Kauan, kauan sitten, kun hälytyslaitteet tulivat kauppoihin, kävin ostamassa kaupasta limupullon evääksi junaan. Mukanani kassi jossa oli omia kirjoja. Maksoin ostokseni ja poistuin kaupasta.
Hälytyslaitteet alkoivat soimaan. Finninaamainen bodarivartija syöksyi paikalle ja syytti heti myymälävarkaudesta suureen ääneen ja vaati esittämään mitä olen vienyt. Näytin kirjani ja heilautin niitä hälyttimessä joka alkoi soida. Vartija sanoi ettei riitä vaan pitää tehdä tarkastus.
Minäpä täräytin tuolta seisomalta nätisti tuota vartijaa turpaan ja tuo poliisikoulun raakki tipahti marketin lattialle. Minulla ei ollut mitään varastettua ja minua kun ei myymälävarkaudesta syytellä! Ja kiire junaan.
Luulin, että saan poliisit perääni. Läksin kuitenkin rauhallisesti pois ja ehdin junaan.
Myöhemmin sain tietää, että tuo vartija oli huijannut itse pullokuiteilta kauppiaan rahoja.
Mitä taas tulee tuohon Saarelan tapaukseen, niin ei terve mies käy ostelemassa mitään päiväpeittoja kuin akan pakottamana. Siinä vitutuksessa voi vahinko todellakin sattua kun ei niitä tiedä mitä helvetin tyykejä niitä piti olla.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.