EU:n pää-äänenkannattajana Suomessa tunnettu Helsingin Sanomat on aloittanut vimmatun NATO-kampanjan, jonka tarkoituksena on käännyttää puolueettomuusasenteestaan kiinnipitävä kansa NATO-myönteiseksi. Rumputuli jatkuu päivästä päivään niin kuin Kollaalla konsanaan, mutta Kollaa kesti ja kestää nytkin.
HS:n vieraskynäpalstalla 20.1.2003 ulkopoliittisen instituutin erikoistutkija Hanna Ojanen toteaa: ”EU voi kehittää uudenlaista, ehkä myös entistä avoimempaa puolustuspolitiikkaa luontevana osana pitkälle kehittynyttä ulkosuhdepolitiikkaansa”. Kirjoituksensa Ojanen otsikoi: ”Suomen tulisi edistää EU:n puolustusyhteistyötä”.
Hän yrittää antaa kokonaiskuvaa EU:n tulevaisuutta pohtivan valmistelukunnan, konventin, puolustusasioita käsitelleen työryhmän raportin pohjalta. Ojasen mukaan työryhmä oli monista asioista kovin erimielinen ja tuloksena on vaikeaselkoinen asiakirja.
Ehkä rivien välistä voisi lukea, että EU poliittisena unionina on sitoutunut liian monimutkaiseen keskinäisriippuvuuteen eikä näin ollen ole yhtä jouhevasti johdettavissa kuin Yhdysvallat. Joten syntyy tarve kehittää ja syventää EU:ta sellaiseen suuntaan, mikä mahdollistaisi selkeän johtamisjärjestelmän koko Unionin puitteissa. Tämä merkitsisi luonnollisesti liittovaltiokehitystä.
Ojanen toteaa, että Suomessa tunnutaan hieman yksioikoisesti ajateltavan puolustuksen kuuluvan EU:n ja NATO:n kehittyvässä yhteistyössä NATO:lle. NATO ja EU eivät välttämättä sulaudu yhteen, vaan ne voivat olla myös erkanemassa toisistaan. NATO voi tehtäviensä muuttuessa myös loitontua Euroopan puolustuksesta. Tältä varalta osa konventin työryhmästä edellytti, että EU:lle voitaisiin siirtää Länsi-Euroopan unionin, WEU:n, kollektiivisen puolustuksen velvoite.
Kuitenkin WEU:n mahdollisuudet korvata NATO EU:n puolustuksesta vastaavana toimijana ovat olemattomat, sillä WEU on käytännössä pelkkä paperitiikeri ilman omia joukkoja, aseistusta ja kattavaa organisaatiota. EU:n kaikki sotilaallinen toiminta perustuu NATO:n joukkoihin ja aseistukseen. Lisäksi kahden päällekkäisorganisaation rakentamista pidetään liian kalliina.
Tällä kertaa HS lienee pyrkinyt myymään kovia arvoja naisen kynän kautta tavoitteenaan markkinoida EU:ta itsenäisen toimintakyvyn ja sisäisen yhtenäisyyden omaavana yhteisönä. Jätetään vain mainitsematta, että ko. tavoitteet ovat mahdollisia ainoastaan liittovaltiossa tai yksittäisessä valtiossa. Eikö HS:n olisi jo aika tunnustaa tosiasiat, kun ne kuitenkin jo yhä laajemmin tiedetään ja luopua Don Quijoten taistelustaan tuulimyllyjä vastaan? Jätettäköön viimein puheet itsenäisten valtioiden liitosta ja mentäköön maalisvaaleihin avoimin kortein tosiasioiden pohjalta.
Kun ulkopoliittisen instituutin tutkija Hanna Ojanen lähtee ajatuksesta, että Suomen tulisi edistää EU:n puolustusyhteistyötä, hän jättää mainitsematta, mihin Suomi sitä tarvitsisi ja mihin hintaan. Näyttääkin entistä selvemmältä, että nyt yritetään lunastaa ne lupaukset, joihin Suomen EU:lle uhranneet tahot aikoinaan Maastrichtin sopimuksen edellyttämin velvoittein sitoutuivat.
Venäjällä pelottelun ja erilaisten NATO-maanittelujen mentyä mönkään mainittakoon vielä erään ”surullisen hahmon ritarin”, kenraali Gustav Hägglundin eri suuntiin poukkoilleiden mielipiteiden viimeisin kukkanen: ”Ei ole perusteltua pysytellä sellaisen järjestön ulkopuolella, johon lähes kaikki muut jäsenvaltiot kuuluvat.” Toisin sanottuna: tyhmästi vain kuin lampaat pässin perässä jyrkänteeltä kuohuvaan mereen.
HS:n vieraskynäpalstalla 20.1.2003 ulkopoliittisen instituutin erikoistutkija Hanna Ojanen toteaa: ”EU voi kehittää uudenlaista, ehkä myös entistä avoimempaa puolustuspolitiikkaa luontevana osana pitkälle kehittynyttä ulkosuhdepolitiikkaansa”. Kirjoituksensa Ojanen otsikoi: ”Suomen tulisi edistää EU:n puolustusyhteistyötä”.
Hän yrittää antaa kokonaiskuvaa EU:n tulevaisuutta pohtivan valmistelukunnan, konventin, puolustusasioita käsitelleen työryhmän raportin pohjalta. Ojasen mukaan työryhmä oli monista asioista kovin erimielinen ja tuloksena on vaikeaselkoinen asiakirja.
Ehkä rivien välistä voisi lukea, että EU poliittisena unionina on sitoutunut liian monimutkaiseen keskinäisriippuvuuteen eikä näin ollen ole yhtä jouhevasti johdettavissa kuin Yhdysvallat. Joten syntyy tarve kehittää ja syventää EU:ta sellaiseen suuntaan, mikä mahdollistaisi selkeän johtamisjärjestelmän koko Unionin puitteissa. Tämä merkitsisi luonnollisesti liittovaltiokehitystä.
Ojanen toteaa, että Suomessa tunnutaan hieman yksioikoisesti ajateltavan puolustuksen kuuluvan EU:n ja NATO:n kehittyvässä yhteistyössä NATO:lle. NATO ja EU eivät välttämättä sulaudu yhteen, vaan ne voivat olla myös erkanemassa toisistaan. NATO voi tehtäviensä muuttuessa myös loitontua Euroopan puolustuksesta. Tältä varalta osa konventin työryhmästä edellytti, että EU:lle voitaisiin siirtää Länsi-Euroopan unionin, WEU:n, kollektiivisen puolustuksen velvoite.
Kuitenkin WEU:n mahdollisuudet korvata NATO EU:n puolustuksesta vastaavana toimijana ovat olemattomat, sillä WEU on käytännössä pelkkä paperitiikeri ilman omia joukkoja, aseistusta ja kattavaa organisaatiota. EU:n kaikki sotilaallinen toiminta perustuu NATO:n joukkoihin ja aseistukseen. Lisäksi kahden päällekkäisorganisaation rakentamista pidetään liian kalliina.
Tällä kertaa HS lienee pyrkinyt myymään kovia arvoja naisen kynän kautta tavoitteenaan markkinoida EU:ta itsenäisen toimintakyvyn ja sisäisen yhtenäisyyden omaavana yhteisönä. Jätetään vain mainitsematta, että ko. tavoitteet ovat mahdollisia ainoastaan liittovaltiossa tai yksittäisessä valtiossa. Eikö HS:n olisi jo aika tunnustaa tosiasiat, kun ne kuitenkin jo yhä laajemmin tiedetään ja luopua Don Quijoten taistelustaan tuulimyllyjä vastaan? Jätettäköön viimein puheet itsenäisten valtioiden liitosta ja mentäköön maalisvaaleihin avoimin kortein tosiasioiden pohjalta.
Kun ulkopoliittisen instituutin tutkija Hanna Ojanen lähtee ajatuksesta, että Suomen tulisi edistää EU:n puolustusyhteistyötä, hän jättää mainitsematta, mihin Suomi sitä tarvitsisi ja mihin hintaan. Näyttääkin entistä selvemmältä, että nyt yritetään lunastaa ne lupaukset, joihin Suomen EU:lle uhranneet tahot aikoinaan Maastrichtin sopimuksen edellyttämin velvoittein sitoutuivat.
Venäjällä pelottelun ja erilaisten NATO-maanittelujen mentyä mönkään mainittakoon vielä erään ”surullisen hahmon ritarin”, kenraali Gustav Hägglundin eri suuntiin poukkoilleiden mielipiteiden viimeisin kukkanen: ”Ei ole perusteltua pysytellä sellaisen järjestön ulkopuolella, johon lähes kaikki muut jäsenvaltiot kuuluvat.” Toisin sanottuna: tyhmästi vain kuin lampaat pässin perässä jyrkänteeltä kuohuvaan mereen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.