rehdin hallituskumppanin, eikä selkäänpuukottajaa, jonkalaiseksi yioppilaat ovat osoittautuneet. Kypsymättömät nulikat. Ovat politiikan oppipoikia.
Näyttää siltä, että Keskusta menee kokoomuksen kanssa hallitukseen
Keskusta haluaa
1202
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Vanhasen rumba on alkanut
Kirjoittanut: Mikko Bernhard 26.4.2004 klo 11.52
Täällä tuntuu olevan hieman epäselvyyttä Pääministeri Matti Vanhasen tulevaisuuden suunnitelmista. Jos oikein haistan, niinkuin yleensä, niin Matti Vanhasen suunnitelmiin kuuluu olla Tarja Halosen vastaehdokas seuraavissa presidentin-vaaleissa. Matti Vanhasen suunnitelmiin kuuluu murskata Tarja Halosen haaveet toisesta presidenttikaudesta. Tämän hän tulee tekemäänkin.
Tätä suunnitelmaa hän toteuttaa järjestelmällisesti, keskustalaisella poliittisella viekkaudella, (joka muuten on sallittua) esiintymällä mediassa ja antamalla lausuntoja, jotka muka tukisivat demareita kaikkiin virkoihin,pankinjohtajista, euroopan keisareihin.
Näillä lausunnoilla Matti Vanhanen vain keräilee irtopisteet reppuunsa kuleksimasta, sillä esim Paavo Lipposen julkinen tukeminen euroopan johtajaksi on harkittua herrasmiesmäisyyttä, jota kansalaiset tulevat seuraavissa vaaleissa arvostamaan. Matti Vanhanen tietää tasan tarkkaan, ettei Paavo Lipposella ole mitään mahdollisuuksia ja näin ollen tuki hänelle on lähinnä symbolinen.
Äkkiseltään tulee mieleeni, että demareille taisi tulla virhearvio kun alkoivat rettelöimään Anneli Jäätteenmäen kanssa. Taisi pilkka sattua omaan nilkkaan?