millainen autovakuutus autoliikkeillä on asiakkaiden koeajoja varten? Joutuuko koeajaja maksamaan omavastuun liikennevahingon sattuessa? Varioivatko eri autoliikkeiden vakuutukset, tuskin merkkiliikkeellä on samanlainen vakuutus kuin pelkällä vaihtoautoliikkeellä, etenkään pienellä häkkiliikkeellä.
Vakuutuksesta
puheen ollen
9562
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
jossa mainitaan vakuutuksen omavastuun suuruus, yleensä 500 euroa.
Viitisentoista autoa olen elämäni aikana koeajanut enkä ikinä ole mihinkään lappuun nimeäni laittanut. Ajokorttiakaan ei ole aina kysytty. Tuollainen lappukäytäntö voisi olla ihan hyvä kyllä, olisi sitten selvää molemmin puolin, mitkä on korvausvelvollisuudet.
Oma kokemukseni on että ainoastaan häkkijobbarit antavat auton koeajoon tekemättä kyseistä lappua (usein katsomatta ajokorttiakaan). Ja siinä tilanteessa luultavasti kolarin sattuessa joutuu maksamaan koko lystin omasta pussistaan. Merkkiliikkeessä aina koeajoon lähtiessä täytetään tilapäinen ajoneuvon käyttöoikeus, jossa on määritelty myös omavastuu. Omavastuu yleensä sen 500 € mutta Bemaria koeajaessani huomasin että omavastuu olikin 1000€...
Ainakin merkkiliikeissä ja uutta autoa koeajettaessa poikkeuksetta on haluttu henkilötiedot, tarkistettu voimassaoleva ajokortti, ja otettu allekirjoitus lappuun, josta toinen osa annetaan mukaan jotta voi esim. ajolupana viranomaiselle tarvittaessa esittää.
Mikähän on koeajajan juridinen vastuu kolarin sattuessa, jos lappua ei ole kirjoitettu. Tuskinpa koeajajalla on juridista velvollisuutta vastata kustannuksista, olkoonpa kyseessä autoliike tai yksityinen myyjä.
Kyllä ihminen on vastuussa tekemisistään,eli pahimmassa tapauksessa joutuu kolarissa maksamaan vastapuolen vahingot sekä ajamansa auton vauriot.Ja vielä sakot päälle kun ei ollut vakuutusta,tai auto oli seisonnassa.Näin siis ääritapauksessa.
Tuskimpa nyt kuitenkaan millään liikkeellä on pientä omavastuuta itsellä, vaikka veloittaakin asiakkaalta pienen omavastuun. Kyse on enemminkin riskien hallinnasta, eli montako autoa voi romuttua vakuutuksen hinnalla pienellä omavastuulla verrattuna vakuutuksen hintaan isommalla omavastuulla.
"Vakuutuksesta puheen ollen, millainen autovakuutus autoliikkeillä on asiakkaiden koeajoja varten?"
Riippuu liikkeestä. Vähintäinkin liikennevakuutus (ilman kaskoa), mutta yleensä koeajot suoritetaan KOE-kilvillä jolloin KOE-kilvillä oma vakuutus, usein kaskolla ryyditettynä. Omavastuut 500-1000€ jonka (tietenkin!!) koeajolla kolaroinut maksaa vahingon sattuessa.
"Varioivatko eri autoliikkeiden vakuutukset, tuskin merkkiliikkeellä on samanlainen vakuutus kuin pelkällä vaihtoautoliikkeellä, etenkään pienellä häkkiliikkeellä."
Kyllä vakuutusyhtiöt kohtelevat kaikkia autoliikkeitä tasa-arvoisen epäreilusti; kallis vakuutus on samanlainen merkkiliikkeessä, kuin pienemmässäkin autoliikkeessä. Perustuu liikevaihtoon sitten tuon vakuuttamisen vuosihinta (kallis on) eikä esim. koeajettavan auton reaalihintaan. Tonnin tötterössä siis periaatteessa saman laajuinen vakuutus sadan tonnin tötterössä, ihan sama minkä kokoisesta tai näköisestä autoliikkeestä sen koeajoon otat.
Eli niin tässä, kuten monissa muissakin asioissa ja käytännöissä, pienliike on ihan samalla viivalla merkkiliikkeen kanssa.
Samoinhan on mm."takuuasiat" eli käytännössä virhevastuut myydyissä autoissa; yhtälailla se on voimassa pienliikkeen autossa kuin merkkiliikkeenkin autossa.
Pienliikkeiden eduksi ja samalla asiakkaan eduksi voi kuitenkin laskea myytävien autojen merkkiliikkeitä edullisemmat hinnat... vaikka otsikon mukaan siitä ei nyt puhe ollutkaan.
Omavastuu on nykyisin 1000€, tämä tieto näkyy myös siitä ennen koeajoa täytettävästä lapusta.