Alla olevan kirjoituksen laitoin erään helluntaiseurakunnan forumille. Ajattelin liittää sen tännekin, jos saisi minua puhuttavia vastauksia:
----------
En kuulu seurakuntaanne, enkä itse asiassa mihinkään seurakuntaan. En siksi etten uskoisi, vaan siksi etten ole löytänyt omaa paikkaani yhteisössä. Miksi sitten hakeuduin tänne palstalle?
- Koska olen tavannut niin monia ihania helluntailaisia. Aivan hiljattain viime pari seurakuntalaistanne. Useimmiten minulla on ollut heidän kanssaan yksinkertaisesti hyvä olla, ja uskon tunteen olleen molemminpuolinen. Jokin henkinen yhteys on, sekä ihmisten välinen seesteisyys.
Miksi sitten en kuulu mihinkään seurakuntaan?
- Se ilmenee täälläkin palstalla. Minulle kaikki ihmiset ovat samanarvoisia. Sen sijaan täällä saat lukea kommentin, jossa olennaista tuntuu olevan se onko toinen uskossa vai ei? Olisiko syytä erottaa henkilökohtainen usko ja uskonto toisistaan? Entä seurakunta henkilökohtaisesta uskosta? Ja ylipäätään, emmekö olekaan kaikki samanarvoisia? Minulle on. Niin te ihanat ihmiset, kuin ihmiset kaikkialla. Riippumatta ovatko löytäneet vielä paikkaansa maailmassa, tai edes uskoaan. Kaikki etsivät jossain vaiheessa tietään, ja etsivän sanotaan myös löytävän...
Helluntailaisten(kin) saat lukea esirukouspyyntöjä. Useimmissa hätä on luokkaa lapsen ripuli, tai joku on sanonut toiselle pahasti. Eipä hätää, myötätuntoa ja esirukoilijoita on, kunhan vaan olet "kannuksesi ansainnut", kuulut sisäpiiriin, ja tunnustat samoja värejä.
Entäpä jonkun aito hätä? Kun kyse ei olekaan vatsanväänteistä, vaan oikeasta vaarasta, sekä elämää mullistaneista katastrofista? Alla joku nimimerkiltä mainitsematon kokee tällaista ilmiselvästi. Ilmeisesti vaan em. syistä ei myötätuntoa heru. Ei puhu kielillä, ei manifestoi uskoaan, tuskin kuuluu edes seurakuntaan. Kyseessä on silti ihminen. Minulla on sisäänrakennettuna tahto auttaa ihmistä hädässään.
Anteeksi. Haluan pyytää anteeksi teiltä kaikilta, joita tällä loukkaan. Mutta jos joku kokee tulleensa loukatuksi, miettikää miksi? Osuuko kirjoituksessa joku omaan persoonaan? Minä en tarkoita tällä ketään alentaa tai loukata. Olen vain yksi etsivä ihminen, ihmisten joukossa. Etsimässä tarkoitusta palvellla maailmaa yhteiseksi parhaaksi. Muiden etsijöiden tahoin uskon vielä löytäväni.
Aikanaan ihmettelin, miksi hyvää tarkoittava instituutio nimeltä kirkko (mikä vain kirkko), on kokemassa sellaista inflaatiota kuin nyt on. Nykyisin en ihmettele, vaan tiedän sen innokkaimpine (kovaäänisimpine paremminkin) kannattajineen etääntyneen lähetyskäskystä. Nyt ei mennä lähtökohtaisesti hyvien ihmisten luokse kertomaan hyvästä, vaan odotetaan ihmisten tulevan seurakuntaan todistamaan hyvyyttään, mikä on tunnetusti useimmiten mission impossible. Et tule hyväksytyksi sellaisena kuin olet, siispä on hyvää aikaa jatkaa etsimistä.
Siunauksellista elämää ja uutta vuotta 2007. Rukoilen kaikkien puolesta, olipa kyse etsijästä, seurakuntalaisesta. Vatsavaivojensa tai kovan hätänsä keskellä. Amen.
----------
En kuulu seurakuntaanne, enkä itse asiassa mihinkään seurakuntaan. En siksi etten uskoisi, vaan siksi etten ole löytänyt omaa paikkaani yhteisössä. Miksi sitten hakeuduin tänne palstalle?
- Koska olen tavannut niin monia ihania helluntailaisia. Aivan hiljattain viime pari seurakuntalaistanne. Useimmiten minulla on ollut heidän kanssaan yksinkertaisesti hyvä olla, ja uskon tunteen olleen molemminpuolinen. Jokin henkinen yhteys on, sekä ihmisten välinen seesteisyys.
Miksi sitten en kuulu mihinkään seurakuntaan?
- Se ilmenee täälläkin palstalla. Minulle kaikki ihmiset ovat samanarvoisia. Sen sijaan täällä saat lukea kommentin, jossa olennaista tuntuu olevan se onko toinen uskossa vai ei? Olisiko syytä erottaa henkilökohtainen usko ja uskonto toisistaan? Entä seurakunta henkilökohtaisesta uskosta? Ja ylipäätään, emmekö olekaan kaikki samanarvoisia? Minulle on. Niin te ihanat ihmiset, kuin ihmiset kaikkialla. Riippumatta ovatko löytäneet vielä paikkaansa maailmassa, tai edes uskoaan. Kaikki etsivät jossain vaiheessa tietään, ja etsivän sanotaan myös löytävän...
Helluntailaisten(kin) saat lukea esirukouspyyntöjä. Useimmissa hätä on luokkaa lapsen ripuli, tai joku on sanonut toiselle pahasti. Eipä hätää, myötätuntoa ja esirukoilijoita on, kunhan vaan olet "kannuksesi ansainnut", kuulut sisäpiiriin, ja tunnustat samoja värejä.
Entäpä jonkun aito hätä? Kun kyse ei olekaan vatsanväänteistä, vaan oikeasta vaarasta, sekä elämää mullistaneista katastrofista? Alla joku nimimerkiltä mainitsematon kokee tällaista ilmiselvästi. Ilmeisesti vaan em. syistä ei myötätuntoa heru. Ei puhu kielillä, ei manifestoi uskoaan, tuskin kuuluu edes seurakuntaan. Kyseessä on silti ihminen. Minulla on sisäänrakennettuna tahto auttaa ihmistä hädässään.
Anteeksi. Haluan pyytää anteeksi teiltä kaikilta, joita tällä loukkaan. Mutta jos joku kokee tulleensa loukatuksi, miettikää miksi? Osuuko kirjoituksessa joku omaan persoonaan? Minä en tarkoita tällä ketään alentaa tai loukata. Olen vain yksi etsivä ihminen, ihmisten joukossa. Etsimässä tarkoitusta palvellla maailmaa yhteiseksi parhaaksi. Muiden etsijöiden tahoin uskon vielä löytäväni.
Aikanaan ihmettelin, miksi hyvää tarkoittava instituutio nimeltä kirkko (mikä vain kirkko), on kokemassa sellaista inflaatiota kuin nyt on. Nykyisin en ihmettele, vaan tiedän sen innokkaimpine (kovaäänisimpine paremminkin) kannattajineen etääntyneen lähetyskäskystä. Nyt ei mennä lähtökohtaisesti hyvien ihmisten luokse kertomaan hyvästä, vaan odotetaan ihmisten tulevan seurakuntaan todistamaan hyvyyttään, mikä on tunnetusti useimmiten mission impossible. Et tule hyväksytyksi sellaisena kuin olet, siispä on hyvää aikaa jatkaa etsimistä.
Siunauksellista elämää ja uutta vuotta 2007. Rukoilen kaikkien puolesta, olipa kyse etsijästä, seurakuntalaisesta. Vatsavaivojensa tai kovan hätänsä keskellä. Amen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Minä olen totuus.
Miksi katsot oikeudeksesi vastata kirkon nimissä? Tai peräti uskon nimissä, sen sijaan että perustelisit asiaa.
Minä näen tuon välineellistämisenä. Otetaan kirkko, tai pahimmassa tapauksessa Jumala omaksi työkaluksi, ja sen nimissä hyväksytään, paheksutaan, tai muutoin toimitaan arveluttavasti. Esim. niin, että tehdään pahaa, ja siirretään vastuu yläkertaan.