Pitkä, mutta täyttä asiaa

vatupassia kirjoitti:

KRISTITYT AALTOJEN HEITELTÄVÄNÄ
Raamattuopisto 14.05.2003, täydennetty 12.07.2005, Olavi Peltola
1. MISSÄ NYT OLEMME?
a. Julkilausuma
b. Eräs silmiä avaava saarna
c. Uuden aallon arviointia
d. Oma näkemykseni
2. KOETELKAA HENGET
3. HURMOKSELLISEN KARISMAATTISUUDEN TAUSTASTA JA HISTORIASTA
a. Uskonpuhdistuksen aikana ja pietismin syntyessä
b. Ranskan hugenottien kokemukset
c. Hurmosilmiöitä Suomessa
d. Uusi vaihe
e. Pari esimerkkiä tämän päivän lähetyskentiltä
4. MITÄ ON AJATELTAVA NYKYISESTÄ PYHÄ HENKI KESKEISYYDESTÄ?
5. KAHDEN TASON KRISTILLISYYTTÄ
6. VÄLITÖN YHTEYS JUMALAAN
7. IHMEUSKO
8. JULKISET PARANTAMISKOKOUKSET
9. MENESTYS SOKAISEE
10. YLISTYS
11. HURMOS
12. KIELILLÄPUHUMINEN
13. PROFETOIMINEN
a. Kaksi erilaista profetiaa
b. Kaikkea nykyajan profetiaa on aina arvosteltava
c. Raamatun neuvoja profetian arvostelemiseksi
14. PAHOJEN HENKIEN POISAJAMINEN
15. VILLI TOIVO JA UTOPISMI
16. MIHIN PANEMME PAINOPISTEEN – SE RATKAISEE
17. ELÄMME USKOSSA EMMEKÄ NÄKEMISESSÄ
Käytettyä kirjallisuutta

1. MISSÄ NYT OLEMME?

Julkilausuma


Muutama vuosi sitten kokoontui Suomen Raamattuopistolla pienehkö joukko varsin erilaisista hengellisistä taustasta olevia kristittyjä. He olivat tulleet koolle yhteisen huolen ajamina. Ryhmä kokoontui kaikkiaan neljä kertaa päivän mittaisiin neuvotteluihin. Ehkä ainoa näkyvä tulos oli oheinen julkilausuma, jonka Perusta-lehti julkaisi (5/1996):

”Allekirjoitamme tämän julkilausuman eri seurakuntiin kuuluvina Jeesukseen Kristukseen uskovina. Meillä on syvä huoli siitä, että monet seurakunnat ja uskovat ovat menneet mukaan ns. Toronto-ilmiöön, jota emme pidä Jumalan työnä. Kipein sydämin tunnustamme olevamme tässä asiassa toista mieltä, kuin monet sellaiset, joita pidämme vilpittöminä kristittyinä.

Olemme huolestuneita siitä, että tosiasioihin perustuva kritiikki on jäänyt hyvin usein vaille vastausta. On vaiettu ja asiat ovat vain menneet menojaan.

Kutsumme kaikkia Jumalan lapsia arvioimaan rehellisesti, Raamatun sanan ja Jeesuksen Kristuksen antaman uskon pohjalta tätä ilmiötä. Toronto-ilmiöllä tarkoitamme Toronto Airport Christian Fellowshipin (ennen Toronto Airport Vineyard) mukaan nimitettyä liikehdintää, jonka kokouksissa esiintyy sellaisia fyysisisä kokemuksia kuten selälleen katumista, äänekästä naurua, huutoja, vapisemista, hyppimistä, ainakin näennäisiä parantumisia ja kymmeniä muita ruumiillisia ilmiöitä. Näiden ilmiöiden toistuva esiintyminen on eräs syntyneen liikehdinnän elimellinen osa ja näkyvä tunnusmerkki, samoin kuin suoran ilmoituksen ja Hengen toiminnan korostus ja opillisten asioiden vähättely sekä vääristely. Liikehdintä tunnetaan myös esimerkiksi nimellä nauru-, siunaus- ja uudistusherätys. Liikkeen perusväite on, että voima, joka näitä vaikuttaa, on Pyhä Henki. Ihmiset ”juopuvat Pyhästä Hengestä”. Oletetaan, että joka antautuu tämän kokemuksen valtaan, on siirtynyt uskon tasolta ”kor­keammalle”, ikäänkuin Jumalan välittömän toiminnan tasolle.


Uskomme, että vilpitön kristitty voi eksyä, ja että Jeesuksen ennustukset lopun aikoina tapahtuvasta luopumuksesta ovat toteutumassa. Kristittyjä suojelee eksymiseltä Raamatun mukainen valvominen, johon kuuluvat myös arvostelukyvyn ja ymmärryksen käyttö sekä henkien koetteleminen.

Vakaumuksemme mukaan Toronto-ilmiö ja uudemmat, rinnakkaiset vaikutukset ovat osa Jumalan sallimaa eksytystä (Mark 13:22) ja valmistavat kristikuntaa luopumukseen. Ilmiöt (manifestaatiot) eivät ole Pyhästä Hengestä, vaikka monet niin uskovatkin. Ne ovat peräisin toisaalta ihmisen sielun mekanismeista, toisaalta riivaajista eli saatanasta. Kohtaamme niissä voimistuvan okkultistisen karismaattisuuden. Ne johtavat maagisten voimien valtaan.

Evankeliumi syntiemme tähden ristiinnaulitusta Jeesuksesta Kristuksesta on voima (Room 1:16). Siitä kiinnipitävän uskovan on hillittävä itsensä ja sanouduttava irti näistä kokemuksista.”

Eräs silmiä avaava saarna

Juhani Aitomaan kirjassa Uusi viini juovuttaa (167-169) on amerikkalaisen David Wilkersonin saarna. Wilkerson tuli aikoinaan tunnetuksi työstään huumenuorten parissa. Hän sanoo tuossa saarnassaan mm:

”Mitä häpeällistä ja pahaa tapahtuu tämän päivän seurakunnassa? Tämä tunnetaan menestysevankeliumin nimellä ja se on yksi suurimmista häväistyksistä Jeesuksen Kristuksen seurakuntaa vastaan kautta aikojen. Tämä vääristynyt evankeliumi myrkyttää ihmisjoukkoja kaikkialla maailmassa, jopa Kiinassa ja Afrikassa. Se on amerikkalainen evankeliumi, keksitty ja levitetty rikkaiden amerikkalaisten evankelistojen ja saarnaajien kautta – rikkaiden!

Menneellä viikolla minulle annettiin Kenneth Copelandin kokouksesta taltioitu video. Kun kuuntelin puhujaa olin ällistynyt. Ensinnäkin, puhujat eivät ehtineet kunnolla asettua aloilleen kun ihmiset tungeksivat heidän ympärilleen tunkien rahaa heidän taskuihinsa. Syy moiseen on hiljattain esitetty uusi oppi, jonka mukaan, jos haluat tulla siunatuksi sinun pitää löytää mahdollisimman paljon siunattu julistaja koska "sille, jolle on paljon annettu saa paljon, sille jolla on vähän otetaan pois sekin vähä, joka hänellä on". Joten etsit käsiisi eniten siunatun ja menestyneen julistajan, annat hänelle rahaa ja saat siunauksen. Mitä enemmän tuo julistaja on siunattu sitä suuremman siunauksen saat itsekin. Idea on siis antaa sille, joka on eniten siunattu...

Kuuntele mitä opetettiin: " Köyhä toimeentulon rajalla oleva leski antaa sinulle viisi dollaria. Ota se. Elia otti lesken viimeisen ruuan. Sinä olet voideltu. Ansaitset sen. Ota se..."

Ja sama puhuja jatkoi: "Asun 800 m2 talossa ja rakennan isompaa. Sellaista, josta kuningas Salomokin olisi ylpeä. Maksoin juuri 15 000 dollaria koirasta (n.90 000 mk). Näettekö tämän loisteliaan sormuksen? Ostin sen Jamaikalla käydessäni ja maksoin siitä 32 000 dollaria (n.190 000 mk). Haluan teidän tietävän, että kun kaupunkini ihmiset kulkevat taloni ohitse ja näkevät Rolls Royce autoni ajotiellä silloin he tietävät, että on Jumala taivaassa."

Yksi julistajista nousi ylös ja sanoi: "Teimme liiton veli Copelandin kanssa seuraavan vuoden ajaksi, 365 päivän varalle. Yksikään meistä ei tule kärsimään yhtenäkään päivänä. Emme koe hetkenkään epätoivoa. Emme koskaan sairasta emmekä koe puutetta. Nautimme kaikista siunauksista. Hylkäämme kaiken kärsimyksen, kivun ja taloushuolet."

Tämä murehduttaa minua eniten, näin julistettiin – "Pyhä Henki ei voi tulla yllemme ennen kuin olemme rahavirrassa. Ennen kuin rikastumme Pyhä Henki ei voi tehdä työtään."
Kuinka tämä vaikuttaa sinuun?

Ihmiset kiemurtelevat kuin käärmeet istuimiltaan lattialle ja julistaja sihisee käärmeen lailla.

Tuhannet ihmiset menevät suuriin parantamiskokouksiin ja ristiretkiin ja he näkevät asioita, jotka luullaan Pyhän Hengen toiminnaksi. Ylistäessään ja palvoessaan he eivät tiedä, että julistaja pilkkaa ja häpäisee Pyhää Henkeä. He eivät tajua sitä. Kokonaiset karismaattiset seurakunnat, helluntailiike, on hajallaan – kirjaimellisesti rikki revittynä valheherätysten takia.
Mitä näemme aikamme ns. herätyksissä ja mikä liitetään Pyhän Hengen yhteyteen, sitä emme löydä Kirjoituksista. Mikä ei ole löydettävissä Sanasta pitää heti hylätä – täysin hylätä.

Itken kun katson näitä videoita, joita ihmiset ympäri maata lähettävät minulle. Ihmisjoukot ruumis vapisten ilman kontrollia, ihmiset putoilemassa lattialle, hysteerinen nauru, hoipertelu kuten juopuneessa tilassa, käärmeen lailla kiemurtelu, villien eläinten lailla kiljuminen – ja sitten meillä on julistaja, joka puhaltaa ihmisten ylle ja saa heidät kaatumaan ikään kuin Pyhä Henki olisi tullut lihaksi hänessä. Tämä henkilö heittää takkinsa ihmisten ylle ja sanoo, "Tämä on Herran käsi".

Tämä on hyvin julmaa mutta minun pitää puhua tästä uusimmasta. Kun joudut tällaiseen, kun olet joutunut eroon Kirjoitusten varjelevasta vaikutuksesta sanot vain: "Hei, tämä on uutta, Jumala tekee uutta. En ymmärrä tätä, se ei ole Sanassa mutta en halua olla Pyhää Henkeä vastaan." Jos se ei ole Sanassa sinun pitää olla sitä vastaan!

Tämä uusi asia on, että et voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan ellet tule pieneksi lapseksi jälleen. Tämän opin mukaan ihmiset tulevat kokoukseen vaipat päällysvaatteidensa alla ja ulostavat ja virtsaavat niihin kokouksen aikana. Tämä on "uutta". Mihin kaikki johtaa?

Yksi evankelista kutsuu itseään "Pyhän Hengen baarimikoksi". Hän sanoo, "Tule baariin ja ota Pyhän Hengen drinkki". He kutsuvat tätä uudeksi viiniksi. Jeesus saapuu ja lukuisat ihmiset ovat vailla pelastusta. Samalla näen kristittyjen vellovan, kuten sanotaan "Pyhän Hengen baariin" ja he hoippuvat kuin juopuneet. Jooelin kirja sanoo kovaa ja selvästi: "Herätkää te juopuneet ja itkekää, valittakaa, kaikki viininjuojat...sillä vilja on hävitetty, viinistä on tullut kato" Jooel 1:5,10.

Uskosta on tullut spektaakkeli, aikana jolloin olemme lähellä Herran tulemusta ja meidän tulisi odottaa siellä, missä Jumalan voi löytää – omassa salaisessa rukouskammiossamme. Siellä tulisi olla murhe hukkuvista sieluista, halu seurata Jeesusta. Siellä ei pitäisi ajatella rahaa, joka on Amerikan jumala, Amerikan epäjumala.



Maailma katsoo tätä hulluutta ja tiedät mitä he ajattelevat – se on sirkus, Pyhä Henki on sirkuksen johtaja, se on karismaattinen sirkus. Sinun pitää ottaa kantaa. Meidän tulee yhdessä ja yksittäin ottaa vastuu. Jokaisen Jumalan lapsen pitäisi rukoilla tällaista vastaan – että Jumala ensin avaisi meidän silmämme huomaamaan väärät profeetat, jotta heidän silmänsä avautuisivat ja Jumala armollisesti päästäisi heidätkin ansasta samoin kuin jokaisen siihen joutuneen. Älä ota tähän osaa, älä edes mene lähellä. Jätä se, sillä se voi niellä sinut jos et ole vahva Herrassa. Jos olet heikko, uskossasi nuori tai utelias olet vaarassa. Se ruokkii kaikkea sitä mikä on mieluista lihan mielelle. Kunnes opit erottamaan lihan mielen ja Pyhän Hengen mielen pysy tästä erossa!

He (väärät julistajat) kuulostavat kovin rakkaudellisilta sanoen: "Me rakastamme kaikkia, ei ole väliä mitä opetat. Ei ole väliä jos se on menestystä – tai mitä tahansa. Jumala on rakkaus. Tullaan kaikki yhteen ja halataan toisiamme." Mutta Jumalan mukaan kuinka kaksi voi käydä yhdessä jos eivät ole keskenään sopineet? Kuinka voit olla yhtä kun et voi olla samaa mieltä heidän epäraamatullisen käytäntönsä takia? Et voi. Se on rakkausansa.

He sanovat, "Älä tuomitse ketään". Raamattu ei sano näin. Se kehottaa antamaan oikeamielisen tuomion, nuhtelemaan, arvostelemaan kaikessa kärsivällisyydessä. En seiso saippuan vaan kiven päällä. Jumala pelastaa seurakuntansa.

Mitkä ovat Jumalan rikkaudet Kristuksessa? Jumalan rauha, Jumalan viisaus, Kristuksen läheisyys, kaikki mitä on Kristuksessa on meidän. Jos uskot sanani todeksi ja sinulla on kotona näitä kirjoja ja kasetteja niin hävitä ne! Älä jaa niitä muille vaan polta ne! Jos joku kutsuu sinua näihin tilaisuuksiin älä mene vaan sano, "Haluan kuulla puhdasta Sanaa, joka auttaa minua hengellisesti kasvamaan. En halua mitään, mitään opetusta, joka vahvistaa lihaani..."

Uuden aallon arviointia

Pekka Y. Hiltunen arvioi muutama vuosi sitten ns. torontolaista nauruherätystä. Monet hänen havainoistaan ovat tänäänkin erittäin tärkeitä, vaikka torontto-ilmiöistä ei enää kukaan puhu mitään. Samat johtajat julistavat edelleenkin ja samat ja monet muut uudet ilmöit jatkuvat heidän työssään.

Tämä uusi toiminta edellyttää välittäjäyksilöä, tiettyä kokouspaikkaa ja käytäntöä. Se on kokouskristillisyyttä, jota johtamassa on yksi tai useampi voiman välittäjä, ihminen, joka on itse käynyt jossakin paikassa kokemassa sen ja voi sen välittää toisille.

Siinä avaudutaan kokemaan Jumala omassa itsessä, avaudutaan uskonnolliselle minälle. Se antaa luvan keskittyä omaan itseensä ja omaan jumala-kokemukseensa. Se antaa luvan kokea. Voimakas ja mahdollisesti myös pitkään jatkuva ilo, nauru, suru tai juopumuksen omainen huolettomuus, nykivät liikkeet, tanssi, tasapainon horjuminen, polvien pettäminen, voimakkaat, joskus eriskummalliset äänet ja hetkellinen henkinen regressio kuuluvat asiaan.

Monet näistä kokemuksen saaneista kertovat, että jossakin vaiheessa he päättivät antaa kokemuksen virran viedä eivätkä enää panneet vastaan. Usein opetusosaan kuuluukin kehotus panna järki ja vastaväiteet syrjään ja antautua virran vietäväksi. Ihmiset kokevat, että henki koskettaa heitä syvältä torjuttujen sielunelämän kerrosten alueelta.
Rukoiltavaksi tuleminen ei näytä edellyttävän aikaisempaa uskonnollista harrastuneisuutta, synnintuntoa, alistumista muuhun kuin kokoustilanteen järjestykseen. Voi tulla kokeilemaan ja kokemaan tarjottua spektaakkelinomaista tuotetta nimettömänä ja sitoutumatta, kulttuuria vaihtamatta, vieläpä median tukemana. Voiman kosketusta voi tulla kokemaan sellaisena kuin on.

Kokemuksellisuuden korostus saattaa syrjäyttää myös totuus-kysymyksen. Kokemuksen ei tarvitse välttämättä edustaa viimeistä totuutta, kunhan se toimii. Jos kokemuksen saaneella on kristillinen tietovarasto ja sanasto hallussaan, hän voi kertoa kuinka tämä kokemus on tuonut hänet lähemmäksi Jumalaa ja antanut uutta intoa uskonelämän hoitamiseen ja kristittyjen yhteyteen hakeutumiseen.

Mikäli uskonnollisen elämän ihanne- ja mallitilaksi tulee voimasta juopuminen, jonka manifestaationa on kaatuminen ja pakkotoiminnot, on marginaalikokemuksesta tehty normikokemus. Silloin Jumalan vaikutus ja toiminta-alue on tullut rajatuksi erittäin kapeasti vain oman kokemisen rajojen sisälle. Mikäli voimakas hengelliseksi tulkittu kokemus johtaa sellaiseen uskon normiin, jonka mukaan Jumala poistaa kärsimyksen ja ahdistuksen uskoviensa elämästä jo ennen ylösnousemusta, ei olla vielä tutustuttu ristin Jeesukseen. Mikäli sisäinen uskonnollinen kokemus tulee tärkeämmäksi kuin ulkoinen sana, uskon perusta on laskettu ihmisen jumalasuhteen epäluotettavan osapuolen varaan.



Oma näkemykseni

Oma näkemykseni kypsyi jo vuosikymmeniä sitten. Kiteytin sen aikoinani päiväkirjaani (13.8. 1979): ”Kaiken ytimessä on mielestäni jo 1960-luvun puolivälin tienoissa saamani oivallus: silloin näin, että helluntailaishenkinen kristinuskon tulkinta ei olekaan paluuta alkuseurakunnan karismaattisuuteen, vaan ovien avaamista ikivanhalle magialle ja animismille. Siis helluntailiikkeen kautta vanha pakanuus salakuljetetaan jälleen herätyskristillisyyteen. Demonit palaavat takaisin kristikuntaan. Tässä Kurt Koch on ollut profeetta ja paljastanut jotain. Kuten koko kristikunta oli harhassa satoja vuosia ennen Lutheria niin nytkin on kristikunta ajautumassa jälleen harhan valtaan! Minä en halua hurmahenkisellä tavalla olla Jeesus-keskeinen.”

Nyt lisään (2005), että ehkä myös vanhat ja koetellut heluntailiikkeen sananjulistajat kaikkien terävimmin näkevät näissä uusissa aalloissa piilevan ekstytyksen. He ovat olleet myös ensimmäisiä varoittajien joukossa kuten David Wilkersoniin kirjoituksesta luimme.



2. KOETELKAA HENGET

Eräänä lähtökohtana haluan pitää sitä, että jatkuvasti seulon lukemaani ja kuulemaani ja koetan arvioida sitä. "Älkää uskoko kaikkia henkiä. Koetelkaa ne, tutkikaa, ovatko ne Jumalasta, sillä maailmassa on liikkeellä monia vääriä profeettoja. Tästä te tunnette Jumalan Hengen..." (1 Joh 4:1-2).

"Profeetoista saakoon kaksi tai kolme puhua, ja muut arvostel­koot" (kr. diakrinoo= tehdä erotus, arvioida, 1 Kor 14:29). "Koetelkaa kaikki, pitäkää se, mikä hyvää on" (1 Tess 5:21). "He ovat totuttaneet aistinsa siihen (= saamaan syvällistä opetusta) ja harjaannuttaneet ne erottamaan (kr. diakrisin) hyvän pahasta" (Hepr 5:14).

Ydinkysymys onkin: Miten pystyn erottamaan henget? Emme pysty erottamaan henkeä vielä pelkästään nimien käytöstä, sillä väärät henget käyttävät Jeesuksen nimeä: ”Sinun nimesi kautta” (Matt 7:22). Emme pysty erottamaan henkeä vielä näkyvien tulosten kautta, sillä onhan suurenmoista, että he ovat ”tehneet monta voimallista tekoa” (7:22). Emme edes pysty erottamaan henkeä siitäkään, että ihmiset nimenomaan vapautuvat riivaajien vallasta: ”Sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia” (7:22). On järkyttävää, että eksyttävät henget pystyvät Jeesuksen nimen avulla karkottamaan pahoja henkiä ja kuitenkin itse ovat samoja pahoja henkiä. Ja jos väärät henget ajavat ulos riivaajia, silloinhan vastoin Jeesuksen sanaa näyttää saatana riitaantuneen itsensä kanssa.

Mutta kaikki tämä kuvaa sitä hämäystä, johon saatana pystyy lopunaikana. Juuri tällä tavoin ihmiset sidotaankin valkeuden enkeliä teeskentelevän saatanaan entistä voimakkaammin. Saatana on valheen henki ja sille on tärkeintä ihmisten saaminen saalikseen. Näkyvien merkkien, ihmeitten ja hyvän tekemisellä voitetaan ihmisten sydämet. Saatana osaa myös hyvän tekemisen taidon. Se kätkee oman pahuutensa hyvän taakse. Mutta kun tilinteon aika tulee, Jeesus sanoo: ”Menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät” (7:23).

Ei myöskään riitä se, että kuulemme, mitä mieltä toiset uskovat tai johtajat ovat. Jokaisen uskovan on nähtävä vaivaa ja muodostettava oma kanta kuulemastaan julistuksesta, profetiois­ta, näyistä, ilmestyk­sistä, unista jne. Koskaan niitä en saa ottaa vastaan sellaise­naan, suoraan, välittömäs­ti Jumalalta tulleena. Aina jokainen asia on koetelta­va ja eroteltava.
Kun menet karismaattiseen liikkeeseen kuuluvan yhteisön kokoukseen, kohtaat ilmapiiriin, ikään kuin taikakehän, joka ympäröin liikkeen kannattajia. Joko jäät ulkopuoliseksi tai astut sisään. Jos astut sisään, joudut tukahduttamaan kritiikkisi ja pian menetät kyvyn arvioida itsenäisesti sitä, mitä ympärilläsi tapahtuu. Väkevältä ja vastustamattomalta tuntuva voima tempaa sinut mukaansa. Alat nähdä koko todellisuutesi liikkeen antamasta näkökulmasta.

Kuitenkin Kristukseen sitoutuneina ihmisinä meidän tulisi varoa, ettemme sinisilmäisesti tempautuisi mukaan ajassamme vaikuttaviin voimiin ja liikkeisiin, vaikka ne tuntuisivatkin väkeviltä ja vaikka näkisimme kaikkien uskovien menevän mukaan.

Toinen tärkeä väitteeni on, että on olemassa jokin oleellinen ero karismaattisen voimauskonnon ja yksin sanaan perustuvan uskonvanhurskauden välillä. Kummassakin on kysymys hyvinkin erilaisesta, mutta kokonaisvaltaisesta Raamatun tulkinnasta. Raamattu puhuu kummallekin aivan eri asioista ja kovin eri tavoin. Kummatkin löytää juuri Raamatusta täyden tuen omalle uskonvarmuudelleen. Tätä eroa koetan kirjoitukseni jatkossa selvittää.

Kolmas tärkeä lähtökohta on väite, että kaikki hurmosilmiöt, näyt, enneunet, ihmeparantumiset ja ennustamiset kuuluvat yleisuskonnollisuuteen. Jokaisessa suuressa maailmanuskonnossa tapaamme tällaisia ilmiöitä. Nimenomaan niitä esiintyy ns. kansanuskonnossa.

Thaimaassa lähetystyössä ollut Pekka Y. Hiltunen kertoo vuonna 1997 tutustuneensa kristityksi tulleeseen thaimaalaiseen henkimeedioon, joka aikaisemmassa ammatinharjoituksessaan oli puhunut kielillä, nähnyt näkyjä ja toiminut palvomansa hengen puhetorvena. Hiltusen mukaan henkiuskomukset, henkikokemukset ja magia ovat keskeisiä kansanbuddhalaisuuden elementtejä Thaimaassa.




3. KARISMAATTISEN LIIKKEEN TAUSTASTA JA HISTORIASTA

Uskonpuhdistuksen aikana ja pietismin syntyessä

Uskonpuhdistuksen aikana Luther joutui taistelemaan kahdella rintamalla. Toisella puolella oli katolinen maailma, mutta toisella puolella oli uskovia, joista hän käyttää nimitystä hurmahenget ja kasteenuusijat. Jälkimmäisten kanssa käyty kamppailu oli sisäisesti paljon raastavampaa kuin edellisten kanssa. Myöhemmin tätä kansanliikettä on kutsuttu ”radikaaliseksi reformaatioksi”, uskonpuhdistuksen kolmanneksi haaraksi, sen vasemmaksi siiveksi luterilaisen ja kalvinistisen uskonpuhdistuksen rinnalla.

Eräskin vaikutusvaltainen tuon ajan profeetta väitti, että lopun ajan ahdistuk­set alkoivat 1526 ja tulisivat päättymään seitsemän vuoden kuluttua viimeiseen tuomioon. Toinen taas lopunaikaa käsittelevissä yksityiskohtaisissa näyissä kuvasi miten Strassburgista tulee uusi Jerusalem. Syntyy taistelu keisaria vastaan, vastustajat voitetaan ja maa puhdistetaan jumalattomista ja tulevat hallitsijat ovat kuningas ja profeettaa, uusi Salomo ja Joona. (Teol. Aik, 315-318/1981).

Pietismi eli herätyskristillisyys muodostui luterilaisten kirkkojen sisällä omaksi liikkeeksi 1600-luvun lopulla. Liike jakautui pian alkuvaiheessaan kahteen päähaaraan. Toinen sai nimen radikaalipietismi tai separatismi. Toista taas on kutsuttu maltilliseksi eli kirkolliseksi pietismiksi. Radikaalipietistit jatkoivat samaa liikehdintää, jota Luther oli kutsunut hurmahengiksi.

Ranskan hugenottien kokemukset

On mielenkiintoista huomata kuinka Ranskan protestanttien eli hugenottien parissa 1600- ja 1700-luvun ankarissa vainoissa tuli esiin sama jakautuminen kahteen päävirtaukseen raittiiseen ja hurmahenkiseen.

Tuolloin katolinen kirkko vainosi hugenotteja verisesti (Jaakko Gummerus, Erämaan seurakunta). Lähes kahden miljoonan jäsenen kirkko pyrittiin tuhoamaan täysin ja seurakunnat hajottamaan. Pappien rivit vainovuosien kulu­essa harvenivat. Kypsyneiden johtajien puutteessa pääsi monella taholla vallalle hurmahen­kinen uskonnollisuus. Siihen ahdistetut kristityt olivat alttiita.

Seurakuntien kokouksissa alkoi esiintyä profeettoja, jotka pu­huivat kokemistaan ilmestyksistä. Jo v. 1685 kuulivat monet ääniä ja virsilaulua taivaalta. Seuraavana vuonna kerrottiin Sevennivuoristossa samanlaisista äänistä, joiden yhteydessä oli kuultu aseitten kalsketta ja rummunpärinää. Dauphinéssa eräs nuori tyttö alkoi profetoida ja monet liittyivät häneen. Varsin tiheään alkoi tulla tällaisia ilmiöitä vuoden 1700 jälkeen Sevennies­sä.

Hurmosilmiöt levisivät kulkutaudin tavoin yli koko maakunnan. Pieniin lapsiin, jopa neli­vuotisiinkin yhtä hyvin kuin vanhuksiin tarttui tämä "profetismi." Ne, joiden yli henki lankesi, saivat kouristuksia ja vapisivat, ruumis meni tunnottomaksi ja silmät sulkeutuivat. Tässä tilassa he puhuivat parannuksen ja kehotuksen sanoja. Toisinaan he näkivät tulevia tapauksia, jotka todella toteutuivat: näkivät miten sotamiehet lähtivät kaukaisista majoituspaikoista heitä ahdistamaan, ilmaisivat pettureita protestanttien omassa keskuudessa, ennustivat määrättyjen henkilöiden kuolemaa. Paljon he kyllä ennustivat sellaistakin, mikä ei käynyt toteen. Myöhemmin nuo todelliset selvänäköisyys-ilmiöt käyvät harvinaisemmiksi, varsinkin sitten kun ne etupäässä esiintyivät lapsissa.

Sevennien protestantteihin nämä ilmiöt loivat horjumattoman luottamuksen välittömään jumalalliseen johtoon ja varjelukseen, mutta lietsoivat myös kiihkeätä vihaa "Baabelia ja saatanaa", so. katolista kirkkoa vastaan.

Vanhatestamentillisten esikuvien mukaan he katsoivat velvollisuudekseen kaikin keinoin taistella sitä vastaan. Sevennien "profetismi" tuli siten Ranskan protestanttien viimeisen aseellisen ponnistuksen, kamisardien kapinan taustaksi.

Kamisardisotien päättyessä oli Ranskan protestanttisuuden tila surkeimmillaan; muinoin niin kukoistava hugenottien kirkko oli raunioina. Protestanttien luku oli kutistunut alle puolen miljoonan. Korkeammista yhteiskuntaluokista oli protestanttisuus melkein kokonaan kadonnut. Noin 40 000 henkeä oli 15 vuoden kuluessa joutunut vankiloihin tai kaleereihin.

Arveluttava oli protestanttisuuden sisäinen tila. Johtajia puuttui tai he olivat aivan oppimattomia maallikoita. Hurmahenkisyys oli laajalti vallalla. Tapana oli puhaltamalla toinen toisiinsa saada profetoimisen henki elpymään. Hugenottien kirkon muinainen erinomainen kuri ja järjestys oli kadonnut.

Mitä puutteita oppimattomilla maallikkosaarnaajilla olikin, heidän ansionsa oli kuitenkin siinä, että Jumalan sanan ravintoa oli tarjona nälkäisille ihmissydämille. Naiset silloin niin kuin monina vainon aikoina osoittivat suurempaa lujuutta ja kestävyyttä uskossaan kuin miehet. Ranskan protestanttisuuden marttyyrien suuressa joukossa on heillä kunniasija.

Jumala nosti kokoamaan hajalle lyötyä laumaa Antoinette Court-nimisen nuoren miehen. Hänellä oli selvä ja varma suunnitelmansa.

Väkivallan ja kapinan keinoista oli luovuttava. Yhtä vähän oli toivoa siitä, että hallitus muuttaisi menettelytapaansa protestantteja kohtaan. Parannuksen täytyi lähteä protestanttien omas­ta keskuudesta.

"Neljä asiaa huomasin tarpeelliseksi", kertoo Court eräässä myöhemmin kirjoitetussa mietinnössään:

1) että kansan oli saatava opetusta varsinkin kokouksissa ja niiden kautta;

2) vahingollinen hurmahenkisyys oli tukahdutettava:

3) vanha kirkkokuri ja järjestys konsistoreineen, vanhimpineen, synodeineen oli uusittava;

4) että oli saatava pappeja."

Tämän ohjelman suorituksessa Court osoitti erinomaista järjestäjän ja johtajan kykyä. Se oli sitäkin ihmeteltävämpää, kun tiedämme minkälaisissa oloissa työ tapahtui. Court ja hänen työtoverinsa pitivät elokuun 21 p:nä 1715 ensimmäisen synodin kokouksen eräässä autioksi jätetyssä kivilouhoksessa. Saapuvilla oli yhdeksän miestä. Court sai toisiinkin lietsotuksi sitä innostusta ja lujaa luottamusta tulevaisuuteen, joka häntä itseään elähdytti.

Tuon vaatimattoman synodin päätökset tulivat pian tunnetuksi yli maan ja herättivät kaikkialla protestanttien keskuudessa iloa ja tyydytystä. Vanhimpia määrättiin asetettavaksi jokaiseen seurakuntaan niitä johtamaan. Raamattu tunnustettiin uskon ja opin ainoaksi ohjeeksi ja niin sanotut erityiset ilmestykset hyljättiin, ja koska varsinkin naiset olivat saarnaajina edistäneet hurmahenkisyyttä, kiellettiin heitä julkisesti opettamasta seurakunnissa.

Järjestäytymistyössä oli suuria vaikeuksia. Yhä oli seurakunnissa monia kamisardisotien aikaisia profeettoja ja varsinkin profetissoja, jotka esittävät omia mielijohteitaan Pyhän Hengen ilmestyksinä. Jotkut heistä suostuivat ottamaan vastaan opetusta, mutta toiset kieltäytyivät alistumasta uuteen järjestykseen, jota he pitivät perkeleen työnä. Court osoitti esiintymises­sään sekä lujuutta että tyyneyttä. Hän taisteli heitä vastaan heidän omissa kokouksissaan hengen aseilla, Raamatun todistuksilla.

Hänellä oli ilo nähdä, että raitis raamatullinen henki pääsi yhä laajemmalti val­taan. Tämä taistelu yltiömielisiä, harhaan menneitä uskonveljiä vastaan oli epäilemättä vaikein niistä tehtävistä, jotka joutuivat nuoren kirkonjärjestäjän suoritettaviksi.

Antoinette Court kertoo muistelmissaan: ”Täällä pitivät pieniä kokouksia miehet, vaimot ja tytöt, jotka käyttivät itsestään sekä papin että profeetan arvonimeä! Minua ei uskoisi kukaan, jos kertoisin, mitä kaikkea lapsellista, arvotonta ja uskontoa häpäisevää nämä valheelliset ja eksyttävät henget sanoivat.

Koetin vakuuttaa toisille heidän olevan valheen vallassa ja toisia saada opetuksellani pois väärältä tieltään. Saattoi usein näissä vaikkakin pienissä kokouksissa nähdä kahden tai kolmen naisen, jopa välistä miestenkin, joutuvan ekstaasiin ja kuulla kaikkien puhuvan yhtaikaa, niin kuin ne korinttolaiset, joihin Paavalin suuntaa nuhtelevat sanansa.

Pian tuli minusta toisen Eliaan veroinen profeettojen ruoska; vain se oli erona, ettei kiivauteni vaikuttanut tuhoavasti, vaan rajoittui vakuuttamiseen ja opettamiseen. Hän sotii Jumalaa vastaan, sanoivat alussa ne, jotka uskoivat inspiraatioon.

Mutta minun kehotukseni ja puheeni johtivat kuitenkin onnellisiin tuloksiin ja minun askeleeni etenivät huomaa vauhtia. Pian ei fanatismi enää uskaltanut esiintyä julkisesti, vaan ne, joilla oli siitä vielä hiukkasen jäljellä, ruokkivat sitä vain salaa omassa keskuudessaan” (Aarni Voipio, Unissasaarnaaminen II, uskonnollisena ilmiönä Jyväskylä 1922)

Court piti ekstaasia luonnollisena ilmiönä, ihmisyyteen kuuluvana reaktiotapana. Tosin Pyhä Henki voi joissakin tilanteissa ja joidenkin kohdalla käyttää oman totuutensa esiintuomisessa myös tätä inhimillistä toimintatapaa. Yksityinen kristitty älköön vaatiko elämyksilleen jumalallisen ilmoituksen auktoriteettia, korkeimmatkin sellaiset ovat vain hätävaraa ja saavat alistua kristikunnan yhteisen tunnustuksen vaatimuksiin.

Vaikeutena saattaa kuitenkin olla se, että profeettana esiintyvä voi käyttää monia Raamatun lauseita profetioissaan. Silloin protestanttisen uskovan on vaikea torjua tällaista profetoimista. Katolisten korkein auktoriteetti on taas paavissa ja papistossa. Mitä he sanovat se ratkaisee, ei mitä Raamattu sanoo.

1769 pääsi viimeinen naisvanki Aignes Mortesin vapauteen oltuaan suljettuna 38 vuotta Constance-tornissa meren rannalla. 1774 vapautettiin viimeiset kaleeriorjat 39-vuotisen rangaistusajan jälkeen.

Hurmosilmiöitä Suomessa

1700 luvun lopulla ja 1800-luvun alkuvuosikymmeninä myös Suomessa levisi laajasti hurmahenkisyys. Paavo Ruotsalaisen julistustyön alkamisesta Nilsiässä kerrotaan: "Seuroissa hurmioituneet naiset tanssivat; Martikainen makasi lattialla ja vaikeroi syntien syvyyttä. Paavo näki, etteivät ihmiset enää erottaneet elävää uskonharjoitusta tästä sielullisesta menosta."

Kun hän sitten 9 vuoden vaikenemisen jälkeen puhui "kansa oli mykistynyt. Tuntui kuin uusi, voimallinen henki oli langennut heidän päällensä. Muutamat kaatuivat maahan ja alkoivat saarnata horroksessa. Aiemmin hiljaiset, lähinnä Paavon seurassa viihtyneet akat yltyivät primputtamaan kielillä. Paavo käski heitä olemaan hiljaa" (Tapani Ruokanen, Paavo Ruotsalainen, 76).

"Oven suussa istuvat naiset alkoivat huojua tuon tuulen tahdissa mumisten käsittämättömiä. Yksi kiljahti kovalla äänellä, keskeytti Ukon puheen ja kaatui lattialle. Hänen suustaan alkoi soljua käsittämättömiä sanoja: Trottista, trottista, truu, truu, tii, tii.

Ukko avasi silmänsä ja rypisti pahanenteisesti otsaansa, mutta joku aloitti virren ennen kuin hän ehti avata suunsa. Tunnelma rauhoittui virren pitkien säkeistöjen myötä" (Ruokanen, 167)

Paavo Ruotsalainen kykeni hillitsemään hurmoksellisen kuohunnan hengellisen auktoriteettinsa avulla. Hän opettikin, että "uskonnolliset tunteet, hurmos... koskettivat vain ihmisen pintaa ja olivat pahimmassa tapauksessa pelkkää aistien víihdytystä” (Ruokanen, 60).

Ruotsalainen kirjoitti: "Minun luullakseni taitaa teillä olla aivan paljon moninaisia kiusauksia, erinomattain monen heikon heräneen sopimattomassa käytöksestä, jotka useammissa paikoissa ilmaantuvat ensimmäisen herätyksen alla, niin kuin erinomattain ne, jotka kieleillä puhuvat tekevät suuren hämmeniki äkkinäisten seassa. Jos, rakas ystävä, teidän tilanne myöden antaisi niin sellaisia pitää visusti katsottaman perään ja siveydellä nuhdeltaman ja alaspainettaman, niin paljon kuin mahdollista on ja viisauden ojennusnuorat myöten antavat."

”Minulla on ollut paljon tekemistä niiden kielillä puhujain ja hourauksissa olijoin kanssa; vaan minä olen kuitenki huokiasti voittanut, ettei meidän puolelta tule niistä vaaraa” (Ruokanen, 129).

Paavo Ruotsalaisen valitti usein, kuinka vaikea kielilläpuhujia oli pitää kurissa, etteivät he joutuisi lahjansa takia "ulos oikeasta järjestyksestä suruttomuuteen".

Hän eli keskellä kansanliikettä, jossa esiintyi hurmosta. Saattoihan seuroissa olla kymmenenkin naista äänessä kalkattamassa salaperäisiä näkyjään ja ilmestyksiään käsittämättömällä enkelien kielellä (Ruokanen, 159).

Häntä syytettiinkin usein kielilläpuhujien suosimisesta, koska hän ei heti kieltänyt ilmiötä. Tässä hän toimi toisin Henrik Renqvist. Hänen mielestään kielilläpuhujat saattoivatkin joskus toimia välineenä, joka särki ihmisten kovan kuoren. Myös hänen oma julistuksensa sisälsi sanoman ohella aina latauksen tunnetta ja yllätystä ja sai siksi kielilläpuhujat reagoimaan hänen puheisiinsa hurmoksellisesti (ks. Ruokanen, 140).

Ns. hyppyherätys vaikutti 1820-30-luvulla Länsi-Suomessa. Vuonna 1825 Luvian hyppyseuroista rukoukset pidettiin kasvoilleen kumartuneena, luettiin hengellisiä kirjoja ja raamattua, keskusteltiin, mutta pääasiana oli yöhön saakka hypäten, tanssien, käsiä yhteen lyöden ja ulvoen päästä hurmostilaan ja lopuksi vaipua lattialle huutaen: Kiitos, kiitos Jumalan, kiitos Herran Jeesuksen" (Harri Heino, Hyppyherätys, 89).

Orivedellä taas kontattiin tuolien ja penkkien alta ja seura­vieraitten jalkojen välissä (Heino, 41).

Herätyk­sen alusta alkaen ekstaattisia ilmiöitä pidettiin merkkeinä hengen välittömästä vaikutuksesta, jumalallisten voimien läsnäolosta. Tietoisesti pyrittiin jumalayhteyden välittömään kokemiseen hurmostilassa (Heino, 141). Uskottiin, että Hengen välitön läsnäolo ilmeni hurmoksellisuutena. Laulun aikana ojennettiin käsiä korkeutta kohden. Käsien yhteen lyöminen oli yleistä (Heino, 137). Siksi seurojen huipentuma oli hurmoskohtaus, jossa esiintyi profetoimis­ta, hyppäämistä, tanssia, tajuttomuuskohtauksia jne (Heino, 121).

Ekstaattiset kokemukset olivat takeena kaikkein keskeisimmästä, hengen vaikutuksesta (Heino, 135). Samoin uskottiin, että on henkilöitä, jotka näkyjen, ilmestysten ja hurmossaarnojen välityksellä saattoivat esiintyä Jumalan valtuuttamina ja toivat erityisellä tavalla julki hänen tahtonsa (Heino, 39). Johtoon tuli naisia, jotka hurmossaarnoillaan takasivat Hengen läsnäolon ja sanoman aitouden. Eräs johtajista väitti voivansa sanoa jokaisesta ihmisestä pääsikö tämä taivaaseen vai joutui helvettiin. Se oli selvänäkemistä. Raamattu sai rinnalleen näyt, ilmestykset ja unet (Heino, 13).

Raitishenkinen rukoilevaisjohtajan Matti Paavolan mukaan heidän pääerehdyksensä oli, että he etsivät henkeä sanan ulkopuolelta (Heino, 114).

Paavola ei halunnut mennä mukaan hyppyherätykseen ja siksi uskovat hylkäsivät hänet. Ennen niin suositun sielunhoitaja ja julistaja jäi niin yksin, että väitettiin enää vain vaimon ja yhden naapurin kuuntelevan häntä.

Matti Paavolan auktoriteetti ei kyennyt hillitsemään hyppyherätystä, kuten Paavo Ruotsalainen oli kyennyt. Hyppyherätys laantui siihen, ettei Kristus tullutkaan vuonna 1834 ja myös oikeidenkäynnit hillitsivät sitä.
Myöhempi herännäisyys ja rukoilevaisuus on painottanut, ettei kirjoitettua ja sisäistä sanaa saa erottaa toisistaan ja ettei Pyhä Henki vaikuta näkyjen ja ilmestysten välityksellä (Heino, 115).

Helluntailiike ja karismaattinen liike

Maailmanlaajan karismaattisen liikkeen taustalla oleva helluntailiike syntyi 1905 Los Angelsin Azurakadun kokoushuoneistossa koetusta ilmiöistä. Se oli ensimmäinen ns. mediaherätys. Uutiset ihmeellisistä ilmiöistä levisivät tiedotusvälineiden kautta. Ympäri maailmaa matkustettiin katsomaan ja kokemaan Azurakadun kokouksia.

Helluntailiike muodostui kuitenkin pian omaksi kirkkokunnakseen, jolla oli omat jäsenistönsä. Se ei paljoakaan vuosikymmeniin vaikuttanut muiden kirkkojen uskoviin.

Tilanne muuttui kuitenkin jyrkästi 1960-luvulla, jolloin karismaattinen liikke syntyi. Vuonna 1960 amerikkalainen episkopaalipappi Dennis J. Bennet kertoi saarnassaan seurakunnalleen saaneensa "helluntaikokemuksen" kielilläpuhumisineen (Aamulla kello yhdeksän, Ristin Voitto). Hän joutui eroamaan kirkkoherranvirasta, mutta toinen episkopaaliseurakunta kutsui hänen papikseen.

Lehdistö sai kuulla asiasta ja siitä syntyi suuri kohu. Uusi mediaherätys oli alkanut. Liike levisi ja vuonna 1974 Bennett väitti Yhdysvaltain episkopaalisen kirkon 9000 papista 1000 saaneen karismaattisen kokemuksen (Juhani Kuosmanen, Herätyksen historia, 307).

Samoin vuonna 1975 oli Yhdysvaltain luterilaisten karismaattinen konferenssi Minneapolissa ja se kokosi yli 20 000 osanottajaa. Eräs keskeisiä vaikuttajia on ollut luterilainen kirkkoherra Larry Christenson San Pedrossa.

Englannissa eräs karismaattisen liikkeen johtajista 1960 ja 1970-luvuilla oli anglikaanipappi Michael Harper. Hän oli ollut John R. Stottin työtoverina. Harperin saaman karismaattisen kokemuksen jälkeen Stott oli eri mieltä hänen kanssaan ja asettui vastustamaan karismaattista liikettä (Michael Har­per, Kukaan ei arvaa, 82-83). Harper erosi virastaan ja perusti 1964 oman organisaation (Fountain Trust) edistämään asiaa.


Suomessa pidettiin ensimmäinen karismaattiseen liikkeeseen liittyvä konferenssi Kotkan Vapaakirkossa 1971. Sitä ennen olivat kuitenkin helluntailiikkeen vaikutuksesta kaikki ns. vapaat suunnat omaksuneet hyvin pitkälle karismaattisen kristillisyyden tulkinnan.


Tukholmassa oli 1972 karismaattinen konferenssi, jossa Osmo Tiililä oli mukana. Hän kirjoitti siitä innostuneena Sana-lehdessä. Siellä oli mukana myös Ulla-Christina Sjöman, joka aloitti karismaattiset rukousillat Munkkiniemen kirkossa. Ne ovat jatkuneet Helsingissä tähän päivään asti. 1973 Tampereella vieraili Michael Harris ja Erik Larsson ja Pirkkalan kirkkoherra Erkki Pennanen oli siellä mukana ja hänet siunattiin kirkon alttarilla (Erkki Pennanen, Avoimesti 24-26).

Näissä kokouksissa korostettiin, että kielillä puhuminen on Hengellä täyttymisen ja uudistumisen merkki (Pennanen, 27-28). Karismaattinen liike liikkeenä ja sen opetus oli tullut Suomen kirkon sisälle.

Uusi vaihe Suomessa


Jotain aivan uutta alkoi tapahtua helluntailaissaarnaajan Niilo Yli-Vainion ko­kouksissa vuodesta 1977 alkaen muutaman vuoden ajan.

Uutta oli julkisten tiedotusvälineiden huomio ja suosio. Mutta ennen kaikkea uutta ”voiman” ilmeneminen ja ihmisten kaatuminen selälleen.

Hänestä kertova elämänkerta kuvaa tuota alkua kesällä 1977 Lapualla: ”Kun hän puhuu, ihmiset alkavat laota penkkeihin ja penkkien väleihin, lysähtelevät kenenkään koskematta ja käskemättä omia aikojaan ja alkavat kuka mitenkin päin repsahdella ja pitää ääntä, ylistellä Jumalaa suomeksi tai joillakin sanoilla joista ei saa selvää kuin yhden ilmeisen asian: ilon” (Saari, Saarnaaja, 89). ”Sitten mies koskettaa hänen otsaansa hyvin kevyesti ja nainen tuntee lämpöisen sähkövirran kaltaisen valahtavan lävitseen. Hän ei tiedä kaatuvansa, hän leijuu keltaisesta purppuraksi värjäytyvässä pilvessä ja löysää ranteitaan kuristavat sormet, vajoa vajoaa ja nukkuu kiitollisena” (Saari, 13).

Yli-Vainion raviradallla pitämän puheen loppuosassa (Saari, 191-193) tulee hyvin esiin hänen uskonsa rukouksella parantumiseen juuri nyt: …. Ja niiden haavojen kautta sinä Jumalan voimasta parannut; tänä iltana… Hänen haavojensa kautta me olemme parannetut, sanoo Ju­malan sana… Ja kun Jumalan henki laskeutuu sinun päällesi ja koskettaa tätä heikkoa asuntoa missä sinä asut, sinä voit parantua silmän­räpäyksessä. Jumalan voima menee sinun lävitsesi niinkuin kuuma, lämmin sähkövirta, kun Jumalan henki koskettaa si­nua. Ja sinä tunnet: "Nyt minä olen vapaa, jopa ruumiinikin on vapaa!" Jumalan voiman kautta… Kiitos parantavasta voimasta, joka Pyhän Hengen kautta on laskeutunut tämän joukon ylle tänä iltana!!… Pyhässä Hengessä parannat sairaita, juuri nyt ja tässä kokouksessa, Jeesus. Isä, minä tahdon, että näin tapahtuu… ... Laitappas siellä kätesi sinne, missä sinulla on sairautta... Kaulaas, sydän siellä, korva, silmät, migreeni, selkä... Minä voin sanoa sinulle, että Jumalan voima koskettaa sinun selkääsi niinkuin kuuma virta menee sinun selkäsi läpi. . . Ja sinun selkäs paranee tänä iltana - nyt! Sinulla voi olla siellä jollakin vatsavika, mikä lie. Laita kätesi siihen... Siellä on syöpäpotilaita, montakin täällä mukana tänä iltana ... Laske kätesi sinä jollon syöpä ruumiis päälle johonkin, mihin vaan... Ja nyt nostetaan ylös oikia käsi, todistuksena että me tunnus­tamme tässä huoneessa tänä iltana vain Jeesuksen Kristuksen arvovallan!! Ja Jumalan voiman yli kaikkien muiden voimien!! Kaikkien voimien täytyy alistua hänen jalkojensa astinlaudaksi!Sillä hän on noussut voittajana ylös ja hän elää. Ja hän on lähettänyt Pyhän Henkensä tämän joukon ylle. Ja sinun yllesi! Sinun yllesi! Sinun ylläsi lepää Jumalan Pyhän Hengen voitelu ja sinä tunnet tuon voiman, kun se menee sinun ruumiisi lävitse. tunnet nyt me ylistämme Herraa siitä, mitä Jeesus henkensä kautta tekee nyt! . . .Jeesus, minä kiitän sinua, että sinä olet laskenut voimasi tänä iltana näitten rakkaittesi ylle!!”

Yli-Vainon vähän yli neljä vuotta kestänyt kokoustoiminta antoi voimakaan sysäyksen kirkon sisällä vaikuttavan karismaattisen liikkeen muotoontumiseen. Syntyi Hengen uudistus kirkossa r.y. hoitamaan tätä liikettä. Järjestö haluaa erityisesti olla ”Pyhän Hengen työtä esillä pitävä uudistusliike” jonka toimintamuotoina ovat mm. Sanan ja rukouksen illat, ylistys, rukouspalvelu ja armolahjakoulutus.

Kansan Raamattuseura on ollut erityisen avoin tälle liikkeelle. Mutta senkin sisällä syntyi jännityksiä. Sitä kuvastaa hyvin Erkki Lemisen kuvaus seuran julistustyössä toimivasta entisestä helluntailiikkeen saarnaajasta William Uotisesta. Lemisen sanoo, että ”karismaattisen liikehdinnän piirissä ei Williamin otettu ’omaksi’, vaikka hän jos kukaan oli karismaattinen. Mies, joka oli mm. rukoillut kielillä kuutisenkymmentä vuotta hiljaa ja itsekseen kammiossaan, ei ollut oikein sovelias niiden keskellä ja opettajaksi, jotka nyt näitä asioita vasta tavailivat.

Joskus William sanoikin: ’Niinhän se on, että kun lapset saavat mieluisia leluja, he näyttävät niitä mielellään kaikille, jotka vieraisilla käyvät.’ Aikuistuessa ja vanhetessa eivät ’lelut’ riitä, tarvitaan vain yhtä ainoaa, Kristusta, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi" (Erkki Leminen, Kaksi vaeltajaa).

Uusi vaihe alkoi Amerikassa

1980-luvun puolivälin jälkeen alkoi jälleen aivan uusi aalto vaikuttaa Amerikan karismaattisessa liikkeessä. Sen keskeisenä vaikuttajana oli John Wimber niminen julistaja. Hän oli pitänyt useamman kerran tunnetussa Fullerin seminaarissa luentosarjan nimeltä Ihmeet ja merkit.

Hänen käsiensä kautta välittyi käsittämättömältä tuntuva ”voima”. Uuden liikkeen tuntomerkki onkin juuri tämä käsittämättömältä tuntuva ”voiman” käyttö. Nimenomaan tämä ”voima” kykenee kaatamaan ihmisiä niin yhden kerrallaan kuin joukoittain. Kaatamisesta ja siihen liittyvistä monista hurmoksellisista ilmiöistä onkin tullut tämän liikkeen perustuntomerkkejä.

Aikaisemmin sama ilmiö oli nähty Kathryn Kuhlmannin kokouksissa. Suomessa se tuli tutuksi Niilo Yli-Vainion kokouksissa.

Vuonna 1986 oli Englannissa karismaattinen konferenssi, jossa Wimber oli keskeinen puhuja. Siellä oli myös suomalaisen ryhmän mukana mm. Olli Valtonen ja Pirkko Jalovaara. Jälkimmäinen koki parantumisen ja sai ”voiman”. Suomen tultua hän aloitti Seppo Juntusen kanssa oman parantamistoiminnan kirkoissa. Sen tunnusmerkkinä on ollut juuri tuo samanlainen ihmisten selälleen kaatuminen. Nykyisin molemmat jatkavat toimintaansa omissa järjestöissään.

Täsmennän kritiikkini kohteen juuri tätä Wimberistä alkaneen voima- ja kaatamisliikkeen. Sen tunnetuimpia julistajia Wimberin syöpäkuoleman jälkeen ovat olleet Benny Hinn ja Robert Howard-Brownen.

Liikkeen erääksi nousuvaiheeksi tuli 1994 Torontossa alkanut ns. nauruherätys. Se alkoi John Wimberin perustamaan kirkkokuntaan (Vineyard) kuuluvassa pienessä seurakunnassa.

Käsittämättömällä nopeudella maailmanlaajan mediasensaation siivillä levisi tieto tästä ”toronttoilmiöstä” ja sinne matkusti jälleen kristittyjä eri puolilta maailmaa samaan ”voitelun ja siunauksen”. Toronton jälkeen ilmiön pesäpaikaksi tuli Floridan Pensacolassa oleva helluntaisseurakunta. Väitetään siellä käyneet parin vuoden sisälle yli kolme miljoona ihmistä eri puolilta maailmaa saamassa ”voitelun”.

Tällä hetkellä liike kasvaa nimenomaan Benny Hinnin, Robert Howard Brownen ja toisen etelä-afrikkalaisen julistajan Reinhold Bonken maailmanlaajan julistustyön muodossa. Frankfurtissa päämajaa pitävän Bonken kokouksiin saattaa osallistua Afrikassa puolikin miljoonaa kuulijaa. He esiintyvät jatkuvasti omassa sateliittitelevisiokanavassa GOD TV. Se näkyy myös Suomessa TV 7:ssä joka ilta. Kanava välittää meille Suomessakin tuttujen liikkeen julistajien kuten Kenneth Haginin, Rick Joynerin, Colin Urquhartin, John ja Carol Arnottin, Moris Cerullon, John Kilpatrickin, Francis Frankipanen, Kenneth Coppelandin, Ulf Ekmanin ohjelmaa. Siellä toimii John ja Paula Sandfordin Elijah Housin ja Alfa kursin ohjelmat.

Tälle liikkeelle on ollut tyypillistä herkkä tarttuvuus ja monenlaiset fyysiset ilmiöt. Liike elää maassamme ns. city-seurakunnissa ja joissakin itsenäisissä helluntai- ja vapaaseurakunnissa. Liikkeen äänitorvi on Näky-lehti.

Markku Koiviston johtama Nokian-liike on osa tätä liikehtimistä.

Monihaaraisessa ja moni-ilmeisessä karismaattisessa liikkeessä on ollut käsittämättömän raju leviämisvoima viimeisen parinkymmenen vuoden kuluessa. Pääasiassa se on saanut kannattajansa vanhoista kristityistä. Se on näyttänyt temmanneen mukaansa kaikki todelliset uskovat ja muokkaavan heidän uskonnäkemyksensä kokemusten mukaiseksi.

Tämän vyöryn alla toisinajattelevien uskovien on tultava "maanalaiseksi seurakunnaksi", mentävä piiloon. Emme uskalla avoimesti ja julkisesti asettua arvostelemaan tällaista vyöryä. Sellainen leimataan Pyhän Hengen työn ja herätyksen vastustamiseksi.

Useimmat uskovat eivät yksinkertaisesti kestä uskovien enemmistön painetta. Jos olemme johtamisvastuussa seurakunnassa tai uskovien ryhmässä, olemme melkoisessa ahdistuksessa, koska jäämme niin yksin, menetämme arvovaltamme ja uskovien taloudellisen tuen.

Muutama esimerkki tämän päivän lähetyskentiltä

Leena Kaartinen kirjoittaa Kabulista 12.10.02. Siinä hän kertoo päässeensä vuosien jälkeen IAM:n työntekijäkonferenssiin. Sitten hän kertoi: ”Eräs uusi ilmiö täällä on ulkomaalaisten järjestöjen ja yksilöitten suuri edustus. Eilisessä jumalanpalveluksessakin meitä oli varmaan pari sataa ainakin. Murehdutti ja kauhistuttikin HURMAHENKI, mikä tuossa kokouksessa näkyi ja kuului. Tänne tulee joukoittain uusia ryhmiä, yleensä lyhyeksi aikaa, ja he tuntuvat tietävän paljon paremmin kuin me vanhat kalkkikset, miten Hyvä sanoma on tuotava tälle kansalle. Tavallista arjen palvelua ei juuri arvosteta noissa piireissä. Ovat tulleet rukouksella kaatamaan muureja.”

Lea Lukka taas kirjoitti Japanista 25.3.2003, että hän pääsi käymään 16 vuoden jälkeen entisessä seurakunnassaan Fukuyamassa. Seurakunta oli kasvanut niin, että keskimääräinen sunnuntaikävijämäärä on nyt 25 henkilöä. ”Kävijöitä olisi kuitenkin vielä aika monta enemmän, ellei olisi ollut muutaman vuoden takaista repeytymää, jossa seurakunnan karismaattinen siipi irtaantui ja alkoi pitää omia kokouksiaan.”

Etiopiassa lähetystyöntekijät ovat kohdanneet yliluonnollisia ilmiöitä ei-kristittyjen parissa. Tormod Engelsviken kertoo, että siellä ”henget tietävät asioita, joista niiden valtaamilla ihmisillä ei ole mitään tietoa. Ne tietävät kaukaisista paikoista, tuntevat eri ihmisiä kuin uhrinsa, tietävät menneisyydestä ja jonkin verran jopa tulevaisuudesta. Pahat henget ymmärtävät ja osaavat ajoittain puhuakin vieraita kieliä” (Vapaaksi Paholaisen vallasta, Juva 1994).

Mongoliassa Kylväjä oli aloittanut Arhangain maakunnan pääkaupungissa yhteistyön Nazar-seurakunnan kanssa. Seurakuntaan tuli pääkaupungista "Amid ug" –seurakunnan (Elämän sana) raamattukoulusta mongolinuorten ryhmä. Päivi Vuorinen kertoo ystäväkirjeessään 26.5.2004 tästä vierailussta: ”Nuo oppilaat ovat nyt tuoneet Nazar-seurakuntaan omia oppejaan melkoisella ryminällä. Lauantaina kävin katsomassa, mitä "parantamiskokouksessa" tapahtuu. Tapahtuihan siellä..! Noiden nuorten raamattukoululaisten mukaan uskovan ihmisen ei pidä suostua sairastamaan. He opettavat, että kun vain uskoa on riittävästi, kaikki sairaudet muka väistyvät. Eräästäkin sokeasta mummosta yritettiin ajaa sairautta oikein urakalla. Tuohon menestysteologiseen suuntaukseen näyttää liittyvän sellainen käsitys, että uskova ihminen on uskoon tultuaan ja tiettyjä kokemuksia koettuaan melko täydellinen pakkaus. Ristiä ei sitten juurikaan enää tarvita ja ihmisen uskotaan nousevan voimakkaaksi, ’hengen jättiläiseksi’"

…

Tässä kaikessa on kuitenkin jotakin hyvääkin. Omia uskon perustuksia saa käydä läpi tosissaan: miksi me uskomme niin kuin uskomme!? Miksi emme voi luopua siitä luterilaisuuden peruspilarista, että olemme samaan aikaan syntisiä ja kuitenkin vanhurskaita. Täkäläisille uskoville tuntuu olevan vaikeata ajatella, että tosiaan olemme syntisiä ja tarvitsemme anteeksiantamusta joka ikinen päivä.

Paikallinen uskonto valaistumisen ja täydellistymisen ajatuksineen saattaa vaikuttaa taustalla. Toisaalta varmaankin missä tahansa päin maailmaa ihmistä viehättää ajatus siitä, että voisimme olla "supermiehiä" tai suorassa yhteydessä näkymättömään henkimaailmaan. Ihmisen on usein helpompaa demonisoida sairaudet, vaikeudet tai synnit, kuin käsitellä asioita Jumalan antamin keinoin.

Lopputulos on ollut se, että Nazar-serakunta sanoutui irti yhteistyöstä luterilaisten kanssa ja Kylväjän lähettien oli aloitettava alusta uuden seurakunnan rakentaminen.



4. MITÄ ON AJATELTAVA NYKYISESTÄ PYHÄ HENKI KESKEISYYDESTÄ?

Uskomme syvä salaisuus on usko kolmiykseiseen Jumalaan. Juuri siinä mitä oleellisimmin kristillinen usko eroaa juutalaisesta ja islamilaisesta uskosta.
Pyhä Henki ei ole voima tai vaikutus, vaan persoona, jolla on voimakas ja joka vaikuttaa meissä ihmisissä. Pyhä Henki on toimiva Jumala ja Jumalan toimintaväline, työase. Pyhä Henki ei vaikuta siellä, missä Jumala ei vaikuta. Ja missä Jumala vaikuttaa, siellä hän vaikuttaa nimenomaan Pyhän Henkensä kautta. Pyhä Henki ei ole ihmisessä oleva kokemus tai tunne, vaan ihmisen luona ja kanssa oleva persoona.

Pyhä Henki ei ollut Jeesuksen julistuksen sisältö eikä sanoma, ei edes silloin, kun hän paransi sairaita ja ajoi ulos pahoja henkiä. Sama koskee apostoleja. Apostolisen julistuksen sisältö on Kristuksen täytetty sovitustyö ja kutsu kääntymiseen ja uskoon. Pyhä Henki antaa voiman pitää esillä tätä sanomaa ja huolehtii tuloksista, mutta Pyhä Henki ei ole sanoma itse.

Kristillisen uskon peruskuvana ei olekaan helluntain tulenliekit vaan Golgatan risti. Julistuksemme keskuksessa ei ole helluntain tapahtumat, vaan pitkänperjantain ja pääsiäisen tapahtumat.

Pyhä Henki vaikuttaessaan meihin käyttää aina välikappaleenaan Raamatun sanaa. Hän puhuu meille nimenomaan Jumalan sanassa. ”Sinun sanasi, sanotaan, ei Henkesi, on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun teilläni” (Luther Ps 119 pohjalta). Luther kirjoitti: oman aikansa tilanteesta: "Hokiessaan henki, henki, henki Karlstadt repii sitä siltaa, polkua, tietä, tikapuuta ja kaikkia niitä välineitä, joilla Henki tulisi luoksemme." Se silta on Jumalan sana.”

”Pyhä Henki toimii ikään kuin Sa­nan siipinä, niin että sana voi tulla Jumalalta meille ja meidän tyköämme nousta Juma­lan luo.” Luther sen sijaan ilmoitti tehneensä Jumalan kanssa sopimuksen, ettei tämä anna hänelle näkyjä eikä lähetä hänen luokseen enkeleitä, sillä Raamattu ja sakramentit riittävät.

Meidän tulee varoa käsitystä, jonka mukaan Jumala Henki toimii sanasta riippumattomana ja laskeutuu ihmiseen jossain sanan ulkopuolella olevassa kokemuksessa. "Se vaara on aina olemassa, että tunteen luomiseksi kaivataan jotakin sellaista, mitä sanassa ei löydy. Tällä keinolla Saatana johtaa monet Jumalan sanasta inhimillisten päähänpistojen, vaikutelmien, mielijohteiden ja fanaattisen käytöksen pauloihin ja lopuksi selvästi Jumala sanan vastaiseen toimintaan. Olemme turvassa vain jos käyttäydymme huolellisesti Jumalan sanan mukaan. Siinä on kaiken totuuden ja voiman lähde. Jumalan elämä on hänen sanassaan. Sanansa välityksellä Jumala antaa Henkensä ihmisille" (Robert D. Brins­mead).

Tunnustuskirjoissa tämä asia on sanottu erittäin selvästi: ”Jumala ei anna henkeänsä tai armoansa kenellekään muuten kuin edeltävän sanan välityksellä ja myötä. Siten suojaudumme hurmahengiltä, jotka kerskuvat saaneensa Hengen ilman sanaa ja ennen sanaa ja jotka siksi mielensä mukaan arvostelevat, tulkitsevat ja venyttävät Raamattua ja suullista sanaa”

Pyhä Henki tulee meihin Jumalan sanassa ja hän jatkaa työtään meissä sanan kautta. Kuka tahansa kuulee, ottaa vastaan ja uskoo evankeliumiin, hänessä vaikuttaa silloin Pyhä Henki ja jokaisella, joka uskoo evankeliumin Kristuksesta, on Pyhä Henki.

Luther aikoinaan kirjoitti: ”Mutta maailma ei kuuntele, vaan hylkää Kristuksen ja hänen sanansa ja seuraa ja pitää suurena valaistuksia ja ilmestyksiä, jotka näyttävät olevan mahtavia ja jumalallisia, mutta jotka itse asiassa ovat saatanallisia. Olen kuullut, että turkkilaisilla on pappeja ja uskonnollisia ihmisiä, jotka päivittäin joutuvat hurmokseen. He joutuvat hengen valtaan ja makaavat jonkin aikaa maassa tiedottomina. Heti kun he ovat palanneet tajuihinsa, he puhuvat suuria ja ihmeellisiä asioita. Nämä asiat saavat kansan valtaansa, vieläpä mahtavat ihmiset luulevat niitä nähdessään, että kyseessä on erikoinen pyhyys. Isä Jumala on kuitenkin käskenyt olla kuulematta tällaisia ylöstemmattuja ja kuulemaan Poikaa. Hänessä ovat kaik­ki viisauden ja tiedon aarteet kätkettyinä" (Luther, Laki ja evankeliumi, 68-69).

Koska Pyhä Henki on Jumala, jää hän aina monella tavoin meille ajallisille ja syntisille uskoville salatuksi. Emme voi häntä käsittää ja vielä vähemmän voimme häntä hallita. Jos joku väittää hallitsevansa Pyhää Henkeä, silloin se voiman henki onkin sielullisuuden henki. Emme voi ikään kuin kopeloida Jumalan Pyhää Henkeä. Missään tapauksessa ei Pyhä Henki ole jotain hurmoksellisuutta, poikkeusilmiöitä, ihmisten normaalikyvyt ylittävää voimaa. Hän on persoona, joka toki on kaikkivoiva ja kaikkivaltias ja vaikutuksensa meissä on yksinkertaista synnin ja armon tuntoa.

Nyt opetetaan, että parantuminen tapahtuu voiman kanavoimisena ja väitetään, että, tämä voima on tyhjentymätön. Pyhä Henki virtaa uskovien lävitse muihin ja uskovat ovat vain kanavia, hengen kanavia (spirit chaneling). Tällöin jumaluus on valo ja ihmiset ovat ikkunoita. Uskovien on antauduttava voiman kanavaksi, ääneksi ja toisen hallittavaksi.

Mutta UT:n mukaan emme ole Jumalan kanavia vaan Jumalan lapsia. Ei lapset ole vanhempien kanavia. ”Sydän pelosta kylmänä olen joskus katsellut joukkoa, joka kädet kohollaan huojuu hiljaa ja toistelee yksittäisiä sanoja kuin ne olisivat loitsuja tai mantroja. Näin väitetään Pyhän Hengen laskeutuvan ihmisten päälle” (Leena Huima).

5. KAHDEN TASON KRISTILLISYYTTÄ

Karismaattisen liikkeen tavoitteena on synnyttää uskovissa kaipuu kokea ns. henkikaste erityisenä kokemuksena, johon liittyy ulkonaisia merkkejä. Saatetaan sanoa, että ei riitä, että olet kääntynyt ja Pyhän Hengen uudestisynnyttämä. Sinun on puhdistauduttava ja saatava myös hengen kaste. Pelastus on eri asia kuin Hengen kaste. Vasta ”henkikasteessa” uskova saa Apt 1:8 mukaisen voiman ja hänestä tulee hedelmää kantava kristitty. Vanhassa helluntailiikkeessä tällaisen henkikasteen merkkinä on pidetty kielilläpuhumista. Nyt merkiksi on tullut kaatuminen, vapina ja monet muut fyysiset ja tunne-elämän kokemukset.


Tällä opetuksellaan liike jakaa Kristukseen uskovat kahteen tai kolmeen eri uskonelämän tasoa eläviin. Saatetaan sanoa, että toiset ovat kyllä saaneet Pyhän Hengen ja uudestisyntyneet, mutta he eivät ole pyhittyneet eikä Pyhä Henki ole saanut heitä ja täyttänyt heitä. He eivät elä Pyhän Hengen hallinnassa, vaan ovat vielä oman minän hallitsemia.

Liikkeen juuret ovatkin vanhassa metodismissa (the twofold salvation), jossa erotetaan suhteellinen muutos (vanhurskauttaminen) todellisesta muutoksesta (pyhityksestä). Wesley sanoi luteri­laista: "Heillä on vanhurskauttamisen armo, mutta pyhityksen armoa ei heillä ole".
Toiset sen sijaan ovat päässeet syvemmälle uskossa. He ovat puhdistautuneet ja pyhittyneet ja saaneet ”henkikasteen”, ”toisen siunauksen” ja ”täyttyneet hengellä”. Heillä on erillinen kokemus, joka antaa heille voimaa ja tekee heidät tehokkaiksi kristityiksi. Nyt usko onkin kokemusta. Koska tällainen erinomainen kokemus on saatavilla, on jokaisen kristityn määrätietoisesti tavoiteltava sitä. Ei saa jäädä puolinaiseksi.


Helluntailais-karismaattisuudessa ei evankeliumin sisällöksi riitäkään yksin Kristus, yksin armo ja yksin usko. Kristuksen rinnalle on saatava erillisenä kokemuksena Pyhä Henki, armon lisäksi voima ja uskon oikeaksi osoittamiseksi kokemus. Näin opetukseksi tuleekin: Kristus ja Pyhä Henki, armo ja voima, usko ja kokemus. Monet tämän liikkeen ryhmät käyttävätkin nimessään itsestään ilmaisua Full Gospel, täydellinen evankeliumi. Heillä on vasta täydellinen evankeliumia.

Mutta samalla on siirretty uskon sisällön painopistettä. Jeesuksen täytetty työ ja syntien anteeksiantamus eivät enää ole keskuksena. Ne ovat vain edellytys seuraavaan suureen vaiheeseen - karismaattiseen kokemukseen. Painopiste siirtyy kielilläpuhumiseen, ihmeparanemiseen, demonien ulosajamiseen, profetioihin, hengessä laulamiseen, näkyihin ja ilmestyksiin.


Usein heidän opetuksessaan kohtaakin väitteen, että Jumala antoi Lutherille opin vanhurskauttamisen, mutta vasta Wesley osasi opettaa oikein pyhityksestä. 1800-luvun pyhityskristillisyys palautti opetuksen Kristuksen takaisintulosta ja uskovien ylöstempaamisesta ja vihdoin helluntailiike toi esiin henkikasteen ja armolahjat ja rukouksella parantamisen. Näin on saavutettu Jumalan ilmoituksen koko täyteys. Se huipentuu helluntailiikkeessä ja karismaattisessa liikkeessä.


Tämä opetuksen mukaan ihmisen pelastuminen onkin moniasteinen prosessi, jonka lopputuloksena on Kristuksen kaltainen uskova jo täällä ajassa. Alkuajan helluntailiikkeeseen liittynyt saksalainen pastori Jonathan Paul vakuutti: ”Sen koomin minua eivät ole tahranneet ajatukset eivätkä luonteen purkaukset; Herran ja minun väliin ei päivin ja öin ole tullut mitään häiritsevää. Elän siinä autuaassa tosiasiassa, että Jeesus on uusi Aadamini, jolta odotan ja saan odottaa kaikkea. Taipumus syntiin on otettu minulta pois, ja olen sen asemasta päässyt osalliseksi jumalallisesta luonnosta.” Hänen ei enää tämän henkikasteen jälkeen ole tarvinnut rukoilla rukousta: ”Anna meille meidän syntimme anteeksi” (Morgner, 16, 17).


Se Hengen täyteys, mikä meillä on, kun otamme vastaan armon evankeliumin, on tässä elämässä ylittämätön.

Kolossalaiskirjeen vastaanottajia hämmensivät sellaiset opettajat, jotka väittivät voivansa antaa jotain enemmän, he lupasivat vajoamista näkyihin (Kol 2:18). Heillä oli määrätty harjoitusohjelma, jota seuraamalla uskovat voivat saavuttaa tämä korkeamman tason elämän (2:8,16,20).


Ihmisluonto on haluton kestämään heikkouden, synnillisyyden ja rajallisuuden tunnetta. Se ei tahdo mukautua siihen päivittäiseen todellisuuteen, että emme voi elää ilman likaisia astioita, kuluneita hermoja ja hellittämätöntä taistelua lihaa vastaan. Ja niin kolossalaisetkin alkoivat etsiä sellaista Hengen täyteyttä, jossa he hurmahenkisyyden siivin voisivat leijailla kurjien, kamppailevien ja maallisten uskovien yläpuolella.

He halusivat jättää "pelkän" Kristuksesta ja uskonvanhurskaudesta nauttimisen ja päästä yksin uskosta opetuksesta eteenpäin. Paavali koettaa osoittaa kuinka huimaavan hengellisen kokemuksen tekeminen kaiken keskukseksi johtaa aina lakihenkisyyteen: "Älä tartu", "älä maista", "älä koske" (Kol 2:21).

Uskova sensijaan on kutsuttu tavoittelemaan sitä, mikä on ylhäällä ja missä Kristus on (3:1). Sillä Kristus on kaikki (3:11) ja kaikki täyteys asuu hänessä (1:19).


Aikoinaan Urho Muroma kirjoitti äärimmäisen jyrkästi tällaisesta korkeamman tason henkikastettujen kristillisyydestä: "Helluntailaisuudessa näen vaarallisen harhaliikkeen. Sen vaarallisuus ei ole ainoastaan sen monissa epäraamatullisissa opeissa, vaan sen hengessä. Kerran eräällä rautatiematkalla jouduin keskusteluun muutamien ystävämielisten helluntailaisten kanssa, jolloin eräs sanoi: 'Jospa tuo rovasti saisi oikein henkikasteen kielilläpuhumisineen, niin sitten vasta...' Vastasin: 'Minä kun en huoli teidän henkikasteestanne. Sillä tutkikaa omaa joukkoanne. Eivätkö teidän henkikastettunne ole erikoisen hengellisesti ylpeätä väkeä. Olihan aika, jolloin vain henkikastetut saivat istua kokoussalinne ensimmäisellä penkillä, kuten eräs helluntailainen vuosia sitten minulle kertoi. Minä en huoli teidän henkikasteestanne, sillä se ei voi olla puh­das Pyhän Hengen 'kaste', koskapa se tekee saajansa niin hengellisesti ylpeiksi, ettei sen veroisia tapaa missään muualla. Siinä on mukana suuri annos ihmisen omaa sielullista 'henkeä', koskapa se tekee saajansa itsekkääksi, tuomitsevaksi, lahkolaismieliseksi ja suunnattoman omahyväiseksi. Nämä ovat kaikki lihan töitä. Teidän henkikasteessanne ei näy jälkeäkään Hengen hedelmistä. Voiko tämä 'kaste' silloin olla Pyhän Hengen 'kaste', jonka pitäisi nimenomaan luoda sydämeen Jeesuksen mielenlaatu? Sillä hedelmistä puu tunnetaan. Kun kielilläpuhuminen pannaan tämän kasteen merkiksi - mikä on kaikin puolin epäraamatullista - niin yllytetään ihmisiä tavoittelemaan sielullisesti ylijännitettyjä suggestiotiloja ja johdetaan aivan harhaan. Hysteeriset naiset ja miehet ovat tämmöiseen taipuvaisia ja ne kokouksissanne 'paasaavat' päällimmäisinä. Tämän koin järkyttävällä tavalla Lewi Petruksen seurakunnassa Tukholmassa. Mutta Jumalan edessä ei tällä 'hulinalla' ole mitään arvoa. Paavali tuomitsee sen ankarasti ensimmäisessä korintolaiskirjeessä. Jos 'henkikaste' tekee saajansa hengellisesti ylpeäksi, on se valkoisen perkeleen kaste, sielullinen hurmostila, jossa jäljitellään oikeata Hengellä täyttymistä, sillä saatanakin osaa pukeutua valkeuden enkeliksi ja yllyttää uskovaisetkin samaan syntiin, johon hän itse sor­tui. Hengellisen ylpeyden synti on vaarallisimpia syntejä syntien joukossa. Ja tähän syntiin johtaa teidän väärä oppinne ns. "henkikasteesta" (Herää valvomaan 1953, ss. 87-88).

6.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä