneen yhdessä muun lääkityksen kanssa. Olen kokeillut melkein kaikkia reumalääkkeitä eikä jäljellä ole enää kuin uusimmat biologiset lääkkeet. Niinpä toivon että pystyn käyttämään Reumaconia vielä pitkään. Kallishan se on; minulla ylittyy lääkekatto vuoden ensimmäisellä ostokerralla. Suosittelen kuitenkin kokeilemaan Reumaconia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nivelreuma kirjoitti:

Hei!
Onko kellään kokemusta Reumacon-lääkkeestä? Onko auttanut / sivuvaikutukset?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu