Pakolaisten työllistämisongelmat.

Ehtoota,

Olen tässä pidemmän aikaa fundeerannut sellaista asiaa, kuin tuo pakolaisten työhönsijoitus suomessa.
Taitaa minulla olla omakin lehmä ojassa kun asiaa olen pohtinut :) Nimittäin, kun pakolaisia tulee suomeen maista kuten Somalia, niin siellähän eletään aika pitkälti maatalouden varassa ja eikö olisi silloin loogisempaa työllistää/ asuttaa maaseutu-taustainen henkilö maaseudulle ennemmin, kuin pääkaupungin asvalttiviidakkoon?
Meillä olisi varmasti opittavaa näiltä veijareilta,
miten esimerkiksi saadaan oikein karu luonnonalue tuottamaanm satoa. Nyt en ollenkaan tarkoita sitä, että pakolaiselle annettaisiin kaikki ikävät/ likaiset työt, vaan ihan kunnon palkka ja asunto myös. Varmasti tälläinen toimenpide toisi lisää väriä suomen maaseudulle (kirjaimellisestikin)
Vaimoväkikin varmasti viihtyisi, kun voisi seurustella eri kulttuurista tulevien ihmisten kanssa. Me maalaiset olemme tunnetusti myös hyvin suvaitsevaa porukkaa, joten mitään hankauksiakaan etnisten-ryhmien kanssa ei tule. Elikkä, jos joku maanviljelijä sattui aatokseni lukemaan, niin olisi kiva kuulla kommentteja ja voidaan perustaa jonkin sortin säätiö, tai rahasto hankkeen eteenpäin viemiseksi.


Terveisin: Jussi


Maanviljelijä Porista hieman pohjoiseen päin...
2129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Täälä kaupungissa on paljon työtäpelkäämättömiä Somaleita tarjolla sinne maaseudulle teitä auttamaan ovat hyviä metsämiehiä,kiväärinkäsittelijöitä melkein jokaisella Somalilla on kivääri tuttu työkalu,osaavat vetää liipasimesta .
Savesta ja kamelinpaskasta osaavat rakentaa taloja ja voivat tuoda maaseudulle jotain uutta rakennuskulttuuria ,väriä maaseudun elävöittämiseksi .
Nyt on maaseudulla kulttuurin rikastamisen tuhannen€uronpaikka,älkää hukatko sitä vaan toimikaa !

Äänestä

Tänne kerran tuli yks mustaakin mustempi miäs, pantihin kylmäksi ja syötettihin sioolle, luultihin sitä jonkinlaaseksi elukaksi!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Maajussi. kirjoitti:

Ehtoota,

Olen tässä pidemmän aikaa fundeerannut sellaista asiaa, kuin tuo pakolaisten työhönsijoitus suomessa.
Taitaa minulla olla omakin lehmä ojassa kun asiaa olen pohtinut :) Nimittäin, kun pakolaisia tulee suomeen maista kuten Somalia, niin siellähän eletään aika pitkälti maatalouden varassa ja eikö olisi silloin loogisempaa työllistää/ asuttaa maaseutu-taustainen henkilö maaseudulle ennemmin, kuin pääkaupungin asvalttiviidakkoon?
Meillä olisi varmasti opittavaa näiltä veijareilta,
miten esimerkiksi saadaan oikein karu luonnonalue tuottamaanm satoa. Nyt en ollenkaan tarkoita sitä, että pakolaiselle annettaisiin kaikki ikävät/ likaiset työt, vaan ihan kunnon palkka ja asunto myös. Varmasti tälläinen toimenpide toisi lisää väriä suomen maaseudulle (kirjaimellisestikin)
Vaimoväkikin varmasti viihtyisi, kun voisi seurustella eri kulttuurista tulevien ihmisten kanssa. Me maalaiset olemme tunnetusti myös hyvin suvaitsevaa porukkaa, joten mitään hankauksiakaan etnisten-ryhmien kanssa ei tule. Elikkä, jos joku maanviljelijä sattui aatokseni lukemaan, niin olisi kiva kuulla kommentteja ja voidaan perustaa jonkin sortin säätiö, tai rahasto hankkeen eteenpäin viemiseksi.


Terveisin: Jussi


Maanviljelijä Porista hieman pohjoiseen päin...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu