ei pysty...

Mikä avuksi. Olen 24v 175/73 normaalivartaloinen, nuorimies ja aloin käydä oikein salilla. En ole pitkään aikaan tehnyt oikein mitään voimaan liittyvää, kuntoillut kylläkin uimalla ja juoksemalla. Ajattelin saada lihaksistoni hieman voimakkaammaksi kuntosalin avulla. Joskus nuorempana nostelin autotallissa silloin tällöin penkistä, mutta se oli silloin alle 18v:nä, silloin taisi nousta joku 65kg juuri ja juuri.

Nyt menin salille ja mielestäni aloitin sopivan pienillä painoilla/vastuksilla. Lämmittelin aluksi pelkällä tangolla, sitten siirryin kaikenlaisiin muihin laitteisiin. Melkein jokaisessa laitteessa joku oli tehnyt sellaisilla 50-60kg vastuksilla. Itse tyydyin pudottamaan vastuksen monessakin laitteessa 20kg. Eipä tarvinnut montaakaan sarjaa tehdä, kun jo lihakset alkoivat huutamaan hoosiannaa. Sen jälkeen ei jaksanut edes kynästä pitää kiinni. Seuraavana päivänä lihakset niin jumissa kun olla ja voi. Viikon päästä pystyin uudestaan salille. Taas muutamalla laitteella pari sarjaa, noin 20-30 minuuttia aikana (puolet istuskelua) lihakset väsyy vain niin paljon että ai vain pysty tekemään enempää. Ja jälkipäivinä jälleen hirveä maitohappokipu lihaksissa.

Salilla näkyy ihan perusjannun näköisiä tyyppejä, jotka ovat varmaan pari tuntia ja tekevät hirveillä painoilla koko ajan treeniä. Miten he jaksavat? Itse en puolen tunnin treenin jälkeen edes pystyisi tankoa enää nostamaan, vaikka alussa sitä nostelee kuin kevyttä ilmaa.

Missä vika? Miksi lihakseni happoutuvat liian nopeasti? En pysty tehdä kunnon treeniä, koska muutaman suorituksen jälkeen, joudun jo viimeiset laitteet tekemään minimipainoilla että jaksan.

Mittasin hauiksen paksuuden levossa käsi suorana 27cm, ja "pullistettuna" 30cm. Eli siimakäsi olen, tiedän sen. Kiitos neuvoista, tarkoitukseni ei ole treenata miksikään lihaskalleksi, vaan saada edes vähän miehekkäämmän vartalon.

Kiitos neuvoista:)
2369
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

1. Alku aina hankalaa. Jaksa sinnikkäästi vaan harjoitella, niin ehkä se siitä parin kuukauden sisällä.

2. Tarkasta mitä syöt ennen ja jälkeen treenin.

Huom! Pienillä painoilla saa väsytettyä lihakset, se on totta. Oletko kuitenkin kokeillut tehdä hieman isommilla? Esim, teen normaalisti vaikkapa ylätaljaa 3x10x70kg (liikkeen kohdistus nimenomaan yläselässä, eikä alaselässä kuten monilla "voimanpesillä" näkee). Silti saan helposti väsytettyä lihakset vaikkapa 3x10x50kg ultrapuhtailla suorituksilla ja hitaammalla temmolla.

Äänestä
  • Kiitti vinkistä. Voi olla alkukankeuttakin, kuukausi vasta takana 1-2 kertaa salia viikossa.

    Jännä että joillain "voimapesillä" ei silti kädet ole kovinkaan vahvan näköiset vaan enemmänkin kulmikkaan kippariset, yleensä keski-ikäisiä äijiä, ehkä heillä sitten on vain ruista ranteissa. Sitten taas joillain on sellaiset pumpatut kauniin lihaksikkaat kädet mutta tekevät samoilla painoilla kuin viiksiset sedät.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


liian hapottavaa kirjoitti:

Mikä avuksi. Olen 24v 175/73 normaalivartaloinen, nuorimies ja aloin käydä oikein salilla. En ole pitkään aikaan tehnyt oikein mitään voimaan liittyvää, kuntoillut kylläkin uimalla ja juoksemalla. Ajattelin saada lihaksistoni hieman voimakkaammaksi kuntosalin avulla. Joskus nuorempana nostelin autotallissa silloin tällöin penkistä, mutta se oli silloin alle 18v:nä, silloin taisi nousta joku 65kg juuri ja juuri.

Nyt menin salille ja mielestäni aloitin sopivan pienillä painoilla/vastuksilla. Lämmittelin aluksi pelkällä tangolla, sitten siirryin kaikenlaisiin muihin laitteisiin. Melkein jokaisessa laitteessa joku oli tehnyt sellaisilla 50-60kg vastuksilla. Itse tyydyin pudottamaan vastuksen monessakin laitteessa 20kg. Eipä tarvinnut montaakaan sarjaa tehdä, kun jo lihakset alkoivat huutamaan hoosiannaa. Sen jälkeen ei jaksanut edes kynästä pitää kiinni. Seuraavana päivänä lihakset niin jumissa kun olla ja voi. Viikon päästä pystyin uudestaan salille. Taas muutamalla laitteella pari sarjaa, noin 20-30 minuuttia aikana (puolet istuskelua) lihakset väsyy vain niin paljon että ai vain pysty tekemään enempää. Ja jälkipäivinä jälleen hirveä maitohappokipu lihaksissa.

Salilla näkyy ihan perusjannun näköisiä tyyppejä, jotka ovat varmaan pari tuntia ja tekevät hirveillä painoilla koko ajan treeniä. Miten he jaksavat? Itse en puolen tunnin treenin jälkeen edes pystyisi tankoa enää nostamaan, vaikka alussa sitä nostelee kuin kevyttä ilmaa.

Missä vika? Miksi lihakseni happoutuvat liian nopeasti? En pysty tehdä kunnon treeniä, koska muutaman suorituksen jälkeen, joudun jo viimeiset laitteet tekemään minimipainoilla että jaksan.

Mittasin hauiksen paksuuden levossa käsi suorana 27cm, ja "pullistettuna" 30cm. Eli siimakäsi olen, tiedän sen. Kiitos neuvoista, tarkoitukseni ei ole treenata miksikään lihaskalleksi, vaan saada edes vähän miehekkäämmän vartalon.

Kiitos neuvoista:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu