Hurlumin Helmi

Koskapa täältä ei enää juopot naispolot (eikä ne hurmaavat palstamiehet) mitään palvelua saa, niin pistänpä baarin auki. Sen verran oli tuossa idean synnyttämisessä vaikeutta, että baarin nimi on itsekkäästi Hurlumin Helmi.

Tämä on semmonen boheemimpi paikka, tämä: jokainen voi mennä keittiöön laittelemaan ruokaa, napata itse makunsa mukaista juomaa. Tarvittaessa baarin omistaja (varsinainen helmi) tarjoaa briljanttia höpöttelyseuraansa niin haluaville. Tosin tässä baarissa saa tapellakin; lähestulkoon kaikki on sallittua. Mm. baarinpitäjälle voi tarjota viskipullon jne.

Ja kuten asiaan kuuluu boheemissa paikassa: tänne voi ottaa lemmikit mukaan. Oma koirani nukkuu jaloissani kovin tyytyväisen oloisena. Tavoistani poiketen en ole vielä lattialla. Juhlan kunniaksi istun toistaiseksi vielä baarijakkaralla.

Olkaatten hyvä.

PS. Ja jos ei asiakkaita ala ilmestymään, suljen oveni ikiajoiksi. Hähhää.
672412
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 67

Vanhimmat

heti paikalla tänne hoitokoirani Wilman. HÄNESSÄ on monta hyvää rotua, susari piällimmäisenä ulkonäössä vaan ei luonteessa. Wilma rakastaa kaikkia ihmisiä, sinuakin, ja lähtee jokaisen mukaan jonka arvelee vähänkin rapsuttelevan. Ainoastaan oma isäntä saa paikalla ollessaan mielen muuttumaan.

Minä ottaisin tynnyrillisen rommia kera sitruunan, sinä vanha kulahtanut kuttu. Pistäpä vauhtia suonikohjuihin, hopi hopi.

Äänestä
  • Mummeli lukaisee tarkemmin baarin ohjeistuksen: itsekukin voi napata makunsa mukaista juomaa. Mä olen sentäs nostanut itseni baarijakkaralle asti, siinäkin oli jo työtä tarpeeksi.

    Meillä ei tynnyreittäin myydä, pullon saat. Ja Wilma vettä. Minusta pitävät yleensä kaikki ihmisistä eläimiin sopuisan mielenlaatuni ja karismaattisuuteni vuoksi.

    Meillä löytyy täällä vanhuksillekin ihan omia pöytiä, koska käväisit mielessäni baaria perustaessani Cheers!

    Äänestä

  • hurlumi kirjoitti:

    Mummeli lukaisee tarkemmin baarin ohjeistuksen: itsekukin voi napata makunsa mukaista juomaa. Mä olen sentäs nostanut itseni baarijakkaralle asti, siinäkin oli jo työtä tarpeeksi.

    Meillä ei tynnyreittäin myydä, pullon saat. Ja Wilma vettä. Minusta pitävät yleensä kaikki ihmisistä eläimiin sopuisan mielenlaatuni ja karismaattisuuteni vuoksi.

    Meillä löytyy täällä vanhuksillekin ihan omia pöytiä, koska käväisit mielessäni baaria perustaessani Cheers!

    persukseni sun vanhuspöydilläsi. Wilmalle kans maksalaatikkoa, jos suinkin sopii. Kyllä tämä pullo muuten kävisi, mutta merkki on väärä. Oisko tiskin alla Havana Clubia? Voin hakea itse, jos löytyy.

    Äänestä

  • tapatoimittaja kirjoitti:

    mitä tapain turmelusta, mitä kielenkäyttöä. Wilmalle on varattuna Forssan maksalaatikko, rusinaton vai rusinallinen?

    Löytyy mitä vaan, rouva kaivelee nyt vaan. Siellä kassakoneen alla alla löytyy semmottinen parempi varasto.

    koirulille kelpaa kumpi tahansa, ja sitten pitää olla ruokarauha että se saa rauhassa hotkia. Olisi tietty parempi jos löytyisi Saarioisten einestä mutta menköön.

    Täällähän nämä sitruunat ovat! Missäs se mun ritsa...

    Äänestä

  • tapatoimittaja kirjoitti:

    koirulille kelpaa kumpi tahansa, ja sitten pitää olla ruokarauha että se saa rauhassa hotkia. Olisi tietty parempi jos löytyisi Saarioisten einestä mutta menköön.

    Täällähän nämä sitruunat ovat! Missäs se mun ritsa...

    ...ritsalla et ammu. Anna mun kaikki kestää; se muuttuupi lapseksi jälleen vähänkin viinaa kitusiinsa saatuaan...

    Äänestä

Mutta eipä hätää, äkkiä sinut on juotu konkkaan.
Tuo tynnyrillinen punkkua, ja nopeesti mulla on jano ;)

Äänestä
  • 4 cl, tulet muuten liian känniin. Ha ha; konkat on housuissasi tänään ja huomenna, kun huomaaat, miten meitsi porskuttaa. Täältä saa katos ihan kaikkea, mitä ikinä mielessään osaa kuvitella. Soon virtuaalibaarin laki, old mate.

    Äänestä

  • hurlumi kirjoitti:

    4 cl, tulet muuten liian känniin. Ha ha; konkat on housuissasi tänään ja huomenna, kun huomaaat, miten meitsi porskuttaa. Täältä saa katos ihan kaikkea, mitä ikinä mielessään osaa kuvitella. Soon virtuaalibaarin laki, old mate.

    Konkat on naisten pöksyissä, nuo "konkat" eli kondensaattorit jaetaan karkeasti kahteen ryhmään, eli "kuivat" ja "märät" ;)

    4cl ? ei helkkari, tulinko muka hammalääkäriin paikkautamaan hammastani?, nyt se tynnyri ja lappo tähän ja sassiin, tämä poika nyt ryyppää kerrankin niin että joku toinen maksaa ;)

    Äänestä

  • UPDATE_6442455 kirjoitti:

    4 cl on passeli sulle. Lisää saat, kun puhut kauniimmin kauniimman sukupuolen edustajille. Met osaamma heittää ulos myös, tarvittaessa tapatoimittaja tulee apuun.

    Ollos hyvä; Riojatinttoa oikke.

    ..ompa tympiä tarjoilija? Minähän puhuin ihan kauniisti, ja totta se oli mitä sanoin?
    Nyt se tynnyri tänne ettei koha täällä ole yksi pettynyt asiakas joka alkaa kirjoittelemaannettiin miten huonoa palvelua täällä saa... Se on sulle äkkiä asiakaskato nääs!

    Ja mitään rujojatinttiä en juo, kapernettia Pliis..

    Mulle ei tuu asiakaskatoa, koska mä olen niin symppis ja emppis, mutta tarvittaessa myös lemppis.

    Tuossa on 2 cl riojatinttoo, tänne et sitten sammu, menet sinne kulahtaneelle jouhipatjallesi. Missäs lemmikki on?

    ..olet oikeesti joku sairaanhoitsu, ja luulet että voit laittaa minut ravintolassasi juottamistiputukseen, pärkkele,,ämpäri ja kauha tänne ja kapernettia..

    Kyl sä olet symppis ja emppis ja vaikka mitä.. mutta ravintoloitsijana melko kokematon ;)

    Mikä ihmeen lemmikki?..

    Äänestä

  • hurlumi kirjoitti:

    4 cl on passeli sulle. Lisää saat, kun puhut kauniimmin kauniimman sukupuolen edustajille. Met osaamma heittää ulos myös, tarvittaessa tapatoimittaja tulee apuun.

    Ollos hyvä; Riojatinttoa oikke.

    selvästi kännissä, näen hänet kahtena! Pihalle, sanon minä.

    Äänestä

  • tapatoimittaja kirjoitti:

    selvästi kännissä, näen hänet kahtena! Pihalle, sanon minä.

    ..mä ole mitään humalassa, saanu vasta pari fingerporillista rojujatinttiä..Pthyi..

    Onkos sulla taskumatti mukana, annas pienet siivut

    Äänestä

pääsee ilman ponnisteluja sarjaan "Kurjat Kuppilat".

Äänestä
  • Tämä on loistava juottola, myönnä pois, senkin vanha juoponketku. Tässä jouda koko aikaa höpöttelemään, kun niin syvälle luotaavia avauksia tehty, että niitä pittää miettii.

    Potkasen tuon kadunmiehen ulos tuosta jaloista pyörimästä, lattiatasosta sitä on vaikeampi tehdä.

    Käytä se Wilma välillä lenkillä; rommia tulee sitten lisää.

    Äänestä

  • hurlumi kirjoitti:

    Tämä on loistava juottola, myönnä pois, senkin vanha juoponketku. Tässä jouda koko aikaa höpöttelemään, kun niin syvälle luotaavia avauksia tehty, että niitä pittää miettii.

    Potkasen tuon kadunmiehen ulos tuosta jaloista pyörimästä, lattiatasosta sitä on vaikeampi tehdä.

    Käytä se Wilma välillä lenkillä; rommia tulee sitten lisää.

    että Wilma-neiti on hoitokoira (jossa on monta hienoa rotua), eikä se ole täällä vaan kotonaan lällyttelemässä isäntänsä kanssa.
    Kadumiehen joutaakin heittää pellolle, se ei ymmärrä pisneksistä mitään ja muutenkin käyttäytyy kuin olisi joku Jouhipatjan Ylimmäinen Omistaja. Mie ainakin siitä vit... viis veisaan.

    ...mitä vehkeilet seläntakana? Vai joutaa minut heittää pellolle..Mitä?
    Ja muka omin jouhipatjaa..olen aina sanonut että olet tervetullut viettämään yösi sille..joten perätön juttu tuokin, josta jokainen lukutaitoinen voi helposti päätellä että tuo viimeinenkin väittämä on valetta ;)

    Äänestä

tällaista paikkaa laiffikylä onkin kaivannut, avointa jokaiselle ilman suppeaa kuppikuntalaisuusaajattelua. KokoKansanKuppila on paikka jonne jokaisen on helppo tulla. Ei tarvitse karvalakki kourassa hytistä ovella odotellen sattuuko pääsemään sisään vaiko eikö satu. Veikkaan yrityksellenne menestystä.:)

Äänestä
  • kukapa voisikaan vastustaa virtuaalibaaria, jossa on oman mielikuvituksen puitteissa tarjolla kaikkea?

    Astu sisään hulppeaan seuraan.

    Äänestä

  • hurlumi kirjoitti:

    kukapa voisikaan vastustaa virtuaalibaaria, jossa on oman mielikuvituksen puitteissa tarjolla kaikkea?

    Astu sisään hulppeaan seuraan.

    kyllä täällä tulee piipahdettua jos ja kun aikaa on *katselee nyökytellen ympärilleen*

    Ottaisin cappuccinosiiderin jäillä, kiitos :)

    Äänestä

  • pilvilaiva kirjoitti:

    kyllä täällä tulee piipahdettua jos ja kun aikaa on *katselee nyökytellen ympärilleen*

    Ottaisin cappuccinosiiderin jäillä, kiitos :)

    millainen semmonen kummajainen on? Noita jäitä löytyy vissiin keittiöstä, eiköhän siellä ole jottain siideriäkin, ellei animattiN kaikkia ryystänyt. Sitten vaan laitat cappucinon ja yhdistelet.

    Olkaapa hyvä. Kyllä on hienoa miellyttää asiakkaita.

    Nythän on niin, että ei pidä mennä yhdistelemään cappucciinoa ja JOtain siideriä, vaan tämä kummajainen on valmiina pullossa, Olvin pullottamana. On muuten yllättävän hyvää, huomasin kun ennakoluuloistani sain kerran niskaotteen ja ostaa täräytin kokonaisen pullollisen kyseistä nautintoainetta paikallisesta Ossuuskaupasta :)

    Äänestä

Heräsin tänä aamuna lattialta ihmettelemään, että mikähän se minunkin funktioni tässä elämässä on. Ja het kolahti, että Hurlumin Helmihän se...

Joten kaikki janoiset! Baari on jälleen auki; juotavaa löytyy kahvista, cokesta ja väkevämmästäkin. Tapatoimittaja lupasi puuroa laittaa, minä sämpylöitä, joten aamupalastanne tulee ikimuistoinen kokemus. Kadunmies saa yhden suolakurkkupalan; ei se punkku niin kauheasti hiukoa tee.

Tervetuloa.

Äänestä
  • pääsi vähän palamaan pohjaan, mutta jos kaavin tuon mustan kattilan pohjalta ja lisään vähän sokeria, niin kukaan ei huomaa mitään. Mites sämpylät, eikös kolme tuntia uunissa ole vähän liikaa?

    Maistelin äsken eilistä pippuripaistia ja huomasin vasta nyt että päällä on kummallinen musta kerros. Ensin luulin että ne on pippureita, mutta ei ollut. Sitä ei eilen pimeässä huomannut, mutta kait se kuuluu olla siinä. Miksi valmisruokien valmistaminen on tehty niin vaikeaksi?

    Äänestä

  • könyänpä tästä suoraan jääkaapille hakeen pullon olutta. Ei helevata missä sun kaljat on...

    Äänestä

  • tapatoimittaja kirjoitti:

    pääsi vähän palamaan pohjaan, mutta jos kaavin tuon mustan kattilan pohjalta ja lisään vähän sokeria, niin kukaan ei huomaa mitään. Mites sämpylät, eikös kolme tuntia uunissa ole vähän liikaa?

    Maistelin äsken eilistä pippuripaistia ja huomasin vasta nyt että päällä on kummallinen musta kerros. Ensin luulin että ne on pippureita, mutta ei ollut. Sitä ei eilen pimeässä huomannut, mutta kait se kuuluu olla siinä. Miksi valmisruokien valmistaminen on tehty niin vaikeaksi?

    kastikkeesta edes kelvollista vai onnistuitko sen polttamaan kuiviin siellä mikrossa.

    Äänestä

  • animattiN kirjoitti:

    könyänpä tästä suoraan jääkaapille hakeen pullon olutta. Ei helevata missä sun kaljat on...

    kipasepa ulos; sieltä pitäs löytyy pari koria näin alkuun. Muistaakseni (ja siihen ei ole kyllä TIPAN vertaa luottamista) kukaan ei eilen halunnut olutta. Enempi väkevien ystäviä nämä juopot. Paitti kadunmies piipersi 4 cl:nsa kanssa, kun ei muuta annettu.

    Tervetuloa, oliko niitä lemmikkejä?

    Äänestä

  • tapatoimittaja kirjoitti:

    pääsi vähän palamaan pohjaan, mutta jos kaavin tuon mustan kattilan pohjalta ja lisään vähän sokeria, niin kukaan ei huomaa mitään. Mites sämpylät, eikös kolme tuntia uunissa ole vähän liikaa?

    Maistelin äsken eilistä pippuripaistia ja huomasin vasta nyt että päällä on kummallinen musta kerros. Ensin luulin että ne on pippureita, mutta ei ollut. Sitä ei eilen pimeässä huomannut, mutta kait se kuuluu olla siinä. Miksi valmisruokien valmistaminen on tehty niin vaikeaksi?

    laita sokuria ja kanelia (ja mitä niitä nyt onkaan) ja maitoa päälle; ei kukaan mittään huomaa.

    Ihanko totta, että sämpylöitä ei 4 tuntia paistetakaan? Mikäs savu tuolta uunista muuten nousee? Nyt tuli kiirus...

    Äänestä

  • animattiN kirjoitti:

    kastikkeesta edes kelvollista vai onnistuitko sen polttamaan kuiviin siellä mikrossa.

    on vielä purkissa. Nyt voinkin tehdä niin että taiteilen sen valmiiksi ja kaadan paistin päälle, sitten se peittää mustan kerroksen ja voin vaikka kutsua vieraita. *haaveilee*

    Äänestä

  • hurlumi kirjoitti:

    kipasepa ulos; sieltä pitäs löytyy pari koria näin alkuun. Muistaakseni (ja siihen ei ole kyllä TIPAN vertaa luottamista) kukaan ei eilen halunnut olutta. Enempi väkevien ystäviä nämä juopot. Paitti kadunmies piipersi 4 cl:nsa kanssa, kun ei muuta annettu.

    Tervetuloa, oliko niitä lemmikkejä?

    on ihan jäässä, miksi ne oli muuten tuolla ulkona. Eiks kukaan jaksanut raahata niitä sisälle.
    Vai joutui kadunmies piipertämään....heh....

    Juu on mulla tää kolli mukana, joten kohta täällä alkaa kova rähäkkä ku noita koiriakin tuntuu olevan paikalla.

    Äänestä

  • tapatoimittaja kirjoitti:

    on vielä purkissa. Nyt voinkin tehdä niin että taiteilen sen valmiiksi ja kaadan paistin päälle, sitten se peittää mustan kerroksen ja voin vaikka kutsua vieraita. *haaveilee*

    se musta mömmö siitä paistista kuitenkin ekaks. Huokaus....

    Äänestä

  • animattiN kirjoitti:

    se musta mömmö siitä paistista kuitenkin ekaks. Huokaus....

    no jos olet sitä mieltä että se ei kuulu siihen. Voiko paistia nuijia vielä kypsänä, oli jotenkin sitkeää.

    Äänestä

  • tapatoimittaja kirjoitti:

    no jos olet sitä mieltä että se ei kuulu siihen. Voiko paistia nuijia vielä kypsänä, oli jotenkin sitkeää.

    Saadaan hyvät naurut ku katotaan kuinka paisti kimpoilee pitkin seiniä. :))

    Äänestä

  • animattiN kirjoitti:

    on ihan jäässä, miksi ne oli muuten tuolla ulkona. Eiks kukaan jaksanut raahata niitä sisälle.
    Vai joutui kadunmies piipertämään....heh....

    Juu on mulla tää kolli mukana, joten kohta täällä alkaa kova rähäkkä ku noita koiriakin tuntuu olevan paikalla.

    mun koira ainakin nauttii kissojen seurasta. Valitettavasti tunne ei ole molemminpuolinen. Tässäpä kissoille Gourmetateriat maitoa.

    Tuota, nyt kyllä huijaat, ei ne jäässä varmana ollut, kun sinne pistin. Mutta ei hätä ole tämännäköinen; pistetään ne kaljat lämpökaappiin vähäksi aikaa, niin tulee sopivan viileitä ja aromikkaita. Ota siideriä sillä välin, niin ei pääse verensokeri laskemaan.

    Jokos nyt kelpaa?

    Äänestä

  • hurlumi kirjoitti:

    kipasepa ulos; sieltä pitäs löytyy pari koria näin alkuun. Muistaakseni (ja siihen ei ole kyllä TIPAN vertaa luottamista) kukaan ei eilen halunnut olutta. Enempi väkevien ystäviä nämä juopot. Paitti kadunmies piipersi 4 cl:nsa kanssa, kun ei muuta annettu.

    Tervetuloa, oliko niitä lemmikkejä?

    ottaa sämpylät uunista? Täällä on savua kuin peliluolassa. Puuro on jo valmista, syömäääään!!

    Äänestä

  • hurlumi kirjoitti:

    mun koira ainakin nauttii kissojen seurasta. Valitettavasti tunne ei ole molemminpuolinen. Tässäpä kissoille Gourmetateriat maitoa.

    Tuota, nyt kyllä huijaat, ei ne jäässä varmana ollut, kun sinne pistin. Mutta ei hätä ole tämännäköinen; pistetään ne kaljat lämpökaappiin vähäksi aikaa, niin tulee sopivan viileitä ja aromikkaita. Ota siideriä sillä välin, niin ei pääse verensokeri laskemaan.

    Jokos nyt kelpaa?

    pistä niitä kaljoja lämpökaappiin nehän räjähtää vielä, ku liian nopeesti sulatat niitä. Vai siiteriä olis tarjolla...mun maha ei kyl siedä sitä, mutta kait nyt yks menee...niin ja mun kissa ei lipitä maitoo ja syökin vain kuivamuonaa eli sellaisia papuja. Ollaan meinaan kauheen nirsoja asiakkaita. :)

    Äänestä

  • tapatoimittaja kirjoitti:

    ottaa sämpylät uunista? Täällä on savua kuin peliluolassa. Puuro on jo valmista, syömäääään!!

    ne siellä kärysi, minä jo luulin että mun sätkä jäi kytemään taskuun ku tein siitä jämän.

    Taidan nyt kyllä jättää puuron syömäti on jotenkin epämääräisen näköistä ja hajuista. Et kait ole tätäkin tehnyt uunissa sen paistisi kanssa.

    Äänestä

  • tapatoimittaja kirjoitti:

    ottaa sämpylät uunista? Täällä on savua kuin peliluolassa. Puuro on jo valmista, syömäääään!!

    mun piti käydä putsaamassa noet kasvoiltani. Mä olen täällä keittiössä nyt kuorruttamassa sämpylöitä, kun ne on joteskin ihan mustia ja kovia ja muistelen, että kuuluisi olla kullanruskeita tms. Millähän nämä kuorruttaisi? Hunajalla? Ja sitten vähäksi aikaa takaisin uuniin? Häh?

    Kahvi hieman myöhästyy, unohdin laittaa vettä masiinaan. Vitsi, että tulee upee aamupala.

    oikein tulee, ainakin ruuan suhteen hyvin mielenkiintoinen. Heh....

    Äänestä

  • hurlumi kirjoitti:

    mun piti käydä putsaamassa noet kasvoiltani. Mä olen täällä keittiössä nyt kuorruttamassa sämpylöitä, kun ne on joteskin ihan mustia ja kovia ja muistelen, että kuuluisi olla kullanruskeita tms. Millähän nämä kuorruttaisi? Hunajalla? Ja sitten vähäksi aikaa takaisin uuniin? Häh?

    Kahvi hieman myöhästyy, unohdin laittaa vettä masiinaan. Vitsi, että tulee upee aamupala.

    käy hyvin, hunajasämpylät on jo nimenä houkutteleva. Kaurapuuron tein uunissa ja erikoinen tuoksu tulee kanelista.

    Laita suodatinpussi tuohon kahvivekottimeen ennen kuin lisäät vettä.

    Äänestä

  • tapatoimittaja kirjoitti:

    käy hyvin, hunajasämpylät on jo nimenä houkutteleva. Kaurapuuron tein uunissa ja erikoinen tuoksu tulee kanelista.

    Laita suodatinpussi tuohon kahvivekottimeen ennen kuin lisäät vettä.

    ettei käy tässä silleen, niinkuin mun likalle joka pisti kahvinpurut suoraan vesisäiliöön. Oikeita toheloita ootta... :))
    Mulla on ihan maha kipee ku saan nauraa teille.

    Äänestä

  • Ei sieltä telkkaristakaan mitään kivaa tuu, vai olettekos nyt syömässä niitä sämpylöitä ja puuroo.

    Äänestä

  • animattiN kirjoitti:

    Ei sieltä telkkaristakaan mitään kivaa tuu, vai olettekos nyt syömässä niitä sämpylöitä ja puuroo.

    Olin lakisääteisillä päiväunilla. Raskas työ velvoittaa nääs. Onneksi matka baarijakkaralta lattialle ei ole pitkä. Juu, aamupala oli erittäin hyvää, kun siihen lisäsi erilaisia maustejutskia ja kuorrutuksia. Oikein hyvin savustettuja sämpylöitä, hmmm...savustettua puuroakin oikein. Et ole varmaan ennen maistanutkaan?

    Joko se kalja on juotavaa?

    juotavaa onneksi ja onneksi otin ajoissa pois sieltä kaapista ja toisekseen olit sen korin sullonut savun keskellä uuniin. Oli pikkusen vaikeaa määritellä sitä sun lämpökaappias.

    Yrggggghhhh savustettu puuro....

    sielläkös se olikin? Hyvä, että otit ajoissa pois. Katos, kun tän päivän teemana on savustettu ruoka, juoma jne. Meinasi minustakin tulla savustettu, mutta pesin enimmät noet pois. Mitäpä sitä toisaalta baarinsa eteen tekisikään...

    Jos enempi sitä oltta tarvitsee, niin käypi hakemassa tuolta ulkoa lisää. Kerroin jo tuolla aiemminkin, mikä ilo täällä onkaan palvella asiakkaita.

    Miten kun minusta jotenkin tuntuu että täällä palvellaan ite itteämme. Käyhän se toistaiseksi näinkin. Äläkä sitten taas tipu jakkaralta lattialle vaikka se lyhyt matka onkin.

    Ai...sinäkö se olitkin joka viuhahdit naama mustana ohitseni ja jupisit jotain lakupekasta mennessäs.

    Äänestä

Pääseepä täälläki taas ryypiskelemään..Mulla alkoki jo kuivaamaan kurkkua...:¤

Mä muutes tulin sit kahden katin kanssa,joten pitäkääpäs ne sessulinne aisoissa..;))

Äänestä
  • tulin kollini kanssa. Kumpaakoa sukupuolta sulla ne katit on.

    Äänestä

  • animattiN kirjoitti:

    tulin kollini kanssa. Kumpaakoa sukupuolta sulla ne katit on.

    ja sit yks neiti...Onneks on pantu kapulat rattaisiin,ku sulla on oikee kolli mukana..;)

    Äänestä

  • miia-kisu kirjoitti:

    pelkoa mun kollista, koska se on leikattu. Ovatko ihan rotukissoi vai..... Minulla on ihan tavallinen maatiainen.

    Äänestä

  • animattiN kirjoitti:

    pelkoa mun kollista, koska se on leikattu. Ovatko ihan rotukissoi vai..... Minulla on ihan tavallinen maatiainen.

    tää vanha rouva on ihan tavallinen kans ja varmaan, tää meidän nuorempi ottotyttöki on,vaikka näyttää vähän semmoselta erikoisemmalta..:)

    Mä haaveilen,et joskus voin ottaa Norjan metsäkissan..

    Äänestä

  • miia-kisu kirjoitti:

    tää vanha rouva on ihan tavallinen kans ja varmaan, tää meidän nuorempi ottotyttöki on,vaikka näyttää vähän semmoselta erikoisemmalta..:)

    Mä haaveilen,et joskus voin ottaa Norjan metsäkissan..

    kävi mielessä uuden katin hankinta mutta en oikein halua, ku tämä mösökalle on niin omistushaluinen minusta ja tietenkin muustakin perheestä.

    Äänestä

  • Kisuleille on tilaa ja hmm...hyvin monenlaista seuraa. Juokos ne maitoa vai vettä?

    Tervetuloa. Kahvia, vaiko tujakampaa sinne?

    Äänestä

  • hurlumi kirjoitti:

    Kisuleille on tilaa ja hmm...hyvin monenlaista seuraa. Juokos ne maitoa vai vettä?

    Tervetuloa. Kahvia, vaiko tujakampaa sinne?

    tänne mitään kaffeeta oo tullu juomaan...Pistä ny kunnon väkevät..eihän tässä enää ees kestä selevinpäin... Pistän ny elämän ranttaliks..:P

    Ja meidän katit juo vaa sit vettä...ja muutama sardiini varmaan kans menis...;) Tattis..

    Äänestä

nähtävästi ainakin yksi puskan kommentti joten minua on sitten turha epäillä. Niiiihhhh....

Äänestä
  • sinun kanssasi.Kyllä me sinut huomataan ilman noita sinun ihme kommentejasikin.No hätä.

    Äänestä

nyt tukehtunut niihin sämpylöihin kun ei ole näkynyt, vai juuttuiko paisti kurkkuun?

Äänestä
  • tänään, muistan maininneen.

    Äänestä

  • työpäivä kirjoitti:

    tänään, muistan maininneen.

    No se sitten selittää hiljaiselon, joten ei mitään hätää.

    Äänestä

  • krapulaansa.

    Äänestä

  • varmaan kirjoitti:

    krapulaansa.

    Meidän pikkupikku Helmessämme ei krapula ehdi tulla. Tämä on auki päivät pääksytysten. Ja sinne tuli?

    Äänestä

  • olen tässä. Ei hurlun sämpylöitä syö vanha Erkkikään, ovat kivikovia vaikka kuinka hunajalla voitelisi.

    Äänestä

  • tapatoimittaja kirjoitti:

    olen tässä. Ei hurlun sämpylöitä syö vanha Erkkikään, ovat kivikovia vaikka kuinka hunajalla voitelisi.

    taas haukkumassa. Itse olit tietysti tukehtumassa omaan puuroosi. Menikö puurot ja vellit sekaisin?

    Ja anna se rommitynnyri takaisin, tarvii aina kaulassa killua.

    Äänestä

  • hurlumi kirjoitti:

    taas haukkumassa. Itse olit tietysti tukehtumassa omaan puuroosi. Menikö puurot ja vellit sekaisin?

    Ja anna se rommitynnyri takaisin, tarvii aina kaulassa killua.

    tämä laitetaan Muljanon kaulaan. Se on siis mun uusi koiruli, bernhadilainen, sain satutädiltä.

    On tämä kumma juottola, ensin luvataan viinaa ja sitten pyydellään sitä takaisin.

    Äänestä

..kevyelle korjaussarjalle käyttöä, anna vaikka pikkutuoppi että pahin vapina kaikkoaisi *anelee voihkien*

Äänestä

Ketjusta on poistettu 64 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

hurlumi kirjoitti:

Koskapa täältä ei enää juopot naispolot (eikä ne hurmaavat palstamiehet) mitään palvelua saa, niin pistänpä baarin auki. Sen verran oli tuossa idean synnyttämisessä vaikeutta, että baarin nimi on itsekkäästi Hurlumin Helmi.

Tämä on semmonen boheemimpi paikka, tämä: jokainen voi mennä keittiöön laittelemaan ruokaa, napata itse makunsa mukaista juomaa. Tarvittaessa baarin omistaja (varsinainen helmi) tarjoaa briljanttia höpöttelyseuraansa niin haluaville. Tosin tässä baarissa saa tapellakin; lähestulkoon kaikki on sallittua. Mm. baarinpitäjälle voi tarjota viskipullon jne.

Ja kuten asiaan kuuluu boheemissa paikassa: tänne voi ottaa lemmikit mukaan. Oma koirani nukkuu jaloissani kovin tyytyväisen oloisena. Tavoistani poiketen en ole vielä lattialla. Juhlan kunniaksi istun toistaiseksi vielä baarijakkaralla.

Olkaatten hyvä.

PS. Ja jos ei asiakkaita ala ilmestymään, suljen oveni ikiajoiksi. Hähhää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu