Triptylin annostus

Olen pari viikkoa syönyt triptyliä unettomuuteen annostuksella 20 mg. Tuntuu, että enää lääke ei väsytä samalla tavalla. Voiko näin nopeasti tottua kyseiseen lääkkeeseen? Voiko annosta vielä nostaa tästä? Joudun ottamaan myös puolikkaan nukahtamislääkkeen, että saan nukuttua. Haluaisin kokonaan eroon nukahtamislääkkeistä, siksi kokeilen triptyliä. Voinko siis nostaa triptylin annostusta vielä?
3679
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Neuvottele lääkärisi kanssa, koska lääkkeethän ovat yksilöllisesti määrättyjä.
Itselläni annostus vaihteleva tarpeen mukaan, mutta en valitettavasti voi käyttää kyseista lääkettä voimakkaan suun kuivamisen vuoksi.

Äänestä
  • klotriptyl mite auttoi puoli vuotta ja sitten jouduin ottamaan nukahtamislääkkeen lisäksi. Mutta klotriptylissä on mukana se bentzo, jos joskus joutuu lopettamaan sen käytön, pitää se tehdä vähitellen, hyvin vähän kerrallaan.

    Äänestä

Hurjan paljon suurempia annostuksia voi olla. Minä olen syönyt triptyliä todella suurella annoksella monta vuotta, enkä ole milloinkaan tottunut se väsyttävään vaikutukseen. Reilun tunnin päästä lääkkeen ottamisesta ei kertakaikkiaan voi muuta kuin nukkua. Olen normaalisti työssä käyvä nuori nainen ja olen kärsinyt unettomuudesta ja masennuksesta. Kyseinen lääke on auttanut ja otan lääkkeen ainoastaan nukkumaan mennessä. En pysty ottamaan pienintakään annosta aamulla tai päivällä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


unettomuuteen kirjoitti:

Olen pari viikkoa syönyt triptyliä unettomuuteen annostuksella 20 mg. Tuntuu, että enää lääke ei väsytä samalla tavalla. Voiko näin nopeasti tottua kyseiseen lääkkeeseen? Voiko annosta vielä nostaa tästä? Joudun ottamaan myös puolikkaan nukahtamislääkkeen, että saan nukuttua. Haluaisin kokonaan eroon nukahtamislääkkeistä, siksi kokeilen triptyliä. Voinko siis nostaa triptylin annostusta vielä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu