Missä ihmiset

Ennen kuin laki muuttu eli,että kaikki pääsivät saman kunnallisen hammashoidon piiriin?

Luulisin ettei ollenkaa tai sit osa yksityisellä..miksi ei enää?? Luulis,että yksityisellä saisi parempaa,kokonaisvaltaisempaa,suunnitelmallista hoitoa.

TK:lla vain on korjaavaa hammashoitoa eli ei mietitä tulevaisuutta pidemmälle, koska vaan paikaltaan/juurihoidetaan,paikataan/juurihoidetaan.Ei ole aikaa antaa aikaa potilaalle.

Paremmin ne hampaat kestäis,kun sais kunnon hoitoa ham.lääk.joka näkee vaivaa potilaan eteen.

Eli,jos löydätte hyvän yksityisen ham.lääk.käykää siellä..se on parhaaksi hampaiden tulevaisuudelle.
6338
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Jo ennen hammashoidon väestövastuuta monilla pienillä paikkakunnilla kaikki pääsivät halutessaan julkiselle puolelle hammashoitoon, iästä riippumatta. Minäkään en tätä tiennyt asuessani Helsingissä.

Nykyisin asun ihan pienellä paikkakunnalla, ja pikkaisen loukkaannuin kirjoituksestasi. Täällä nimittäin saa julkisella puolella erittäin hyvää, tarkkaa ja myös ehkäisevää hammashoitoa.

Sikamaistahan se toki on, että suomalaiset ovat tässä suhteessa erittäin epätasa-arvoisia. Stadissa en olisi voinut tällaisesta uneksiakaan!

Äänestä

hammaslääkärissä ollenkaan, ennenkuin oli pakko. Minäkin menin hammaslääkäriin vasta kun oikein pakotti hammasta ja yleensä oli sitten poistettava (yleensä takahampaat). Jos hammaslääkärissä olisi halpaa, ihmisillä olisi paremmat hampaat. Silloin kannatti käydä myös hammaslääkärillä, kun sairauskulut sai vähentää verotuksessa. Pitkään aikaan ei ole enää saanut.

Äänestä
  • Siihenkö rajan vedät jos ei saa verotukseen sairaskuluja lopetat niiden käyttämisen "hoidattamisen"valtion veroäyri nousee nytkin kela korvaa huomattavan osan hammaslääkäristä, niin yksityisen kuin kunnalisesta sitä pyöritetään "verovaroilla".

    Äänestä

  • Halpaa touhua kirjoitti:

    Siihenkö rajan vedät jos ei saa verotukseen sairaskuluja lopetat niiden käyttämisen "hoidattamisen"valtion veroäyri nousee nytkin kela korvaa huomattavan osan hammaslääkäristä, niin yksityisen kuin kunnalisesta sitä pyöritetään "verovaroilla".

    "kela korvaa huomattavan osan hammaslääkäristä,..." Siis yksityisellä käynnistäkö? Oliko tuo vitsi?

    Äänestä

  • vähennyksen nimike. Ja sitä saa jos sairaanhoitokulut ovat min 10% tuloista vuodessa. Mutta vähennys on kyllä aika minimaalinen max 1400 eur vuosi ja silloin pitää olla tosi pienituloinen tai jättikulut.

    Äänestä

  • Halpaa touhua kirjoitti:

    Siihenkö rajan vedät jos ei saa verotukseen sairaskuluja lopetat niiden käyttämisen "hoidattamisen"valtion veroäyri nousee nytkin kela korvaa huomattavan osan hammaslääkäristä, niin yksityisen kuin kunnalisesta sitä pyöritetään "verovaroilla".

    Viimeksi käydessäni yksityisellä lasku teki 139 euroa. Hammaslääkäriasemalla vähennettiin suoraan Kelan korvaus, maksettavaksi jäi 103 euroa ja risat. Tuoko nyt on huomattava osa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kävivät hoidossa kirjoitti:

Ennen kuin laki muuttu eli,että kaikki pääsivät saman kunnallisen hammashoidon piiriin?

Luulisin ettei ollenkaa tai sit osa yksityisellä..miksi ei enää?? Luulis,että yksityisellä saisi parempaa,kokonaisvaltaisempaa,suunnitelmallista hoitoa.

TK:lla vain on korjaavaa hammashoitoa eli ei mietitä tulevaisuutta pidemmälle, koska vaan paikaltaan/juurihoidetaan,paikataan/juurihoidetaan.Ei ole aikaa antaa aikaa potilaalle.

Paremmin ne hampaat kestäis,kun sais kunnon hoitoa ham.lääk.joka näkee vaivaa potilaan eteen.

Eli,jos löydätte hyvän yksityisen ham.lääk.käykää siellä..se on parhaaksi hampaiden tulevaisuudelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu