Raamattu ei ole erehtymätön
Jeesus Nasaretilainen on meidän toivomme, ihmiskunnan toivo. Mitä hän oli, mitä hän koki ja mitä hän opetti, se on meidän mahdollisuutemme, meidän tiemme täyteen ihmisarvoon. Jeesus Nasaretilaisen mukana tuli keskellemme uusi olemassaolo: avoimuuden, rohkeuden ja yhteyden mahdollisuus. Uusi testamentti kutsuu sitä uskoksi, toivoksi ja rakkaudeksi.
Uutta todellisuutta Jeesus kuulutti puhuessaan häntä seuraaville kansanjoukoille ja hän eli sitä todeksi ateriayhteydessä kunnon ihmisten kaihtamien kanssa. Avoimuus, rohkeus ja yhteys olivat välähdyksittäin nähtävissä Jeesuksen oppilaiden seurueessa. Jeesuksen kohtalo ja tapahtumat oppilaspiirissä hänen kuolemansa jälkeen tekivät uskon, toivon ja rakkauden todellisuudesta kaikille ihmisille tarjona olevan mahdollisuuden.
Elämäkertatiedoista kiinnostuneelle Jeesus Nasaretilaisen historia ei ole antoisa. Hänen vaiheistaan on sangen vähän luotettavia tietoja. Kristillisten kirkkojen pyhään kirjaan, Uuteen testamenttiin, sisältyy neljä kertomusta Jeesuksesta: Matteuksen, Markuksen ja Luukkaan niin kutsutut synoptiset evankeliumit ja niistä poikkeava Johanneksen evankeliumi. Näiden varhaiskristillisten, 40 – 70 vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen kirjoitettujen kirjojen ohella ei ole käytännöllisesti katsoen mitään Jeesuksen vaiheista tiedottavia lähteitä.
Evankeliumit ovat suullisten Jeesuksen elämää koskevien kertomusten kokoelmia. Näitä kertomuksia Jeesuksesta toisteltiin hänen oppilaittensa keskuudessa yhä uudestaan, niin että ne kiteytyivät lopulta lähes sanatarkkaan muotoon. Evankeliumien tekijät olivat toimittajia, jotka kokosivat näitä kertomuksia ja järjestivät niitä harkintansa mukaan yhtämittaiseksi kerronnaksi.
Suullisen perimätiedon kertomukset Jeesuksesta liikkuivat yksittäisinä, ja kukin niistä muodosti itsenäisen kokonaisuuden. Kukin kertomus pyrki paljastamaan kuulijalle, mikä Jeesuksen tarkoituksissa ja olemuksessa oli olennaisinta. Ne tahtoivat osoittaa, että näennäisesti mitättömän, hukkaan eletyn elämän todellinen merkitys oli kaikkia ihmisiä koskeva, ja että ulkoinen tappio Golgatan mäellä oli itse asiassa valtavien mahdollisuuksien avautumista koko ihmissuvulle.
Taustana näille uskaliaille käsityksille olivat merkilliset kokemukset, joita Jeesuksen oppilailla oli pian hänen kuolemansa jälkeen. Evankeliumien ja muiden Uuden testamentin kirjojen tiedonannot näistä tapahtumista ovat yksityiskohdissaan sangen ristiriitaisia. Väistämättömäksi historialliseksi tosiasiaksi jää kuitenkin Jeesuksen oppilaiden vankkumaton käsitys, että he olivat olleet tekemisissä Ylösnousseen kanssa.
Suullisen perimätiedon Jeesus-kertomukset näkevät Jeesuksen elämän ja toiminnan ylösnousemuksen valossa. Ne pyrkivät osoittamaan, että galilealaisen parantajan maanpäällisessä toiminnassa oli jo näkyvissä se salaisuus, jonka ylösnousemuskokemukset lopullisesti paljastivat. Ennen pääsiäistä Jeesusta lähellä olleetkaan eivät sitä täysin oivaltaneet.
Evankeliumit eivät ole nykyaikaisessa mielessä luotettavia historian lähteitä. Tämä johtuu jo siitä, että evankeliumien toimittajilla ei ollut tietoa kokoamiensa kertomusten tarkoittamien tapahtumien ajallisesta järjestyksestä; kertomuksethan liikkuivat toisistaan irrallisina. He antoivat niille Jeesusta koskevien teorioittensa mukaisen järjestyksen. Sen näkee selvästi esimerkiksi temppelin puhdistamiskertomuksen sijainnista eri evankeliumeissa. Tilanne, jossa Jeesus nuorista tekemällään ruoskalla ajoi pois rahanvaihtajat ja uhrieläinten myyjät temppelin esipihasta kauppaa tekemästä, on synoptisissa evankeliumeissa (Mt., Mk., Lk.) Jeesuksen toiminnan huipentuma osana traagisia loppuselvittelyjä. Johanneksen evankeliumissa se on sijoitettu Jeesuksen toiminnan alkuun. Kaikki evankelistat ovat ymmärtäneet tapahtuman merkitykselliseksi Jeesuksen historiassa ja sijoittaneet sen siksi keskeiseen asemaan evankeliumissa, Johannes Jeesuksen ohjelmanjulistukseksi, muut hänen elämäntyönsä kohokohtaan. Ajallisilla seikoilla ei ollut vaikutusta kertomuksen sijoittamiseen.
Itse asiassa jää epävarmaksi, onko temppelin puhdistusta koskeva kertomus ennemminkin heijastusta vanhatestamentillisista Messias-ennustuksista kuin todella tapahtuneesta välikohtauksesta temppelin pihalla. Monien Jeesusta koskevien kertomusten kertojina oli näet miehiä, joiden vakaumuksen mukaan Jeesus oli ennen kaikkea Vanhan testamentin ennustusten täyttäjä. Heidän Vanhaan testamenttiin ja sen lupauksiin pitäytyvä luottamuksensa oli niin suuri, että he pitivät itsestään selvänä jokaisen lupauksen toteutumista Jeesuksen elämässä, vaikka heillä ei olisi aina ollut siitä varsinaista tietoa. Niin kerrottiin Jeesuksesta Vanhan testamentin nojalla tapahtumia, jotka sellaisenaan eivät koskaan tapahtuneet.
Nimenomaan kärsimyshistoriassa lienee Vanhan testamentin ennustuksilla suuri vaikutus. Eräistä evankeliumien lausumista saa sellaisen luultavasti paikkansa pitävän käsityksen, ettei itse asiassa yhtään Jeesuksen oppilasta ollut seuraamassa tapahtumia Golgatalla. He kaikki olivat peloissaan paenneet. Teoreettisten pohdintojen ja hurskaan mielikuvituksen oli täydennettävä tietopiirissä olevia aukkoja, ja siinä tulivat Vanhan testamentin profetiat avuksi. Mutta niin muodostuivat myös eri evankeliumien selonteot varsin erilaisiksi, ja niissä Jeesuksen suuhun sijoitetut sanat ovat lainauksia eri kohdista Vanhaa testamenttia.
Ylösnousseen kohtaamiskokemukset virittivät Jeesuksen oppilaissa uskon, että Jeesus on kuoleman herra. He uskoivat, että Jeesuksella oli mahti herättää myös manalle menneitä niin kuin hän oli sairaitakin parantanut. Niin alettiin kertoa tällaisista tapahtumista, esimerkiksi Nainin lesken pojan herättämisestä ja Lasaruksesta. Jälkimmäisen kertomuksen synnyn teki ymmärrettäväksi lisäksi se, että tutussa Jeesuksen vertauksessa muuan Lasarus ja rikas mies ovat kuolleet, ja rikas mies todella pyytää Lasarusta lähetettäväksi elävien keskuuteen varoittamaan piittaamattomasta elämästä. Hurskas mielikuvitus kenties yksinkertaisesti jatkoi tätä kertomusta.
En pidä luultavana, että edellä mainitut herättämiskertomukset ovat tarkkoja kuvauksia todella tapahtuneiden asioiden ulkonaisista vaiheista. Nykyaikaisessa mielessä tosia historian kuvauksia ne eivät ole. Mutta valheitakaan ne eivät silti ole. Minulla on sama käsitys kuin näitä kertoneilla Jeesuksen oppilailla: Jeesus on kuoleman herra, kuoleman orjuuttava vaikutus on rauennut hänen elämänsä myötä.
Kertomus Jeesuksesta ja Pietarista veden päällä voi samoin olla tosi siinä mielessä, että se auttaa ymmärtämään Jeesuksen oppilaan asemaa maailmassa. Varsinaista historiallista tapausta se tuskin välittää tietoon.
Jääkö mitään kouraantuntuvaa tietoa Jeesuksesta ja hänen elämästään? Todennäköisesti jokaisen yksityisen tapahtuman historiallisuutta voidaan epäillä ja luultavasti epäileekin joku vakavasti otettava tieteellinen Raamatun tutkija. Se joka haluaa uskolleen inhimillisiä tukipylväitä, erehtymätöntä Raamatun kirjainta tai muuta sellaista, joutuu sulkemaan itsensä tietämyksen tosiasioilta. Me emme tiedä mitään varmaa.
Erityisesti tämä pitää paikkansa Jeesuksen lapsuudesta ja nuoruudesta. Jeesuksen elämästä ennen hänen noin kolmenkymmenen vuoden ikäänsä on käytettävissä vain legendoja joilla tuskin on paljoa historiallista taustaa. Matteuksen ja Luukkaan evankeliumien alkuun sisältyy näitä lapsuuslegendoja, Luukkaan tuttu jouluevankeliumi ja kertomus Itämaan tietäjistä ynnä muita.
Legendoiksi ne osoittautuvat muun muassa seuraavista syistä. Matteuksen ja Luukkaan evankeliumien lapsuuskertomukset ovat erilaisia. Vanhimmat Uuden testamentin kirjat, Paavalin kirjeet ja Markuksen evankeliumi eivät tunne niissä kerrottuja ihmeellisiä asioita. Kertomukset ovat täynnä sadunomaisia aiheita ja ihmeitä. Ne sisältävät ristiriitaisia tietoja. Niinpä esimerkiksi kertomus Marian neitseellisestä synnyttämisestä ja Jeesuksen isän puolelta johdetut sukutaulut ovat ristiriitaisia, ja sitä paitsi Matteuksen ja Luukkaan sukutaulut jo Jeesuksen isoisän kohdalla eroavat toisistaan.
Parhaiten säilynyt osa evankeliumeista on Jeesuksen puheet. Nekin ovat pääasiassa eläneet yksittäisinä sanoina, joita sitten myöhemmin on koottu yhteen. Luultavasti Luukkaan ja Matteuksen evankeliumien tekijöillä on ollut tällainen kokoelma käytössään jo kirjallisena tuotteena.
Jeesuksen puheistakaan ei erehtymättömän sanan etsijälle ole tukikohtaa. Jokaisen yksityisen Jeesuksen suuhun sijoitetun sanan aitouden epäilemiseen voidaan osoittaa perusteita. Ei ole olemassa mitään Jeesuksen lauseitten ydinjoukkoa, joka varmasti sisältäisi vain hänen todella lausumiaan sanoja. Jonkinlainen yksimielisyys vallitsee tutkijoiden kesken sentään niistä lauseista, jotka varmasti ovat Jeesusta myöhemmältä ajalta, ja toisaalta niistä lauseista, joiden joukosta mahdollisesti löytyvät Jeesuksen aidot sanat.
Monen mielestä edellä esittämäni kuva Uuden testamentin historiallisesta luotettavuudesta riistää kaiken pohjan kristinuskolta. Vaihtoehdoiksi nähdään joko kristinuskosta luopuminen tai luopuminen Uuden testamentin tieteellisen tutkimuksen hyväksikäyttämisestä. Tieteellinen tutkimus voidaan hylätä perkeleellisenä niin kuin tekevät niin kutsutut fundamentalistit (heille Raamattu on Pyhän Hengen sana sanalta sanelema kulumattomien totuuksien kokoelma) tai sitten se jätetään jumaluusopillista koulutusta saaneiden yksityiseksi harrastukseksi, mikä hengellisten häiriöiden pelossa salataan yksinkertaiseksi ajatellulta kansalta.
Useimmat kirkon opetusviran haltijoista ovat valinneet jälkimmäisen vaihtoehdon, tavallisimmin kuitenkaan omaksumatta fundamentalismin periaatteita. Koulun uskonnonopetuksessa, niin kuin kirkonkin eri opetustilaisuuksissa, väistetään kaikkien kyllin pitkälle menevien luotettavuuskysymysten selvittely. Sellaisiin poikkeuksellisesti ryhdyttäessä jäädään periaatteessa epähistorialliselle kannalle. Jumaluusopillista koulutusta saamattomilla ei siten ole tiedollisia edellytyksiä harkita omin aivoin kysymystä. Informaatiota tosin on saatavissa: uskonnonvastustajien vuosisadanvaihteesta peräisin olevaa liberaaliteologiaa ja fundamentalistien kauhupropagandaa epärehellisistä tiedemiehistä, jotka pyrkivät harhaannuttamaan valitutkin, jos mahdollista.
Perinnäisen raamattukäsityksen varjelemista yleisesti tunnustetun tieteellisen tutkimuksen tuloksilta on tietenkin pyritty perustelemaan. Piittaamattomuus historiallisesta, joka oli luonteenomaista vuosisadan alkupuolen saksalaiselle teologialle ja jossakin määrin on sitä vieläkin, on monen teologisena perusteena historiallisten näkökohtien syrjäyttämiseen. Viitataan Paavalin välinpitämättömään asenteeseen Jeesuksen elämänvaiheita ja Jeesuksen omia sanoja kohtaan. Toteaahan Paavali eräässä kirjeessään, ettei hän välitäkään tietää mitään historiallisesta Jeesuksesta, Jeesuksesta "lihan mukaan".
Tähän on sanottava, että Paavali ei suhtaudu ollenkaan niin välinpitämättömästi Jeesuksen elämään ja sanoihin kuin on ollut jumaluusopillista muotia ajatella. Ja ennen kaikkea Paavali ei periaatteessa ole yhtään arvovaltaisempi Jeesuksen merkityksen tulkitsija kuin evankeliumien toimittajat. Käsitys, jonka mukaan evankeliumeissa kerrottaisiin mitä todella tapahtui ja Paavalin kirjeissä selvitettäisiin autuuttava oppi, on hyvin vanhanaikainen ja hyvin kehnosti perusteltavissa. Ei ole ollenkaan sanottu, että Paavali joka suhteessa on nähnyt syvemmälle Jeesuksen olemukseen kuin esimerkiksi Matteus. Evankeliumit eivät muodostelleet systemaattista teologiaa tai monijäsenisiä oppirakennelmia vaan kertoivat Jeesuksen elämästä ja puheista esittäen siten Paavalista poikkeavan Jeesus-tulkinnan.
Esitetään myös, että keskenään ristiriitaiset ja jatkuvasti muuttuvat tieteellisen tutkimuksen tulokset eivät sovi kirkon elämään. Usko ja pelastusvarmuus eivät voi perustua käsityksiin, joiden arvovalta nojaa erehtyvään inhimilliseen järkeilyyn.
Kieltämättä jumaluusopillisen tutkimuksen liepeillä liikkuu paljon sivistyssanoihin mieltynyttä tyhjänpäiväisyyttä, jonka tuominen kirkon elämään on turhaa ja mahdotontakin. Mutta perusteeksi tieteellisessä tutkimuksessa yleisesti hyväksyttyjen totuuksien väistämiseen tämä näkökohta ei kelpaa.
On myös totta, että pelastusvarmuutta ei voi nojata oppeihin ja väitteisiin, jotka voivat minä hetkenä tahansa tulla hylätyiksi ja kumoon todistetuiksi. Tästä ei seuraa, että tutkimus olisi kirkolle käyttökelvotonta. Onhan mahdollista, että onkin erehdytty juuri nojattaessa uskonvarmuusoppeihin ja käsitysten älylliseen omaksumiseen.
Vielä on totta, että ihmiset kaipaavat muuttumattomia, kaiken epäilyksen yläpuolella olevia totuuksia elämänsä perustaksi. Ainoa mahdollinen päätelmä tästä ei ole, että heille olisi sellaisia oppeja ja totuuksia annettava. Ei ainakaan silloin kun sellaisia ei ole.
En voi löytää yhtään uskottavaa puolustusta sille, että Uuden testamentin tutkimukseen ja Raamatun arvovaltaan liittyvät ongelmat pidetään pappien ammattisalaisuutena. Teologisen tiedekunnan seminaariharjoituksissa, teologisissa keskustelutilaisuuksissa ja raskasta, maallikolle käsittämätöntä tieteellistä apparaattia käyttävissä teoksissa niistä sopii vapaasti keskustella. Se, joka yksinkertaisena pidetylle kansalle, jumalanpalvelukseen kokoontuvalle väelle, rippikoulunuorisolle tai koulun oppilaille esittää asiantuntijoitten yleisesti hyväksymiä raamatuntutkimuksen periaatteita ja tuloksia, joutuu heti myyräntyön tekijän kirjoihin. Yhdessäkään nuorison oppikirjassa, enempää kirkon kuin koulun käyttämissä, ei perinpohjaisesti syvennytä tähän kysymykseen.
Kansan tahto saada tarpeellinen määrä järkkymättömiä totuuksia uskottavaksi keskellä nopeasti muuttuvaa aikaa ei ole peruste niiden anniskelulle. Ennemminkin on ihmisiä autettava siinä, että he osaisivat olla rohkeita ja iloisia maailmassa, missä mikään ei ole ehdotonta eikä taattua. Kirkon tehtävänä ei ole antaa auktoriteetin nälkäisille auktoriteetteja vaan parantaa heidät siitä pelosta, joka ajaa turvautumaan auktoriteetteihin. Jeesus tuli tosin sairaita tapaamaan, mutta ei tekemään sairautta miellyttäväksi, vaan parantamaan sen. Jeesus tuli pelkäävien ihmisten luo, ei lohduttamaan pelkääviä, vaan voittamaan sen, millä on valta tuhota ihmisyys.
Ihmisen narraaminen, vaikkapa sielua hoitavakin, ei ole liikkumista Jeesus Nasaretilaisen asialla. Kristinuskon jumala tahtoo paljon enemmän kuin lievitystä sairaan maailman kipuihin. Kristinuskon jumala on perimmältään totuutta, eikä hurskaskaan valhe voi olla hänestä peräisin. Raamattu itse sanoo Jumalan nimissä: "Totuutta minä tahdon salatuimpaan saakka." Johanneksen evankeliumissa Jeesus julistautuu itse totuudeksi. Perinnäinen teologinen kieli kutsuu Jumalan totuudellisuutta Jumalan pyhyydeksi. Kipeitä tosiasioita kaihtava, kirkko on unohtanut Jumalan pyhyyden, eikä tuonpuoleisten tuskien ja Jumalan suuttumuksen oikeauskoisinkaan maalailu poista tätä asianlaitaa.
Perimmältään tieteellisen tutkimuksen vierominen, perinnäisen, epätoden raamattunäkemyksen suosiminen vastoin parempaa tietoa, kaikenlainen selittely ja väkivalta omaa älyä kohtaan eivät ole ainoastaan jyrkässä ristiriidassa kristillisen Jumalakuvan kanssa. Olennaisesti on kysymys samasta epäuskosta, samasta laskelmoivasta pelkuruudesta, joka ohjaa yhteiskuntiin hyvin sijoittuneiden kirkkolaitosten taloudellisia ja poliittisia ratkaisuja. Uskaltamatta ratkaista puolesta tai vastaan kirkko heiluu uskon ja epäuskon välimailla. Se turvautuu kristinuskon jumalaan, joka ei näy, joka ei asu käsin tehdyissä temppeleissä eikä käsin tehdyissä kirjoissa, mutta se tahtoo myös kouriinsa jotakin, jota koskettaa. Jumalan kutsuun luottamatta se etsii vakuuksia.
Mutta taktikointinakin piittaamattomuus ennakkoluulottoman tutkimuksen tuloksista on typerää. Kieltäytymällä tunnustamasta ajattelevalle ihmiselle itsestään selviä tosiasioita vieraannuttaa kirkko läheltään parhaat voimansa, ne jotka etsivät totuutta ja yksin totuutta. Niille, jotka etsivät tekosyytä Jeesuksen sanoman hylkäämiseksi, kirkko tyrkyttää sellaista. Ja vielä – kirkon uskollisten piirissä syntyy väistämättä opillinen kiihkoisuus, keskinäinen vakoilu ja pelko; ovat aina läsnä silloin kun vaaditaan sokeaa kuuliaisuutta arveluttaville käsityksille.
Ihminen, joka on löytänyt luovan iloisuuden uusissa ihmisenä olemisen mahdollisuuksissa, jotka Jeesus Nasaretilaisen mukana ovat tulleet maailmaan, ei tarvitse erehtymättömiä auktoriteetteja, ei järkähtämättömiä totuuksia eikä mitään muitakaan pensaita, joihin työntää pelkäävä äly tosiasioita näkemästä. Jeesus Nasaretilaisen merkitys ihmiskunnalle todella paljon syvemmällä kuin joukossa kirjoja, joiden erehtymättömyyden epäileminen erkaannuttaa Jumalasta. Jeesus on antanut meille tilaisuuden olla ihmisiä, ei joitakin ylhäältä saneltuja uskomisharjoituksia.
Vapautta pelkäävien ihmisten auktoriteetinnälkä ei saa säikyttää valpasta ihmistä. Älyllisesti rehellisenä ei voi väistää Jeesuksen syyttävää, mutta myös rohkeutta luovaa kuvaa pelkästään viittaamalla epäjohdonmukaisuuksiin tai ajanlaskun alun kulttuurille ominaisiin naiiveihin ja uskomattomiin käsityksiin. Ei voi paeta uutta olemassaoloa, josta Uuden testamentin kirjat kertovat, viittaamalla nerokkaisiin tapoihin, joita on keksitty Uuden testamentin väärinkäyttämiseksi. Kysymys ei ole opinkappaleista, ei uskomuksista, ei helposti väistettävistä teologisista kiistakysymyksistä, vaan siitä, miellyttääkö Jeesus Nasaretilainen, herättääkö hän rohkeutta, luottamusta, uutta elämää, sanalla sanoen uskoa.
Vain pontevasti irtisanoutumalla kaikesta väärästä lapsenuskon säästämisestä, vain oppimalla monta vertaa suuremmin arvostamaan totuutta, täsmällistä, kiertelemätöntä totuutta, jota ei ole pakattu hurskaitten varausten villoihin, vain kieltäytymällä antamasta tukea pelkurimaiselle perinteeseen pitäytymiselle kirkkomme voi tarjota vakavasti otettavan haasteen rehellisille ihmisille. Kristinuskon opetuksessa ja kristillisessä kasvatuksessa se merkitsee juuriin saakka käyvää mullistusta. Halpa apologeettisuus uskonnon oppikirjoissa on tunnottomaksi tekevää myrkkyä, joka immunisoi kasvavan sukupolven omaatuntoa Jeesuksen sanomalle. Luova, Jumalan tarkoittama elämä voi kasvaa vain siellä, missä rehellisyys sekä älyllisessä että kokonaispersoonallisessa mielessä on loukkaamaton arvo.
http://www.terhopursiainen.fi/uusintestamentti.htm
Jeesus Nasaretilainen on meidän toivomme, ihmiskunnan toivo. Mitä hän oli, mitä hän koki ja mitä hän opetti, se on meidän mahdollisuutemme, meidän tiemme täyteen ihmisarvoon. Jeesus Nasaretilaisen mukana tuli keskellemme uusi olemassaolo: avoimuuden, rohkeuden ja yhteyden mahdollisuus. Uusi testamentti kutsuu sitä uskoksi, toivoksi ja rakkaudeksi.
Uutta todellisuutta Jeesus kuulutti puhuessaan häntä seuraaville kansanjoukoille ja hän eli sitä todeksi ateriayhteydessä kunnon ihmisten kaihtamien kanssa. Avoimuus, rohkeus ja yhteys olivat välähdyksittäin nähtävissä Jeesuksen oppilaiden seurueessa. Jeesuksen kohtalo ja tapahtumat oppilaspiirissä hänen kuolemansa jälkeen tekivät uskon, toivon ja rakkauden todellisuudesta kaikille ihmisille tarjona olevan mahdollisuuden.
Elämäkertatiedoista kiinnostuneelle Jeesus Nasaretilaisen historia ei ole antoisa. Hänen vaiheistaan on sangen vähän luotettavia tietoja. Kristillisten kirkkojen pyhään kirjaan, Uuteen testamenttiin, sisältyy neljä kertomusta Jeesuksesta: Matteuksen, Markuksen ja Luukkaan niin kutsutut synoptiset evankeliumit ja niistä poikkeava Johanneksen evankeliumi. Näiden varhaiskristillisten, 40 – 70 vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen kirjoitettujen kirjojen ohella ei ole käytännöllisesti katsoen mitään Jeesuksen vaiheista tiedottavia lähteitä.
Evankeliumit ovat suullisten Jeesuksen elämää koskevien kertomusten kokoelmia. Näitä kertomuksia Jeesuksesta toisteltiin hänen oppilaittensa keskuudessa yhä uudestaan, niin että ne kiteytyivät lopulta lähes sanatarkkaan muotoon. Evankeliumien tekijät olivat toimittajia, jotka kokosivat näitä kertomuksia ja järjestivät niitä harkintansa mukaan yhtämittaiseksi kerronnaksi.
Suullisen perimätiedon kertomukset Jeesuksesta liikkuivat yksittäisinä, ja kukin niistä muodosti itsenäisen kokonaisuuden. Kukin kertomus pyrki paljastamaan kuulijalle, mikä Jeesuksen tarkoituksissa ja olemuksessa oli olennaisinta. Ne tahtoivat osoittaa, että näennäisesti mitättömän, hukkaan eletyn elämän todellinen merkitys oli kaikkia ihmisiä koskeva, ja että ulkoinen tappio Golgatan mäellä oli itse asiassa valtavien mahdollisuuksien avautumista koko ihmissuvulle.
Taustana näille uskaliaille käsityksille olivat merkilliset kokemukset, joita Jeesuksen oppilailla oli pian hänen kuolemansa jälkeen. Evankeliumien ja muiden Uuden testamentin kirjojen tiedonannot näistä tapahtumista ovat yksityiskohdissaan sangen ristiriitaisia. Väistämättömäksi historialliseksi tosiasiaksi jää kuitenkin Jeesuksen oppilaiden vankkumaton käsitys, että he olivat olleet tekemisissä Ylösnousseen kanssa.
Suullisen perimätiedon Jeesus-kertomukset näkevät Jeesuksen elämän ja toiminnan ylösnousemuksen valossa. Ne pyrkivät osoittamaan, että galilealaisen parantajan maanpäällisessä toiminnassa oli jo näkyvissä se salaisuus, jonka ylösnousemuskokemukset lopullisesti paljastivat. Ennen pääsiäistä Jeesusta lähellä olleetkaan eivät sitä täysin oivaltaneet.
Evankeliumit eivät ole nykyaikaisessa mielessä luotettavia historian lähteitä. Tämä johtuu jo siitä, että evankeliumien toimittajilla ei ollut tietoa kokoamiensa kertomusten tarkoittamien tapahtumien ajallisesta järjestyksestä; kertomuksethan liikkuivat toisistaan irrallisina. He antoivat niille Jeesusta koskevien teorioittensa mukaisen järjestyksen. Sen näkee selvästi esimerkiksi temppelin puhdistamiskertomuksen sijainnista eri evankeliumeissa. Tilanne, jossa Jeesus nuorista tekemällään ruoskalla ajoi pois rahanvaihtajat ja uhrieläinten myyjät temppelin esipihasta kauppaa tekemästä, on synoptisissa evankeliumeissa (Mt., Mk., Lk.) Jeesuksen toiminnan huipentuma osana traagisia loppuselvittelyjä. Johanneksen evankeliumissa se on sijoitettu Jeesuksen toiminnan alkuun. Kaikki evankelistat ovat ymmärtäneet tapahtuman merkitykselliseksi Jeesuksen historiassa ja sijoittaneet sen siksi keskeiseen asemaan evankeliumissa, Johannes Jeesuksen ohjelmanjulistukseksi, muut hänen elämäntyönsä kohokohtaan. Ajallisilla seikoilla ei ollut vaikutusta kertomuksen sijoittamiseen.
Itse asiassa jää epävarmaksi, onko temppelin puhdistusta koskeva kertomus ennemminkin heijastusta vanhatestamentillisista Messias-ennustuksista kuin todella tapahtuneesta välikohtauksesta temppelin pihalla. Monien Jeesusta koskevien kertomusten kertojina oli näet miehiä, joiden vakaumuksen mukaan Jeesus oli ennen kaikkea Vanhan testamentin ennustusten täyttäjä. Heidän Vanhaan testamenttiin ja sen lupauksiin pitäytyvä luottamuksensa oli niin suuri, että he pitivät itsestään selvänä jokaisen lupauksen toteutumista Jeesuksen elämässä, vaikka heillä ei olisi aina ollut siitä varsinaista tietoa. Niin kerrottiin Jeesuksesta Vanhan testamentin nojalla tapahtumia, jotka sellaisenaan eivät koskaan tapahtuneet.
Nimenomaan kärsimyshistoriassa lienee Vanhan testamentin ennustuksilla suuri vaikutus. Eräistä evankeliumien lausumista saa sellaisen luultavasti paikkansa pitävän käsityksen, ettei itse asiassa yhtään Jeesuksen oppilasta ollut seuraamassa tapahtumia Golgatalla. He kaikki olivat peloissaan paenneet. Teoreettisten pohdintojen ja hurskaan mielikuvituksen oli täydennettävä tietopiirissä olevia aukkoja, ja siinä tulivat Vanhan testamentin profetiat avuksi. Mutta niin muodostuivat myös eri evankeliumien selonteot varsin erilaisiksi, ja niissä Jeesuksen suuhun sijoitetut sanat ovat lainauksia eri kohdista Vanhaa testamenttia.
Ylösnousseen kohtaamiskokemukset virittivät Jeesuksen oppilaissa uskon, että Jeesus on kuoleman herra. He uskoivat, että Jeesuksella oli mahti herättää myös manalle menneitä niin kuin hän oli sairaitakin parantanut. Niin alettiin kertoa tällaisista tapahtumista, esimerkiksi Nainin lesken pojan herättämisestä ja Lasaruksesta. Jälkimmäisen kertomuksen synnyn teki ymmärrettäväksi lisäksi se, että tutussa Jeesuksen vertauksessa muuan Lasarus ja rikas mies ovat kuolleet, ja rikas mies todella pyytää Lasarusta lähetettäväksi elävien keskuuteen varoittamaan piittaamattomasta elämästä. Hurskas mielikuvitus kenties yksinkertaisesti jatkoi tätä kertomusta.
En pidä luultavana, että edellä mainitut herättämiskertomukset ovat tarkkoja kuvauksia todella tapahtuneiden asioiden ulkonaisista vaiheista. Nykyaikaisessa mielessä tosia historian kuvauksia ne eivät ole. Mutta valheitakaan ne eivät silti ole. Minulla on sama käsitys kuin näitä kertoneilla Jeesuksen oppilailla: Jeesus on kuoleman herra, kuoleman orjuuttava vaikutus on rauennut hänen elämänsä myötä.
Kertomus Jeesuksesta ja Pietarista veden päällä voi samoin olla tosi siinä mielessä, että se auttaa ymmärtämään Jeesuksen oppilaan asemaa maailmassa. Varsinaista historiallista tapausta se tuskin välittää tietoon.
Jääkö mitään kouraantuntuvaa tietoa Jeesuksesta ja hänen elämästään? Todennäköisesti jokaisen yksityisen tapahtuman historiallisuutta voidaan epäillä ja luultavasti epäileekin joku vakavasti otettava tieteellinen Raamatun tutkija. Se joka haluaa uskolleen inhimillisiä tukipylväitä, erehtymätöntä Raamatun kirjainta tai muuta sellaista, joutuu sulkemaan itsensä tietämyksen tosiasioilta. Me emme tiedä mitään varmaa.
Erityisesti tämä pitää paikkansa Jeesuksen lapsuudesta ja nuoruudesta. Jeesuksen elämästä ennen hänen noin kolmenkymmenen vuoden ikäänsä on käytettävissä vain legendoja joilla tuskin on paljoa historiallista taustaa. Matteuksen ja Luukkaan evankeliumien alkuun sisältyy näitä lapsuuslegendoja, Luukkaan tuttu jouluevankeliumi ja kertomus Itämaan tietäjistä ynnä muita.
Legendoiksi ne osoittautuvat muun muassa seuraavista syistä. Matteuksen ja Luukkaan evankeliumien lapsuuskertomukset ovat erilaisia. Vanhimmat Uuden testamentin kirjat, Paavalin kirjeet ja Markuksen evankeliumi eivät tunne niissä kerrottuja ihmeellisiä asioita. Kertomukset ovat täynnä sadunomaisia aiheita ja ihmeitä. Ne sisältävät ristiriitaisia tietoja. Niinpä esimerkiksi kertomus Marian neitseellisestä synnyttämisestä ja Jeesuksen isän puolelta johdetut sukutaulut ovat ristiriitaisia, ja sitä paitsi Matteuksen ja Luukkaan sukutaulut jo Jeesuksen isoisän kohdalla eroavat toisistaan.
Parhaiten säilynyt osa evankeliumeista on Jeesuksen puheet. Nekin ovat pääasiassa eläneet yksittäisinä sanoina, joita sitten myöhemmin on koottu yhteen. Luultavasti Luukkaan ja Matteuksen evankeliumien tekijöillä on ollut tällainen kokoelma käytössään jo kirjallisena tuotteena.
Jeesuksen puheistakaan ei erehtymättömän sanan etsijälle ole tukikohtaa. Jokaisen yksityisen Jeesuksen suuhun sijoitetun sanan aitouden epäilemiseen voidaan osoittaa perusteita. Ei ole olemassa mitään Jeesuksen lauseitten ydinjoukkoa, joka varmasti sisältäisi vain hänen todella lausumiaan sanoja. Jonkinlainen yksimielisyys vallitsee tutkijoiden kesken sentään niistä lauseista, jotka varmasti ovat Jeesusta myöhemmältä ajalta, ja toisaalta niistä lauseista, joiden joukosta mahdollisesti löytyvät Jeesuksen aidot sanat.
Monen mielestä edellä esittämäni kuva Uuden testamentin historiallisesta luotettavuudesta riistää kaiken pohjan kristinuskolta. Vaihtoehdoiksi nähdään joko kristinuskosta luopuminen tai luopuminen Uuden testamentin tieteellisen tutkimuksen hyväksikäyttämisestä. Tieteellinen tutkimus voidaan hylätä perkeleellisenä niin kuin tekevät niin kutsutut fundamentalistit (heille Raamattu on Pyhän Hengen sana sanalta sanelema kulumattomien totuuksien kokoelma) tai sitten se jätetään jumaluusopillista koulutusta saaneiden yksityiseksi harrastukseksi, mikä hengellisten häiriöiden pelossa salataan yksinkertaiseksi ajatellulta kansalta.
Useimmat kirkon opetusviran haltijoista ovat valinneet jälkimmäisen vaihtoehdon, tavallisimmin kuitenkaan omaksumatta fundamentalismin periaatteita. Koulun uskonnonopetuksessa, niin kuin kirkonkin eri opetustilaisuuksissa, väistetään kaikkien kyllin pitkälle menevien luotettavuuskysymysten selvittely. Sellaisiin poikkeuksellisesti ryhdyttäessä jäädään periaatteessa epähistorialliselle kannalle. Jumaluusopillista koulutusta saamattomilla ei siten ole tiedollisia edellytyksiä harkita omin aivoin kysymystä. Informaatiota tosin on saatavissa: uskonnonvastustajien vuosisadanvaihteesta peräisin olevaa liberaaliteologiaa ja fundamentalistien kauhupropagandaa epärehellisistä tiedemiehistä, jotka pyrkivät harhaannuttamaan valitutkin, jos mahdollista.
Perinnäisen raamattukäsityksen varjelemista yleisesti tunnustetun tieteellisen tutkimuksen tuloksilta on tietenkin pyritty perustelemaan. Piittaamattomuus historiallisesta, joka oli luonteenomaista vuosisadan alkupuolen saksalaiselle teologialle ja jossakin määrin on sitä vieläkin, on monen teologisena perusteena historiallisten näkökohtien syrjäyttämiseen. Viitataan Paavalin välinpitämättömään asenteeseen Jeesuksen elämänvaiheita ja Jeesuksen omia sanoja kohtaan. Toteaahan Paavali eräässä kirjeessään, ettei hän välitäkään tietää mitään historiallisesta Jeesuksesta, Jeesuksesta "lihan mukaan".
Tähän on sanottava, että Paavali ei suhtaudu ollenkaan niin välinpitämättömästi Jeesuksen elämään ja sanoihin kuin on ollut jumaluusopillista muotia ajatella. Ja ennen kaikkea Paavali ei periaatteessa ole yhtään arvovaltaisempi Jeesuksen merkityksen tulkitsija kuin evankeliumien toimittajat. Käsitys, jonka mukaan evankeliumeissa kerrottaisiin mitä todella tapahtui ja Paavalin kirjeissä selvitettäisiin autuuttava oppi, on hyvin vanhanaikainen ja hyvin kehnosti perusteltavissa. Ei ole ollenkaan sanottu, että Paavali joka suhteessa on nähnyt syvemmälle Jeesuksen olemukseen kuin esimerkiksi Matteus. Evankeliumit eivät muodostelleet systemaattista teologiaa tai monijäsenisiä oppirakennelmia vaan kertoivat Jeesuksen elämästä ja puheista esittäen siten Paavalista poikkeavan Jeesus-tulkinnan.
Esitetään myös, että keskenään ristiriitaiset ja jatkuvasti muuttuvat tieteellisen tutkimuksen tulokset eivät sovi kirkon elämään. Usko ja pelastusvarmuus eivät voi perustua käsityksiin, joiden arvovalta nojaa erehtyvään inhimilliseen järkeilyyn.
Kieltämättä jumaluusopillisen tutkimuksen liepeillä liikkuu paljon sivistyssanoihin mieltynyttä tyhjänpäiväisyyttä, jonka tuominen kirkon elämään on turhaa ja mahdotontakin. Mutta perusteeksi tieteellisessä tutkimuksessa yleisesti hyväksyttyjen totuuksien väistämiseen tämä näkökohta ei kelpaa.
On myös totta, että pelastusvarmuutta ei voi nojata oppeihin ja väitteisiin, jotka voivat minä hetkenä tahansa tulla hylätyiksi ja kumoon todistetuiksi. Tästä ei seuraa, että tutkimus olisi kirkolle käyttökelvotonta. Onhan mahdollista, että onkin erehdytty juuri nojattaessa uskonvarmuusoppeihin ja käsitysten älylliseen omaksumiseen.
Vielä on totta, että ihmiset kaipaavat muuttumattomia, kaiken epäilyksen yläpuolella olevia totuuksia elämänsä perustaksi. Ainoa mahdollinen päätelmä tästä ei ole, että heille olisi sellaisia oppeja ja totuuksia annettava. Ei ainakaan silloin kun sellaisia ei ole.
En voi löytää yhtään uskottavaa puolustusta sille, että Uuden testamentin tutkimukseen ja Raamatun arvovaltaan liittyvät ongelmat pidetään pappien ammattisalaisuutena. Teologisen tiedekunnan seminaariharjoituksissa, teologisissa keskustelutilaisuuksissa ja raskasta, maallikolle käsittämätöntä tieteellistä apparaattia käyttävissä teoksissa niistä sopii vapaasti keskustella. Se, joka yksinkertaisena pidetylle kansalle, jumalanpalvelukseen kokoontuvalle väelle, rippikoulunuorisolle tai koulun oppilaille esittää asiantuntijoitten yleisesti hyväksymiä raamatuntutkimuksen periaatteita ja tuloksia, joutuu heti myyräntyön tekijän kirjoihin. Yhdessäkään nuorison oppikirjassa, enempää kirkon kuin koulun käyttämissä, ei perinpohjaisesti syvennytä tähän kysymykseen.
Kansan tahto saada tarpeellinen määrä järkkymättömiä totuuksia uskottavaksi keskellä nopeasti muuttuvaa aikaa ei ole peruste niiden anniskelulle. Ennemminkin on ihmisiä autettava siinä, että he osaisivat olla rohkeita ja iloisia maailmassa, missä mikään ei ole ehdotonta eikä taattua. Kirkon tehtävänä ei ole antaa auktoriteetin nälkäisille auktoriteetteja vaan parantaa heidät siitä pelosta, joka ajaa turvautumaan auktoriteetteihin. Jeesus tuli tosin sairaita tapaamaan, mutta ei tekemään sairautta miellyttäväksi, vaan parantamaan sen. Jeesus tuli pelkäävien ihmisten luo, ei lohduttamaan pelkääviä, vaan voittamaan sen, millä on valta tuhota ihmisyys.
Ihmisen narraaminen, vaikkapa sielua hoitavakin, ei ole liikkumista Jeesus Nasaretilaisen asialla. Kristinuskon jumala tahtoo paljon enemmän kuin lievitystä sairaan maailman kipuihin. Kristinuskon jumala on perimmältään totuutta, eikä hurskaskaan valhe voi olla hänestä peräisin. Raamattu itse sanoo Jumalan nimissä: "Totuutta minä tahdon salatuimpaan saakka." Johanneksen evankeliumissa Jeesus julistautuu itse totuudeksi. Perinnäinen teologinen kieli kutsuu Jumalan totuudellisuutta Jumalan pyhyydeksi. Kipeitä tosiasioita kaihtava, kirkko on unohtanut Jumalan pyhyyden, eikä tuonpuoleisten tuskien ja Jumalan suuttumuksen oikeauskoisinkaan maalailu poista tätä asianlaitaa.
Perimmältään tieteellisen tutkimuksen vierominen, perinnäisen, epätoden raamattunäkemyksen suosiminen vastoin parempaa tietoa, kaikenlainen selittely ja väkivalta omaa älyä kohtaan eivät ole ainoastaan jyrkässä ristiriidassa kristillisen Jumalakuvan kanssa. Olennaisesti on kysymys samasta epäuskosta, samasta laskelmoivasta pelkuruudesta, joka ohjaa yhteiskuntiin hyvin sijoittuneiden kirkkolaitosten taloudellisia ja poliittisia ratkaisuja. Uskaltamatta ratkaista puolesta tai vastaan kirkko heiluu uskon ja epäuskon välimailla. Se turvautuu kristinuskon jumalaan, joka ei näy, joka ei asu käsin tehdyissä temppeleissä eikä käsin tehdyissä kirjoissa, mutta se tahtoo myös kouriinsa jotakin, jota koskettaa. Jumalan kutsuun luottamatta se etsii vakuuksia.
Mutta taktikointinakin piittaamattomuus ennakkoluulottoman tutkimuksen tuloksista on typerää. Kieltäytymällä tunnustamasta ajattelevalle ihmiselle itsestään selviä tosiasioita vieraannuttaa kirkko läheltään parhaat voimansa, ne jotka etsivät totuutta ja yksin totuutta. Niille, jotka etsivät tekosyytä Jeesuksen sanoman hylkäämiseksi, kirkko tyrkyttää sellaista. Ja vielä – kirkon uskollisten piirissä syntyy väistämättä opillinen kiihkoisuus, keskinäinen vakoilu ja pelko; ovat aina läsnä silloin kun vaaditaan sokeaa kuuliaisuutta arveluttaville käsityksille.
Ihminen, joka on löytänyt luovan iloisuuden uusissa ihmisenä olemisen mahdollisuuksissa, jotka Jeesus Nasaretilaisen mukana ovat tulleet maailmaan, ei tarvitse erehtymättömiä auktoriteetteja, ei järkähtämättömiä totuuksia eikä mitään muitakaan pensaita, joihin työntää pelkäävä äly tosiasioita näkemästä. Jeesus Nasaretilaisen merkitys ihmiskunnalle todella paljon syvemmällä kuin joukossa kirjoja, joiden erehtymättömyyden epäileminen erkaannuttaa Jumalasta. Jeesus on antanut meille tilaisuuden olla ihmisiä, ei joitakin ylhäältä saneltuja uskomisharjoituksia.
Vapautta pelkäävien ihmisten auktoriteetinnälkä ei saa säikyttää valpasta ihmistä. Älyllisesti rehellisenä ei voi väistää Jeesuksen syyttävää, mutta myös rohkeutta luovaa kuvaa pelkästään viittaamalla epäjohdonmukaisuuksiin tai ajanlaskun alun kulttuurille ominaisiin naiiveihin ja uskomattomiin käsityksiin. Ei voi paeta uutta olemassaoloa, josta Uuden testamentin kirjat kertovat, viittaamalla nerokkaisiin tapoihin, joita on keksitty Uuden testamentin väärinkäyttämiseksi. Kysymys ei ole opinkappaleista, ei uskomuksista, ei helposti väistettävistä teologisista kiistakysymyksistä, vaan siitä, miellyttääkö Jeesus Nasaretilainen, herättääkö hän rohkeutta, luottamusta, uutta elämää, sanalla sanoen uskoa.
Vain pontevasti irtisanoutumalla kaikesta väärästä lapsenuskon säästämisestä, vain oppimalla monta vertaa suuremmin arvostamaan totuutta, täsmällistä, kiertelemätöntä totuutta, jota ei ole pakattu hurskaitten varausten villoihin, vain kieltäytymällä antamasta tukea pelkurimaiselle perinteeseen pitäytymiselle kirkkomme voi tarjota vakavasti otettavan haasteen rehellisille ihmisille. Kristinuskon opetuksessa ja kristillisessä kasvatuksessa se merkitsee juuriin saakka käyvää mullistusta. Halpa apologeettisuus uskonnon oppikirjoissa on tunnottomaksi tekevää myrkkyä, joka immunisoi kasvavan sukupolven omaatuntoa Jeesuksen sanomalle. Luova, Jumalan tarkoittama elämä voi kasvaa vain siellä, missä rehellisyys sekä älyllisessä että kokonaispersoonallisessa mielessä on loukkaamaton arvo.
http://www.terhopursiainen.fi/uusintestamentti.htm
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ei kukaan jaksa lukea noin pitkää jaaritusta asiasta, jonka olisit voinut kertoa ´selkeästi myös muutamalla rivillä.
Sinä et voi puhua muiden puolesta.
>Sinä et voi puhua muiden puolesta.<
-Kylläpäs voi.
Tietenkin voi puhua kenen puolesta tahansa, ei mikään laki sitä kiellä.
Miksi sinä itse puhut toisten puolesta?
Joopa joo. Oletko joku uskovainen joka loukkaantui tuosta niin paljon, että piti aloittaa provoilu. Kylläpä ateistit tämän lukevat. Mene sinne helluntai palstalle provoilemaan.
Luin ensimmäisen ja viimeisen kappaleen, joissa pitäisi olla johdanto ja päätelmät. Ei löytynyt.
Kenet tarkoitit kohderyhmäksesi? Taisit erehtyä palstasta.
Sinä saat olla mitä mieltä olet.
Puhuit totta. Olettaen kommentoimasi ihminen on lihaa ja luuta niinkuin sinäkin.
"Kirkon tehtävänä ei ole antaa auktoriteetin nälkäisille auktoriteetteja vaan parantaa heidät siitä pelosta, joka ajaa turvautumaan auktoriteetteihin."
Kirkko voisi vaikkapa julistaa tämän vuoden raamattuvapaaksi vuodeksi. Ei Raamatun siteerauksia, ei Jumalaan ja Jeesukseen vetoamista. Siinä sitä nähtäisiin, mitkä ovat kirkon todelliset henkiset eväät... Onko papeilla itsellään henkistä auktoriteettia, vai liikkuvatko he vain Jeesukselta lainatuissa vaatteissa?
Jeesus kuoli ja kuopattiin oletettavasti hieman yli 2000 v sitten, mutta nykyihminen ollut olemassa todistetusti ainakin 200 000 v. Ovatko kaikki ennen Kristinuskoa eläneet joutuneet automaattisesti helvettiin ja kiinnostaako kristittyjä edes näiden sielujen kohtalo?
Moni on tullut nimenomaan immuuniksi ilosanomalle, kun on ajatellut omilla aivoillaan.
Se että ei usko ei tee ihmisestä sen pahempaa, syntisempää tai hyvempää.
os. seuraavan kerran kun joku tulee minua uhkailemaan helvetillä niin vetäsen turpaan, koska tulkitsen tämän uhkauksena.
kauaa siitä, kun tuollaisen kirjoittaja olisi Jumalan maanpäällisten edustajien toimesta poltettu roviolla. Ja ilman esivaltaa saattaisi nykyäänkin käydä samoin. Rakkauden uskonto.
raamattuhan on ikivanha vuohipaimenten kansantaru ja vain todella todella todella tyhmä ihminen pitäisi sitä kirjaimellisena totena...