Ei kai juurihotoa...?

Olin maanantaina hammaslääkärissä, edellisestä kerrasta 1,5 vuotta.

Hammaslääkäri tarkasti ja löysi yhden reiän ja sitten jäi katselemaan yhtä yläposkihammasta vielä uudelleen. Katsoi 2,5 vuotta sitten otettuja röntgenkuvia ja sanoi, että niissä näkyy jotain pientä ja lisäksi edelleen silloin 1,5 vuotta sitten jättänyt hampaan seurantaan.

Sanoi, että siinä ei näy reikää missään, mutta se on tumma. Tai siis, että siinä näkyy jotain tummaa. Sitten sen valon kanssa katseli sitä puolelta toisella ja lopulta sanoi, että kyllä siinä taitaa reikä olla.

Hammaslääkäri jolla käyn (kunnallisessa) on oikea paskamaisuuden huippu ja sanoo mielestäni suoraan ja tylysti kaiken ja vähän päällekin. On huipputyly. Nyt vielä lisänä se, että minulla oli pieni nuha ja suuttui siitäkin.

Ei siis puhunut sanaakaan juurihodosta, totesi vain että tulen uudelleen ja paikataan sitten ne molemmat. Ei edes puudutusta kuulemma laittaisi, mutta minä vaadin.

Aloin vain nyt pähkäillä päässäni, että kai se siitä olisi jo nähnyt jos siellä niin suuri reikä olisi että vaarana väijyisi juurihoito. Kun kerran asia oli niin epäselvä hänelle, että noko reikä vai ei niin eikai se voi osottautua miksikään ihan hirveäksi? Lisäksi olen selittänyt itselleni, että varmasti jos olisi edes hippasen epäillyt sitä niin olisi paskamaisuuttaan ainakin maininnut sen juurihoidonkin.

Sekoankohan nyt kolmessa viikossa, kun aloin tätä miettiä....
1267
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

tarvitseeko hammas juurihoitoa. Mutta jos hammaslääkäri ei mitään maininnnut sen mahdollisuudesta, en huolistuisi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pelkoinen kirjoitti:

Olin maanantaina hammaslääkärissä, edellisestä kerrasta 1,5 vuotta.

Hammaslääkäri tarkasti ja löysi yhden reiän ja sitten jäi katselemaan yhtä yläposkihammasta vielä uudelleen. Katsoi 2,5 vuotta sitten otettuja röntgenkuvia ja sanoi, että niissä näkyy jotain pientä ja lisäksi edelleen silloin 1,5 vuotta sitten jättänyt hampaan seurantaan.

Sanoi, että siinä ei näy reikää missään, mutta se on tumma. Tai siis, että siinä näkyy jotain tummaa. Sitten sen valon kanssa katseli sitä puolelta toisella ja lopulta sanoi, että kyllä siinä taitaa reikä olla.

Hammaslääkäri jolla käyn (kunnallisessa) on oikea paskamaisuuden huippu ja sanoo mielestäni suoraan ja tylysti kaiken ja vähän päällekin. On huipputyly. Nyt vielä lisänä se, että minulla oli pieni nuha ja suuttui siitäkin.

Ei siis puhunut sanaakaan juurihodosta, totesi vain että tulen uudelleen ja paikataan sitten ne molemmat. Ei edes puudutusta kuulemma laittaisi, mutta minä vaadin.

Aloin vain nyt pähkäillä päässäni, että kai se siitä olisi jo nähnyt jos siellä niin suuri reikä olisi että vaarana väijyisi juurihoito. Kun kerran asia oli niin epäselvä hänelle, että noko reikä vai ei niin eikai se voi osottautua miksikään ihan hirveäksi? Lisäksi olen selittänyt itselleni, että varmasti jos olisi edes hippasen epäillyt sitä niin olisi paskamaisuuttaan ainakin maininnut sen juurihoidonkin.

Sekoankohan nyt kolmessa viikossa, kun aloin tätä miettiä....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu