Olen 28v nainen ja koko ikäni miettinyt mihin oikein uskoisin.
Kasvoin ihan normaalisti ja minut kastettiin ja kirkkoon kuulun edelleenkin.
Olin kuitenkin jo pikkutyttönä poikkeuksellisen kyseenalaistava, en koskaan ottanut asioita "purematta" ja kyseenalaistin itsestäänselvyydet.
Vasta iän myötä huomasin että se on ihmisillä todella poikkeava piirre, sillä menetin jopa kaikki ystäväni siksi etten suostunut vaan olemaan kuten muutkin.
Sen jälkeen olen ollut yksin ja etsinyt pakkomielteisesti perimmäistä totuutta.
Mutta tietoa tulee etenkin nykytekniikan aikana ihan hirvittävät määrät!
Enemmän kuin ehdin edes lukea, enemmän kuin ehdin ajatella..
Miten tästä kaikesta voisin valita jonkun joka olisi se lopullinen totuus ja kumoaisi sen kaiken muun?
Olen kateellinen ihmisille jotka sanovat "tulleensa uskoon", tai olevansa vaikkapa ateisteja, molemmat niin varmoja kannoistansa..
MITEN he sen tekevät? Miten he ovat niin varmoja ja miksen minä voi olla?
Kyseenalaistanko liikaa?
Onko niin etten koskaan voi löytää uskontoa tai ateismia koska kyseenalaistan kaiken?
En löydä tarpeeksi vankkumatonta informaatiota löytääkseni itselleni harmonian, en löydä totuutta kaiken sen tiedon seasta!
Mitä enemmän etsin tietoa, sen enemmän menen sekaisin koska kaikki tiedot riitelevät keskenänsä ja kumoavat toinen toisensa.
En myöskään luota pelkkään informaatioon vaan aina pohdiskelen asiaa ja siellä se menee vaan entistä monimutkaisemmaksi.
Tuntuu pahalta kun ei löydä omaa paikkaansa maailmankaikkeudesta, ei omaa uskontoa tai edes epäuskoa, koska en myöskään löydä todistettua syytä siitä ettei niitä asioita tapahtuisi!
Ihan yhtä hyvin ne voivat olla totta kuin epätotta, mistäs minä sen tiedän?
Kukaan ei voi todistaa näitä asioita todeksi, eikä epätodeksi.
Pelkään lopulta tulevani hulluksi näitä miettiessäni.
HALUAN USKOA JOHONKIN! Mutta mihin tässä uskoisi?
Tunnen ajelehtivani eteenpäin tilassa, jossa minua yritetään houkutella eri suuntiin ja jokainen tienviitta vannoo olevansa se ainoa oikea. Ja jokainen voi osoittaa vierustoverinsa olevansa väärässä.
Onko niin että ainoa oikea totuus on terve järki?
Ja olenko ainoa ihminen maailmassa joka on näin eksynyt?
Kasvoin ihan normaalisti ja minut kastettiin ja kirkkoon kuulun edelleenkin.
Olin kuitenkin jo pikkutyttönä poikkeuksellisen kyseenalaistava, en koskaan ottanut asioita "purematta" ja kyseenalaistin itsestäänselvyydet.
Vasta iän myötä huomasin että se on ihmisillä todella poikkeava piirre, sillä menetin jopa kaikki ystäväni siksi etten suostunut vaan olemaan kuten muutkin.
Sen jälkeen olen ollut yksin ja etsinyt pakkomielteisesti perimmäistä totuutta.
Mutta tietoa tulee etenkin nykytekniikan aikana ihan hirvittävät määrät!
Enemmän kuin ehdin edes lukea, enemmän kuin ehdin ajatella..
Miten tästä kaikesta voisin valita jonkun joka olisi se lopullinen totuus ja kumoaisi sen kaiken muun?
Olen kateellinen ihmisille jotka sanovat "tulleensa uskoon", tai olevansa vaikkapa ateisteja, molemmat niin varmoja kannoistansa..
MITEN he sen tekevät? Miten he ovat niin varmoja ja miksen minä voi olla?
Kyseenalaistanko liikaa?
Onko niin etten koskaan voi löytää uskontoa tai ateismia koska kyseenalaistan kaiken?
En löydä tarpeeksi vankkumatonta informaatiota löytääkseni itselleni harmonian, en löydä totuutta kaiken sen tiedon seasta!
Mitä enemmän etsin tietoa, sen enemmän menen sekaisin koska kaikki tiedot riitelevät keskenänsä ja kumoavat toinen toisensa.
En myöskään luota pelkkään informaatioon vaan aina pohdiskelen asiaa ja siellä se menee vaan entistä monimutkaisemmaksi.
Tuntuu pahalta kun ei löydä omaa paikkaansa maailmankaikkeudesta, ei omaa uskontoa tai edes epäuskoa, koska en myöskään löydä todistettua syytä siitä ettei niitä asioita tapahtuisi!
Ihan yhtä hyvin ne voivat olla totta kuin epätotta, mistäs minä sen tiedän?
Kukaan ei voi todistaa näitä asioita todeksi, eikä epätodeksi.
Pelkään lopulta tulevani hulluksi näitä miettiessäni.
HALUAN USKOA JOHONKIN! Mutta mihin tässä uskoisi?
Tunnen ajelehtivani eteenpäin tilassa, jossa minua yritetään houkutella eri suuntiin ja jokainen tienviitta vannoo olevansa se ainoa oikea. Ja jokainen voi osoittaa vierustoverinsa olevansa väärässä.
Onko niin että ainoa oikea totuus on terve järki?
Ja olenko ainoa ihminen maailmassa joka on näin eksynyt?
Vastaukset 18
Vanhimmat
Nyt on kulunut jo aika paljon aikaa, jolloin ihmiset ovat kyselleet mikä on se perimmäinen tieteellinen totuus. Kysymys koskee monia eri aloja, eikä perimmäisen totuuden löytymisestä ole vielä merkkiäkään. Niinpä monet ovat alkaneet epäillä kaikkea, hyvin tietoisina sitä, ettei epäily tuota mitään sen parempia tuloksia. Samalla huomaa kaikkien maailmankatsomusten sisältävän uskon johonkin, se on inhimillistä. Ihminen tarvitsee jonkin tavan hahmottaa tätä kokonaisuutta.
Vakuuttuminen jostain elämään ja uskontoon liittyvästä asiasta ei koskaan sisällä absoluuttista tietoa, joka on myös muille jaettavissa ja vastaansanomattomasti perusteltavissa. Kuitenkin joistain asioista voi vakuuttua. Se, mistä asioista kukin vakuuttuu, on ehdottomasti riippuvainen myös persoonasta. Jonkun on helppo vakuuttua ajatuksesta, jonka mukaan tulee juhlia niin kauan kuin elää, koska sen jälkeen ei ole mitään. Toisen taas on helppo vakuuttua siitä, että nykyinen elämä on vain eteinen, josta siirrytään eteenpäin kun aika on ja siksi elämä täytyisi elää harkiten. Sillä voi olla merkitystä jatkossa.
Varmaa on se, että tässä elämässä tehdään valintoja, joita ei voi peruuttaa. Elämässä valitaan jokin tie, jota kuljetaan, eikä sen tien kulkemista voi perua. Menneisyyteen ei voi vaikuttaa, kuten sananlasku sanoo, läikkynyttä maitoa on myöhäistä itkeä, eikä ammuttua nuolta saada takaisin. Siksi kaikella on merkitystä, vähintäänkin tässä elämässä ja jos saa vakuuttua myös tulevan elämän todellisuudesta, niin siitä vakuuttuneelle ehkä myös siinä.
Ymmärrän tuon ajatuksen siitä, että uskoon tullut ihminen on löytänyt jotain kadehdittavaa, mutta en ymmärrä sitä, mitä ateisti on mielestäsi löytänyt. Eivätkö kaikki ole jollain tavalla ateisteja jo syntyessään?
Vastaan, vaikkei minulta kysyttykään;-)
Ketjun aloittaja varmastikin näki toisten ihmisten löytäneen oman maailmankatsomuksensa, joka voi olla uskonnollinen tai uskonnoton. Toisaalta häneltä jäi huomaamatta, että ne kaikkein kuuluvimmin totuutensa löytämisestä kailottavat henkilöt edustavat yleensä varsin ahdasta näkökantaa asioihin.
Ateismista hänellä oli (sikäli kuin rivien välistä saattoi olla lukevinaan) mielestäni vääristynyt näkemys. Ateismihan ei edellytä jonkinlaiseen -ismiin sitoutumista: Sana merkitsee teismin vastakohtaa, a-teismiä eli ei-teismiä. Teismi on jumalauskoa, ateismi sen puuttumista.
Jos ei oikeasti koe tarvitsevansa jumalauskoa järjellisen, mielekkään maailmankatsomuksen rakennuspuuksi, voi elää ateistina. Jotkut ateistit puhuvat itsestään uskonnottomina, jotkut pyrkivät laimentamaan termiin liitettyä negatiivisuutta agnostikon nimityksellä, jotkut ovat mielestään humanisteja, jotkut rationalisteja jne. Jumalauskon puuttuminen on kuitenkin usein meitä yhdistävä tekijä.
No ei sellainen pakkobilettäminen ole erityisesti tarpeen ateismissakaan:-) Minulle ateismi tarkoittaa kyllä kehotusta nauttia tästä elämästä, kun ei muustakaan tietoa ole. Nauttia voi ihan vain katsomalla ikkunasta viime päivinä satanutta lumipeitettä poutaisena pakkaspäivänä - kuten tässä juuri teen:-)
Nauttimiskehotus on minulle muistutus siitä, että ei kannata raataa itseään henkihieveriin työpaikalla jollakin ihme työnsankarin asenteella, vaan elämässä on muutakin tärkeää - ja sille pitää jättää tilaa.
Joo, minulla oli tuosta juhlimisesta kirjoittaessa mielessä se Epikuroksen ajoista asti ehdottomaan materialismiin kytketty ajatus "syödään, juodaan, huomenna kuollaan". Ateismilla tarkoitan juuri tuota laajempaa merkitystä. Uskonnoton on mielestäni hieman epämääräinen käsite, koska uskoa löytyy kaikilta jossain muodossa, vaikka uskonnollisuuden harjoittamista ei välttämättä.
En ole aivan samaa mieltä. Sanot että uskoa löytyy jokaiselta jsosain muodossa... mutta uskoton ja uskonnoton ovat eri asioita. Uskonnoton ei tunnusta mitään uskontoa, ei tunne kuuluvansa minkään uskonnollisen ryhmittymän määritelmän piiriin. Sitä tarkoittaa uskonnoton.
Siitä olen samaa mieltä että useat asiat tässä amailamssa on vain otettava uskon varassa (vaikkapa se mitä fysiikankirjassa sanotaan, on vain uskottava että ne ihmisen oikeasti tekivät ne kokeet ja saivat nuo tulokset, vaikka sitä ei tise voisi todistaakaan). Lasketko sinä muuten uskoksi sellaiset uskot vai et? Vai onko usko aina uskoa "yliluonnolliseen", selittämättömään?
***
"Tuntuu pahalta kun ei löydä omaa paikkaansa maailmankaikkeudesta, ei omaa uskontoa tai edes epäuskoa, koska en myöskään löydä todistettua syytä siitä ettei niitä asioita tapahtuisi! "
- Ei kyseenalaistaminen ole Jumalan löytämisen este, Jumala ei ole pelkkää teoriaa, hän on persoona. Olen itse ns. uskoontullut ja uskoni alkaa mennä yhä enemmän siihen suuntaan että luotan vain häneen, persoonalliseen Jumalaan ja haluan tuntea häntä enemmän, vaikken kaikkea tiedäkään =)
Niille joilla ei ole paikkaa maailmankaikkeudessa, voi olla paikka Jumalan valtakunnassa - tiedän tämän kokemuksesta, en itsekään löytänyt paikkaani maailmasta, mutta hän sanoi "tule ja seuraa minua". Rukoilen puolestasi että löydät hänet joka antaa oikean tarkoituksen elämälle.
Miksi haluat uskoa kun Jumalallinen tietous on mahdollista?
Jumalallinen tietous ei tapa ja tapata niinkuin kristinuskon on kohta 2000 vuoden ajan tehnyt ja teettänyt ja tekee parasta aikaa.
Kristinuskon toimista on miljoonia, todennäköisesti satoja miljoonia syyttömiä murhattu pikkulapsista alkean kidutettu ja sitten elävinä noitarovioilla poltettu. Itse pääpirukaan ei voi saatanallisuuttaaan paremmin todistaa.
Mutta sinulla on oikeus valita kristinuskonkin monista uskonsuunnista omas. Jokaisen oikeus on valita ketä seuraa. Käytä sitä oikeuttasi siten ettei sinun koskaan tarvitse valintaasi katua.
Se, että mietit asioita, kyselet, et niele purematta - se on hieno asia, vaikka aika harvinainen.
Emme kai me koskaan voi todella tietää, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Tosin niillä, jotka ovat sen rajan yli astuneet, ja heidät on elvytetty takaisin tähän elämään, on ollut aika yhdensuuntaisia kertomuksia liikkumisesta kohti kirkasta valoa, kohti jonkinlaista valtavan ihmeellistä, jota monet heistä kuvailevat Rakkaudeksi. Meidän kielessämme kun ei sille ole ilmaisua - se on tavanomaisen kokemuspiirimme ulkopuolella.
Kulttuureilla on kautta aikojen ollut jonkinlainen aavistus siitä, että on olemassa jotain enemmän kuin se, mitä me silmillämme näemme. Tuota yliluonnollista on yritetty kuvailla monella tavalla, ja sen pohjalta on syntynyt lukuisia uskontoja ja uskomuksia. Uskonnot kehittyvät instituutioiksi riitteineen ja sääntöineen ja pyhine kirjoituksineen. Ja kullakin ryhmällä on usein tarve uskoa olevansa se ainoa oikeassa oleva ryhmittymä. Siispä kautta aikojen on tapettu niitä, jotka uskovat eri tavalla, tai eivät usko mitään.
On aina ollut myös laajemmin ja syvemmältä ajattelevia yksilöitä. Heihin kuulunee Jeesus siinä kuin Sidharta Gautamakin, ja Gurdjieff, ja monet muut itsenäiset ajattelijat. Heidän opetuksiian kuunnelleet tulkitsivat opetuksia kukin tavallaan, ja heidän kuoltuaan syntyi taas niitä instituutioita. Jeesuksesta tehtiin yliluonnollinen jumaluus. Mutta hän korosti usein, että kaiken, mitä hän teki, kaikki voivat tehdä. Minusta hän saattoi tarkoittaa, että me olemme kaikki jollakin tavalla osa kokonaisuutta, jota voimme kutsua Jumalaksi. Olemme loppujen lopuksi vain energiaa, jos atomimme oikein hajoitetaan - materiaalitonta energiaa. Ehkä tuo energia on toiselta nimeltään jumala? Ehkä kukin meistä on oman maailmansa Luoja siinä, että meidän omat ajatuksemme, uskomme ja visiomme muuttuvat todellisuudeksi. Jos todella uskomme jonkin tapahtuvan, jos meillä on uskoa jyväsenkään verran, se tapahtuu.
Jos luet vaikkapa Raamattua sillä näkökulmalla, että Jeesus oli valaistunut, viisas ihminen, ymmärrät ehkä tekstin uudella tavalla.
Mutta epävarmuus meidän ulottuvuutemme ulkopuolisista asioista kuulunee inhimilliseen elämään. Kuollessamme me astumme johonkin suurempaan (uskon niin - kaikki eivät usko - jotkut uskovat kristittyjen taivaaseen harppuineen, enkeleineen, elämän kirjoineen, helvettiin joutumisineen) ja ymmärrämme kaiken selvemmin. Uskoisin.
Jos Jumala on olemassa, Hän voi ottaa ihmiseen ns henkilökohtaisesti yhteyttä.
Raamatussa on paljon Jumalan lupauksia. Lähtökohtaisesti Hän ei valehtele eikä petä. Näin voimme vedota Hänen lupauksiinsa ja odottaa vastausta niihin henkilökohtaisesti. Lupauksilla on monesti myös ehdot. Viisas täyttää ne Jumalan vastatessa lupauksiinsa.
Neuvoni on että tutkit Raamattua (mielestäni se on annettu "meidän käyttöohjeeksemme"), ja otat yhteyttä Häneen. Saat tarkoituksen ja ilon elämääsi. Laitan tähän perään pari esimerkkiä lupauksista.
Ps. 50:15
Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua."
Luukas 18
29 Niin hän sanoi heille: "Totisesti minä sanon teille: ei ole ketään, joka Jumalan valtakunnan tähden on luopunut talosta tai vaimosta tai veljistä tai vanhemmista tai lapsista,
30 ja joka ei saisi monin verroin takaisin tässä ajassa, ja tulevassa maailmassa iankaikkista elämää".
Hieno kirjoitus, harvoin täällä tuollaisia...Niin, tarkoitukseton elämä tuskin houkuttelee ketään, mutta mihin tarkoitukseen alkaa uskoa, täytyy olla perusteltu. Totuutta haetaan, ei sepitelmiä. Sellainen kaipaus on istutettu ihmisen sisimpään.
Oikotietä ei taida olla. Tarvitsee tosiaan etsiä, kunnes löytää. Haluaisin sanoa, että rohkeutta sulle, älä anna periksi! Vaikka etsiminen uuvuttaa, niin jatka vielä. Löytäminen palkitsee sitten kaikki vaivat! Et sinä ole irrallinen osa maailmankaikkeudessa, vaan etsit tietä kotiin.
Infoa on tosiaan maailma täynnä - ei ihmisillä ajatukset lopu - mutta haluaisin auttaa suosittelemalla joitain helmiä.
Voisit ehkä saada apua tällaisesta kirjasta:
Stefan Gustavsson: Perusteltu usko.
Yksi tuttu, uskoontullut, sanoi, että se oli hänelle, entiselle agnostikolle hyvä kirja.
- Löytyy ainakin näistä kirjastoista:
http://monihaku.kirjastot.fi/frank/frankcgi.py?view=Maakuntakirjastot&author=gustavsson&title=perusteltu usko&keyword=&ident=&mat_type=all&organization=flat&s1=ALL&dosearch=Hae
Siis tuo kirja sanoo, että usko voi olla perusteltu. Ja vieläpä erittäin hyvin sitä. Ilman perusteita ei kannata uskoa, mutta jos on olemassa hyvät sellaiset, on järkevämpää uskoa perustellusti kuin vastoin perusteita. Tuo kirja esittelee kristinuskon perusteluja.
"Epäilijän kirjeet" on myös hyvä etsimisen ja pohtimisen apuväline. Sen lukemiseen ei mene kauan - on sen verran kevyt lukea, että sen ahmii parissa päivässä, mutta se pureutuu silti asioiden luihin ja ytimiin:
http://monihaku.kirjastot.fi/frank/frankcgi.py?view=Maakuntakirjastot&author=&title=epäilijän kirjeet&keyword=&ident=&mat_type=all&organization=flat&s1=ALL&dosearch=Hae
*hyräilee kaunista laulua*: "Etsi niin kuin hopeaa, etsi niin kuin aarretta, missä on lähde viisauden. Etsi niin kuin hopeaa, etsi niin kuin aarretta, niin löydät..."
Siunausta löytöretkellesi, sister!
Onko tuossa kyseessä "provo" vai typeryys, mutta kommentoidaan pikkuisen.
>>Olen 28v nainen ja koko ikäni miettinyt mihin oikein uskoisin. >Kasvoin ihan normaalisti ja minut kastettiin ja kirkkoon kuulun edelleenkin.>Vasta iän myötä huomasin että se on ihmisillä todella poikkeava piirre, sillä menetin jopa kaikki ystäväni siksi etten suostunut vaan olemaan kuten muutkin. >Sen jälkeen olen ollut yksin ja etsinyt pakkomielteisesti perimmäistä totuutta. >Mutta tietoa tulee etenkin nykytekniikan aikana ihan hirvittävät määrät!
Enemmän kuin ehdin edes lukea, enemmän kuin ehdin ajatella.. >Miten tästä kaikesta voisin valita jonkun joka olisi se lopullinen totuus ja kumoaisi sen kaiken muun? >Olen kateellinen ihmisille jotka sanovat "tulleensa uskoon", tai olevansa vaikkapa ateisteja, molemmat niin varmoja kannoistansa.. >MITEN he sen tekevät? Miten he ovat niin varmoja ja miksen minä voi olla?
Kyseenalaistanko liikaa? >Onko niin etten koskaan voi löytää uskontoa tai ateismia koska kyseenalaistan kaiken? >En löydä tarpeeksi vankkumatonta informaatiota löytääkseni itselleni harmonian, en löydä totuutta kaiken sen tiedon seasta! >Mitä enemmän etsin tietoa, sen enemmän menen sekaisin koska kaikki tiedot riitelevät keskenänsä ja kumoavat toinen toisensa>Onko niin että ainoa oikea totuus on terve järki?>Ja olenko ainoa ihminen maailmassa joka on näin eksynyt?>
...hyväksymään sen ettei mitään absoluuttista totuutta voida edes löytää? Kaikkea ei voida tietää eikä ymmärtää ja sen varassa on elettävä. Miksi tuo jokin perimmäinen totuus edes pitäisi löytää? Mitä tekisit sillä tiedolla?
>>Ehkä voisit opetella...
psyke_ 30.1.2007 klo 15.28
...hyväksymään sen ettei mitään absoluuttista totuutta voida edes löytää?
...ketjun aloittajalle, ei sinulle.
vastasit kuitenkin minulle, käykö "psyyke" jotenkin "kuumana",hehe?
...en vastannut sinulle vaikka viestini tuli heti omasi perään. Luulin että tajuat tämän itsekin mutta kun ei niin ei.
miksi "nimetön", sinullahan on nickejä vaikka muille jakaa?
>>..en vastannut sinulle vaikka viestini tuli heti omasi perään. Luulin että tajuat t
...usko jos haluat että vastaus oli sinulle. Niin, ja tuo "Nimetön" -nimimerkki johtui ihan siitä että eilen tänne ei voinut kirjoittaa muuten kuin rekisteröityneellä nimimerkillä, muuten nimeksi tuli itsestään tuo "Nimetön".
millä kirjoittelet, mutta tuo väite oli jo hupaisa, ja olisihan sinulla kait niitä "rekistöröityjäkin" riittänyt.