Pari lainausta ensin pohjaksi.
"Ihminen on niin monimutkainen, hienojakoinen ja erikoinen, ettei voi polveutua mistään ameebasta tai apinasta"
IL 13.1.07 Kansanedustajaehdokas Anne Pohtamo (kd) joo ja miss universum 1975.
"Alunperin ihminen on ollut kala, sen on tunnustanut ja kapitalistinenkin tiedemies"
Alikersantti Lahtinen Tuntematon sotilas.
Uskoisin, että elämäntapasovinistit kuulumme pääsääntöisesti tuohon Lahtisen mainitsemaan evoluutioon koska meille maistuu niin hanakasti nuo nestemäiset juomat ja pahanilkiset ihmiset jopa sanovat meitä kännikaloiksi.
Miss Pohtamon kannanottoon minulla ei ole mitään relevanttia tietoa, mutta voihan se niinkin olla.
Feminismin evoluutio
7
793
Vastaukset
..ihminen voi mielestäni polveutua hyvinkin ameebasta tai muusta elikosta, ainakin mikäli on uskominen kuulemaani väitettä, että maailmasta löytyy paljon yksinkertaisiakin ihmisiä..
..sitten taas monimutkaiset ihmiset ovat joidenkin näkemysten mukaan vaikeita ihmisiä, ja voi olla, että he ovat niin vaikeita, ettei heitä ole osannut luoda edes evoluutio..
..arvelen kumminkin, että feministinen evoluutio on jokseenkin puolet kokonaisevoluutiosta- Vaka Vanha
Evoluution kannalta feminismi vastaa itsemurhaa ...
Evoluution tehtävä on muuttaa ja kehittää lajia, niin että se menestyy ja lisääntyy mahdollisimman hyvin.
Feminismi taas pitää seksiä ja lisääntymistä itsessään ongelmana, varsinkin jos se tapahtuu miesten kanssa, ilmeisesti seksi saman sukupuolten tai muiden tahojen kanssa jotka ei johda lisääntymiseen on kumminkin sallittua ...
Näin ollen, feminismi ei pitäisi lajin sisällä kasvaa ainakaan oman lisääntymisensä kautta ja jos se kasvaa kovinkin voimakaasti muiden syiden seurauksena, niin koko lajin olemassaolo vaarantuu.
Eli feminismissä on kysymys kulttuurievoluutiosta, joka johtaa koko kulttuurin kuolemaan. - Soh-vi
.. ihan sattumalta. Ihminen ei ole polveutunut ameebasta eikä apinasta, vaan sekä apinat että ihmiset yhteisestä kantamuodosta, joka alunperin on todennäköisesti ryöminyt vedestä maalle, kuten tunnettua.
Miss Pohtamon lausuntoa on tosin hieman vaikea tulkita. Jos hän tarkoittaa, että ihminen luotiin Aatamiksi ja sitten pykättiin tyttöystäväksi Eeva Lilithin lähdettyä, niin amen. Jopa "älykäs suunnittelu" (ID) vaikuttaa vähän uskottavammalta, mutta vain vähän. Odotamme kiinnostuneina lisää anne-aforismeja, nykäs-matti onkin tähän asti ollut kukkona sillä tunkiolla.tuo määritelmäsi "anne-aforismit" kenties hän suurena valaistumisen hetkinään tuo meille opuksen, joka kumoaa Darwinin paradigmat.
Itse koen usein, että kehitykseni on peräisin kasvikunnasta, sillä toisinaan tuo lanttu ei oikein säteile vai olisiko se kuitenkin alitajuista ydinfysiikkaa.- Soh-vi
epikuros kirjoitti:
tuo määritelmäsi "anne-aforismit" kenties hän suurena valaistumisen hetkinään tuo meille opuksen, joka kumoaa Darwinin paradigmat.
Itse koen usein, että kehitykseni on peräisin kasvikunnasta, sillä toisinaan tuo lanttu ei oikein säteile vai olisiko se kuitenkin alitajuista ydinfysiikkaa.Maailmassa ei koskaan ole liikaa hymyä, eläköön annet ja matit. Mitä epikurolaiseen ajatteluusi tulee, niin kehoitan lanttuasi välttämään liiallista säteilyä, tulee vieä Iso Paha Ranskalainen Virma ja tekee valtauspyynnön.
- ihminen ole
kala. Kyllä kala on kala. Tai ehkä tuolla akvaariossa uiskenteleekin ihmisiä.
- Soh-vi
.. että hauki on kala, tunnetusti. Haukionkala. Toisaalta kala on myös hauki. Kala voi olla muukin kuin hauki, ja muinoin jokin kalamainen on voinut olla nainen (Wanda?) ja sen mies on raahautunut rannalle naisen perässä. Siitä se alkoi.
Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 62968
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla295869- 60780
- 55683
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k96603- 57590
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai46581- 24579
- 79564
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,13529