Miten vas.liitto perustelee perintöveron......

Säilyttämistä? Se on monissa, jollei useimmissa tapauksissa aivan kohtuuton mm. jälkeenjääville vielä alaikäisille lapsille sekä puolisolle. Se vero koskee kurjistavasti nimenomaan eniten köyhiin sekä keskituloisiin. Useimmilla perheillä ei ole rahaa maksaa perintövroa ,vaan on otettava pankista lainaa selviytymiseen veron maksamisesta. Voidaan sanoa että se vero on suorastaan katastrofi vielä sen lisäksi että esim.perheen jompikumpi huoltaja on menetetty. Omakotitalosta tai muusta asunnosta saattaa olla vielä isot velat niskassa ja sitten vielä rysähtää isot perintöverot. Voitaisiinko perintöveroa esim porrastaa siten että veroa joutuisi maksamaan vasta vaikkapa kun kiinteä omaisuus ylittää 200tuhatta euroa? vas.liitto ei ainakaan tässä asiassa ole pienituloisten ihmisten puolella, vai onko kysymys siitä että edustajat itse elävät jo niin leveästi etteivät enää näe "mesää puilta"
Rikkailla on aina mahdollisuus maksaa isotkin verot eikä se valttämättä heillä tunnu.
Miettikää vähän!
5727
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

...vasurit haluavat perintöveron epäkohtien korjaamista mutta ei täydellistä poistamista. Pelkästään korottamalla verotettavan perinnön arvon vähimmäismäärää voitaisiin normaalin perheasunnon perinyt leski todella pelastaa kurimukselta. Sijoitusasuntojen perintöveron poistamista en pidä niinkään tarpeellisena.

Äänestä
  • Ei kai kukaan ole tarkoittanutkaan että sijoitusasunnot olisivat verovapaita? Kyllä ne on helppo erotella. Jos sitten halutaan olla muka ymmärtämättä kaikkia mahdollisuuksia poistaa kohtuuton perintövero, se johtuu puolueen haluttomuudesta tehdä asiaan muutos. Normaali tavanomaisen perheen jokapäiväiseen asumiseen liityvät kiinteistöt pitäisi vapauttaa perintöverosta kokonaan, ja jos muita kiinteistöjä on, pitää olla joku raja mistä perintöveroa aletaan maksamaan.

    Äänestä

  • Oiski kirjoitti:

    Ei kai kukaan ole tarkoittanutkaan että sijoitusasunnot olisivat verovapaita? Kyllä ne on helppo erotella. Jos sitten halutaan olla muka ymmärtämättä kaikkia mahdollisuuksia poistaa kohtuuton perintövero, se johtuu puolueen haluttomuudesta tehdä asiaan muutos. Normaali tavanomaisen perheen jokapäiväiseen asumiseen liityvät kiinteistöt pitäisi vapauttaa perintöverosta kokonaan, ja jos muita kiinteistöjä on, pitää olla joku raja mistä perintöveroa aletaan maksamaan.

    Kyllä Kokoomus kannattaa perintöveron poistoa kokonaan. Sinänsä perintövero ei ole epäoikeudenmukainen, koska perintö on lähes aina ansiotonta hyödynsaantia toisin kun palkkatulo. Perintövero aiheuttaa tietyissä tilanteissa kuitenkin kohtuuttomuutta, jota Vasemmistoliitto on halukas poistamaan. Tosin jo nykyisen lainsäädännön perusteella verottaja voi tietyissä tapauksissa kohtuullistaa veron.

    Äänestä

  • Jäsen X kirjoitti:

    Epäoikeudenmukainen! Mitä sitten vaikka kokoomus haluaisi perintöveron pois kokonaan? Eikö silloin voisi ajaa omaa oikeampaa linjaa jossa perintövero poistettaisiin vain oman perheen vakituiseen asumiseen tarkoitetusta kiinteistöstä, jolloin puoliso ja lapset välttyisivät monesti kohtuuttomilta perintöveroilta? Miksi pitää katsoa asioita yksisilmäisesti? Eikö kapasiteetti riitä kehitää asioita paremmiksi? Otetaan jokaisen ehdotuksesta ne parhaat asiat ,jolloin saadaan oikeudenmukainen lopputulos. Kyllä mahdollisuuksia on jos niitä vaan halutaan käyttää.

    ...Vasemmistoliitto kannattaa perintöverotuksen muuttamista järkevämpään suuntaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Oiski kirjoitti:

Säilyttämistä? Se on monissa, jollei useimmissa tapauksissa aivan kohtuuton mm. jälkeenjääville vielä alaikäisille lapsille sekä puolisolle. Se vero koskee kurjistavasti nimenomaan eniten köyhiin sekä keskituloisiin. Useimmilla perheillä ei ole rahaa maksaa perintövroa ,vaan on otettava pankista lainaa selviytymiseen veron maksamisesta. Voidaan sanoa että se vero on suorastaan katastrofi vielä sen lisäksi että esim.perheen jompikumpi huoltaja on menetetty. Omakotitalosta tai muusta asunnosta saattaa olla vielä isot velat niskassa ja sitten vielä rysähtää isot perintöverot. Voitaisiinko perintöveroa esim porrastaa siten että veroa joutuisi maksamaan vasta vaikkapa kun kiinteä omaisuus ylittää 200tuhatta euroa? vas.liitto ei ainakaan tässä asiassa ole pienituloisten ihmisten puolella, vai onko kysymys siitä että edustajat itse elävät jo niin leveästi etteivät enää näe "mesää puilta"
Rikkailla on aina mahdollisuus maksaa isotkin verot eikä se valttämättä heillä tunnu.
Miettikää vähän!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu