Hallitus keskittää pääkaupunkiseudulle

Palstalla olemme saaneet kuulla, miten Vanhasen hallitus on hajauttanut valtion työpaikkoja maakuntiin. Oivat ja muut hyväuskoiset ovat julistaneet tätä totuutta. Voidaankin kysyä: no miksi maakuntien väkimäärät ovat jatkuvasti pienentyneet, vaikka työpaikkoja on siirretty sinne tuhansittain.

Ehkäpä niitä työpaikkoja ei olekaan hajautettu maakuntiin, vaan on toimittu juuri päinvastoin. Lukekaapa seuraava juttu ja ihmetelkää vastuullisten kepuministerien hiljaiseloa.

--------------------------
17.1.2007   
Pohjois-Suomi ei hyödy hajauttamisesta

Pohjois-Suomessa ei ole päästy nauttimaan valtion toimintojen alueellistamisesta. Maakuntajohtaja Pentti Lampinen näkee pientä myönteistä kehitystä vain VTT:n osalta. Muutoin on tullut pelkkiä pettymyksiä.

"Meillä oli laaja paketti, mitä esitimme, mutta mitään ei kuulu", Lampinen suree. Ympäristökeskuksen Oulun alueyksikön osalta on lupauksia alueellistaa tutkijan virkoja muutaman kymmenen, mutta ne eivät ole toteutuneet.

Lampinen kaipaisi jo tekohengitystä. "Hajasijoittajien pitäisi katsella uusimpia tilastoja. Niistä näkee, mitä todellisuudessa on tapahtunut." "Masentavaa luettavaa", sanoo Lampinen selatessaan kuntapuntaria, johon on tilastoitu työpaikkojen kehitys kymmenen vuoden ajalta. Tänä aika valtio on lisännyt Uudellemaalle lähes 7 000 työpaikkaa. Pohjois-Pohjanmaalta on samassa ajassa vähentynyt tuhat työpaikkaa.

Tänään keskiviikkona pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) saa tilanneselvityksen alueellistamisohjelman toteutumisesta. Siinä mainostetaan, että ohjelma etenee suunnitelulla tavalla.

Tavoitteena on 4 000--8 000 työpaikan siirtäminen pääkaupunkisedun ulkopuolelle vuoden 2015 loppuun mennessä.

Kehitys tasan toisin kuin on suunniteltu

Valtion työpaikkoja on vähentynyt Pohjois-Pohjanmaalla eniten Oulusta, Ylivieskasta ja Kuusamosta. Kasvua on ollut Limingassa, Haukiputaalla ja Haapajärvellä sekä parin työpaikan verran muutamassa yksittäisessä kunnassa.

Kainuun ja Lapin miinukset ovat samansuuntaisia kuin Pohjois-Pohjanmaalla, mutta kun luvun suhteuttaa siellä oleviin työpaikkoihin, on se prosentuaalisesti huomattavasti suurempi.

"Tilastot osoittavat, että alueellistamiselle on valtavan suuri tilaus. Kehitys on mennyt täsmälleen toisin kuin tavoitteet ovat olleet. Pohjois- ja Itä-Suomi on menettänyt valtavan määrän valtion työpaikkoja", Lampinen sanoo.

Tämä tarkoittaa myös suurta rahanmenoa. "Tietty raha kytkeytyy aina valtion työntekijään", Lampinen selventää. "Rakennepolitiikalla pitää tehdä paljon töitä, että korvataan se mitä valtio on tehnyt."

Jos laskuriin ottaa valtion työpaikkojen lisäksi mukaan myös valtionyhtiöt, ovat menetykset vielä paljon suurempia. Vuosien 2 000--2 004 tilastoissakin on Pohjois-Suomen kohdalla valtion työpaikkojen kohdalla pelkkää miinusta, mutta koko Pohjois-Suomen kohdalla luku hipoo 500:aa: Lapissa miinusta on 240, Pohjois-Pohjanmaalla 135 ja Kainuussa sata valtion työpaikkaa.

Yksiköiden pomojen sana määrännyt suunnan

Ohjelmaa on toteutettu käytännössä viitisen vuotta, mutta alueellistamisen syntysanat lausuttiin yli kuusi vuotta sitten. Yleensä suurimmissa kaupungeissa valtion työpaikat ovat kasvaneet. Poikkeuksena on Oulu ja Itä-Suomessa muun muassa Joensuu ja Kajaani.

"Hämeenlinna on saanut valtavasti ja Mikkeli", Lampinen kertoo. Hämeenlinnan onni on se, että se sijaitsee Helsingin kyljessä. Mikkeliin on Lampisen mielestä taas satsattu sympatian vuoksi. "Siellä on ollut valtion työpaikkoja vähän, eikä yliopistoa", sanoo maakuntajohtaja Lampinen.

Ylivoimaisesti valtion työpaikkoja syntyy eniten Helsingissä, myös Tampere on pärjännyt hyvin.

Lampisen mielestä alueellistamisen jarruna on ollut maakuntien tasapäistäminen. Kapuloita rattaisiin ovat heittäneet myös valtion yksiköiden pomot, jotka ovat olleet vastahakoisia kaikelle mikä liittyy alueellistamiseen.

"Stakesin johtaja on sanonut, että hajauttamisessa ei ole mitään järkeä. Se on turhaa höpötystä."

Tarja Ranta-Ala-aho / Kaleva
1209
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tietoyhteiskunnassa jossa asioita toteutetaan
pää-asiassa atk;n avulla julkisissa sektoreissa
tulee ottaa kustannuksista löysät pois ja
tasapuolisesti vireyttää alueita josta
organisaatioden rahoittajat tulevat.
Ei kun kalliit ylläpitokulut omaavat toimistot
myyntiin ja sillä rahalla uudet eri puolelle
koko maata.
Ruokkija haluaa vastinetta rahoilleen!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Wiljami_ kirjoitti:

Palstalla olemme saaneet kuulla, miten Vanhasen hallitus on hajauttanut valtion työpaikkoja maakuntiin. Oivat ja muut hyväuskoiset ovat julistaneet tätä totuutta. Voidaankin kysyä: no miksi maakuntien väkimäärät ovat jatkuvasti pienentyneet, vaikka työpaikkoja on siirretty sinne tuhansittain.

Ehkäpä niitä työpaikkoja ei olekaan hajautettu maakuntiin, vaan on toimittu juuri päinvastoin. Lukekaapa seuraava juttu ja ihmetelkää vastuullisten kepuministerien hiljaiseloa.

--------------------------
17.1.2007   
Pohjois-Suomi ei hyödy hajauttamisesta

Pohjois-Suomessa ei ole päästy nauttimaan valtion toimintojen alueellistamisesta. Maakuntajohtaja Pentti Lampinen näkee pientä myönteistä kehitystä vain VTT:n osalta. Muutoin on tullut pelkkiä pettymyksiä.

"Meillä oli laaja paketti, mitä esitimme, mutta mitään ei kuulu", Lampinen suree. Ympäristökeskuksen Oulun alueyksikön osalta on lupauksia alueellistaa tutkijan virkoja muutaman kymmenen, mutta ne eivät ole toteutuneet.

Lampinen kaipaisi jo tekohengitystä. "Hajasijoittajien pitäisi katsella uusimpia tilastoja. Niistä näkee, mitä todellisuudessa on tapahtunut." "Masentavaa luettavaa", sanoo Lampinen selatessaan kuntapuntaria, johon on tilastoitu työpaikkojen kehitys kymmenen vuoden ajalta. Tänä aika valtio on lisännyt Uudellemaalle lähes 7 000 työpaikkaa. Pohjois-Pohjanmaalta on samassa ajassa vähentynyt tuhat työpaikkaa.

Tänään keskiviikkona pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) saa tilanneselvityksen alueellistamisohjelman toteutumisesta. Siinä mainostetaan, että ohjelma etenee suunnitelulla tavalla.

Tavoitteena on 4 000--8 000 työpaikan siirtäminen pääkaupunkisedun ulkopuolelle vuoden 2015 loppuun mennessä.

Kehitys tasan toisin kuin on suunniteltu

Valtion työpaikkoja on vähentynyt Pohjois-Pohjanmaalla eniten Oulusta, Ylivieskasta ja Kuusamosta. Kasvua on ollut Limingassa, Haukiputaalla ja Haapajärvellä sekä parin työpaikan verran muutamassa yksittäisessä kunnassa.

Kainuun ja Lapin miinukset ovat samansuuntaisia kuin Pohjois-Pohjanmaalla, mutta kun luvun suhteuttaa siellä oleviin työpaikkoihin, on se prosentuaalisesti huomattavasti suurempi.

"Tilastot osoittavat, että alueellistamiselle on valtavan suuri tilaus. Kehitys on mennyt täsmälleen toisin kuin tavoitteet ovat olleet. Pohjois- ja Itä-Suomi on menettänyt valtavan määrän valtion työpaikkoja", Lampinen sanoo.

Tämä tarkoittaa myös suurta rahanmenoa. "Tietty raha kytkeytyy aina valtion työntekijään", Lampinen selventää. "Rakennepolitiikalla pitää tehdä paljon töitä, että korvataan se mitä valtio on tehnyt."

Jos laskuriin ottaa valtion työpaikkojen lisäksi mukaan myös valtionyhtiöt, ovat menetykset vielä paljon suurempia. Vuosien 2 000--2 004 tilastoissakin on Pohjois-Suomen kohdalla valtion työpaikkojen kohdalla pelkkää miinusta, mutta koko Pohjois-Suomen kohdalla luku hipoo 500:aa: Lapissa miinusta on 240, Pohjois-Pohjanmaalla 135 ja Kainuussa sata valtion työpaikkaa.

Yksiköiden pomojen sana määrännyt suunnan

Ohjelmaa on toteutettu käytännössä viitisen vuotta, mutta alueellistamisen syntysanat lausuttiin yli kuusi vuotta sitten. Yleensä suurimmissa kaupungeissa valtion työpaikat ovat kasvaneet. Poikkeuksena on Oulu ja Itä-Suomessa muun muassa Joensuu ja Kajaani.

"Hämeenlinna on saanut valtavasti ja Mikkeli", Lampinen kertoo. Hämeenlinnan onni on se, että se sijaitsee Helsingin kyljessä. Mikkeliin on Lampisen mielestä taas satsattu sympatian vuoksi. "Siellä on ollut valtion työpaikkoja vähän, eikä yliopistoa", sanoo maakuntajohtaja Lampinen.

Ylivoimaisesti valtion työpaikkoja syntyy eniten Helsingissä, myös Tampere on pärjännyt hyvin.

Lampisen mielestä alueellistamisen jarruna on ollut maakuntien tasapäistäminen. Kapuloita rattaisiin ovat heittäneet myös valtion yksiköiden pomot, jotka ovat olleet vastahakoisia kaikelle mikä liittyy alueellistamiseen.

"Stakesin johtaja on sanonut, että hajauttamisessa ei ole mitään järkeä. Se on turhaa höpötystä."

Tarja Ranta-Ala-aho / Kaleva

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu