Ystäväni Leon mietteitä yläsalista:
Kun katselemme Jeesuksen viimeistä iltaa yläsalissa, hänen taisteluaan Getsemanessa, kuolemansa hetkeä ristillä, lepoa haudan hiljaisuudessa ja riemullista ylösnousemusta, niin jokainen näistä tapahtumista tuo eteemme suuren kysymyksen: Mitä tuolloin oikein tapahtui?
Vastauksen etsiminen ei ole helppoa, sillä se ei ole pinnalla, eikä sitä aina selitä itse tekokaan. Uudistumaton mieli ei voi sitä käsittää, eikä ihmisen järki selittää. Viisas Saarnaaja sanookin:
”Kaukana on kaiken olemus ja syvällä, syvällä; kuka voi sen löytää?” (Saarn. 7:25)
Ihmisen lunastustyö ja synnistä vapauttaminen on suuri salaisuus, jota vain rajoitetusti voimme tässä elämässä ymmärtää ja selittää. Mutta sen vähäinenkin ymmärtäminen levittää eteemme Jumalan rakkauden, armon ja oikeudenmukaisuuden ihmeellisen rikkauden.
Miksi kaikki näin tapahtui?
Paavali vastaa hyvin ytimekkäästi: ”…ja hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut.” ( 2. Kor. 5:15)
Asian ydin on siinä, Jeesus kuoli ja nousi ylös, ettemme eläisi itsellemme, vaan hänelle.
Tämä ei ole vain suuri ihanne, vaan Jumalan asettama velvollisuus. Se on enemmänkin, se on pelastuksemme ehto. Ihmiskunnan pelastus lepää sillä uhrilla, jonka Jumala antoi Jeesuksessa. Golgatan risti on lunastuksemme salaisuuden avain. Se on suuri totuus, jonka ympärille kaikki muut totuudet ryhmittyvät. Jokaista Raamatun kohtaa on tutkittava Golgatan ristiltä loistavassa valossa. Muuten emme niitä ymmärrä oikein. Jeesus ristiinnaulittuna ja ylösnousseena Vapahtajana on meidän iäisyystoivomme keskus. Tämän tulee olla meidän sanomamme, meidän oppimme ja meidän uskomme.
Mitä Golgatan risti ilmoittaa sinulle?
Se ilmaisee, minkä arvon Jumala antaa sinulle. Risti on sinua ja minua varten.
Mitä yläsalissa oikein tapahtui?
Siellä tapahtui monia asioita. On vaikeata poimia ne, jotka ovat tärkeimmät tapahtumat. Meidän kohdaltamme yksi tärkeimmistä oli se, että tuo ilta oli viimeinen ilta, jona Jeesukseen viitanneet eläinuhrit ja varjolait olivat voimassa. Oli tultu aikaan ja hetkeen, jossa siirtyminen järjestelmästä toiseen tapahtui. Vanha liitto vertauskuvineen päättyisi, ja uusi liitto Jeesuksen sovitusveressä alkaisi.
Yläsalin pitkässä pöydässä syötiin viimeinen vanhan liiton mukainen pääsiäisateria lampaineen ja katkerine yrtteineen. Samassa pöydässä ja samana iltana nautittiin myöskin ensimmäinen uuden liiton muistoateria happamattoman leivän ja käymättömän viinin muodossa. Jeesus oli kauan kaivannut tätä hetkeä.
Ja hän(Jeesus) sanoi heille: "Minä olen halajamalla halannut syödä tämän pääsiäislampaan teidän kanssanne, ennenkuin minä kärsin; sillä minä sanon teille, etten minä sitä enää syö, ennenkuin sen täyttymys tapahtuu Jumalan valtakunnassa".…” (Luuk. 22:15,16)
Jeesus oli halannut hetkeä, jolloin Hän voisi tehdä uuden ja paremman liiton seuraajiensa kanssa, kirjoittaa lakinsa heidän sydämeensä ja vuodattaa niihin oman rakkautensa lämpöä. Hän halusi ihmisten kanssa sellaista liittoa, missä ihminen ei enää eläisi itselleen, vaan Hänelle ja lähimmäisilleen.
Tämän uuden liiton muistoasetukseksi Jeesus asetti Pyhän ehtoollisen. Hän otti leivän, kiitti, mursi ja antoi opetuslapsilleen ja sanoi: Ja hän otti leivän, kiitti, mursi ja antoi heille ja sanoi: "Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan. Tehkää se minun muistokseni." (jae 19) Samoin myös maljan, aterian jälkeen, ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka teidän edestänne vuodatetaan.” (jae 20)
Vanhan liiton pääsiäinen oli säädetty Israelin Egyptin orjuudesta vapautumisen muistoksi. Pyhä ehtoollinen asetettiin sen suuremman vapauden muistoksi, joka olisi Kristuksen kuoleman seuraus. Tätä säädöstä hänen seuraajansa noudattaisivat kaikkialla siihen asti, kun Hän tulee kunniassaan ja kirkkaudessaan tuomaan kansalleen lopullisen vapauden. Tuo pysyvästi muistiin merkitty yläsalin pääsiäisateria sen syvimmässä merkityksessä. Vuosikymmeniä jälkeenpäin Johannes muistelee sitä ja kirjoittaa:
”Mutta ennen pääsiäisjuhlaa, kun Jeesus tiesi hetkensä tulleen, että hän oli siirtyvä tästä maailmasta Isän tykö, niin hän, joka oli rakastanut omiansa, jotka maailmassa olivat, osoitti heille rakkautta loppuun asti.” (Joh. 13:1)
Samaa rakkautta Hän toivoo myös seuraajiltaan. Uuden liiton ensimmäinen määräys, jonka Jeesus antoi, kuuluu: ”Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut, että tekin niin rakastatte toisianne.” (Joh. 13:34)
Yläsalissa opetuslapsille tämä käsky oli uusi. He eivät rakastaneet toisiansa, niin kuin Kristus oli heitä rakastanut. Heillä oli jatkuvaa kiistaa korkeimmista paikoista ja omasta paremmuudestaan. Yläsalissa Jeesuksen pestessä opetuslasten jalkoja, Hän todellisuudessa pesi heidän sydämensä puhtaaksi itsekkyyden liasta. Tämän teon jälkeen opetuslapset häpesivät omaa kunnian tavoitteluaan.
Nähdessään Jeesuksen nöyryyden ja sen ihmeen, että Jeesus piti heitä itseään arvokkaampana, käsky rakastaa toinen toistaan sai uuden merkityksen heidän elämässään. Opetuslapset tajusivat, että ollakseen Jumalan lapsia, heidänkin tuli rakastaa niin kuin Jeesus rakasti heitä. Vain tällaisessa rakkaudessa olisi heidän opetuslapseutensa todistus; todistus, että Jumalan kuva oli palautunut takaisin ihmiseen.
Opetuslapsista ehkä Johannekseen tämä uusi käsky vaikutti voimallisemmin. Hän puhuu eniten Jumalan rakkaudesta, ja meidän velvollisuudestamme rakastaa toinen toisiamme. Mm. hän kirjoittaa: ”Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus." (Joh. 13:35) ja ” Siitä me olemme oppineet tuntemaan rakkauden, että hän antoi henkensä meidän edestämme; meidänkin tulee antaa henkemme veljiemme edestä.” (1. Joh. 3:16) Tässä Johannes nostaa eteemme rakkauden ylimmän mitan. Enempää kukaan ei voi rakastaa. Jeesus itse sanoo: ” Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä.” (Joh. 15:13)
Fariseukset ja kirjanoppineet haukkuivat Jeesusta ”syntisten ystäväksi”. Kiitos, että hän todellakin on sitä. Näille ystävilleen Hän todella soitti suurinta rakkauttaan antamalla henkensä heidän puolestaan. Samalla hän teki sen myöskin meidän edestämme, sillä mekin olemme hänen ”syntisiä ystäviään”. Hän luovutti meille kaikille seuraajilleen pelastavan verensä uudistavaa voimaa. Sen suurempaa rakkautta ei ole, kuin antaa henkensä ystäväinsä edestä.
...ja sitten nukkumaan...
Kun katselemme Jeesuksen viimeistä iltaa yläsalissa, hänen taisteluaan Getsemanessa, kuolemansa hetkeä ristillä, lepoa haudan hiljaisuudessa ja riemullista ylösnousemusta, niin jokainen näistä tapahtumista tuo eteemme suuren kysymyksen: Mitä tuolloin oikein tapahtui?
Vastauksen etsiminen ei ole helppoa, sillä se ei ole pinnalla, eikä sitä aina selitä itse tekokaan. Uudistumaton mieli ei voi sitä käsittää, eikä ihmisen järki selittää. Viisas Saarnaaja sanookin:
”Kaukana on kaiken olemus ja syvällä, syvällä; kuka voi sen löytää?” (Saarn. 7:25)
Ihmisen lunastustyö ja synnistä vapauttaminen on suuri salaisuus, jota vain rajoitetusti voimme tässä elämässä ymmärtää ja selittää. Mutta sen vähäinenkin ymmärtäminen levittää eteemme Jumalan rakkauden, armon ja oikeudenmukaisuuden ihmeellisen rikkauden.
Miksi kaikki näin tapahtui?
Paavali vastaa hyvin ytimekkäästi: ”…ja hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut.” ( 2. Kor. 5:15)
Asian ydin on siinä, Jeesus kuoli ja nousi ylös, ettemme eläisi itsellemme, vaan hänelle.
Tämä ei ole vain suuri ihanne, vaan Jumalan asettama velvollisuus. Se on enemmänkin, se on pelastuksemme ehto. Ihmiskunnan pelastus lepää sillä uhrilla, jonka Jumala antoi Jeesuksessa. Golgatan risti on lunastuksemme salaisuuden avain. Se on suuri totuus, jonka ympärille kaikki muut totuudet ryhmittyvät. Jokaista Raamatun kohtaa on tutkittava Golgatan ristiltä loistavassa valossa. Muuten emme niitä ymmärrä oikein. Jeesus ristiinnaulittuna ja ylösnousseena Vapahtajana on meidän iäisyystoivomme keskus. Tämän tulee olla meidän sanomamme, meidän oppimme ja meidän uskomme.
Mitä Golgatan risti ilmoittaa sinulle?
Se ilmaisee, minkä arvon Jumala antaa sinulle. Risti on sinua ja minua varten.
Mitä yläsalissa oikein tapahtui?
Siellä tapahtui monia asioita. On vaikeata poimia ne, jotka ovat tärkeimmät tapahtumat. Meidän kohdaltamme yksi tärkeimmistä oli se, että tuo ilta oli viimeinen ilta, jona Jeesukseen viitanneet eläinuhrit ja varjolait olivat voimassa. Oli tultu aikaan ja hetkeen, jossa siirtyminen järjestelmästä toiseen tapahtui. Vanha liitto vertauskuvineen päättyisi, ja uusi liitto Jeesuksen sovitusveressä alkaisi.
Yläsalin pitkässä pöydässä syötiin viimeinen vanhan liiton mukainen pääsiäisateria lampaineen ja katkerine yrtteineen. Samassa pöydässä ja samana iltana nautittiin myöskin ensimmäinen uuden liiton muistoateria happamattoman leivän ja käymättömän viinin muodossa. Jeesus oli kauan kaivannut tätä hetkeä.
Ja hän(Jeesus) sanoi heille: "Minä olen halajamalla halannut syödä tämän pääsiäislampaan teidän kanssanne, ennenkuin minä kärsin; sillä minä sanon teille, etten minä sitä enää syö, ennenkuin sen täyttymys tapahtuu Jumalan valtakunnassa".…” (Luuk. 22:15,16)
Jeesus oli halannut hetkeä, jolloin Hän voisi tehdä uuden ja paremman liiton seuraajiensa kanssa, kirjoittaa lakinsa heidän sydämeensä ja vuodattaa niihin oman rakkautensa lämpöä. Hän halusi ihmisten kanssa sellaista liittoa, missä ihminen ei enää eläisi itselleen, vaan Hänelle ja lähimmäisilleen.
Tämän uuden liiton muistoasetukseksi Jeesus asetti Pyhän ehtoollisen. Hän otti leivän, kiitti, mursi ja antoi opetuslapsilleen ja sanoi: Ja hän otti leivän, kiitti, mursi ja antoi heille ja sanoi: "Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan. Tehkää se minun muistokseni." (jae 19) Samoin myös maljan, aterian jälkeen, ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka teidän edestänne vuodatetaan.” (jae 20)
Vanhan liiton pääsiäinen oli säädetty Israelin Egyptin orjuudesta vapautumisen muistoksi. Pyhä ehtoollinen asetettiin sen suuremman vapauden muistoksi, joka olisi Kristuksen kuoleman seuraus. Tätä säädöstä hänen seuraajansa noudattaisivat kaikkialla siihen asti, kun Hän tulee kunniassaan ja kirkkaudessaan tuomaan kansalleen lopullisen vapauden. Tuo pysyvästi muistiin merkitty yläsalin pääsiäisateria sen syvimmässä merkityksessä. Vuosikymmeniä jälkeenpäin Johannes muistelee sitä ja kirjoittaa:
”Mutta ennen pääsiäisjuhlaa, kun Jeesus tiesi hetkensä tulleen, että hän oli siirtyvä tästä maailmasta Isän tykö, niin hän, joka oli rakastanut omiansa, jotka maailmassa olivat, osoitti heille rakkautta loppuun asti.” (Joh. 13:1)
Samaa rakkautta Hän toivoo myös seuraajiltaan. Uuden liiton ensimmäinen määräys, jonka Jeesus antoi, kuuluu: ”Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut, että tekin niin rakastatte toisianne.” (Joh. 13:34)
Yläsalissa opetuslapsille tämä käsky oli uusi. He eivät rakastaneet toisiansa, niin kuin Kristus oli heitä rakastanut. Heillä oli jatkuvaa kiistaa korkeimmista paikoista ja omasta paremmuudestaan. Yläsalissa Jeesuksen pestessä opetuslasten jalkoja, Hän todellisuudessa pesi heidän sydämensä puhtaaksi itsekkyyden liasta. Tämän teon jälkeen opetuslapset häpesivät omaa kunnian tavoitteluaan.
Nähdessään Jeesuksen nöyryyden ja sen ihmeen, että Jeesus piti heitä itseään arvokkaampana, käsky rakastaa toinen toistaan sai uuden merkityksen heidän elämässään. Opetuslapset tajusivat, että ollakseen Jumalan lapsia, heidänkin tuli rakastaa niin kuin Jeesus rakasti heitä. Vain tällaisessa rakkaudessa olisi heidän opetuslapseutensa todistus; todistus, että Jumalan kuva oli palautunut takaisin ihmiseen.
Opetuslapsista ehkä Johannekseen tämä uusi käsky vaikutti voimallisemmin. Hän puhuu eniten Jumalan rakkaudesta, ja meidän velvollisuudestamme rakastaa toinen toisiamme. Mm. hän kirjoittaa: ”Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus." (Joh. 13:35) ja ” Siitä me olemme oppineet tuntemaan rakkauden, että hän antoi henkensä meidän edestämme; meidänkin tulee antaa henkemme veljiemme edestä.” (1. Joh. 3:16) Tässä Johannes nostaa eteemme rakkauden ylimmän mitan. Enempää kukaan ei voi rakastaa. Jeesus itse sanoo: ” Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä.” (Joh. 15:13)
Fariseukset ja kirjanoppineet haukkuivat Jeesusta ”syntisten ystäväksi”. Kiitos, että hän todellakin on sitä. Näille ystävilleen Hän todella soitti suurinta rakkauttaan antamalla henkensä heidän puolestaan. Samalla hän teki sen myöskin meidän edestämme, sillä mekin olemme hänen ”syntisiä ystäviään”. Hän luovutti meille kaikille seuraajilleen pelastavan verensä uudistavaa voimaa. Sen suurempaa rakkautta ei ole, kuin antaa henkensä ystäväinsä edestä.
...ja sitten nukkumaan...
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hyvin ajateltua tekstiä, johon voin kyllä yhtyä. Sanoisin, että tuon tapaiset kirjoitukset huokuvat oikeaa hengellistä sanomaa, joka on lähtöisin pyhästä hengestä.
Näitä kaivataan tällä palstalla. Kiitos.
Kiitos annu .Voi kunpa nämä palstat ,täyttysivät enempi tällaisista kirjoituksista.