valtaan hinkuva feminismi

..feminismi on todella surkea aate, alistava ja miestä latistava, jos ja kun sen lähtökohta on allaolevan mukainen..

.."Naisten täytyy saada enemmän valtaa ja miesten on otettava askel taaksepäin.."

..kuka järkevä ihminen kannattaa moista aatetta, että sukupuolten osat vain vaihtuvat, sehän on ihan sama asia kuin hölmöläisillä sadussa peiton jatkaminen, siis että leikataan toisesta päästä ja neulotaan sama pala toiseen päähän..

..kyllähän tuo on nähtävissä suomessakin, että miehiä ollaan koko ajan työntämässä syrjään milloin mistäkin..

http://www.feministisktinitiativ.se/finska.php

21

834

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • M135

      "..feminismi on todella surkea aate, alistava ja miestä latistava, jos ja kun sen lähtökohta on allaolevan mukainen.."

      .."Naisten täytyy saada enemmän valtaa ja miesten on otettava askel taaksepäin.."

      - Itsekin. Mitä muuta valtaa olen miehelle vaatinut, kuin vain ja ainoastaan itsemääräämisoikeutta. Että miehellä olisi oikeus itse tehdä, ja itse perustaa yrityksiä ja itse raivata oma pelto, että siitä leipää saa. En ole mitään muuta vaatinut.

      Minulle sanotaan, että no teeppä sitten. Mutta ei tajuta sitä, että lakikirja kieltää miestä toimimasta (!).

      Tästä olen sovinismipalstallakin jauhanut (koska ei ole muuta paikkaa jne.)

      - En ole vaimolleni sanonut mitä pitää tehdä naisen.

      Feminismi ei tee ja aseta miehelle mitään muuta kuin vain ja ainoastaan vaatimuksia ja velvollisuuksia.

      Vaatimuksi vaatimuksia ja vaatimuksia vain miehelle oli tuossa linkissäkin.

      Mies on paha paha paha ja paha. Mitään muuta ei feministeillä ole sanottavaa.

      - Entä mitä me sanomme. Nainen on hyvä.

      Vai pidänkö vaimoani pahana? Elänkö kidutuksessa?

      Jos kertoisin, mitä kaikkea vaimoni on minulle tehnyt hyvää, niin feministit tuomitsisivat sellaisen naisen. Halveksisivat.

      • ..lieneekö politiikassakin vallalla sukupuolten välinen ero tekemisen tavassa, feministi kieltää kaiken, mies sen sijaan antaa lupauksia, siis ainakin vaalilupauksia..

        ..arvelisin, että feminismiinkin suhtauduttaisiin myönteisemmin, jos joku feministi äityisi lupaamaan jotakin ijänikuisen kieltämisen, syyllistämisen yms. sijaan, ryhtyisi vaikkapa sepittämään teorioita sankarimiehistä..

        ..eihän politiikassakaan kaikkea edes hyväksytä, pitää olla ainakin niin sanotusti salonkikelpoinen ennen kuin pääsee nousemaan valtaan..

        ..ehkä feminismi suomessa ei vielä ole kypsynyt salonkikelpoisuuden asteelle..??

    • Mielenkiintoinen kannanotto vasemistolaiseksi tunnustautuvalta ihmiseltä.

      Kirjoituksessa pyritiin sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen ja valtarakenteiden purkamiseen siten, että köyhilläkin ihmisillä olisi mahdollisuus laadukkaaseen elämään. Ainoastaan näkökulma on naisten.

      Miksi naisten aseman parantaminen herättää, näin runsaasti vastustusta, jopa niin että sosiaalinen näkökulma unohtuu?

      Tietenkin jos valtarakenteita puretaan, osalla ihmisistä valta vähenee, toisten osuuden lisääntyessä. Valta käsitetään sellaiseksi kokonaisuudeksi, joka ei lisäänny jaettaessa.

      Kohtuutoman suuren valtakeskittumän purkaminen on -käsittääkseni- myös vasemmistolaisten tavoite? Onko niin, että vasemalla ajatellaan ainoastaan miesten vallan lisäämistä,keskusteltaessa vallan uudelleen jaosta? Unohtaen kaikkein huonomassa asemassa olevat ihmiset, naiset, lapset, maahanmuutajanaiset jne.. Nämä ryhmät ovat selkeästi, kaikilla mittareilla mitattuna, huonoimassa asemassa, mitä tulee poliittiseen vallankäyttöön ja resussien epätasa-arvoiseen jakaantumiseen.

      Kopioin tähän feministipuolueen tavoiteluettelon. Mikä näistä tavotteista on kohtuuton ja mistä täytyisi luopua? Mikä tavoite on ristiriidassa vasemmistolaisen ideologian kanssa?

      >siksi että naisilla on 4 300 kruunua vähemmän lompakossa joka kuukausi, vaikka naiset tekevät työtä yhtä paljon

      siksi että 46 % naisista on joutunut fyysisen tai seksuaalisen väkivallan tai uhkauksien kohteeksi och siksi että naiset jatkuvasti saavat pelätä päällehyökkäyksiä ja raiskauksia matkallaan kotiin

      siksi että naiset ottavat 81 % äitiys- ja 19 % isyyslomaa, mikä vahvistaa naisten asettamista toiselle sijalle työelämässä ja miesten puutteellista vastuuta kotityöstä ja lapsista

      siksi että yksinhuoltajaäidit ovat se ainoa perhemuoto, joiden elinehdot yli kymmenen vuoden aikana ovat huonontuneet ja huonontuneet

      siksi että siirtolaisnaisille jaetaan työelämän turvattomimmat ehdot

      siksi että viha- ja vainorikokset homo-, bi- ja transseksuaaleja kohtaan lisääntyy

      siksi että asunnot rakennetaan käyttäen lähtökohtana miesten palkkoja

      • ..oleellista on se, että feministinen pyrkimys jopa ääneensä lausuu, että miesten aseman pitää huonontua feministisen aseman parantamisen myötä..

        ..tämä tällainen ei vetele missään olosuhteissa, se ei ole edes oikeudenmukaista, yhteiskunnallisen uudistuksen ollakseen uudistus pitää edistää kaikkien hyvinvointia..

        ..näyttää myös siltä, että feministien vallankeskittymien purkaminen merkitsee vain vallankeskittymien vaihtamista feministiseen keskittymään..

        ..ja se, että toinen sukupuoli nähdään pelkästään pahuuden ilmentymänä jo politiikan perusteiden tasolla ei myöskään anna aatteesta ihmismyönteistä kuvaa, joten feministinen yhteiskuntakaan ei voine muodostua kovin ihmismyönteiseksi..

      • j.pukkila kirjoitti:

        ..oleellista on se, että feministinen pyrkimys jopa ääneensä lausuu, että miesten aseman pitää huonontua feministisen aseman parantamisen myötä..

        Vasemmisto lausuu myös, että valtaa on tasattava ja resusseja tasapuolisemmin jaettava. Onko niin, ettei silloin osalla ihmisistä tilanne huonone? Vaan osalla säilyy ennallaan ja osalla parenee, onko tämä näkemys vasemmistolaisten utopia?

        Feministit sanoavat manifestissaan reilusti sen, joka on totta. Vallanjaon toteutuessa, miesten asema suhteessa nykyiseen heikkenee. Muuten ei vallanjakoa voi toteuttaa mitenkään.

        Yhteiskunnaliset uudistuksen harvon edistävät keikkien hyvinvointia. Veromarkkoja jaettaessa, maksajien tilanne huononee. Työssä käyvien olojen paratessa (mikäli sopimuspohjaisista kiristyksistä, tai työlainsäädänöstä on kyse) yritysten toimintamahdollisuudet pienenevät.

        Ainoastaan manna satoi kaikille tasapuolisesti, eikä ollut keneltäkään pois, lukisin tosin tämänkin lähinnä saduksi.

        Miesten näkemistä pelkästään pahana, en pystynyt lukemaan. Missään kohdassa sellaista viestiä ei ollut. Ihmismyönteinen yhteiskunta syntyy siten, että kaikkien jäsenten tarpeista pyritään pitämään huolta, asettaen ensisijalle heikoimmat ja apua tarvitsevat. Nykyisten ahnehtioiden ja voimalla eturivissä seisovien sijasta.

        Manifesti oli kyllä hieman liian vasemmistolaisesti suuntautunut, jotta minä sitä voisin kannattaa.

      • jorojukka-kukka
        j.pukkila kirjoitti:

        Miten pitäisi nähdä se sukupuoli, joka vastustaa sp välisen tasa-arvon kehitystä, kuten sinä?

        Pitäisikö tässä nyt nähdä jotakin erikoisen hyvää, kun sp tasa-arvon vastustaminen pyyhkäisee jopa puoluepoliittisen näkemyksen maton alle?

      • Tittelityy kirjoitti:

        ..sentään, eikö feminismin olettamus patriarkaatin vallankäytöstä ja sorrosta nimenomaan anna ymmärtää miehen pahuudesta, samoin feministien jatkuvat miesten pahojen töiden tilastoinnit ja muistiinmerkitsemiset..

        ..kyllä yheiskunnallisia uudistuksia voidaan tehdä siten, että kaikkien ihmisten asema paranee, tai ainakin tämän pitää olla periaatteena uudistuksia tehtäessä, vähintään kumminkin se, ettei kenenkään asema huonone..

        ..tämänhän pitäisi olla jo yhteiskuntapolitiikan perusperiaate..

        ..suomi tosin on siinä määrin takapajulla, että täällähän suorastaan on tietoisesti harrastettu kapitalistista riistopolitiikkaa ottamalla lähtökohdaksi jopa tuloerojen kasvattaminen muka yrittäjyyden lietsomiseksi..

        ..sitä vain en ymmärrä, miten joku fortuumin palkkajohtaja edistää yrittäjyyttä, muutoin kuin siten, että energian hintojen mielivaltainen nostaminen saattaa innostaa kotitaloudet tekemään energiansa itse..

        ..vallan tasaaminen on kerrassaan kummallinen ajatus, eikö yleensä vallassa ole aina joku, tavallisimmin vallassa länsimaissa on joko oikeistolaisesti tai vasemmistolaisesti ajattelevat ihmiset..

        ..pyrkiikö feminismi kaiken kukkuraksi anarkiaankin, siis täyteen vallattomuuteen vai mihin mittakaavaan asti valta pitää hajottaa..??

      • jorojukka-kukka kirjoitti:

        Miten pitäisi nähdä se sukupuoli, joka vastustaa sp välisen tasa-arvon kehitystä, kuten sinä?

        Pitäisikö tässä nyt nähdä jotakin erikoisen hyvää, kun sp tasa-arvon vastustaminen pyyhkäisee jopa puoluepoliittisen näkemyksen maton alle?

        ..mitä olen sanonut..

        ..olen aina ollut tasa-arvoistumisen kannalla, mutta kuten juuri sanoin, feminismi ei lainaamani vaalimanifestin mukaan edes yritä ajaa tasa-arvoa, päin vastoin, vain feministien asian edistäminen on etusijalla, jopa niin, että miehen asemaa pitää huonontaa..

        ..mitä ihmeen tasa-arvoa tämä tämmöinen on..??

      • j.pukkila kirjoitti:

        ..sentään, eikö feminismin olettamus patriarkaatin vallankäytöstä ja sorrosta nimenomaan anna ymmärtää miehen pahuudesta, samoin feministien jatkuvat miesten pahojen töiden tilastoinnit ja muistiinmerkitsemiset..

        ..kyllä yheiskunnallisia uudistuksia voidaan tehdä siten, että kaikkien ihmisten asema paranee, tai ainakin tämän pitää olla periaatteena uudistuksia tehtäessä, vähintään kumminkin se, ettei kenenkään asema huonone..

        ..tämänhän pitäisi olla jo yhteiskuntapolitiikan perusperiaate..

        ..suomi tosin on siinä määrin takapajulla, että täällähän suorastaan on tietoisesti harrastettu kapitalistista riistopolitiikkaa ottamalla lähtökohdaksi jopa tuloerojen kasvattaminen muka yrittäjyyden lietsomiseksi..

        ..sitä vain en ymmärrä, miten joku fortuumin palkkajohtaja edistää yrittäjyyttä, muutoin kuin siten, että energian hintojen mielivaltainen nostaminen saattaa innostaa kotitaloudet tekemään energiansa itse..

        ..vallan tasaaminen on kerrassaan kummallinen ajatus, eikö yleensä vallassa ole aina joku, tavallisimmin vallassa länsimaissa on joko oikeistolaisesti tai vasemmistolaisesti ajattelevat ihmiset..

        ..pyrkiikö feminismi kaiken kukkuraksi anarkiaankin, siis täyteen vallattomuuteen vai mihin mittakaavaan asti valta pitää hajottaa..??

        Patriarkaatti nähdään rakenteellisen sortamisen muotona, kyse ei ole yksillölisesti miesten tekemästä sorrosta, kyse on yhteiskuntarakenteen mallista. Tuskin kenenkään mieleen marxilaisesti ajattelevista tulee se, että kapitalistit pahuttaan ja ilkeyttään kohtelevat työntekijöitään epäreilusti? Ainakaan näin ei pitäisi ajatella, koska taloudelliset lainalaisuuden koskevat työnantajaa siinä kuin työntekijääkin. Sama näkökulma on feministeilla suhteessa miehiin, miehet hyötyvät nykyisestä järjestelmästä naisten kustannuksella. Mutta eivät miehet tätä yhteiskuntaa ole tahallaan näin rakentaneet. Kulttuurin syntyminen on pitkän prosessin tulos ja patriarkaalinen yhteiskunta määrittelee myös miehen asemaa, jopa pahemmin kuin naisen. Miesten toimintamahdollisuuden ovat jossakin mielessä vielä kapeammat.

        Pahoinpitelyja tilastoidaan ja tutkitaan, tuskin kukaan on sitä mieltä, että tämä toiminta lisää pahoinpitelyjä? Tutkijat eivät ole tutkimustuloksiin syyllisiä, syylliset löytyvät muualta. Mikäli naisiin kohdistuvasta väkivallasta ei puhuttaisi, väkivallalle annettaisiin hiljaenen hyväksyminen, kuten tapahtuu varsin monessa maassa -ikävä kyllä.

        Yhteiskunnnan rakentaminen ei ole toivomuskaivopohjaista hommaa. Mikäli resusseja tasataan, tasaus tarkoittaa sitä, että joltakin otetaan jotakin pois, jotta toiselle voidaan sitä antaa. Resusseja ei siis ole loputtomasti jaettavissa. Suomessa tämä "tasaustoiminta" näkyy lähes tappoverotuksena ja vasemintoliitto yrittää tätä verotusta vielä lisätä.

        Yritysten toimintaedellytyksiä kiristettäessä, yritysten mahdollisuudet tuolokseen vähenevät. Mikäli rahalleen ei tuottoa saada täältä, se saadaan toki toisaalta. Näin saadaan yritykset muuttamaan muualle, tämäkin on eräänlainen resussien jako. Hyvinvointia viedään kehitysmaihin, joka sinällään on tietenkin positiivista. Yllätävää kyllä, sosiaalidemokraatit ja vasemmisto vastustavat tätäkin kehitystä, vaikka heidän toimenpiteillään tähän on (myös) tultu. Vastustus on sitäkin oudompaa, koska toisaalta vingutaan kehitysmäärärahojen korottamisen puolesta. Veronmaksajen rahoja täytyisi kehitysmaihin antaa, yrityksiä ei.

        Fortumin monopoliasema on aivan sosiaalidemokraattisen/vasemmiston hallituksien haluamaa politiikkaa, aikoinaan energia haluttiin valtion monopoliksi, kilpailua ei haluttu. Nyt kilpailulle ei ole riittävästi edellytyksiä, koska monopoli on olemassa. Valtion omistaminen nostaa hintoja aina, tähän johtuu selkeästi siitä, että valtio omistajuus vääristää kilpailua.

        Tuloerot ovat eräs lähtökohta yrittäjyyden tukemiseksi. Miksi ponnistella, mikäli samat edut saa ponnistelemattakin?

        Vallan tasaaminen on vasemmistolainen ajatus, ajatuksen perustalla on se, ettei demokraattinen järjestelmä pysty riittävästi parantamaan yhteiskunnassa heikommilla olevien elinolosuhteita. Tarvitaan säätelyä. Manifestissa säätely näkyi esim. asuntojen hinnanmuodostuksen kontrollissa. Hinnat eivät siis saisi määräytyä vapaan markkinataloudenlakien mukaisesti. Tämä on tuttua jargonia Suomestakin, näitä esityksiä tehtailee Vasemmintoliitto säännöllisesti, joskus myös Vihreät.

        Kooste jonka olit kopioinut oli Feministipuolueen toimintasuunnitelmasta. Ruotsissa fem.puolue on hyvinkin vasemmalla ja sosialistiset vallanjaon periaatteet ovat kommunisteilta kopioitu lähes sinältään. Anarkiaan pyritään siinä mitassa, kuin vasemmalle näin kallellaan olevat puolueet yleensäkin tekevät.

        ..tokipa feminismi on ajateltavissa rakenteellisten järjestelyjen epäoikeudenmukaisuutena, mutta mieleeni ei nyt hetikään juolahda, missä tämmöinen näkökulma yleisemmin olisi esillä..

        ..pikemminkin feministinen julistus lähtee siitä, että mies on nimenomaan syyllinen ja nainen pääsääntöisesti uhri, tutkimus on pitkälti keskittynyt juuri miehen syyllisyyden osoittamiseen, syitä ei etsitä sen enempää yhteiskunnan rakenteista kuin muistakaan lainalaisuuksista..

        ..mitään yhteiskunnallisen rakenteen korjauksia ei myöskään vaadita, vaan lakeja miehen sosiaalistamiseksi aina seksinostamisen kieltämistä myöten, niin ja tietysti rahaa vaaditaan milloin mihinkin tarpeeseen, ei ihme, jos verotus vuosi vuodelta kasvaa..

        ..tuloerojen kasvattamisen filosofia näyttää vallanneen jalansijan suomalaisessa yhteiskuntapolitiikassa kapitalistisen hapatuksen ja maailmanmenosta pihalla olevien virkamiesten vuoksi, virkamiesten, joiden hyppysistä mopo on karannut vuosia sitten..

        ..tuloerojen kasvaminen puolestaan ei lisää tasa-arvoisuutta eikä se edistä solidaarisuutta eikä yhteisöllisyyttä, vaan luo tarpeetonta vastakkainasettelua ja epäsopua yhteiskuntaan, suomeksi sanottuna hajottaa yhteiskunnan..

        ..tuloerot eivät edistä mitenkään yritteliäisyyttä, yrittäjyyden lähtökohdat ovat aivan muualla, väitän jopa, että tuloerojen pienentäminen lisää yrittäjyyttä luomalla yhteiskuntaan kysyntäpotentiaalia, köyhä väki on köyhää eikä sillä ole ostovoimaa, ellei se saa käyttöönsä kysymisen tai ostamisen välineitä..

        Populistinen feminismi lähtee demonisoimaan miehiä, sillä saa varsin helposti huomiota. Feministiset teoreetikot lähtevät usein nimenomaan valtapakenteiden tutkimisesta liikkeelle, näin tekee mm.Friedan.

        Miesten syyllisyyttä korostavat lähinnä fem vastaiset kirjotukset. Oikeasti on varsin merkillistä, että väkivallan tilastoinnin julkistaminen, olisi jotakin vastaan suunnattua politiikkaa. Väkivallan vähentämisen pyrkimyksen luulisi tulevan ensimmäisenä mieleen. Välillä tekisi mieli huutaa: "Älkää ampuko viestin tuojaa".

        Rakenteelinen väkivalta lisää väkivaltaa, se lisää sitä enemmän miehiin kohdistuvana, tämä on patriarkaalisen yhteiskuntarakenteen huono puoli myös.

        Mikäli saman rahan saisin esim. minä käteeni, vähentäisin työntekoa heti ja alkaisin taas lueskentelemaan. Kohtalaisen elintason ylläpitäminen vaatii kuitenkin yrittämistä, sikäli tuloeroilla on työtehoa lisäävä vaikutus. Aika harva ihminen oikeasti haluaisi ensiksi opiskella ja tehdä sen jälkeen tulosvastuullista työtä, mikäli (taloudellista)palkintoa siitä ei saisi. Tämä on varsin helposti nähtävissä siinä yhteiskunnallisessa prosessissa, joka on menneillään entisissä itä-blokin maissa Koulutettu ja yritteliäs väki muuttaa muualle. Jäljelle jäävät he, joiden on oonistunut kahmia taloudellista hyötyä kaatuvasta valtiorakenteesta, tai he joilla mahdollisuuksia muuttoon ei ole.

    • Ruosutar

      Feminisit jakavat skitsosti : kaikki valta itselle ja kaikki vastuu miehille (ja ei feministisille naisille).

      Valta ja vastuu on jaettava jos aiotaan pyrkiä tasa-arvoon.

      Feminsitien ideologia on kaukana demokratiasta.

      • jorojukka-kukka

        Kerrohan siitä miehille suuntautuvasta vastuusta vähän tarkemmin. Esimerkkejä?

      • busterkeaton
        jorojukka-kukka kirjoitti:

        Kerrohan siitä miehille suuntautuvasta vastuusta vähän tarkemmin. Esimerkkejä?

        Tiesitkö että suomessa kaikista työtapaturmista
        ja ammattitaudeista 70% kärsii mies. Tämä tarkoittaa sitä että todella ikävät ja vaaralliset hommat osuvat pääsääntöisesti miehille. Jonkunhan nekin pitää hoitaa.

    • vallan tasaamisessa on

      .. ?

    • yksinkertainen

      tämä ymmärtää niin, että minun pitäisi siirtyä nykyisestä työtehtävästäni hieman alemmalle tasolle, jotta joku firmamme naisista pääsisi minun paikalleni?

      • ..feministivalta merkitsee sitä, että kaikenlaista tukea ja resurssia kohdennetaan entistä enemmän feministisiin tarkoitusperiin..

        ..kouluissa aletaan lukea aikaisempaa enemmän kieliä, astrologiaa ja kansatiedettä..

        ..kaupasta ei enää saa miehelle kuuluvaa tavaraa, vaan feministinen artikkelisto on ainoa sallittu..

        ..tupakanpoltto kielletään kokonaan, samoin kasvava määrä muuta miehelle tyypillistä toimintaa..

        ..konepajaan, jossa aikaisemmin työskenteli raavaita miehiä, on nyt lainsäädännön uhalla palkattava toinen puoli feministejä jne..

        ..ja saattaapa hyvinkin olla, että johtajien sukupuolijakaumakin pitää muuttaa feministien hyväksi, eikös tästä ole jo kirje lähetettykin suurille suomalaisille yhtiöille..

        ..joitakin esimerkkejä mainitakseni..

      • j.pukkila kirjoitti:

        ..feministivalta merkitsee sitä, että kaikenlaista tukea ja resurssia kohdennetaan entistä enemmän feministisiin tarkoitusperiin..

        ..kouluissa aletaan lukea aikaisempaa enemmän kieliä, astrologiaa ja kansatiedettä..

        ..kaupasta ei enää saa miehelle kuuluvaa tavaraa, vaan feministinen artikkelisto on ainoa sallittu..

        ..tupakanpoltto kielletään kokonaan, samoin kasvava määrä muuta miehelle tyypillistä toimintaa..

        ..konepajaan, jossa aikaisemmin työskenteli raavaita miehiä, on nyt lainsäädännön uhalla palkattava toinen puoli feministejä jne..

        ..ja saattaapa hyvinkin olla, että johtajien sukupuolijakaumakin pitää muuttaa feministien hyväksi, eikös tästä ole jo kirje lähetettykin suurille suomalaisille yhtiöille..

        ..joitakin esimerkkejä mainitakseni..

        tässäpä pieni näyte, jossa suuri runoilija jakaa konepajan tehtävät ja myöskin kuvaa hyvin erilaisia työvaiheita verstaalla.

        http://www.youtube.com/watch?v=BFO5N-5clSA

    • parraton

      ..kommunismi on todella surkea aate, alistava ja ihmistä latistava, jos ja kun sen lähtökohta on allaolevan mukainen..

      ..Proletariaatin täytyy saada enemmän valtaa ja nykyisten vallanpitäjien on otettava askel taaksepäin..

      ..kuka järkevä ihminen kannattaa moista aatetta, että vallanpitäjien osat vain vaihtuvat, sehän on ihan sama asia kuin hölmöläisillä sadussa peiton jatkaminen, siis että leikataan toisesta päästä ja neulotaan sama pala toiseen päähän..

      Niinpä niin, kommunisti nimeltä pukkila tarkoittaa kommunisteilla ja köyhälistöllä pelkästään miespuolisia kommunisteja ja köyhälistöä, naisten kuuluu olla rähmällään säädystä riippumatta.

      • ..en ole missään puhunut feministien rähmälläänpitämisestä..

        ..päin vastoin olen kehottanut tai antanut ymmärtää, että feministien pitäisi tarkistaa ajattelunsa ja retoriikkansa perusteet siltä osin, että olisi edes järkevää kannattaa feminismiä, ainakin nykyistä laajemmin..

    • Ruosutar

      Maanantai iltana näytettiin Ruotsin televisiossa ensimmäinen osa F! dokumentista. Joku oli kameran kanssa seurannut feministipuoluetta sisältäpäin noin 1,5 vuotta.

      Feministipuole perustettiin niin että ensin hankittiin jäseniä ja vasta sitten alettiin suunnitella puolueen ohjelmaa. No siinä kävi äkkiä niin että äärifeministit, oikealta ja gueerfeministit riitautuivat heti alkuunsa ja ueeampi heistä hyppäsi pois puolueesta. Jäljelle jäi, kuten Eva Witt Brattström (oikealta) sanoo "Gudrun ja hänen kääpiönsä".

      Pitää mainita ettei Gudrun Shyman ollut akvtiivinen johtohenkilö alkuun, vaan hän oli todella pasiivinen verrattuna moniin muihin aktiivisiin kuten juuri Eva Witt Brattström, Tiina Rosenberg, Sofia Karlsson jne. Gudrun ei ottanut edes osaa riitoihin vaan vaikeni.

      Tiina Rosenberg sanoo jälkeenpäin että hän lähti puolueesta siksi että puolue on uhka naistutkimukselle. Eva Witt Brattsrön taas sanoo syyksi sen että demokratia oli vaarassa.

      Kumpikaan ei siis kerro totuutta että sisäiset riidat yhteisestä puoluepolitiikasta oli syynä heidän eroonasa. Tiinahan sanoi että heteroseksuaalisuus on antifeminismiä esim.

      Susanna Popova joka on tutkinut naistutkimuksen töitä on kirjoittanut kirjan jossa hän suorastaan väittää että naistutkumus on toiminut sos.dem puolueen filiaalina. Niinhän se tekikin silloin kun Margareta Winberg oli varapääministeri ja tasa-arvoministeri, mutta ei enää.

      Feministipuolue on nyt kutistunut pienen vasemistolaisryhmän ympärille ja kritiikkiä puoluetta kohtaan tulee entisiltä puolueesta poishypänneiltä henkilöiltä.

      Ruotsissa feminismi on ollutta ja mennyttä. Nykyisessä hallituskessa on kuusi henkilöä jotka ovat tunnustaneet olevansa feministejä. Heistä vain kaksi on naista, loput neljä oat miehiä, ei kuitenkaan pääministeri kuulu heihin. Tasa-arvoministeri ei ole feministi vaikka hän on nainen.

      Mona Sahlin sai pari päivää sitten kysymysken että onko hän feministi. Mona vastasi ääniväristen ja pala kurkussa että hän on feministi. Se oli ensimmäisen kerran kun Mona Sahlin otti sanan feministi suuhunsa. Tuskin edes seuraava sos.dem hallitus tulee olemaan feministinen, se on melko varmaa.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      391
      1133
    2. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      64
      1086
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      842
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      58
      764
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      99
      688
    6. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      15
      660
    7. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      651
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      26
      643
    9. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      68
      640
    10. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      58
      613
    Aihe