säärikipuja

Viime keväänä oikean jalan sääri(etupuoli) koki melko kovan kolauksen jäädessään painavien, teräväkulmaisten tavaroiden väliin. Ihon pinta meni vain hieman rikki, tuli melkoinen mustelma ja jalalla ei pystynyt kävelemään loppupäivänä kunnolla. No, pientä kipuilua tuntui ympäri viime vuoden, mutta vain pientä ja ohimenevää, eikä se haitannut vielä tuolloin juostessa yms.
Nyt olen huomannut, että juuri 'pamahduskohtaan' on tullut sellainen kova, liikkuva 'kapseli' ihon alle. Se on sellainen pari senttiä pitkä ja melko kapoinen ihme... palanen. Kun sitä edes hieman painaa tai nykäisee, alkaa sellainen jännä kipuilu luussa. Juosta en voi, koska joka askeleella pistää ja pitkät kävelylenkit aiheuttavat myös lopulle päivää kipuilua. Kipu tuntuu siis ihan luussa, niin 'kapselin' kohdalla, myös hieman laajemmalla alueella. Muilla samanlaisia? Mikä voisi olla syynä?
1302
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hopi hopi lääkäriin ja röntgenkuvauksiin. Todennäköisesti satutit aikoinaan tuon sääresi kovemmin kuin kuvittelit. Ei kannata miettiä mikä se on, sillä röntgenkuva paljastaa ja lääkäri tietää, tuleeko siihen leikkaus vai paraneeko jollain muulla konstilla. Vaarallista se ei voi olla, sillä on päivänselvää, että tuollainen haaveri jättää jälkensä, jollei sitä ole hoidettu aikanaan kuntoon (mikäli siinä on ollut hoitamista, kuten tässä tapauksessa vähän näyttää siltä). Hyvää kevään odotusta ja toivottavasti saat siihen pikaisen avun!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kipuilija kirjoitti:

Viime keväänä oikean jalan sääri(etupuoli) koki melko kovan kolauksen jäädessään painavien, teräväkulmaisten tavaroiden väliin. Ihon pinta meni vain hieman rikki, tuli melkoinen mustelma ja jalalla ei pystynyt kävelemään loppupäivänä kunnolla. No, pientä kipuilua tuntui ympäri viime vuoden, mutta vain pientä ja ohimenevää, eikä se haitannut vielä tuolloin juostessa yms.
Nyt olen huomannut, että juuri 'pamahduskohtaan' on tullut sellainen kova, liikkuva 'kapseli' ihon alle. Se on sellainen pari senttiä pitkä ja melko kapoinen ihme... palanen. Kun sitä edes hieman painaa tai nykäisee, alkaa sellainen jännä kipuilu luussa. Juosta en voi, koska joka askeleella pistää ja pitkät kävelylenkit aiheuttavat myös lopulle päivää kipuilua. Kipu tuntuu siis ihan luussa, niin 'kapselin' kohdalla, myös hieman laajemmalla alueella. Muilla samanlaisia? Mikä voisi olla syynä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu