Tämä termihän vilahtelee aina ajoittain. Sitä käytetään lähinnä lyömäaseena niitä kohtaan, jotka rohkenevat tunnustaa Jeesuksen Herrakseen ja Vapahtajakseen ja jotka pyrkivät elämään siten, etteivät murehduttaisi Pyhää Henkeä.
Itselleni usko merkitsee iloa siitä, että olen saanut syntini anteeksi ja saan olla Jeesuksen oma silkasta armosta. Siitä seuraa, että suhtaudun armollisesti muihin kanssamatkaajiin, niihinkin, jotka eivät vielä ole ymmärtäneet vastaanottaa Jeesusta omana Vapahtajanaan.
Olenko siis kiihkomielinen, fanaattinen uskova?
Itselleni usko merkitsee iloa siitä, että olen saanut syntini anteeksi ja saan olla Jeesuksen oma silkasta armosta. Siitä seuraa, että suhtaudun armollisesti muihin kanssamatkaajiin, niihinkin, jotka eivät vielä ole ymmärtäneet vastaanottaa Jeesusta omana Vapahtajanaan.
Olenko siis kiihkomielinen, fanaattinen uskova?
Vastaukset 16
Vanhimmat
Mistä huomaat milloin Pyhä Henki on murheellinen?
Tietenkin kun on tehnyt väärin, mutta mistä erotat ettei se murhe tule sielusta?
Niin, ymmärtäisin, että Pyhä Henki murehtii varsinkin silloin, jos uskova tekee jotain, joka on selkeästi Sanan vastaista.
Voisinpa ajatella, että sieluni yhtyy tähän murehtimiseen Pyhän Hengen kanssa, eli tunnen sen sisimmässäni, koska Pyhä Henkihän asuu Jeesukseen uskovassa.
Jumalan mielen mukainen murhe on elämäksi, eli vaikuttaa hengellisesti uskovan parhaaksi. Tätä murhetta ei pidä tukahduttaa, vaan reilusti ja avoimesti pitää tunnustaa se asia, jonka Pyhä Henki on paljastanut ja parannuksen kautta sitten vaan uudelleen eteenpäin. Usein voisi olla aiheellista pyytää niiltä anteeksi, joita vastaan on rikkonut. Sitä tapahtuu aivan liian vähän.
Joskus voi olla niin, että uskova saa taakakseen murehtia muiden asioita, syntejä, välinpitämättömyyttä ja kovuutta, jolloin se vaikuttaa esirukousta yleisen hengellisen tilan johdosta. Jeesuskin itki Jerusalemin tilaa.
usko Jeesukseen ei tee kenestäkään kiihkomielistä, kyllä se taitaa olla vain ikävä luonteenpiirre tai tulollaan oleva mielen sairaus.
Se näkyy ihmisen tavassa ilmaista itseään ja tälläkin palstalla on ihan hyviä asiallisia kirjoittajia ja sitten niitä hulvattomia paasaajia jotka saattavat millä hetkellä tahansa keikahtaa reunan yli.
Tasapainoton yksilö kirkuu.
???
Valvomattomuus, eli se, ettei vaali omaa hengellistä elämäänsä, voi johtaa siihen, että nähdään asiat vääristyneestä perspektiivistä. Sydämen uskon sijaan on päässyt aivousko, joka on kova ja kohtuuton muita kohtaan. Muistetaan fariseuksen ja publikaanin rukoukset ja Jeesuksen arviot heistä.
Et ole kiihkomielinen. Mitä olen kirjoituksiasi lukenut, en ole huomannut sellaista uhoamista, jota itse kuvittelen kiihkomielisyydellä tarkoitettavan.
Jonkun uskosta osattoman mielestä uskovaisuus voi olla niin negatiivinen asia, että kaikenlainen uskonasioiden esille tulo voi hänen mielestään olla kiihkoilua. Myös ennakkoluulojen vallassa ja tietämättömyyden pohjalta voidaan puhua kiihkomielisistä uskovaisista, jos ei ole uskaltauduttu edes menemään tutustumaan kyseisiin tilaisuuksiin. Onko se negatiivinen puhe sitten jonkinlainen mielenkiinnon ilmaus?
On siis paljon kiinni siitä keneltä tätä kiihkomielisyys-asiaa kysytään, millaisia vastauksia sitten saadaan. Kiihkomielisyys lienee siis jonkinlaista hihhulointia?
Toivon mukaan en itsekään sorru kiihkomielisyyteen. Joskus nuorena uskovana kun uskonasiat olivat hyvin pinnalla, varmasti minusta sai erilaisen kuvan kuin nykyisin. Mielestäni en ole koskaan uskonasioita tuputtanut lähimmäisille, mutta tietysti mitä enemmän uskovainen on seurakunnan tilaisuuksissa, lukee Raamattua ja seurustelee uskovaisten kanssa, kyllähän se jollakin tavalla tahtoo tulla esille puhui siitä sitten tai ei.
Kiihkomielisyys siis on hihhuloimista ja höyryämistä milloin minkin järkyttävän profetian ym. näyn ja ilmestyksen pohjalta. Tarkoittaako fanaattisuus samaa kuin kiihkomielisyys? Varmasti on todella ikävä kokemus jos omassa perheessä suhtaudutaan kiihkomielisesti uskonasioihin. Tällöinhän koko usko painottuu jotenkin väärin ja vääriin asioihin. Eli ollaan siis menossa harhaan.
Niin, kiihkoilu ja "minä tiedän"-asenne ovat usein nuoruuden aikaisia raakoja hedelmiä, jotka kypsyvät vähitellen armollisuuden mehukkaiksi hedelmiksi Siperian ilmastossa. Se ei tarkoita, etteikö voisi pitää kiinni niistä asioista, joita nuorena sai ymmärtää, mutta ne tuodaan esille eri tavalla, murretusta astiasta, jolloin ne kelpaavat nälkäisille ja janoisille kulkijoille.
Oikein olet uskon mielestäni sisäistänyt. Vaikka emme syntiä hyväksykkään, silti emme saa olla toisten tuomareita, koska kaikki me olemme syntisiä ja Jumalan kirkkautta vailla.
Toisin ajattelevien aseenteet ovat ajallemme tyypillisiä ja meidän ei mielestäni pitäisi olla yhtään kummissamme jos meitä kohtaan hyökätään. Pahempaa on vielä tukossa niin, että rukoilkaamme heidän puolestaan ja toivotaan, että Herran saisi heitä koskettaa.
Lähinnä mieleen tulee se, että meidän tulisi olla selkärankaisia, uskossamme lujia, mutta toisaalta lempeitä ja armahtavaisia, varsinkin silloin, kun näemme, että joku lähimmäisemme on tosissaan etsimässä Armahtajaa.
Aivan. Emme voita ketään Kristukselle syyttelemällä. Ei se, ettei ryhdy kiistelemään pakanoiden tai harhassa olevien kanssa ole heikkouskoisuutta. Jumalan Sanalla, eli Hengen miekalla, voimme vastata. Se on muuten ainoa ase joka on annettu meille Jeesukseen uskoville.
Jos näemme itsemme Raamatun valossa; armahdettuina syntisinä, silloin meillä on myöskin oikea asenne kanssakulkijoihin. Rakastakaa niitä jotka teitä vainoavat jne.
Jatkakaamme rohkeasti sillä tiellä minkä sydämessämme oikeaksi koemme, se on paras todistus vastustajillemme.
Lisäksi muistutan mieliin, keiden kanssa meidän tulisi ennen kaikkea olla tekemisissä ja millaisten ihmisten kanssa "seurustella", sekä miten pitää suhtautua ihmisiin, joilla ei ole mitään vakavaa aietta etsiä elävää Jumalaa.
2.Tim.2
"Pakene nuoruuden himoja, harrasta vanhurskautta, uskoa, rakkautta, rauhaa niiden kanssa, jotka huutavat avuksensa Herraa puhtaasta sydämestä.
23 Mutta vältä tyhmiä ja taitamattomia väittelyjä, sillä tiedäthän, että ne synnyttävät riitoja.
24 Mutta Herran palvelijan ei sovi riidellä, vaan hänen tulee olla lempeä kaikkia kohtaan, kyetä opettamaan ja pahaa kärsimään;
25 hänen tulee sävyisästi ojentaa vastustelijoita; ehkäpä Jumala antaa heille mielenmuutoksen, niin että tulevat tuntemaan totuuden
26 ja selviävät perkeleen pauloista, joka on heidät vanginnut tahtoansa tekemään".
Meidän oma elämämme on paras todistus pakanoille. Mitkään sanat tai todistukset eivät korvaa sitä.
Niin ja tämä Sana on myös hyvä muistaa:
"Älkää antako pyhää koirille, älkääkä heittäkö helmiänne sikojen eteen, etteivät ne tallaisi niitä jalkoihinsa ja kääntyisi ja repisi teitä".
Matt. 7:6
ote kirjoituksestasi:
"Itselleni usko merkitsee iloa siitä, että olen saanut syntini anteeksi ja saan olla Jeesuksen oma silkasta armosta. Siitä seuraa, että suhtaudun armollisesti muihin kanssamatkaajiin, niihinkin, jotka eivät vielä ole ymmärtäneet vastaanottaa Jeesusta omana Vapahtajanaan.
Olenko siis kiihkomielinen, fanaattinen uskova?"
No eihän tuo vielä kiihkomielisyyteen riitä. Tiesit kyllä sen itsekin. Mielestäni on aiheellisempaa kysyä, pitäisikö olla vähän rohkeampi ottamaan kantaa ja reagoimaan uskolle vihamielisiin kirjoituksiin.
Sinun kirjoituksiasi ainakaan tuolla nikilläsi ei ole näkynyt ateistien ym. pilkkaajien viestien perässä. Olisiko ollut viisaampaa tuoda jonkinlainen valo pimeyden keskelle. Ehkä haluat jättää ns. likaisen työn muille, esim. Frihetille.
En väitä tietäväni varmuudella, mikä on oikea tapa vastata pilkkaajille ja eksyttäjille. Vaikeneminen on yksi vaihtoehto, sekä on sinun valintasi ettet jäisi kiinni kiihkomielisyydesta? Kaikella ystävyydellä, voitko kommentoida tätä?
Joh. 2:17
Silloin hänen opetuslapsensa muistivat, että on kirjoitettu: "Kiivaus sinun huoneesi puolesta kuluttaa minut".
Ensinnäkin haluan sanoa, että pystyn olemaan tällä foorumilla aika vähän nykyisin, työsyistä johtuen.
Toiseksi totean, että olen aina kaihtanut, pikkupojasta lähtien riitelyä ja kiivasta väittelyä. Minä vain olen sellainen tyypiltäni. Voisin väittää, että perusluonteella on osuutta siihen, etten niin hanakasti tartu provoihin tai muihin äkseerauksiin kiinni. Voihan se suolattomuuttakin olla ja särmikkyyden puutetta. Jumala antakoon sitä minulle lisää, jos hän sen minulle näkee puutteeksi. Ei silti, "oikeassa elämässä" saatan kiivastua kovinkin, jos näen heikompaa sorrettavan tms.
Jotenkin minusta tuntuu siltä, että pilkkaajien herjalauluihin ei pidä reagoida ollenkaan. Antaa heidän olla. Mielenmuutosta heissä tuskin saa aikaan kiivalla palautteella tai kivi-kivestä periaatteella. Kyllä lauhkea vastaus taltuttaa kiukun, jos sellaiseen saa viisautta ylhäältä. Tyhmyyteenhän ei pitäisi tyhmyydellä vastata, sillä siitähän se löyly vaan yltyy.
Niin, tuli muuten mieleen se, kuinka Jeesus suhtautui ivailevaan Herodekseen ja muihin pilkkaajiin.
Hän katsoi parhaimmaksi vaieta.
Vastauksesi on hyvä. Minullakin oli mielessä Jeesuksen esimerkki vaikenemisesta. Toisaalta tuo "kiivaus sinun huoneesi puolesta" panee miettimään toisenlaista 'profiilia'.
Yksi näkökulma on palstahygienia noin yleensä, tarkoitan että kenen annetaan dominoida kirjoittelua. Itse en lukeudu palstan kantaporukkaan, mutta silti on suuresti harmittanut tuo antikristillisen materiaalin voimistuminen.
Niin, olet pitkälle oikeassa. Jeesuksen ja Hänen seuraajiensa herjaajille tällä palstalla riehuminen on ikäänkuin sirkushuvia. He nauttivat ja nauravat yhä röyhkeämmin, kun saavat ärsytettyä 'meitä kiihkouskovia', siis meitä jotka haluamme olla Herramme opetuslapsia ja uskollisia todistajia.
Saarn. 3:7
Aika on reväistä rikki ja aika ommella yhteen. Aika on olla vaiti ja aika puhua.