Heinäluoma on selkeästi sitä mieltä että päästövero tulee myös vanhoille autoille samalla kun uusien hintaa alennetaan. Verotuksen henki on siis se että verotusta siirretään auton käytön puolelle mikä onkin o.k. ei siinä mitään. Se että myös vanhoja autoja verotetaan on täysin kohtuutonta. Autojen omistajat ovat maksaneet veronsa jo auton hinnassa ja tämän lisäksi auton arvo romahtaa reilusti. Oikea tapa olisi että vero koskisi vain tietyn päivämäärän jälkeen myytäviä uusia autoja. Näin käytetyillekin olisi kahdet markkinat. Ne joista ei tarvitse maksaa käyttöveroa ja ne joista pitää. Selvää on että käytettyjen hinnat putoavat molemmissa tapauksissa mutta näin järjestelmä olisi huomattavasti kohtuullisempi.
Tiedänpähän nyt aikankin ketä EN äänestä seuraavissa vaaleissa.
Tiedänpähän nyt aikankin ketä EN äänestä seuraavissa vaaleissa.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Politiika osiossa onkin autoverokysymyksitä joitain aiheita tosin ei Keskusta / Kokoomus sektoreilla.
asia on tulkittava kuten tulkitsit. Minusta on nyt kuitenkin aivan liian aikaista päätellä mitään muuta kuin että MUUTOS TULEE ennemmin tai myöhemmin. Oma veikkaukseni on että ennemmin kuin useimmat arvaavatkaan.
Totta. Se tulee aiemminkuin uskotaankaan. Koska jokainen odottelupäivä maksaa rahaa sekä autokauppamafialle että valtiolle.
Kauppa ei nyt käy.
VALTION BUDJETTIA! Ei jotain Heinäluomaa kiinnosta ihmisten autot eikä niiden saasteettomuus ... vertaa!
...että Heinäluoma vielä suuressa viisaudessaan puhuu että uudistus tehdään vaiheittain. Autokauppa siis käytännössä kuolee siihen asti kunnes viimeinen vaihe on nähty. Ei varmasti ainakaan valtion verotulot nouse. Järkevintä olisi poistaa autovero uusilta autoilta kokonaan välittömästi ja siirtyä näiden osalta käytön verotukseen. Vanhoilla autoilla taas jatkettaisiin tähänastista käyttömaksukäytäntöä. Tämän jälkeen on helppo nostaa käyttömaksuja tarpeen mukaan että saadaan valtion kassaan riittävästi euroja.
Koko autojen ympäristöveron ideana on ohjata autoilijoita ajamaan vähäpäästöisillä autoilla, oli ne sitten uusia tai vanhoja.
Samalla valtiovalta haluaa turvata autokaupan edut alentamalla rekisteröintiveroa. Tämä veronalennus kerätään uuden auton eliniän aikana esim. korotettuna käyttömaksuna. Tästä on seurauksena väliaikainen (n. 15 vuotta) lovi valtion verotuloihin. Tämä lovi voidaan paikata esim. ottamalla lainaa. Ja sen lainan hoitokuluja varten pitää nostaa vanhojen autojen käyttöveroastetta uusilla ympäristöverolla.
Toinen vaihtoehto on, että autoilun verotusta kevennetään.
Me päätämme, muista käydä äänestämässä.
autojen hintaa lasketaan ja käyttökustannukset nousee,eli kohta meillä on kaikilla uusi ja hieno auto pihalla mutta kellään ei ole varaa ajaa sillä.HYVÄ SUOMI!!
Alkaa. Näkemisiin Suomi :)