Linkistä: http://www.kotiposti.net/~raamattu/kristinusko/oppi/index-body.html
PÄÄSÄÄNTÖ: Raamattu ei voi olla ristiriidassa itsensä kanssa.
Vaikeat kohdat: Jos näyttää, että Raamattu opettaa "kahdella tavalla", se johtuu vain maidän ymmärtämättömyydestämme. Raamatun hämärät ja vaikeaksi käsitettävät kohtia on hyvä tarkastella sen selvien kohtien valossa. Jos joihinkin kohtiin ei löydy ehdotonta tyydyttävää selitystä kaikkia muita samoja raamatunkohtia tarkastellessa, on parasta jättää tulkitsematta ne ja mennä ohitse ja todeta, että Jumalan salaisuus kohdassa paljastuu kenties myöhemmin (esim. ennustukset).
•Raamattu tulee lukea siten kuin se sanoo, kirjaimellisesti, 1) sen yksinkertaisessa kieliopillisessa merkityksessä, ellei se itse osoita, että kyseessä on 2) vertaus tai 3) profetia. Raamatun opetukset kerrottiin/kirjoitettiin yksinkertaisille juutalaisille, joten siinä ei voi olla "piilomerkityksiä" ja "syvempiä totuuksia sanojen takana". (Ps. 12:7: – "Herran sanat ovat selkeitä sanoja (...)")
•Raamatun kohta on tulkittava siten, että tekstin yhteys välittömästi edelliseen ja seuraavan on otettava mukaan myös. Ts. irrallisia jakeita ei saa yhdistellä mielivaltaisesti. Parasta jos luet koko luvun samalla kertaa jakeen kanssa. (EI NÄIN - Matt. 27:5: "Ja hän (Juudas) viskasi hopearahat temppeliin, lähti sieltä, meni pois ja hirttäytyi." - Luuk. 10:37 "(...) Mene ja tee sinä samoin." - Joh. 13:27: "Minkä teet, se tee pian.")
-Raamatun eri osia ja kohtia käytetään valaisemaan toisiaan (eli Raamatun on saatava tulkita itseään). Näiden kohtien tulee kuitenkin yksiselitteisesti koskea samoja asioita. Toisen kohdan käyttö on aina pystyttävä todistamaan yhteyteen kuuluvaksi.
•Raamatun sanoma on aina ymmärrettävä sen aikaisten kuulijoiden näkökulmasta., sillä heille, juutalaisille, se oli kirjoitettu, eikä ensisijaisesti tulevaisuuden ihmisille, meille. Esimerkiksi voimme ymmärtää sapatin vain juutalaisuudesta käsin.
Raamatun tutkiminen
8
714
Vastaukset
tässä on paikallaan tämä Jeesuksen Sana:
"Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta; ja te ette tahdo tulla minun tyköni, että saisitte elämän."
Ja nämä Jeesuksen Sanat:"Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen"
Ja vielä Jeesuksen Sanat:"joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen."- käskyn...
Älä tapa käskyn suhteen ei ole tulkinnan mahdollisuuksia. Se on raamatussa yhdeksän (9) kertaa ja siihen ei ole kristinuskollekkaan annettu poikkeusta.
Vain ja ainoastaa Kaikki Valtiaalla itsellään on oikeus määrätä ja tappaa ja tapattaa kuten VT osoittaa.
Ja Jeesus on kaikki käskyt vahvistanut uudenliiton ehdoiksi, PAITSI älä tee aviorikosta joka on lisätty/väärenneety/vaihdettu älä tee huorin käskyn tilalle raamattuun.
Näin ollen on selvää, että kristinusko on koko olemassa olonsa ajan toiminut ja parasta aikaakin toimii Jumalan ja Jeesuksen vastaisesti maailmassa älä tapa käskyn suhteen ja siten osoittanut ihmisile herrakseen herra saatanan jota jumalanaan palvelee kierosta opettaen älä tapa mutta sitten käytännössä tappaa ja tapattaa kuten sotilaspapin USA:nkin joukoissa nytkin tekee Irakissa murhaten lapsia, naisia ja miehiä. Kristinuskon murhaajan toimet alkoi Jeesuksen seuraajien murhalla ja kuuluisin murhaaja oli silloin Paavali joka ansioitui niin hyvin kiduttajana ja murhaajana että sai vankina olessaan kirjoittaa raamattuun tekstiään. Kristinuskon toimesta murhaajana on syyttömiä uhreja miljoonia todennäköisesti satoja miljoonia. Ja kun esimerkiksi satojen vuosien ajana noitavainoissa kiduttuvat ja sitten vielä elävinä polttivat pieniä lapsiakin niin ei ole pienintäkään epäilystä kuka kristinuskon herrana on jota edelleen jumalana palvellaan. Valkeuden enkeliä näyttelee maailmalla mutta tekee saatanalle palveluksia.
Raamatun väärentäminen kristinuskon toimesta on ollut aina toiminnassa. Jeesuksen seuraajilla muisti tietoina ollut raamattu menetettiin murhattujen mukana. Heti kun Jeesuksen seuraajat oli saatu eliminoitua pois ja murhattua toiminta raamatun väärentämisesi alkoi voimakkaammin hallitsijoiden ja kristinuskon toimesta. Ja sitä väärentämisen jatkuu edelleenkin kuten 1992 vuoden suomenkielinenkin raamatun käännös osoittaa. Esimerkiksi älä tee huorin käsky on poistettu ja kun käskyihinkin kosketaan niin onko raamattu edes saatanaa palvelevalle enään edes pahuuden käsikirjan arvoinen! Ja raamattuun edelleenkin lisätään ristiriitaisuuksien aikaan saamiseksi sanoja. Esimerkiksi lähetyskäsky sanaa ei ennen ollut mutta nyt se on sielä vaikka se ei voi olla käsky kun raamatussa on samasta asiasta toisenlainen ilmaisu.
Toisaalta on kai yhdentekevää kristinuskolle mitä raamatussa on kirjoitettuna koska eivät ole älä tapa käskyäkään käytännössä löytäneet koko olemassa olonsa aikana! Joten raamattu vaikuttaa olevan vain saatanallisuuden piiska kristinuskon entisen miekan tilalla oleva ase jolla ihminen tietämättään tai/ja tietoisesti tehdään saatananpalvelijaksi palvelemaan saatanaa jumalanaan. Jumala ja Jeesus ovat vain valkeuden enkelinä toimiville mahdollisuus kätkeytyä saatanallisuuksiltaan kiillotetun kilven taakse.
Näitä raamatun kohtia ei juuri raamattun sisältöä muuttelevat väärentäjät ole koskaan ilmeisesti kunnioittaneet saatanalle palveluksia tehdessään:
VT:
5Moos 12:32. Kaikkea, mitä minä käsken, noudattakaa tarkoin. Älkää siihen mitään lisätkö älkääkä siitä mitään ottako pois."
UT:
Joh. Ilm. 22:18, 19 Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan; ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu. - aika hassua
Eikö ole aika hassua se että he jotka sitä raamattua vastaan eniten rikkoo osaa sitä muka parhaiten tulkita!
Eikö tuo ole jotenkin valaisevaa kuka ja miten on asialla!on kun ei tiedä mitä sinä tarkoitat...
Mutta ymmärrätkö sinä näitä Jeesuksen Totuuksia:
"Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta; ja te ette tahdo tulla minun tyköni, että saisitte elämän."
Ja nämä Jeesuksen Sanat:"Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen"
Ja vielä Jeesuksen Sanat:"joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen."- ja kysymyksiä
ArmiK kirjoitti:
on kun ei tiedä mitä sinä tarkoitat...
Mutta ymmärrätkö sinä näitä Jeesuksen Totuuksia:
"Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta; ja te ette tahdo tulla minun tyköni, että saisitte elämän."
Ja nämä Jeesuksen Sanat:"Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen"
Ja vielä Jeesuksen Sanat:"joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen."Jeesus vahvisti Jumalan meille antamat 10 käskyä joiden joukossa on käsky älä tapa.
Matt. 12:30 Joka ei ole minun puolellani, on minua vastaan, ja joka ei yhdessä minun kanssani kokoa, se hajottaa.
Kuinka monta miljoonaa ihmistä kristinuskon tulee vielä saada tappaa ja tapattaa herra saatanaa palvellen ennenkuin tunnet sielussasi että Jumalan ja Jeesuksen totuuden ja tahdon älä tapa käskyn suhteen?
Joh. 14:15 Jos te rakastatte minua, niin pitäkäät minun käskyni.
Eikö raamatussasi ole älä tapa käskyjä ja jos on niin opeta niiden tarkoitus kristinuskon saatananpalvojille jotka tappaa ja tapataa ja jotka saatanaa palvelevat jumalanaan.
Joh. 14:15 Jos te rakastatte minua, niin pitäkäät minun käskyni.
Joh. 15:17 Tämän käskyn minä teille annan: rakastakaa toisianne.
Kristinusko, on miljoonilla todennäköisesti sadoilla miljoonilla murhaamisillaan syyttömiäkin pikkulapsiakin noitina noitarovioilla polttaen elävinä osoittanut meille sen millä tavalla kristinuskon mielestä rakastetaan lähimmäistä saatanallisesti tappamalla!
Joka osoittaa Jeesuksen opetuksen lähimmäisen rakkauttaa murhaamalla on selvyydellä saatanan palvelija. Jokainen jolla on sielussaan hitunenkaan Jumalan ja Jeesuksen tahtoa ymmärtää tuon vaikka sitä ilmeisesti sinulta ei voi vaatia!
Jumala on!
Jeesus on!
Pyhä Henki on!
Raamattu on väärennös!
Kristinusko on teoillaa osoittanut kuka on heidän herra saatana!
Saatana on!
Helvetti on ja sen saivat kokea miljoonat viattomat lapset, naiset ja miehet satoja vuosia kestäneiden noitavainojenkin aikana kun kristinuskon herransa johdolla sai kiduttaa ja elävänä helvetin tulessa polttaa syyttömiä ihmisiä.
Vieläkö paremmin teille pitää osoittaa kristinuskon jumalattomuudet jotta tajuaisitte kenen kyytissä taivallatte kun selviä saatanallisuuksia tuette ja puolustatte.
Noidenkn saatanallisuuksien pitäsi todistaa sinullekkin kuka on herrasi kristinuskon toiminimeä käyttäen saatananpalvelijana. - melkon manta
ArmiK kirjoitti:
on kun ei tiedä mitä sinä tarkoitat...
Mutta ymmärrätkö sinä näitä Jeesuksen Totuuksia:
"Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta; ja te ette tahdo tulla minun tyköni, että saisitte elämän."
Ja nämä Jeesuksen Sanat:"Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen"
Ja vielä Jeesuksen Sanat:"joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen."voi tokkiisa sieki voitna piäästä tottuujesta osaliseks josko vuaan otat Jumalan sanan tykös.
- muutakin kuin
melkon manta kirjoitti:
voi tokkiisa sieki voitna piäästä tottuujesta osaliseks josko vuaan otat Jumalan sanan tykös.
Osaatko muutakin asiallisuuksia kuin naljailla!
Jumalan sanan ei ole kirjoitussa muodossa ilman saatanallisuuksia sen väärennetyn raamatun väärentäjät ja teoillaan kieltäjät ovat itse todistaneet. melkon manta kirjoitti:
voi tokkiisa sieki voitna piäästä tottuujesta osaliseks josko vuaan otat Jumalan sanan tykös.
todella Jumalan Totuudessa.
Mutta miksi sinä tahdot olla siinä totuudessa joka
on saatanan valhetta?
Miksi tahdot itseäsi pettää?
Sillä kun sinulle nämäkään Jeesuksen sanat ei mitään
merkkaa, siis:
"Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta; ja te ette tahdo tulla minun tyköni, että saisitte elämän."
Ja nämä Jeesuksen Sanat:"Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen"
Ja vielä Jeesuksen Sanat:"joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen."
niin valheellisessa totuudessa kiinni olet.
Ketjusta on poistettu 18 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuolemanrangaistus
Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen715545Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus
Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,2724857Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa
Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk393168Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD
Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 172552994Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta
joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina1032630Lopetan ikävöinnin
Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään52092Maria Veitola kommentoi soutelija Saarion huomionhakuisuutta
"Minusta on jotenkin kuvottavaa, kuinka kovalla intensiteetillä Suomi-media seuraa miessankari Jari Saarion merihätää. S3362052Muovipusseista pitäisi saada panttimaksu takaisin
Ostan joka päivä yhden muovipussin, ja niistä palautuu keskimäärin takaisin kaupan pullomaatin yhteydessä olevaan roskik651771Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut
Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.151555Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?
Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t21546