Eli ollut jo jonkun aikaa hiukan kipeä oikea jalka, suunnilleen tuosta polvesta alaspäin 10 senttiä oleva alue ja melkeen koko jalan ympäri. "Ulkoreunalla"suunnilleen polven vieressä ehkä alempana tuntuu luu, kun sitä edes hipaisee kipu on sietämätön. Eilen illalla kipu yhtäkkiä muuttui niin sietämättömäksi etten voinut maata, istua nukkua. Osaako kukaan sanoa mistä mahtaa olla kysymys?
Oikea jalka
Wizard89
1264
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
pitkäaikaisesta (vuosien) virheasennosta, kun paino oli selän kipujen vuoksi enemmän vasemmalla jalalla. Minkäänlaista loukkaantumista ei tapahtunut. Aamulla herätessä kipu vain oli siinä ja paheni koko ajan. Lopulta otettiin röntgenkuva ja se osoittautui pohjeluun murtumaksi.
Sille ei tarvinnut tehdä mitään, kun oli ihan hyvässä asennossa. Lepoa ja särkylääkkeitä.
Kipu oli kuitenkin sietämätön.
Kannattaisi varmaan ottaa röntgenkuva, josko se vaatisi jotain hoitoa.