kyseisen ministeriön perustamista ja Räsästä se johtoon!
Räsäsestä tulisi erinomainen perheministeri
kannatan ehdottomasti
384558
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 38
Vanhimmat
Ei tulisi, koska Räsänen käsittää perheen vain kristillisestä näkökulmasta. Totuus on se, että hän suhtautuu erittän väheksyvästi yksinhuoltajiin, homoihin ja lesboihin. Tätä puoluetta ei kannata äänestää, koska se ajaa vain sellaisten etuja mitkä se itse märittelee oikeaksi kristillisen moraalin näkökulmasta katsottuna.
oikeassa? Monet ihmiset tuntuvat ajattelevan, että ei ole olemassa mitään yhtä totuutta tai oikeita arvoja. Jotenkin tähtän tapaan ilmeisesti ajattelet Sinäkin, koska viittaat siihen, että KD ajaa arvoja "mitkä se itse märittelee oikeaksi kristillisen moraalin näkökulmasta katsottuna."
Ajatteleppas hieman tarkemmin. Jos sanot että ei ole olemassa yhtä totuutta tai oikeita arvoja, tulet nimittäin väittäneeksi, että on TOTTA, että ei ole totuutta, tai että on ARVO, että ei ole arvoja.
Eikö se oli ristiriitaista? Se on sama kuin sanoisin selvällä suomen kielellä, että en puhu sanaakaan suomea. Puhuisinko silloin totta?
Entä jos Päivi Räsänen onkin oikeassa? On olemassa totuus ja on olemassa moraalinen perusta arvoille.
Tätä puoluetta kannattaa äänestää.
Räsäsen taivaasta ei maahan asti näe.
Ministeriöistä on jo nyt kolmasosa täysin turhia politrukkien suojatyöpaikkoja, vieläkö tarvittaisiin yksi lisää?
Räsänen voi rukoilemalla parantaa homoja heteroiksi ilman ministeriötäkin, eikä huorajahtaus tai pillunkuvien pongaus netistä edellytä ministeriötä sekään.
sieltä elämä lähtee. Ja jos perheet voivat hyvin, silloin yhteiskunta voi hyvin. Kannatan lämpimästi ajatusta perheiden hyvinvoinnin parantamisesta.
äänestää kristillisiä. Kristilliset arvot ja päätösten teon pohjana oikeat moraaliset arvot. Älä nyt kuule koita kaikille tuputtaa tuota omaa näkemystäsi. Voit olla ihan mitä mieltä itse olet, mutta meitähän on paljon jotka olemme aivan samalla linjalla Päivin ja kristillisten kanssa. Sori vaan, pipo on tiukalla!!!!!!!!!!!!
Jos teitä kerta niin paljon on niin vastaappa tähän kysymykseen. Miksi kristillisdemokraateilla on vaaleissa aina vain 5-8% kannatus? Miksi kristillisdemokraateilla ei ole ollut eikä koskaan tule olemaan mahdollisuutta päästä hallitukseen? Nuo asiat jo todistavat, että enemmistö suomalaisista on erimieltä kanssanne. Jokainen järkevä ihminen tietää ettei ole olemassa yhtä totuutta arvojen perustaksi. Siksi ei kannata teitä äänestää koska arvojenne perustana on yksi vanhentunut totuus.
Tarkoitan ettei yhden totuuden perusteella voi koko elämää muodostaa. Eikä yhteen totuuteen sisältyvät arvot ole niitä arvoja joilla koko elämä pitäisi rakentaa. En ole sanonnut ettei olisi arvoja. Mitä ihmettä selität? Tottakai on olemassa arvoje, mutta teille kristillisdemokraateille ei ole olemassa muita arvoja kuin omat arvonne jotka ovat erittäin vanhentuneita ja muiden ihmisten oikeuksia rajoittavia.
"Entä jos Päivi Räsänen onkin oikeassa? On olemassa totuus ja on olemassa moraalinen perusta arvoille."
Osoitat siis itsekin epäilystä. Eipä ole Räsänen oikeassa. Oletko muuten koskaan kuullut suvaitsevaisuudesta. Räsänen ei ole suvaitsevainen muita kuin kristillisiä arvoja noudattavia kohtaan. Monet kristilliset arvot on jo ajat sitten todistettu typeräksi tietämättömyydeksi. Siksi ei kannata äänestää tätä puoluetta koska se on ahdasmielinen arvoiltaan.
ja vielä tulee koittamaan sekin aika, että kd on uudelleen hallituksessa. Porvarihallituksessa, ja veikkaisin että silloin on Räsänen perheministerinä... :)
ole vanhentuineita eivätkä rajoita muiden ihmisten oikeuksia. Lait voi rajoittaa oikeuksia, ei arvot. Vääristelet käsitteitä tahallasi.
oli jo kerran hallituksessa
ja voi ottaa siihen osaa nytkin, vaikka jo maaliskuussa !
miksi rkp on samalla (tai pienemmällä) kannatuksella kahden ministerin voimin hallituksessa? Siksi että siellä on paljon enempi rahan voimaa takana.
Nytkin sanoit, että on YKSI TOTUUS, että ei ole YHTÄ TOTUUTTA. Miten se voi olla mahdollista, selitä se minulle.
Ja mitä minuun tulee, en ole KD:läinen, mutta ajattelin kyllä äänestää Räsästä, se kun sattuu olemaan näköjään samassa vaalipiirissä.
on valmiimpi tekemään kompromisseja, tai niillä on vähemmän tärkeitä arvoja josta ne eivät ole valmiita joustamaan.
mutta he eivät silti äänestä kristillisdemokraatteja. Se voi osaltaan johtua siitä, että monet ajattelevat, että kristillisyys ja politiikka eivät kuulu yhteen. Puhutaan hengellisestä ja maallisesta regimentistä (uskontoa ja politiikkaa ei voi/saa sekoittaa).
Minusta se on väärin. Kristilliset arvot kuuluvat ja niiden tulee kuulua politiikkaan.
Valitettavasti KD:llä on paljon kaappikannattajia, jotka jotenkin pitäisi saada tulemaan kaapista ulos...
sanot,että on YKSI OIKEA ARVO, että ei ole YHTÄ OIKEAA ARVOA. Miten ihmeessä tuo voi olla mahdollista?
edustajana hallituksessa oli Kankaanniemi
http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/hex3000.sh?kokohaku=SUKUNIMI=(kankaanniemi) or ETUNIMI=(kankaanniemi) or LAJITNIMI=(kankaanniemi) and nykyinen=k&LAJITNIMI1=kankaanniemi
hallitusvastuuseen.
Bjarne Kallis (s. 21. maaliskuuta 1945 Kokkola) on Suomen Kristillisdemokraateiksi (KD) nimekseen muuttaneen Suomen Kristillisen Liiton (SKL) entinen puheenjohtaja ja kansanedustaja. Kallis on ammatiltaan Kokkolan kauppaoppilaitoksen rehtori ja oppiarvoltaan valtiotieteiden maisteri.
[muokkaa] Puheenjohtajakausi
Kalliksen puheenjohtajakaudella Kristillinen liitto / Kristillisdemokraatit irtautuivat eduskuntavaaleissa 2003 keskipuolueiden ryhmästä ja solmivat valtakunnallisen vaaliliiton Kansallisen Kokoomuksen kanssa, vaikka Kristillisen liiton Lapin piiri oli jo hakeutumassa vaaliliittoon Suomen Keskustan kanssa Lapissa. Muissa piireissä ei Suomen Keskusta enää suostunut vaaliliittoihin, joten tekninen yhteistyö Kokoomuksen kanssa oli tarpeen.
Puolue nosti kannatustaan eduskuntavaaleissa 2003 yli viiteen prosenttiin, mutta kansanedustajien määrä väheni seitsemään. Kristillisdemokraattien vaaliliitto Kokoomuksen kanssa auttoi varmistamaan ulkomaankauppaministeri Jari Vilénin eduskuntapaikan Lapin vaalipiiristä. Vastavuoroisesti kokoomusvaaliliiton avulla KD varmisti Sari Essayahin pääsyn eduskuntaan Varsinais-Suomen vaalipiiristä.
Bjarne Kalliksen puheenjohtajakauden aikana eurokansanedustaja Eija-Riitta Korhola, (EPP), vaihtoi suomalaisen puoluejäsenyytensä Kristillisdemokraareista Kokoomukseen, jolloin Kristillisdemokraatit menettivät ainoan eurokansanedustajapaikkansa europarlamentissa.
Kalliksen puheenjohtajakautena myös uskonnollisuutta korostanut Kristillinen liitto muutti nimensä kristillisdemokraattiseksi puolueeksi (KD). Kalliksen jälkeen Kristillisdemokraattien puheenjohtajaksi valittiin Päivi Räsänen.
[muokkaa] Presidentinvaali 2006
Bjarne Kallis valittiin Kristillisdemokraattien presidenttiehdokkaaksi vuoden 2006 presidentinvaaliin. Kalliksen presidenttiehdokkuuden tueksi koottua kansalaisvaltuuskuntaa ilmoittautui johtamaan 1. lokakuuta 2005 keskustalainen MEP Hannu Takkula, joka on Kalliksen perhetuttu. Kalliksen joukkoihin ilmoittautui myös kauneusalan ammattilainen Tiina Jylhä.
Kallis pyrki Henrik Laxin ja osittain Sauli Niinistön tapaan haastamaan presidentinvaaleissa Suomen ulkopoliittisen johdon, presidentin ja pääministerin kannattamalla Euroopan unionin voimakkaampaa puolustusulottuvuutta.
Vaalin ensimmäisellä kierroksella Kallis sai 61 483 ääntä (2,0% ääniosuus), eikä hän selvinnyt toiselle kierrokselle.
Vaalin toisella kierroksella Kallis asettui Niinistön taakse ja sanoi äänestävänsä häntä.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Bjarne_Kallis
Valehtelijoita ei kannata äänestää!!!! =)
ministeri ulkoasiainministeriössä (Aho) 26.04.1991 - 28.06.1994,
ministeri sosiaali- ja terveysministeriössä (Aho) 26.04.1991 - 28.06.1994
Tuossa ei sanota, että olisi ollut ministerinä Ahon hallituksessa.
1991-1994.
Kolmetoistavuotta sitten.
"Valitettavasti KD:llä on paljon kaappikannattajia, jotka jotenkin pitäisi saada tulemaan kaapista ulos..."
Selvää valhetta jota ei kenenkään järkevän ihmisen kannata uskoa.
Oletko täysi tolvana. Sanoin ettei yhden totuuden varaan voi koko elämää rakentaa joten lopeta tuo tahallinen sanojeni vääristely. Tätä puoluetta ei kannata äänestää. =)
"Tarkoitan ettei yhden totuuden perusteella voi koko elämää muodostaa. Eikä yhteen totuuteen sisältyvät arvot ole niitä arvoja joilla koko elämä pitäisi rakentaa. En ole sanonnut ettei olisi arvoja. Mitä ihmettä selität? Tottakai on olemassa arvoje, mutta teille kristillisdemokraateille ei ole olemassa muita arvoja kuin omat arvonne jotka ovat erittäin vanhentuneita ja muiden ihmisten oikeuksia rajoittavia."
virallinen asema, tai ruotsinkielinen tv toimitus, ehkä myös pakko ruotsi kouluissa, tms, niin se joustamattomaton paikka löytyisi äkkiä
"virallinen asema, tai ruotsinkielinen tv toimitus, ehkä myös pakko ruotsi kouluissa, tms, niin se joustamattomaton paikka löytyisi äkkiä"
on yhden aikuisen perhe... ja heitä pitä autaa arvostelematta.
Mutta kyllä homot ja lespot saa elää ilman lapsia ja perhe tatusta.
Se on JÄMPTI SE !!!
Sinä se et määrää elävätkö homot ilman lapsia vai eivät.
on ratkaistavissa Luger Parabellumilla, tai menolipulla Ruotsiin.
eivät eroa muuten kuin siinä, että kun natsit lukevat Mein Kamfia lukevat nämä KD:n kannattajat Raamattua.
Jos perheministeriö perustetaan, niin samanaikaisesti pitää kyllä perustaa sinkkuministeriökin. Sen toimialaan kuuluu sitten loput Suomen kansasta eli 37 % kotitalouksista.
Sinkkuministeriksi käy ainoastaan Räsäsen täydellinen vastakohta eli sellainen henkilö, joka ei ensimmäiseksi ryhdy ajamaan yksinäisille ihmisille kieltoja, rangaistuksia, helvetintuomioita tai yleensä mitään painostusta tai uhkaa.
Sinkkuministerin toimialaan kuuluvat siis kristillisten erityisesti vihaamat ihmisryhmät, kuten yksinäiset nuoret ja vanhat, naimattomat ja lesket jne. Näille kun ei Räsäsen ohjailemasta perheministeriöstä heltiä mitään apua.
Sinkkuministeriksi on siis kovat vaatimukset, vaikka perheministeriksi pääseekin kun vain osaa huutaa hallelujaa. Sinkkuministerin on oltava empaattinen, asiantunteva, neuvottelukykyinen, ihmisiä arvostava ja kaikkien kanssa toimeentuleva henkilö, joten KD:stä häntä ei takuulla löydy.
löydy yhtään sinkkuministeriksi kelpaavaa poliitikkoa
mistä ihmeestä me sellainen ?
nyt tiedän, valitaan Ally McBeal ! Sinkkuuden asiantuntija, ja lakinainen.
Miksi kukaan edes ottaa vakavasti Päivi Räsätä ja hänen fundamentalisti porukkaansa. Kaikki kommentit mitä Räsänen ja hänen käyrinsä antavat julkisuuteen, ovat epätoivoisia yrityksiä saada julkisuutta. Räsänen ja hänen puolueensa ei pääse hallitukseen. Heillä tulee vaaleissa olemaan vain 5-8% kannatus. Ei siis ole järkeä edes keskustella enää tästä puolueesta tai äänestää tätä puoluetta koska se ei voi vaikuttaa mihinkään. Tämä puolue tulee jäämään vain pieneksi hiljaiseksi vähemmistöksi ja siksi sitä ei kannata äänestää. Hyvää ääni menee turhaan hukkaan.
äänen hukaan mnenmisestä en voi ymmärtää,,, puhuttiimpa siitä minkä puolueeen kohdalla tahansa.
Jos se pitäisi paikkansa kaikkein pitäisi sen opin mukaan äänetää Suomen keskustaa joak on suurin puolue tällä hetkllä.
Jos ihmisten mileipide on siis huomioitava vainsilloin kunse on edustettuna hallistuksessa, niin silloin coimme sanoa kyllä hyvästit demokratialle,,,ja kumartaa syvään don Heinäluomalle ja DEMARI mafialle.
Siinä sitä taas paperiliitto saa valitotason tukea.
ONKO ay-liike tai demarit koskaan putkeneet muita kuion toisiaan. onkos ay-liike koksaan tukenut tehy:läisiä tai ylipäätään muuita kuin paperiliiton "köyhiä" noin 3500 - 4800 €/kk
Kyllä köyhiltä puuttuu asiameis arkadianmäeltä.
Mutta sittenkään en ÄÄNESTÄ SDP:tä en ikinä
hukkaan tällä palstalla.
Näin suuren viisauven pittäis päästä Eduskuntaa kuulumaan.
Kyllä kristilliset arvot ovat hyviä ja erittäin kanattettavia , mutta kristillisdemoktaattien kanssa niillä ei ole mitään tekemistä.
"arvopohjaa
maan matonen 28.1.2007 klo 16.58
Kyllä kristilliset arvot ovat hyviä ja erittäin kanattettavia , mutta kristillisdemoktaattien kanssa niillä ei ole mitään tekemistä."
Ai perheministeriksi nainen, joka on hoidattanut omat lapsensa lastenhoitajalla ja aviomiehellään? Mitähän siitäkin tulisi?