Seuraavassa lyhyt katkelma piispa Juha Pihkalan tänä vuonna pidetystä saarnasta ...
"Mitä siis on kasteen armo, josta omassa perinteessämme puhutaan ja josta kristikunnan pääuoma on aina puhunut? Se ei ole mikään irrallinen pelastusvoima, joka vaikuttaisi meissä kuin jokin taianomainen lääke synnin ja kuoleman voimia vastaan. Se ei ole mikään persoonaton vaikuttaja, jonkinlainen hengellinen lahonsuojaneste, jonka kyllästäminä olisimme turvassa turmiolta. Kasteen armo on Kristus itse, ristiinnaulittu ja ylösnoussut, meissä elävä ja vaikuttava synnin ja kuoleman voittaja.
Kasteen armo ei siis ole vain etäisen Jumalan kaukaa säteilevä lempeä suosio, vaan se on aivan lähelle tullut armahtava rakkaus itse. Koska lihaksi tullut Sana astuu kasteessa sisimpäämme, sen ytimeen asti, hän on meitä lähempänä kuin mikään muu. Synnin voittajana hän on meitä lähempänä kuin oma syntimme. Sisältä käsin hän asettuu meidän ja meidän syntiemme väliin, puolustaa meitä kaikkia tässä maailmassa vaikuttavia tuhon voimia vastaan. Hän on meidän uusi minämme, joka samalla kutsuu ja haastaa meidät kamppailemaan hänen kansaan ja hänen rinnallaan uuden, Jumalan tahdon mukaisen elämän puolesta.
Paavali julistaa:
Minut on Kristuksen kanssa ristiinnaulittu. En enää elä itse, vaan Kristus elää minussa. Sen elämän, jota tässä ruumiissani vielä elän, elän uskoen Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani. Minä en tee tyhjäksi Jumalan armoa; jos näet vanhurskaus saadaan lakia noudattamalla, silloin Kristus on kuollut turhaan (Gal 2:19b-21).
Vesi, johon kastettava upotetaan tai joka valellaan hänen päälleen, ei siis ole vain kuoleman, puhdistumisen, uudestisyntymisen ja uuden elämän vertauskuva, kastehetkellä lausuttujen sanojen havaintokuva, vaan Kolmiyhteisen Jumalan läsnäolon paikka ja tapahtuma. Vesi ei vain merkitse sitä, kuvaa sitä, vaan on se.
Armoa kaste on siksi, että se on lahja, joka tulee osaksemme ilman ansiotamme. Kaste otetaan vain vastaan niin kuin itse elämäkin. Mutta meille annettu elämä on elettävä. Se tapahtuu, kun Kristus saa elää meissä. Kasteen jokapäiväinen harjoittaminen on tilan antamista “uudelle minällemme”, Kristukselle. Kivutta se ei tapahdu.
Varhaisen luterilaisuuden isät korostivat kasteeseen sisältyvän armon järkkymätöntä varmuutta. Kaste ei ollut heille vain Jumalan armon aina voimassa pysyvä ulkopuolinen merkki, jota kastettu saa tähytä uskonsa vahvistukseksi, tai jonkinlainen objektiivinen kalliopohja, jolla hän saa turvallisesti kävellä, vaan osoitus paljon läheisemmästä suhteesta, Se on merkki kastetussa itsessään elävästä ja vaikuttavasta Kristuksesta. He tarkoittivat samaa kuin Paavali:
“Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on Kristus Jeesus, meidän Herramme” (Room 8:38-39).
Näiden sanojen osoitteena ei ollut syntiään rakastava suruton tai teorioita rakenteleva ulkopuolinen tarkkailija, vaan elämän ja synnin haavoille lyömä kristitty, jolta omat sanat on jo viety suusta, joka ei ahdistukseltaan itse enää osaa edes oikein rukoilla. Kasteen armo on usein vastaus niihin kipeisiin ja haparoiviin rukouksiin, jotka Pyhä Henki rukoilee puolestamme “sanattomin huokauksin”. Se on vastaus sinun sisimpään hätääsi. "
Tuossa sanotaan että kasteen armo on Kristus itse. Tietenkin voi kysyä, että miksi puhua kasteen armosta pelastajana ? Miksi Jeesus ei kelpaa tähän pelastajan ja syntiemme sovittajan virkaan ?
Sitten puhutaan kasteen jokapäiväisestä harjoittamista. Miten meidän tulisi joka päivä harjoittaa KASTETTA, joka on tilan antamista “uudelle minällemme”, Kristukselle. Miksi emme suoraan - ilman välikäsiä - ottaa Jeesus vastaan ja antaa Hänelle koko tila kuten Paavali sanoo - Kristus meissä ja minä Kristuksessa.
Mutta se on selvää, että myös tässä saarnassaan piispa on jo alkanut noudattaa selvästi - kuitenkin vielä haparoiden - NokiaMission opetuksia, jossa opetetaan, että Jeesus on syntiemme sovittaja ja Hänet tulee ottaa vastaan ja elää sitten - piispan sanoin - "uuden minämme" Kristuksen kautta. Amen
"Mitä siis on kasteen armo, josta omassa perinteessämme puhutaan ja josta kristikunnan pääuoma on aina puhunut? Se ei ole mikään irrallinen pelastusvoima, joka vaikuttaisi meissä kuin jokin taianomainen lääke synnin ja kuoleman voimia vastaan. Se ei ole mikään persoonaton vaikuttaja, jonkinlainen hengellinen lahonsuojaneste, jonka kyllästäminä olisimme turvassa turmiolta. Kasteen armo on Kristus itse, ristiinnaulittu ja ylösnoussut, meissä elävä ja vaikuttava synnin ja kuoleman voittaja.
Kasteen armo ei siis ole vain etäisen Jumalan kaukaa säteilevä lempeä suosio, vaan se on aivan lähelle tullut armahtava rakkaus itse. Koska lihaksi tullut Sana astuu kasteessa sisimpäämme, sen ytimeen asti, hän on meitä lähempänä kuin mikään muu. Synnin voittajana hän on meitä lähempänä kuin oma syntimme. Sisältä käsin hän asettuu meidän ja meidän syntiemme väliin, puolustaa meitä kaikkia tässä maailmassa vaikuttavia tuhon voimia vastaan. Hän on meidän uusi minämme, joka samalla kutsuu ja haastaa meidät kamppailemaan hänen kansaan ja hänen rinnallaan uuden, Jumalan tahdon mukaisen elämän puolesta.
Paavali julistaa:
Minut on Kristuksen kanssa ristiinnaulittu. En enää elä itse, vaan Kristus elää minussa. Sen elämän, jota tässä ruumiissani vielä elän, elän uskoen Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani. Minä en tee tyhjäksi Jumalan armoa; jos näet vanhurskaus saadaan lakia noudattamalla, silloin Kristus on kuollut turhaan (Gal 2:19b-21).
Vesi, johon kastettava upotetaan tai joka valellaan hänen päälleen, ei siis ole vain kuoleman, puhdistumisen, uudestisyntymisen ja uuden elämän vertauskuva, kastehetkellä lausuttujen sanojen havaintokuva, vaan Kolmiyhteisen Jumalan läsnäolon paikka ja tapahtuma. Vesi ei vain merkitse sitä, kuvaa sitä, vaan on se.
Armoa kaste on siksi, että se on lahja, joka tulee osaksemme ilman ansiotamme. Kaste otetaan vain vastaan niin kuin itse elämäkin. Mutta meille annettu elämä on elettävä. Se tapahtuu, kun Kristus saa elää meissä. Kasteen jokapäiväinen harjoittaminen on tilan antamista “uudelle minällemme”, Kristukselle. Kivutta se ei tapahdu.
Varhaisen luterilaisuuden isät korostivat kasteeseen sisältyvän armon järkkymätöntä varmuutta. Kaste ei ollut heille vain Jumalan armon aina voimassa pysyvä ulkopuolinen merkki, jota kastettu saa tähytä uskonsa vahvistukseksi, tai jonkinlainen objektiivinen kalliopohja, jolla hän saa turvallisesti kävellä, vaan osoitus paljon läheisemmästä suhteesta, Se on merkki kastetussa itsessään elävästä ja vaikuttavasta Kristuksesta. He tarkoittivat samaa kuin Paavali:
“Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on Kristus Jeesus, meidän Herramme” (Room 8:38-39).
Näiden sanojen osoitteena ei ollut syntiään rakastava suruton tai teorioita rakenteleva ulkopuolinen tarkkailija, vaan elämän ja synnin haavoille lyömä kristitty, jolta omat sanat on jo viety suusta, joka ei ahdistukseltaan itse enää osaa edes oikein rukoilla. Kasteen armo on usein vastaus niihin kipeisiin ja haparoiviin rukouksiin, jotka Pyhä Henki rukoilee puolestamme “sanattomin huokauksin”. Se on vastaus sinun sisimpään hätääsi. "
Tuossa sanotaan että kasteen armo on Kristus itse. Tietenkin voi kysyä, että miksi puhua kasteen armosta pelastajana ? Miksi Jeesus ei kelpaa tähän pelastajan ja syntiemme sovittajan virkaan ?
Sitten puhutaan kasteen jokapäiväisestä harjoittamista. Miten meidän tulisi joka päivä harjoittaa KASTETTA, joka on tilan antamista “uudelle minällemme”, Kristukselle. Miksi emme suoraan - ilman välikäsiä - ottaa Jeesus vastaan ja antaa Hänelle koko tila kuten Paavali sanoo - Kristus meissä ja minä Kristuksessa.
Mutta se on selvää, että myös tässä saarnassaan piispa on jo alkanut noudattaa selvästi - kuitenkin vielä haparoiden - NokiaMission opetuksia, jossa opetetaan, että Jeesus on syntiemme sovittaja ja Hänet tulee ottaa vastaan ja elää sitten - piispan sanoin - "uuden minämme" Kristuksen kautta. Amen
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ei Pihkala mitään Nokia Mission opetuksia noudata. Kysyppä häneltä itseltään tuota asiaa äläkä sano täällä vääriä totuuksia hänestä. Eräällä tavalla kirjoituksesi voisi tulkita propagandaksi luterilaista kirkkoa vastaan ja Nokia Mission puolesta.
Ei näin voi sanoa, että Pihkala noudattaa NokiaMission opetuksia, mutta "hälyttävän" paljon hän nyt saarnaa kuten NokiaMissiossa jo vuosia on Koivisto saarnannut suhteessa uskoon Jeesukseen.
Kirjoitit:
-- Sitten puhutaan kasteen jokapäiväisestä harjoittamista. Miten meidän tulisi joka päivä harjoittaa KASTETTA, joka on tilan antamista “uudelle minällemme”, Kristukselle. Miksi emme suoraan - ilman välikäsiä - ottaa Jeesus vastaan ja antaa Hänelle koko tila kuten Paavali sanoo - Kristus meissä ja minä Kristuksessa. --
Lue esim. Vähä katekismus, Iso katekismus tai myös Martti Lutherin Olaus Svebiliuksen katekismus.
Löytyvät netistä.
Väisäsen kaste-kirjat ovat myös hyviä.
Rippikoulun hyväksytysti suorittaneena olen kyllä lukenut katekismusta ja siellä muistaakseni Luther kyllä opettaa SUORAA uskoa Jeesukseen - ilman välikäsiä. Uskovan ja Jeesuksen välissä ei ole mitään ... Kristus minussa riittää.