Kun mua synnytettiin niin siinä oli jotain ongelmia matkassa, en tiedä mitä, eikä ole enää ketään keltä kysyä. Mietin saisinko tuota 40v takaista asiaa mitenkään selville kun kiinnostaisi, onko noin vanhoja potilastietoja missään tallessa ja saako niitä itselle jos on?
Potilastietoja
KLJ.
3479
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tiedät varmaan sairaalan,jossa synnyit. Sieltä arkistosta pitäisi löytyä jotain dokumenttia. Soittele sinne ja kysy.
periaatteessa tallessa, mutta 40 v sitten kirjattiin aika niukasti. Joten voi olla, ettei ongelmasi selviä ihan toivomallasi tavalla. Mutta kannattaa tosiaankin soittaa ja kysellä.
Äitini kuoli 90-luvun alussa. Olisin kiinnostunut, onko hänellä aiemmin olleesta kilpirauhasvaivasta jossakin tietoja. Minkälaisia sairauskertomuksia sairaaloissa/terveyskeskuksissa on? Kilpirauhanen on leikattu, mutta en tiedä missä ja milloin, kuitenkin ennen minun muistinaikaa tai syntymää. Äidin lihakset surkastuivat loppuaikana ja hän oli vuoteenomana, en tiedä oliko se lihassairautta vai neurologista, ikää oli yli 80 v. kiinnostaisi, kun itsellänikin on lihasväsymystä joskus.
Voivatko lapset saada näitä tietoja?