Nyt kun olen lähdössä kirkkoon Jeesuksen ylösnousemuspäivän tunnelmiin, minun puolestani ja minun tähteni, niin herää kysymys seurakunnan ovista.
Seurakuntahan perustuu Häneen uskovista, elävistä ja laimeista, iloitsevista ja hetkessä elämäänsä kiroavista ihmisistä, niin sopiiko ne teidän mielestänne kirkkoon?
Ihminen kulkee uskossaan eri tuskavaiheiden läpi, jopa Tuomaat ovat meillä sisällä, sekä niin epäuskoiset kirkon jäsenkirjoissa, jotka eivät edes tunnusta aina Jeesusta.
Missä kulkee raja?
Milloin pannaan hänen kohdallaan ovet kiinni?
Ennen oli seurakuntakurina kielto ehtoollispöytään pääsy ja osiltaan vieläkin, jopa piispaan asti.
Itse toivon sanankuuloon kaikki, kaikki me syntiset, salasyntiset, siivosyntiset, aivan sinne toiseen ääripäähän murhaajaan asti. He ovat osa lapsena kastettu, jopa kirkon jäseniä kasteen kautta, mutta ovet ovat auki. Tulkaa minun tyköni kaikki, siis kaikki.
Ryöväreitä on kaikki, sinä ja minä. Siinä voidaan sanoa, Herra muista minua kun tulet valtakuntaasi, tahi olet valtakunnassasi, kaikki eivät edes uskalla toivoa perillepääsyä, vaan muista minua.
Jeesuksen kieltäjiä ja kukko saarnaa meille parannuksen sanaa. Saamme vaipua itkien Herramme eteen. Mutta kirkon ovet ovat auki, emme muotojumalisesti sulje ovia.
Kirkko on sanankuulon paikka, se ei ajassa erottele lusteita, se ei tuomaroi toistemme suilla nisut ja lusteet, vaan todistaa sanaa, joka on itse kaksiteräinen miekka erottelemaan tekojemme suuntaa.
Me emme näe sydämiä, Herra näkee. Hän tekee työtään ja joukko kasvaa Pyhän Hengen kautta.
Juutalainen syntyi kansansa keskelle, oltiin sitä kansaa, siinä sitten uskottiin Jumalaan, tahi ei. Uskon mukaan, ihminen pelastui. Sitä se on tänäänkin, synnytään ja ajassamme, kasteessa liitetään uudenliiton seurakunnan keskelle elämään, sekä oppimaan. Usko syntyy matkalla, tahi ei, se on valintaa. Mutta kirkon ovet on auki ja seurakunnan jäsenyyskin on siinä mukana, mutta sitä en korosta, että se jäsenyys itsessään on avain pelastukseen, vaan se on avain tulla aina Herralle pyhitettyyn huoneeseen kuulemaan sanaa. Sana tehköön työtä.
Siksi menen kirkkoon, kansan joukkoon joka tarvitsee Jeesusta, me emme haluta erotella toisiamme ulos, sydämen ahtaustautia kantaen ajaa ihmistä nurkkaan, sanoen, että kiitos, että en ole kuin tuo tuossa. Ei, minä olen hänen kanssaan, kilvoittelemassa, antamassa sanan tehdä työtä sydämissä ohjaamaan parannukseen ja toivoon Hänessä.
Se on kirkon tehtävä, ajassa ovet on auki, auki Jeesuksen tykö, joka tulee sanassa todistamaan toivon ja pelastuksen lähdettä Jeesusta.
kari.
Seurakuntahan perustuu Häneen uskovista, elävistä ja laimeista, iloitsevista ja hetkessä elämäänsä kiroavista ihmisistä, niin sopiiko ne teidän mielestänne kirkkoon?
Ihminen kulkee uskossaan eri tuskavaiheiden läpi, jopa Tuomaat ovat meillä sisällä, sekä niin epäuskoiset kirkon jäsenkirjoissa, jotka eivät edes tunnusta aina Jeesusta.
Missä kulkee raja?
Milloin pannaan hänen kohdallaan ovet kiinni?
Ennen oli seurakuntakurina kielto ehtoollispöytään pääsy ja osiltaan vieläkin, jopa piispaan asti.
Itse toivon sanankuuloon kaikki, kaikki me syntiset, salasyntiset, siivosyntiset, aivan sinne toiseen ääripäähän murhaajaan asti. He ovat osa lapsena kastettu, jopa kirkon jäseniä kasteen kautta, mutta ovet ovat auki. Tulkaa minun tyköni kaikki, siis kaikki.
Ryöväreitä on kaikki, sinä ja minä. Siinä voidaan sanoa, Herra muista minua kun tulet valtakuntaasi, tahi olet valtakunnassasi, kaikki eivät edes uskalla toivoa perillepääsyä, vaan muista minua.
Jeesuksen kieltäjiä ja kukko saarnaa meille parannuksen sanaa. Saamme vaipua itkien Herramme eteen. Mutta kirkon ovet ovat auki, emme muotojumalisesti sulje ovia.
Kirkko on sanankuulon paikka, se ei ajassa erottele lusteita, se ei tuomaroi toistemme suilla nisut ja lusteet, vaan todistaa sanaa, joka on itse kaksiteräinen miekka erottelemaan tekojemme suuntaa.
Me emme näe sydämiä, Herra näkee. Hän tekee työtään ja joukko kasvaa Pyhän Hengen kautta.
Juutalainen syntyi kansansa keskelle, oltiin sitä kansaa, siinä sitten uskottiin Jumalaan, tahi ei. Uskon mukaan, ihminen pelastui. Sitä se on tänäänkin, synnytään ja ajassamme, kasteessa liitetään uudenliiton seurakunnan keskelle elämään, sekä oppimaan. Usko syntyy matkalla, tahi ei, se on valintaa. Mutta kirkon ovet on auki ja seurakunnan jäsenyyskin on siinä mukana, mutta sitä en korosta, että se jäsenyys itsessään on avain pelastukseen, vaan se on avain tulla aina Herralle pyhitettyyn huoneeseen kuulemaan sanaa. Sana tehköön työtä.
Siksi menen kirkkoon, kansan joukkoon joka tarvitsee Jeesusta, me emme haluta erotella toisiamme ulos, sydämen ahtaustautia kantaen ajaa ihmistä nurkkaan, sanoen, että kiitos, että en ole kuin tuo tuossa. Ei, minä olen hänen kanssaan, kilvoittelemassa, antamassa sanan tehdä työtä sydämissä ohjaamaan parannukseen ja toivoon Hänessä.
Se on kirkon tehtävä, ajassa ovet on auki, auki Jeesuksen tykö, joka tulee sanassa todistamaan toivon ja pelastuksen lähdettä Jeesusta.
kari.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Etkö ymmärrä asiasta johdonmukaisuutta? Jumala on katsonut näin hyväksi järjestää ihmiset Sanansa vastuun alle. Mitä siitä, miten kukin uskoneekin, tärkeintähän on se, että omin toimin vaikkakin näennäisesti alistaa itsensä Jumalan alaisuuteen.Ei Jumalalla ole eri tasoja inhimilliselle hyvyydelle ja pyhyydelle. Jumalalle me olemme kaikki rikkojina yhtä saastaisia. Vai onko adventisti muka muita pyhempi?
eikä vanhurskaita.Tämä tarkoittaa sitä,että ihmisen teot,olivatpa ne kuinka oikeita ja hyviä tahansa,ovat Jumalan silmissä kuin tahrainen vaate.Ainoastaan sitten kun olemme antaneet elämämme kokonaan Jeesukselle,(siis jättäytyneet)ei Jumala enää näe meidän syntejämme,koska hän katselee meitä nyt Kristuksen veren kautta,jossa ei syntiä ole.
Vaikka nostaisi kätensä ylös näkee jumala mielestäsi siinä suurta syntiä.
Mitähän mahdat oikein ajaa takaa?
ole adventisti, kun hän kerran menee sunnuntaina kirkkoon.
Jumalalle yhtä saastaisia ??? Jumala loi tietoisesti pahan ,saatanan, ja antoi sitten paholaisen odotetusti turmella meidät ihmiset ??
Kyllä te uskovaiset olette heikoilla jäillä !!!
Kyllä se raamatun sana näin sanoo.Ei siis ole mitään ylvästelyä yhdelläkään,ainoastaan Armosta olemme pelastetut Kristuksen kautta,muuta tietä ei ole kenellekkään annettu.
Pelastuksen edellytyksenä on nöyrtyminen,katumuksen ja syntiensä tunnustamisen kautta.Täydellisenä murskautuminen Kristus kalioon,suo meille täydellisen anteeksiantamuksen,ilon ja rauhan.
Vain tyhjän omasta itsekkyydestä vapautuneen sydämen voi Kristus täyttää Pyhällä Hengellä.
Kaikesta tästäkin huolimatta olemme vajavaisia,niinkauan kuin elämme tässä "kuoleman" ruumiissa.Kuten Paavalikin sanoi,että"kuka pelastaisi minut tästä kuoleman ruumiista.
"Mutta meillä on etuoikeus käydä armoistuimen eteen syntejämme katuen ja anteeksi pyytäen,niin hän armahtaa meidät "jälleen".
Terveisiä kirkosta.
Heitetäänpä ajatusleikki, jossa ei astuta Jumalan kilpailijaksi.
Jospa sinulla ja minulla olisi kaikkivoipaa valtaa luoda jotain, niin loisimmeko kaunista, hyvää ja vapaaseen valintaan, eli rakkauteen perustuvaa luoja ja luotuun suhteeseen perustuvaa kättemme työtä.
Ehkä!
Silloinhan luotuun suhteeseen kuuluu tavallaan vapaus, joka johtaa oikein tehtyinä valintoina hyvään, sekä sopusointuun, kiitokseen ja rakkaudelliseen yhteiseloon.
Kun vapaus haluaa omata jotakin siitä, mikä ei ole enää hänelle kuuluvaa, se on epätasapaino, eikä hyvä ja johtanut pois rakkaudesta.
Tänään riistetään lähimmäiseltä sitä oikeutta minkä Jumala on luodessaan hänelle luvannut elämään, leipä, vaatteet, koti, lämpö, ystävät, jne. jne. se on valintaamme, ja sopusointu on kadonnut.
Rakkauteen kuuluu valinnan vapaus, ja tästä nousee valinnoistamme johtuen tietoinen pahuus, vääryys, sekä se, että itse turmelemme itsemme ja sitä henkeä sanomme myös saatanan, eli vastustajan hengeksi. Saatana on vastustaja, eli henki joka ei yhdy tähän luotuun hyvään ja sopusointuun.
Turmelus kulkee oikeastaan meidän sisällämme ja voimme syyttää siitä itseämme.
Jos nyt se, minkä olisimme luoneet, hamuaa muuta, kuin olemme hyväksi nähneet, niin olemmeko luoneet pahan? Mielestäni rakkauteen kuuluu vapaus rakastaa ja silloin on mahdollisuus myös väärän olemassaoloon.
Jumalan syytäkö, ehkä on parempi mennä peilin eteen ja tehdä heti parannusta, koska itsehän koko ajan valitsemme väärin, jos riistämme lähimmäiseltä hänelle kuuluvaa.
Mikä paratiisi tämä olisikaan jos tekisimme oikein. Niin kukahan tässä on heikoilla jäillä.
Syytämmekö Jumalaa, no Hän kuitenkin luo kerran kaiken uudeksi. Täällä nyt opetellaan valinnan vapautta.
Väärähän saastuttaa hyvän, eli on saastainen itsessään.
kar i
Jumala luo kaiken uudelleen,miksi hän ei taas munaisi uudelleen ja jättäisi johonkin valittuun kapinan siementä.On jo kerran munannut.
Täällä opetellaan valinnan vapautta ?? Opettelivatko Tsunamin uhritkin valinnan vapautta ?? No,uskonto on uskon,ei tiedon kysymys.
Jumalan virheestä ovat monet syyttömät saaneet kärsi tai Jumalaan ei siinä muodossa olemassa kuin esim. adventit väittää.
En ole adventisti ja sinulla on syyttävä sormi Jumalaa kohti.
No tällaisia me ihmiset olemme, ehkä ymmärrämme enempi kun kohtaamme Jumalan jo ajassa, miksi näin ja jos emme, niin kunnia Hänelle silti..
Puhut tsunamin uhreista, minulta meni vuosien varrella tapaamani tuttu mies lapsiensa kanssa, mutta en silti syytä Jumalaa siitä. En mene Jumalaa piiloon eri asioiden taakse.
Olen valintani tehnyt ja näin valintojeni vapauden keskellä voi lähtöni olla mikä tahansa, syöpä, jokin sairaus, onnettomuus, tahi luonnollinen kuolema. Mutta Lunastajani elää.
Usko on todella uskon kysymys, joka kerran muuttuu näkemiseksi, mutta on todella suurta uskoa kaiken tämän Luojaan omana Jumalanaan.
Kar i.
Niin,usko on uskon asia eikä tiedon.En minä oikeasti Jumalaa syytä,koska en usko sen kaltaiseen Jumalaan josta meille on kerrottu.Ei meistä kukaan voi tietää oikeasti,voi vain uskotella.
Raamatun ajatuksessa ei ole ristiriitaa mutta uskovien tulkinnoilla kylläkin on. Jumalan mielessä me olemme kaikki tasapäisiä, Meitä arvioidaankin siten kuin me arvioimme lähimmäisiämme. Ja meidän arviomme me vahvistamme tekojemme kautta. Meidän keskinäinen arvomme Jumalalle ei koskekaan hyvyyttämme Jumalan palvelemisessa ja pyhyyden esittelemisessä vaabn keskinäisestä kanssakäymisestämme toisten ihmisten kanssa. Hyvyys siinä on pahuudesta välttäytymistä vaikka siihen löytyisi aihettakin. Jeesushan opetti anteeksiantamista, jossa suurin on se, joka on antanut eniten vääryyttä lähimmäisilleen anteeksi. Hän itse on siinä esikuva ja ehdoton voittaja. Meitä ei arvioida siten suhteessa Jumalaan ja tekohurskauteen, niinkuin uskovat yleisesti opettavat. Mutta oikea usko Jumalaan antaa meille parhaat valmiudet oikeaan anteeksiantoon. Äärimmäinen tilanne vaatii äärettömästi uskoa siitä, että kaikessa on kuitenkin lopuksi Jumala, joka palkitsee vääryydet niille kärsineille, jotka ovat jättäneet kostamatta.
Jos sydämesi pidät avoimena, että kaipaat elävää Jumalaa, niin voit Hänet kohdata. Silloin usko muuttuu todeksi, eikä uskottelulle enää ole sydämessä tilaa. Näin se on.
Olen täysin ateistisesta yhteisöstä lähtenyt, jolle usko todella tuli todeksi.
Voin vain sanoa, että meistä kysytään vain vilpittömyyttä ja tahtoa etsiä Häntä.
Joskus opin keskelle juuttuminen tuo vain epäuskon ja sisäisen pettymisen. Mutta silloin sinulla on kaikki edessä, voit löytää elävän Jumalan, Hänet joka on eläväksi tekevät Henki. Ei tarvitse uskotella, vaan pääsee uskoon, joka sanoo: "Teidän Lunastajani elävän".
Kukaan ei voi elää toisen uskolla ja kantaa sitä toiselle sisälle. Kaikki on loppujenlopuksi Jumalan työtä.
Kaikki sanatkin voivat olla kuulijalle uskovan suusta vain helinää niin kauan kun Jumalan tuuli alkaa puhaltaa.
Mutta, jos kääntäisit katseesi ylös, voit olla lähempänä Jumalaa kuin osaat odottaakaan.
Muistan sinua.. Toivonlinnalainen, Jumalan lupaukset kohdallesi voivat olla ihmeelliset, kun ne kohtaa sinun sydämesi rakkauden tasolla.
Avain on Jeesus.
Kar i.
Kaunis.......
oppimista....adventistit piilottaa sairaat, kehitysvammaiset, juopot, syntisiksi itsensä tuntevat perheenjäsenet ja he eivät kutsu heitä tervetulleiksi "puhtaiden ja synnittömien joukkoon"...joiksi he itsensä usein lukevat?!
senkummemmin kuin kukaan muukaan,turhaa tuo jatkuva olemattoman erilaisuuden korostaminen,kun Kristus on kuitenkin molemmille YKSI.Ainoa pelastuksen lähde,yksin hänessä ja hänen kauttaan vain olemme pelastetut.
Eihän täälläkään kukaan ole adventistien kanssa samaa mieltä. Siksi on kummallista kun adventistit puhuvat näidenkin puolesta väittäen vastaan. Te ette kuulu niiden kanssa samaan uskontoon, jotka eivät usko teidän oppiinne. Meidän uskontoomme ei kertakaikkiaan kuulu adventismia.Adventismi on ihan eri uskontoa siinä kuin hindulaisuuskin.
Olen kanssasi täysin samaa mieltä. Näin juuri ymmärrän jumalanpalveluksen tehtävän. Kunpa valitut virret, pidetyt rukoukset, luetut tekstit ja saarnatut sanat pitäisivät tuon mielessään, niin että jumalanpalvelus voisi olla armollisen Jumalan ojennettu käsivarsi, josta pelastusta ja apua elämäänsä etsivä voisi tarttua kiinni (Jes. 53:1 Vanhan käännöksen mukaan eli "Kuka uskoo meidän saarnamme, kenelle Herran käsivarsi ilmoitetaan?").
Teidät papisto laitostuneissa kirkoissa jätetään pian työttömiksi. Te olette hekumoineet muiden kustannuksella ilman ,että olisitte toimittaneet hyvin tehtäviänne. Pitäkää sitten liturgianne virkaveljillenne keskenänne.
Ennen eläkkeelle siirtymistäni olin jo pitkään muissa tehtävissä elin en ollut palkattuna papin tehtäviä hoitamassa, jota en ole nytkään.
Kirkot ovat vain ohjelman järjestäjiä.Samaa teatteria vuodesta toiseen! Eikä mitään tapahdu.
Toivoin, että näkisimme paikkamme, ja voisimme osoittaa ristin Herraan Jeesukseen.
Kynnykset olisivat matalat, että voisi tulla Isän luo tällaisena ja jokahetki tällaisena.
Siunausta kuhilas kilvoitteluradalle.
Kari