Helsinkiläinen, äänestä *helsinkiläistä*

4520
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

KETÄ PUOLUETTA SITTEN KANNATATKIN! EI MAASEUDULLA SYNTYNEILLÄ OLE MIELENKIINTOA TEHDÄ EDUSKUNNASSA TYÖTÄ HELSINKILÄISTEN PUOLESTA. ESIMERKKINÄ JÄÄTTEENMÄKI, JOKA MENI EDUSKUNTAAN HELSINKILÄISTEN ÄÄNILLÄ. EDUSKUNTATYÖ EI KELVANNUT, MENI EU:N HELSINKILÄISTEN VALITSEMANA. HEILURILIIKETTÄ, EU:A MEINASI TAAS PYRKIÄ UUDESTAAN EDUSKUNTAAN TIETYSTI UUDESTAAN HELSINKILÄISTEN ÄÄNILLÄ, MUTTA EI USKALTANUT. OLEMMEKO ME HELSINKILÄISET TYHMÄÄ VAALIKARJAA, VAI MITÄ?

Äänestä
  • ei tehdä työtä Helsingin hyväksi vaan Suomen hyväksi.

    Mikäli ensin mainitulla asenteella ja edunajolla ollaan asialla, niin eipä ole hääviä korvien välissä.

    Äänestä

on se

Äänestä

On se outoa, miksi Helsinkiläiset äänestävät kepua ja tekevät niistä politiikkoja. Omissa kunnissaan harvalla on mahdollisuus edetä poliittisella uralla, niin nopeasti kuin Helsinkiläisten äänten turvin. Kepun ollessa hallituksessa Helsinkiin, asfalttiviidakkoon ei tukiaisia ole herunut, tierahoistakin on saanut tapella. Miten kepu meinasi jättää Kehä I:n parantamisenkin tekemättä, miten silloinen liikenneministeri Luhtala sai tapella kepun kanssa, että sai hankkeen viedyksi läpi. Kepu kyllä osaa torbeeto-hommat, kun pääkaupunkiseudusta on kysymys.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ehdokasta... kirjoitti:

http://kontulanperussuomalaisetry.palvelee.fi/albumi/perussuomalaistenhelsinginpiiriryneduskuntavaaliehdokkaidenvirallisetvaalikuvat/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu